Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukusuunnitelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukusuunnitelma. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. kesäkuuta 2025

Toukokuun luetut

   
Toukokuussa ehti tapahtua kaikenlaista. Kävin vetämässä Kummaconissa sateenkaarevan kirjallisuuspaneelin ja hengailin muiden järjestäjien kanssa. Ompelin tapahtumaan essun kolmessa päivässä ennen h-hetkeä! Kevät tuli viimein Ouluun ja näin toisen kerran Oulussa asumiseni aikana leskenlehtiä. Lukujumi voi edelleen hyvin, mutta olen sentään saanut lukupiirikirjoja ja tuhdin tukun sarjakuvaa luettua. Taidepajalla tystämäni scrapbook alkaa näyttää hyvältä ja kuukausittaiset pelipäivät ovat ilahduttaneet yhteisöä. Samaan aikaan elämässäni on ollut varsin synkkä jakso äitini sairastuttua vakavasti ja ennuste ei näytä hyvältä. Onneksi saan voimaa kirjoista ja lukevien ihmisten yhteisöltä. Kiitos siitä!
  
Kesäkuu tarkoittaa, että Pride-lukuhaaste alkaa! Kasasin hyvin optimistisen läjän, josta en oletakaan saavani luettua kaikkia, mutta jospa edes jotain. Lisäksi kuukauden aikana on Dekkariviikko, olisi arvosteltava pari teosta seuraavaan Tähtivaeltajaan ja vetämääni lukupiiriin valittiin kesäksi ohkaisempia kirjoja - niistä kesäkuussa luemme Sayaka Muratan Maan asukit. Toukokuussa sain jumitteliusta huolimatta luettua 19 teosta, joista parhaat hetket tarjoilivat Orange 4, Castle Swimmer 1, Pohjantuli 7) Harukan toive ja Lore Olympus 6. Myös lukupiirikirjana ollut Ranskalainen valokuvaaja oli loistava, joskin en vielä ehtinyt lukea sitä aivan kokonaan loppuun. 
 
Kaikki toukokuun aikana luetut kirjat (3762 sivua):
  •  Aron Nels Steinke: Speechless
  • Daniel Kraus & Maan House: The Cemeterians
  • Kieron Gillen & Stephanie Hans: We Called Them Giants
  • Ram V., Evan Cagle, David Stewart & Aditya Bidikar: Dawnrunner
  • Ichigo Takano: Orange 3-4
  • Emma Hunsinger: How It All Ends
  • Kaito: Blue Flag 1
  • Kazu Kibuishi: Amuletti 3) Pilvenetsijät
  • Wendy Martin: Castle Swimmer 1
  • J.S. Meresmaa: Lumola 2) Sysivesi
  • Cotton Valent: Creepy Cat 2
  • Wataru Nadatani: Cat + Gamer 5
  • Tatsuya Endo: Spy x Family 13
  • Riina ja Sami Kaarla & Anders Vacklin: Lemmikkifrendit 6) Pulu
  • Oto Toda: To Strip the Flesh
  • Malin Falch: Pohjantuli 7) Harukan toive 
  • Katja Tukiainen: Pieni ja tylsä kirja - K50
  • Rachel Smythe: Lore Olympus 6
 
Tähdellä merkityt kitjat olen saanut arvostelukappaleena
  
  • Varpu Alasuutari, Lotta Kähkönen & Tuula Juvonen (toim.): Toivoa, vimmaa ja vastarintaa - Kirjoituksia queer- ja transaktivismista*
  • Edith Arkko & Magdalena Hai (toim.): Sydänten salonki
  • Jessica Bull: Kovaonninen hatuntekijä*
  • Suzanne Collins: Nälkäpeli - Elonkorjuun sarastus*
  • Agatha Christie & Bob Al-Greene: Murder on the Orient Express (The Graphic Novel)
  • Grace Ellis & Hannah Templer: Flung Out of Space - Inspired by the Indecent Adventures of Patricia Highsmith
  • Marjaleena Etula: Taikapölyä ja mystisiä murhia*
  • Eunnie: If You'll Have Me
  • Kaito: Blue Flag 2-3
  • TJ Klune: Taivaansinisen meren tuolla puolen*
  • Elina Lappalainen & Mitja Mikael Malin: Tornihuoneen salaseura - Rahan jäljillä
  • Melissa Marr & Jenn St. Onge: The Strange Case of Harleen and Harley
  • Casey McQuiston: Suutelin Shara Wheeleriä*
  • Asuka Miyazaki: X-Gender 2
  • Mokumokuren: The Summer Hikaru Died 1-4
  • Sayaka Murata: Maan asukit*
  • Jandy Nelson: Kun maailma keinahtaa radaltaan*
  • Niko-Petteri Niva: Salome
  • Liz Nugent: Särmikäs Sally Diamond*
  • Kyoko Okazaki: River's Edge
  • Anna Zoe Quirke: Something to be Proud Of
  • Eliot Schrefer: The Brightness Between Us 
  • S.J. Sindu & Nabi H. Ali: Shakti
  • Jodi Taylor: Toinen toistaan surkeampia tapahtumia*

sunnuntai 2. maaliskuuta 2025

Tammi- ja helmikuun luetut

  
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan - tammikuun kooste tulee tällä kertaa hieman isommalla viiveellä yhdessä helmikuun kuulumisten kanssa. Lukujumittelu ja kaikenlaiset projektit veivät niin paljon voimia, etten ole vielä postannut edes kaikista viimeisten kahden kuukauden luetuistakaan, saati ottanut edes kuvia kaikista.  
  
Osallistuin tammikuussa neljänä päivänä putkeen erilaisiin kirjallisiin meininkeihin, ensimmäisenä Silent Book Club Oulun miittiin, vedin oman lukupiirini miitin Gabrielle Zevinin teoksesta Huomenna, huomenna ja huomenna (josta ehdin lukea vasta puolet), kimppaluin Spefilukupiirissä Peter Wattsin Sokeanäön ja osallistuin uutukaiseen Japani-lukupiiriin, jossa keskustelimme Sanaka Hiiragin teoksesta Unohdettujen muistojen valokuvaamo. Lisäksi energiaa vei Blogistanian kirjallisuuspalkintojen äänestyksen ja palkintojenjaon järjestely.
  
Helmikuussakin riitti kaikenlaista puuhaa, kävin mm. Silent Book Clubissa ja olen Lauran kanssa kimppalukenut Leena Paasion Blogistanian nuortenkirjallisuuden Kuopuksen voittanutta YA-romaania Meren koskettamat. Helmikuun viimeisenä päivänä nimittäin jaettiin aiemmin äänestetyt Blogistanian kirjallisuuspalkinnot Helsingissä, Rikhardinkadun kirjastossa! Ystävänpäivänä lukumaratonattiin. Luin maratonin aikana yhteensä 15 teosta (2116 sivua), yhden aforismikokoelman, kuusi lasten kuvakirjaa ja kahdeksan sarjakuvaa. Pistin myös pystyyn lukuhaasteen robottiteemalla. Siihen voi osallistua koko vuoden ajan, myös tammikuussa luetuilla kirjoilla. Maaliskuussa puolestaan on luvassa perinteinen Minna Canth -lukuhaaste 19.3. 
  
Tammikuun parhaat lukuhetket tarjoilivat FemokratiaSolut työssä -sarja ja Toilet-Bound Hanako-Kun 2. Kolmen kappaleen ongelma -sarjakuvaversion ensimmäinen osa sen sijaan oli kauniista taiteestaan huolimatta niin omituinen, etten saanut juonesta lainkaan kiinni ja se saikin kuukauden alhaisimman arvosanan, vain 2,5 tähteä. 
  
Helmikuussa puolestaan tuli monta 4,5-5 tähden lukukokemusta sarjakuvista Hollow, Cat + Gamer 2 ja 3, Lightfall 3) Synkkiä aikoja, Anzu and the real of Darkness ja Adieu Birkenau sekä kuvakirjoista Mölymyrsky, Painajaispuoti 4) Kristallikallon tapaus ja TSUP solmussa. Romaaneista lukupiirin kuukauden kirjana ollut klassikko Sininen linna sai myös täydet pisteet! Kehnoimmat hetket vietin puolestaan Pökäleen parissa, joka sai jäätävät 1,5 tähteä
  
Kaikki tammikuussa luetut: (11 kirjaa, 2408 sivua)

  • Jessi Jokelainen: Femokratia
  • Diana Wynne Jones: Liikkuva linna 
  • Kaori Ozaki: Mermaid Prince
  • AidaIro: Toilet-Bound Hanako-Kun 2
  • Akane Shimizu: Solut työssä 2-3
  • Tatsuya Endo: Spy x Family 11-12
  • Liu Cixin, XuDong Cai, Jin Cai, Twilight Lu & Silver: The Three-Body Problem - The Comic Edition Vol. 1
  • Peter Watts: Sokeanäkö
  • Sanaka Hiiragi: Unohdettujen muistojen valokuvaamo
  • Isaac Asimov: Teräsluolat 
  
Kaikki helmikuussa luetut: (22 kirjaa, 8255 sivua)
  • Tuula Mäkelä: Orava ja myyrä
  • Kim Hyun Sook & Ryan Estrada: No Rules Tonight
  • Ginette Kolinka, Jean-David Morvan, Victor Matet, Ricard Efa & Cesc F. Dalmases: Adieu Birkenau - Ginette Kolinka’s Story of Survival
  • Jenni Varila: Hullu koiramuija
  • Rachel Smythe: Lore Olympus 4
  • Sophie Souid &Thomas Hjorthaab: Pökäle - Kosto on hirmuinen ja löyhkää kalalta
  • Emili Tullila: TSUP solmussa
  • Heli Rantala & Netta Lehtola: Mölymyrsky
  • J.S. Meresmaa & Meria Palin: Minä en pelkää
  • Magdalena Hai & Teemu Juhani: Painajaispuoti - Kristallikallon tapaus
  • Santeri Räästi & Matilda Hööpakka: Tinkeri-Inkeri ja karseat kissabileet
  • Haley & John Rocco: All the Books
  • Aina Aalto (toim.): Viisauden sanoja ystävyydestä kautta maailman
  • Salomey Doku: Brielle & Bear - Olipa kerran...
  • Mai N. Nguyen: Anzu and the Realm of Darkness
  • Remy Lai: Ghost Book
  • Tim Probert: Lightfall 3) Synkkiä aikoja
  • Wataru Nadatani: Cat + Gamer 2-3
  • Shannon Watters, Branden Boyer-White & Berenice Nelle: Hollow
  • Jennifer Dugan & Kit Seaton: Full Shift
  • L.M. Montgomery: Sininen linna
  
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat: 
  
2. Fantasiakirja - Diana Wynne Jones: Liikkuva linna
6. Kirjassa on prologi eli esipuhe - Peter Watts: Sokeanäkö
9. Kirjassa on konflikti - Isaac Asimov: Teräsluolat 
10. Kirjassa käydään elokuvissa - L.M. Montgomery: Sininen linna
23. Pidät kirjan nimestä - Sanaka Hiiragi: Unohdettujen muistojen valokuvaamo 
  
  
Maaliskuun lukupinossa: (tähdellä merkityt saatu arvostelukappaleena kustantajalta)
  • Nicholas Binge: Nousu*
  • Sarah Brooks: Harkitsevaisen kulkijan matkaopas Takamaille*
  • Peter Brown: The Wild Robot
  • Minna Canth: Ihmisen kuvia
  • Mari Laaksonen: Miksi joet juoksevat*
  • Tiia Mattila: Humalan soundtrack*
  • Anne Muhonen: Kuuden kättelyn sääntö
  • Ulla Onerva: Hattaradilemma*
  • A.J. Ryan: Verenpunainen sumu*
  • Emi Yagi: Venus ja minä*

lauantai 4. tammikuuta 2025

Joulukuun luetut ja vuosikooste 2024

  
Niin on taas yksi vuosi pulkassa, mutta vielä katsaus menneeseen. Onneksi meidän alueella ei ollut paljoa rakettien ampujia, ehkä jonakin vuotena lähitulevaisuudessa se loppuisi kokonaan yksityishenkilöiltä - Oulun kaupunki päätti jättää paukuttelun tällä kertaa väliin mm. ympäristöllisiin syihin vedoten. Vaikka luin enemmän kuin koskaan, oli minulla myös parin kuukauden aikana pientä lukujumittelua, kiitos kirjojen, joiden kanssa en kohdannut. Postauksen lopusta löytyy paljon tilastoja luetuista, mm. suurimmat suosikit ja pettymykset, poimintoja kirjahankinnoista sekä kauneimmat kansikuvat. 
  
Joulukuuhun mahtui mm. vuoden 2025 kirjatapahtumien suunnittelua, hain eräältä kirjagrammaajakollegalta pinon kirjoja (kollaasin toisessa kuvassa), kirjoitin pitkästä aikaa arvostelun Risingshadow'lle ja vuoden viimeisten tuntien aikana myös Tähtivaeltajaan, kävin Silent Book Clubin vuoden viimeisessä tapaamisessa, vedin omankin lukupiirini viimeisen keskustelun (ja äänestimme kevään 2025 kirjat), vedin ensimmäisen kerran kirjoituspiiriä (tämä jatkuu keväällä kahdeksan kerran kokonaisuutena).

Joululomailin, pelasin Geoguessria ja TimeGuessria (siinä arvuutellaan paitsi paikkaa, myös milloin kuva on otettu), Muuttuvaa labyrinttiä ja kasasin itse sekä yhdessä perheen kanssa yhteensä seitsemän palapeliä, tein itselleni joululahjaksi nostalgiset korvakorut vahoista Kinder-yllätyksistä, paketoin ja annoin lahjaksi yhteensä 26 kirjaa sekä 24 itse tekemääni kirjanmerkkiä ja sain itsekin matkalaukun täydeltä lahjoja (mm. kirjoja, palapelejä, Scrabblen, mukeja, teetä, vesipullon, aamutossut, pesupähkinöitä...). Ei siis lainkaan hassumpi joulukuu, vaikka välillä olikin kovin pimeää ja lumetonta - onneksi saimme edes vähän lunta valaisemaan vuoden valottominta aikaa.
    
Joululahjoja! Palapelin kannen pystyssä pitävät telineet ovat kummipojan 3D-tulostamat.
Pääsin myös itse suunnittelemaan lokerikon tarralapuille. ♥
          
Joulukuussa luin yhteensä vain 6 kirjaa, 1390 sivua (eräs nimeltä mainitsematon joulukirja aiheutti lukujumia). Parhaat hetket tarjoilivat Taxi Ghost ja Bengtskär itä kahdeksan. Yhteensä vuoden aikana luin 243 kirjaa.
  • Leena Paasio: Bengtskär itä kahdeksan
  • Erik J. Brown: Lose You to Find Me
  • Sophie Escabasse: Taxi Ghost
  • Moleste: Loud - Stories to Make Your Voice Heard
  • Tiia Salmelin: Pedon uni
  • Jenny Bayliss: Jouludeitti x 12
   
Tammikuun lukupino:
  • Isaac Asimov: Teräsluolat
  • Sanaka Hiiragi: Unohdettujen muistojen valokuvaamo
  • Leena Paasio: Meren koskettamat
  • Ellen Strömberg: Ei alkua, ei loppua
  • Peter Watts: Sokeanäkö
  • Rebecca Yarros: Rautaliekki
  • Gabrielle Zevin: Huomenna, huomenna ja huomenna
     
     
Joululahjaksi sain kirjat:
  • Chris Columbus, Ned Vizzini & Chris Rylander: Maailmojen törmäys
  • Merete Mazzarella: Violetti hetki
  • L.M. Montgomery: Anne of Avonlea
  • Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
  • Holly Webb: The Winter Wolf
  • Lucy Worsley: Eliza Rose
  
  
Hyllynlämmittäjät 2025
  • Tone Almhjell: The Twistrose Key
  • Jasper Fforde: Shades of Grey
  • Mira Grant: Feed
  • Julie Kagawa: Lohikäärmeet
  • Elle McNicoll: Like a Charm
  • Natasha Ngan: Girls of Paper and Fire
  • Alyson Noel: Stealing Infinity
  • Sara Pennypacker: Pax
  • Anna Zoe Quirke: Something to be Proud Of
  • Vivian Shaw: Strange Practice
  • Lucy Strange: Sisters of the Lost Marsh
  • Rachel Vincent: Kissatyttö
    
  
Tilastoja vuodesta 2024:
  
243 luettua kirjaa, 49 576 luettua sivua. Lyhyin kirja oli Riina Katajavuoren ja Christer Nuutisen  Sumusaaren merirosvot (25 sivua) ja pisin kirja Cassandra Claren Miekkasieppari (619 sivua), myös Rebecca Yarroksen Siivenisku (574 sivua) ja TJ Klunen Wolfsong (568 sivua) tavoittelivat pisimmän kirjan titteliä.  Goodreads päätti yllättäen muuttaa vuodenvaihteessa sitä, kuinka luetut koostetaan, eli lopullinen keskiarvo kaikkien kirjojen pituudesta ja pisteytyksestä ei enää siihen kuulu. 
  
  • kirjahyllyni kasvoi 64 teoksella
  • arvostelukappaleita sain 62
  • arvostelin kahdeksan kirjaa Tähtivaeltajaan
  • kotimaisia kirjoja luin 66 ja englanniksi 18 romaania sekä 104 sarjakuvaa 
  • eniten luin Natsu Hyuugan ja Nekokuragen mangasarjaa The Apothecary Diaries 11 osaa, toiseksi eniten kirjoja luin Ichigo Takanolta (viisi osaa Dreamin' Sunia ja kaksi osaa Orange-sarjasta) ja Tatsuya Endolta (viisi osaa Spy x Family -sarjaa), kotimaisista tekijöistä eniten luin J.S. Meresmaalta ja Anne Muhoselta, kolme teosta kummaltakin sekä kaksi kirjaa niin Annukka Salamalta kuin Leena Paasioltakin, JP Ahoselta luin yhden sarjakuvan ja yhden lastenkirjan, jossa hän oli kuvittajana, myös 15 muuta tekijää pääsi listalle kahdella tai kolmella teoksella
  • ainakin neljällä kirjalla oli Karin Niemen tekemä kansi
  • Helmet-lukuhaasteeseen sain luettua 48/50 kohtaa
  • hyllynlämmittäjistä luin 5½ / 12
  • listasin 31 kirjaa pettymykseksi (kolme epätyydyttävintä lukukokemusta olivat  N.K. Jemisinin Kaupunki joksi tulimme, Malin Falchin Pohjantuli-sarjan päätösosa Porttipuu 2 ja Siri Kolun Hohtavat)
  
Kiinnostavia tulokkaita kirjahyllystäni.
  
Luin:
15 helppolukuista sekä kuvakirjaa
11 lasten romaania
49 nuorten / YA-kirjaa
145 sarjakuvaa
19 elämäkertaa / muistelmaa / tietokirjaa
6 klassikkoa
53 sateenkaarevaa
17 fantasiaa
20 scifiä
12 kauhua
     
Vuoden parhaat lukukokemukset:
  
Viisi tähteä annoin 4 kirjalle ja 10 sarjakuvalle:
  
  
Neljä ja puoli tähteä annoin 12 kirjalle ja 28 sarjakuvalle:
  
    
Vuoden kauneimmat kannet:
  • Travis Baldree: Legendoja ja latteja
  • Holly Black: Julma prinssi
  • Safia Elhillo: home is not a country
  • Johanna Förster: Unien sirkus
  • Teri Hall: The Line
  • Sini helminen: Kunnes kuolen
  • TJ Klune: Wolfsong
  • Johanna Laitila: Kanin hetkellä
  • Amber McBride: We Are All So Good at Smiling
  • Charlotte McConaghy: Täällä oli susia
  • J.S. Meresmaa: Poika valkean, renki raudan
  • Delia Owens: Suon villi laulu
  • S.N. Pires: Karhunkierto 
  • Alastair Reynolds: Noidankehä
  • Rebecca Yarros: Siivenisku
  
  
Helmet-lukuhaaste 2024: (48/50)
  
1. Kirjan nimessä on erisnimi - Debbi Michiko Florence: Pää kylmänä, Jenna Sakai
2. Kirjassa tehdään taikoja - Sara Norja: Kummajaisten kesä
3. Booker- tai Pulitzer-palkinnon voittanut kirja
4. Kirjassa on presidentti - Riley Redgate: Alone Out Here
5. Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi - Holly Jackson: Kiltti tyttö, kohta kuollut
6. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle 
7. Kirjassa rakastutaan - Karen M. McManus: Neljä askelta murhaan 
8. Kirjan nimessä on perheenjäsen - Minna Canth: Kovan onnen lapsia 
9. Kirjassa joku karkaa - Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut 
10. Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna - Kara McDowell: The Prince & the Apocalypse 
11. Kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä (ilma, vesi, maa tai tuli) - Annukka Salama: Piraijakuiskaaja 
12. Lastenrunokirja - Lisa Fipps: Starfish 
13. Kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu - Teri Hall: The Line
14. Kirjassa harrastetaan - Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän
15. Kirja, jolla on vähintään kolme tekijää - Åsa Larsson, Ingela Korsell & Henrik Jonsson: Painaja
16. Kirjassa on valokuvia - Safia Elhillo: Home Is Not a Country
17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo - N.K. Jemisin: Kaupunki joksi tulimme 
18. Kirjan kannessa tai nimessä on koru - Katri Alatalo: Kesäkuu 
19. Suomi mainittu (Kirjassa on mainittu Suomi) - A.L. Graziadei: Icebreaker 
20. Kirjan on julkaissut pieni kustantamo - Johanna Förster: Unien sirkus
21. Kirjasta on tehty TV-sarja - Martha Wells: Murhabotin päiväkirjat 3) Oikullinen protokolla 
22. Kirjaa on suositellut kirjailija - Travis Baldree: Legendoja ja latteja
23. Suomalainen dekkari tai salapoliisi- tai jännityskirja - Leena Paasio: Bengtskär itä kahdeksan
24. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin - Annie Lyons: Pommisuojan lukupiiri
25. Kirjassa vietetään juhlapyhää (esimerkiksi joulu tai juhannus) - David Arnold: I Loved You in Another Life 
26. Kirjan nimessä on sana kirja - Jun Mochizuki: Vanitaksen kirja 1
27. Kirja kertoo jälleenrakentamisesta - Joelle Charbonneau: The Testing 
28. Kirjailija on Välimeren maasta - Juan Díaz Canales & Juanjo Guarnido: Blacksad 3) Punainen sielu
29. Kirjassa valehdellaan - Holly Black: Julma prinssi 
30. Kirja, jossa ei ole nimettyjä tai numeroituja lukuja - Johanna Laitila: Kanin hetkellä 
31. Kirjassa on vammainen henkilö - Rebecca Yarros: Siivenisku 
32. Kirja on kirjoitettu alun perin kielellä, jolla on korkeintaan 10 miljoonaa puhujaa - Oskar Källner & Karl Johnsson: Imperiumin perilliset 6) Maailmansynnyttäjä 
33. Kirjassa muutetaan maalle - Seanan McGuire: Every Heart a Doorway 
34. Kirjan nimessä on käsky tai kehotus - Erik J. Brown: Lose You to Find Me
35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa - John Marsden: Tomorrow, When the War Began 
36. Kirjan on kirjoittanut maahanmuuttaja - Dess Terentjeva: Zeno 
37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita - Amber McBride: We Are All So Good at Smiling 
38. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet - Jay Baruchel: Tear Us Apart
39. Kirjassa on bi- tai panseksuaalinen henkilö - TJ Klune: Wolfsong 
40. Kirjassa on erittäin kylmä tai kuuma - Alastair Reynolds: Noidankehä 
41. Kirjassa syntyy lapsi - Linnea Kuuluvainen: Metsän peitto 
42. Kirjan nimessä on alaotsikko - Michael Ende: Momo - Merkillinen tarina harmaista herroista ja tytöstä, joka antoi ihmisille takaisin ajan 
43. Kirjalla ei ole päähenkilöä - J.S. Meresmaa: Poika valkean, renki raudan
44. Tietokirja, jonka on kirjoittanut nainen - Emilia Laatikainen: Ei ois susta uskonu
45. Kirjassa pelataan - Aino Leppänen: Luk(i)ossa 
46. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta - Sami Makkonen: Sielujen kutoja
47.-48. Kaksi kirjaa, jotka on kääntänyt sama kääntäjä - Simon James Green: Heartbreak boys & Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens 
49. Kirja on julkaistu vuonna 2024 - Chi Ta-wei: Kalvot 
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä - Taina Niemi: Ämpärikesä
  

tiistai 3. joulukuuta 2024

Marraskuun luetut

  
Vuoden viimeinen kuukausi on täällä. Miten kummassa kokonainen vuosi on kohta taas vilahtanut loppuun? Marraskuun aikana kävin mm. Silent Book Clubissa ja Botnia-palkinnonjaossa, voitin EMP:n Halloween-arvonnassa, luin lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaita ja hankin uuden puhelimen Black Friday -tarjouksesta (jospa tällä saisi vähän parempia kuvia kuin edellisellä perunalla). 
  
Marraskuun aikana meni rikki viime vuonna luettujen kirjojen rajapyykki, 230 kirjaa. Luetuista sarjakuvaa oli 13 teosta, lastenkirjoja seitsemän, nuorille ja varttuneempaan makuun kolme kumpaakin. Parhaat lukuhetket tarjoilivat The Apothecary Diaries 12Hopi Hopi - Reippaan robotin tarina, Legendoja ja latteja, Love in Focus, Cat + Gamer 1 ja Ajattelen Ukrainaa koko ajan
  
Kirjasomen joulukalenterin ensimmäinen luukku avautui täällä. Samasta postauksesta löytyvät linkit kaikkiin mukana olevien somettajien tileille. 

Kaikki marraskuussa luetut: (26 kirjaa, 4593 sivua)
  • Aka Akasaka & Mengo Yokoyari: Oshi No Ko 1
  • Yana Toboso, Wakana Hazuki & Sumire Kowono: Twisted-Wonderland - Book of Heartslabyul 1
  • Giovanni Di Gregorio & Alessandro Barbucci: Sisarukset Grémillet 5) Kolme toivomusta
  • Aino Sutinen: Ajattelen Ukrainaa koko ajan
  • Travis Baldree: Legendoja ja latteja
  • Natsu Hyuuga: The Apothecary Diaries 11-12
  • Yoko Nogiri: Love in Focus
  • Dr. Frédéric Fanget, Catherine Meyer & Pauline Aubry: The Anxiety Club - How to Survive Modern Life
  • Jenni Skyttä-Forssell & Giannetta Porta: Viltti ja Vanu soivassa huvilassa
  • Maria Vilja: Kesän ainoa kaunis päivä
  • Kara McDowell: Heir, Apparently
  • Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän
  • Wataru Nadatani: Cat + Gamer 1
  • Ichigo Takano: Dreamin' Sun 4-5 
  • Minami Mizuno: Rainbow Days 1
  • Don Brown: Run and Hide - How Jewish Youth Escaped the Holocaust
  • Martha Wells: Murhabotin päiväkirjat 4) Taktinen vetäytyminen
  • Charlotte McConaghy: Täällä oli susia
  • Linda Bondestam: Hopi Hopi - Reippaan robotin tarina
  • Päivi Lukkarila: Skutsi
  • Sinikka Nopola & Lind Bodestam: Anna Talven outo viivytys
  • Salla Salmela & Lotta Fors: Ihan kohta on joulu
  • Juuso Räsänen & Marja Siira: Talvipihan joulu
  • Axel Ahman & Ola Skogäng: Salakuljettajan aarre
    
  
Joulukuun lukupinossa:
  • Jenny Bayliss: Jouludeitti x 12
  • Erik J. Brown: Lose You to Find Me
  • Becky Chambers: Veisu luonnonkoneille
  • Diana Wynne Jones: Liikkuva linna
  • Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin kahvi jäähtyy
  • Casey McQuiston: Päätepysäkki
  • Leena Paasio: Bengtskär itä kahdeksan
  • Siri Pettersen: Hopeakurkku
  • Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän ja pitsikartanon kummitus
  • Rebecca Yarros: Rautaliekki

maanantai 4. marraskuuta 2024

Lokakuun luetut

  
Lokakuu oli ihana! Tapahtui paljon kirjajuttuja, kuten Oulun ensimmäiset kirjamessut, oli hurmaava ruska-aika ja Halloween-lukuhaaste. Luin kuukauden aikana huimat 43 teosta, joista sarjakuvaa 26, lasten- ja varhaisnuorten kirjallisuutta 12, nuortenkirjoja ja YA:ta viisi. 
  
Annoin yhdelle kirjalle viisi tähteä ja siitä tuli samalla koko vuoden paras lukukokemus, kyseessä on siis Annukka Salaman Asioita joista en tiennyt pitäväni. Muita kuukauden huippuhetkiä tarjosivat kirjoista The Other Ones ja Pimeänkynsi, sekä sarjakuvista Villains Are Destined to Die 2, The Apothecary Diaries 9, Kivenvartijan kirous, Bird ihmemaassa 1, Lore Olympus 3, Creepy Cat 1 ja Lunar Boy

Kaikki lokakuussa luetut: (8415 sivua) 
  • Riina ja Sami Kaarla & Anders Vacklin: Pet Agents - Lemmikkifrendit 5) Om
  • Siri Kolu: Hohtavat
  • Natsu Hyuuga: The Apothecary Diaries 9-10
  • Jun Mochizuki: Vanitaksen kirja 1
  • Taiga Sassa: Bird ihmemaassa 1
  • Ben Stenbeck: Our Bones Dust
  • Annukka Salama: Asioita joista en tiennyt pitäväni
  • Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit 9) Hirviöulottuvuus
  • Lize Meddings: The Sad Ghost Club
  • Eric Powell, Mike Mignola, Becky Cloonan & James Harren: Four Gathered on Christmas Eve
  • Melissa Welliver: Soulmates and Other Ways to Die
  • Tuomas Marjamäki & Antti Nikunen: Nollis - Kallis nokkonen ja muita kertomuksia
  • Kaisa Paasto & Mari Ahokoivu: Prankenstein
  • J.S. Meresmaa & Elina Äijälä: Lumola 1) Pimeänkynsi
  • Jacinta & Jessica Wibowo: Lunar Boy
  • Junji Ito: Tombs
  • Rachel Smythe: Lore Olympus 3
  • Siri Kolu & Johanna Lumme: Hereiset 3) Päivän päätös
  • Mervi Heikkilä & Broci: Ängelmä 3) Pelkola
  • Åsa Larsson, Ingela Korsell & Henrik Jonsson: Pax 9) Painaja
  • Junpei Inuzuka & Takaaki Kugatsu: Ravintola maailmojen välillä 2
  • Ichigo Takano: Dreamin' Sun 2-3
  • Gyeoeul Gwon & SUOL: Villains Are Destined to Die 2-3
  • Mika Lietzen: Pnuk
  • Wataru Kubota & Makoto Shinkai: Weathering With You 1
  • AidaIro: Toilet-bound Hanako-kun 1
  • Cotton Valent: Creepy Cat 1
  • Rumiko Takahashi: Came the Mirror & Other Tales
  • Kazu Kibuishi: Amuletti - Toinen kirja: Kivenvartijan kirous
  • Reetta Niemensivu: Aavepianisti ja muita kertomuksia
  • Jonna Björnstjerna: Kertomuksia merkillisestä kaniperheestä 2) Syväjärven salaisuus & 3) Kummitusjuna
  • Stephenie Meyer & Young Kim: Houkutus - Sarjakuvasovitus, osa 2
  • Justin Madson: Breathers
  • Steve Niles & Damien Worm: Brynmore
  • Sami Makkonen: Sielujen kutoja
  • Maria Turtchaninoff & Peter Bergting: Mantikora
  • Anica Mrose Rissi: Karmiva kuurupiilo ja muita kauhutarinoita
  • Fran Hart: The Other Ones
  • Fabian Göranson: Hokkus pokkus - Taikamainen tapaus
 
  
Marraskuun lukupino:
  • Jennifer L. Armentrout: Verestä ja tuhkasta
  • Saara El-Arifi: Faebound - Veren erottamat
  • Hannah Grace: Icebreaker - Sulavaa jäätä
  • Kara McDowell: Heir, Apparently
  • Charlotte McConaghy: Täällä oli susia
  • Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän
  • S. K. Rostedt: Kahden veren tytär
  • Annukka Salama: Ripley - Nopea yhteys
  • Martha Wells: Murhabotin päiväkirjat 4) Taktinen vetäytyminen

perjantai 4. lokakuuta 2024

Syyskuun luetut

  
Syyskuu oli tällä kertaa kovin kahtiajakoinen kokemus: toisaalta nautin suuresti alkavasta ruskasta ja viilenevästä säästä, mutta samaan aikaan kärsin lukujumista, kiitos parin lehteen kritisoitavan teoksen. Jumittelun takia minulla jäi myös vetämäni lukupiirin kuukauden kirjana ollut TJ Klunen Kuiskailevan oven alla kesken. Jospa joskus tulevaisuudessa olisi parempi lukufiilis ja kokeilen sitä uudelleen.
  
Luin silti kuukauden aikana 22 teosta, joskin keskiarvoksi luetuille muodostui 3,34, eli aika monta teosta sai vain yhdestä kolmeen tähteä. Kuukauden parhaat lukuhetket tarjoilivat kirjoista Kunnes kuolen, Miekkasieppari ja The Deepest Breath, sekä sarjakuvista Your Letter, Eden, Orange 2, Replay, Homebody ja Becoming Who We Are.
  
Kaikki syyskuussa luetut: (4543 sivua)
  • Christopher Lincoln: The Night Librarian
  • Audrey Niffenegger: The Night Bookmobile
  • Meg Grehan: The Deepest Breath
  • Cassandra Clare: Miekkasieppari
  • Emilia Laatikainen: Ei ois susta uskonu
  • Tim Probert: Lightfall 2) Linnun varjo
  • Ichigo Takano: Orange 2
  • Hyeon A. Cho: Your Letter
  • Mirion Malle: So Long Sad Love
  • Theo Parish: Homebody 
  • Sammy Lisel & Hazel Newlevant: Becoming Who We Are - Real Stories About Growing Up Trans
  • Emmi Valve: Polte
  • Doug Wagner & Doug Dabbs: Klik Klik Boom
  • Sini Helminen: Kunnes kuolen
  • Ichigo Takano: Dreamin' Sun 1
  • James Tynion IV, Tate Brombal & Isaac Goodhart: The Oddly Pedestrian Life of Christopher Chaos 1
  • Jay Baruchel, Van Jensen & Alessandro Micelli: Tear Us Apart
  • Christopher Sebela, Marc Laming, Alain Bismut & Abel Ferry: Eden
  • Jordan Mechner: Replay - Memoir of an Uprooted Family
  • Maria Matinmikko: Valohämy - Taide, maisema ja maailmanloppu
  
Syyskuun lopussa päättyi myös Sykähdyttävä säeromaani -haasteeni. Luin siihen yhdeksän teosta, eli yhden jokaiseen kohtaan. Lukuhaasteet eivät kuitenkaan pääty tähän, vaan heti perään alkoi Halloween-lukuhaaste, ensimmäistä kertaa historiansa aikana bingon kera! Ja kuukauden viimeisenä viikonloppuna on luvassa myös lukumaraton, varaa siis 25.-27.10. lukemiselle. 
  
  
Lokakuun lukupinossa:
  • Travis Baldree: Legendoja ja latteja
  • Nicolas Binge: Nousu
  • Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit 9) Hirviöulottuvuus
  • Fran Hart: The Other Ones
  • Mervi Heikkilä: Ängelmä 3) Pelkola
  • Siri Kolu: Hohtavat
  • Siri Kolu: Hereiset 3) Päivän päätös
  • Åsa Larsson, Ingela Korsell & Henrik Jonsson: Pax 9) Painaja
  • Ian Mark: Hirviönmetsästyksen opas aloittelijoille
  • Elle McNicoll: Like a Charm
  • Ashley Poston: Geekerella
  • Anica Mrose Rissi: Karmiva kuurupiilo ja muita kauhukertomuksia
  • Mats Strandberg: Risteily 
  • Maria Turtschaninoff & Peter Bergting: Mantikora
  • Melissa Welliver: Soulmates and Other Ways to Die
  

sunnuntai 1. syyskuuta 2024

Elokuun luetut

  
Elokuu on aina ihanaa aikaa vuodesta: kesän kuumuus on väistymässä viileään, värikkääseen syksyyn. Etenkin viimeisen viikon ajan säässä on ollut selkeitä syksyn merkkejä ja se saa minut aina elämään voimakkaammin. Kuukauteen mahtui myös taiteiden yö ja kansainväliset markkinat, joita kävin itsekin ihmettelemässä. 
  
Lempivuodenajan läheneminen antaa myös virtaa lukemiseen ja kuukauden aikana luinkin 26 teosta, joista sarjakuvaa oli 18,  kuusi lanua, kaksi säeromaania ja yhden selkokirjan, englanniksi luin 18 teosta ja kotimaisia seitsemän. Syyskuussa päättyy vetämäni säeromaani-lukuhaaste, joten ajattelin vetäistä sen kunniaksi vielä muutaman teoksen. 
  
Parhaat lukuhetket tarjoilivat sydämen sulattava Monotone Blue, kiehtova Tyttö ja korppi, yllättävä lukupiirikirja Suon villi laulu, samaistuttava Starfish, koukuttava Villains Are Destined to Die 1 ja Twilightia muistuttava Liekki.
  
Kaikki elokuussa luetut (6178 sivua) 
  • Lisa Fipps: Starfish
  • Titta Kemppainen: Vuosi joka katosi
  • Taina Niemi: Ämpärikesä
  • Lewis Hancox: Escape From St. Hell - My Trans Teen Life Levels Up
  • Inio Asano: Nijigahara Holograph
  • Naoya Matsumoto: Kaiju No. 8, Vol. 1
  • Päivi Tuulikki Koskela & Hanna Kenakkala: Ympäristöseikkailu 4) Koodinimi susi
  • Haro Aso: Alice in Borderland 1
  • Jazmine Joyner & Anthony Pugh: Devour
  • DC Pride: Better Together
  • Rick Remender & Max Fiumara: The Sacrificers 1
  • Riley Redgate: Alone Out Here
  • Silja Sillanpää & Pasi Pitkänen: Ouroboros - Sateenkaarikäärme
  • Sara Varon: Robot Dreams
  • Anne Muhonen: Tyttö ja korppi
  • Nagabe: Monotone Blue
  • Monzusu: My Brain is Different - Stories of ADHD and Other Developmental Disorders
  • Mairghread Scott & Pablo Túnica: Sea Serpent's Heir 1: The Pirate's Daughter
  • Ichigo Takano: Orange 1
  • Masashi Tanaka: Gon 1
  • Saija Ketola: Pari suhdetta
  • Sophie Burrows: Crushing
  • Rachel Smythe: Lore Olympus 2
  • Delia Owens: Suon villi laulu
  • SUOL & Gwon Gyeoeul: Villains Are Destined to Die 1
  • Tittamari Marttinen: Tähdet syntyvät sattumalta
  • Sophie Jordan: Liekki
  
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat: (luettu 35/50) 
4. Kirjassa on presidentti - Riley Redgate: Alone Out Here 
12. Lastenrunokirja - Lisa Fipps: Starfish 
  
  
Syyskuun lukupinossa:
  • Cassandra Clare: Miekkasieppari
  • Shari Green: Missing Mike
  • Meg Grehan: The Deepest Breath
  • TJ Klune: Kuiskailevan oven alla
  • Aino Leppänen: Luk(i)ossa tokalla
  • S.K. Rostedt: Kahden veren tytär
  • Tittamari Marttinen: Toinen sadetta, toinen tuulta
  • Jasmine Warga: Other Words for Home

sunnuntai 4. elokuuta 2024

Heinäkuun luetut

  
Heinäkuu oli etenkin loppupuolella mahdottoman kuuma, mutta nyt siitäkin on selvitty hengissä - onneksi viimeisen viikon aikana satoi aivan hurjasti vettä tasapainottamaan. Yhden kirjan kanssa tuskailin viikon ajan, mutta tästä huolimatta ehdin lukea kuukauden aikana huimat 33 kirjaa, joista peräti 13 sai 4,5 tai viisi tähteä. Luetuista sarjakuvaa oli 22 teosta, helppolukuisia ja kuvakirjoja oli viisi ja lopuista kirjoista yksi oli aikuisille suunnattu, yksi new adult, kolme YA:ta ja yksi lastenkirjaklassikko.
  
Parhaat lukuhetket tarjoilivat SiiveniskuThe Princess and the Grilled Cheese Sandwich, Amuletti 1) Kivenvartija, Heartstopper 5, The New Girl, Lumikasa, Utelias varvas ja seikkailu maan alla, Solut työssä 1, The Apothecary Diaries 8, Scurry, Plain Jane and the Mermaid, Soittorasia 4) Kummallinen katoaminen ja Blacksad 3) Punainen sielu.
  
Kuukauden viimeisenä päivänä oli Klassikkohaasteen 19 kierros, jolle luin Michael Enden lastenkirjallisuuden klassikon Momo - Merkillinen tarina harmaista herroista ja tytöstä, joka antoi ihmisille takaisin ajan
  
Kaikki heinäkuussa luetut: (6088 sivua)
  • Amber McBride: We Are All So Good at Smiling
  • Johanna Förster: Unien sirkus
  • Natsu Hyuuga: The Apothecary Diaries 7-8
  • J.S. Meresmaa & Emma Rautala: Hirviöhoitola 2) Loistava luurankoinen & 3) Hirveä helkatti
  • Niina Hakalahti & Terese Bast: Apua, naapurini on noita!
  • Emilia Erfving: Lumikasa
  • Riina Katajavuori & Christer Nuutinen: Sumusaaren merirosvo
  • Leo & Tuuli Humina: Utelias varvas ja seikkailu maan alla
  • Gijé & Carbone: Soittorasia 4) Kummallinen katoaminen
  • Sylvia Douyé & Paola Antista: Sorceline 3) Tyttö joka etsi itseään
  • Akane Shimizu: Solut työssä 1
  • Alice Oseman: Heartstopper 5
  • Kazu Kibuishi: Amuletti - Ensimmäinen kirja: Kivenvartija
  • Cassandra Calin: The New Girl
  • Vera Brosgol: Plain Jane and the Mermaid
  • Deya Muniz: The Princess and the Grilled Cheese Sandwich
  • Mac Smith: Scurry
  • Rebecca Yarros: Siivenisku
  • Melanie Orenius, Laura Porola & Ulla Donner: Breathe - Niinku hengitä
  • Tuomas Myllylä & Sari Sariola: Suomaat
  • Juan Díaz Canales & Juanjo Guarnido: Blacksad 3) Punainen sielu & 4) Hiljainen helvetti
  • Valérie Mangin & Steven Dupré: Saalistajien klubi 1) Bogeyman & 2) Juhla
  • Muistoja huomisesta - Joensuun sarjakuvaseuran scifi-julkaisu
  • Matyáš Namai: Chernobyl - The Fall of Atomgrad
  • S.N. Pires: Karhunkiertäjä
  • Junji Ito, Hirokatsu Kihara & Ichiro Nakayama: Mimi's Tales of Terror
  • Rachel Smythe: Lore Olympus 1
  • Michael Ende: Momo - Merkillinen tarina harmaista herroista ja tytöstä, joka antoi ihmisille takaisin ajan
  • Erik J. Brown: The Only Light Left Burning
  
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat: (luettu 31/50) 
20. Kirjan on julkaissut pieni kustantamo - Johanna Förster: Unien sirkus 
31. Kirjassa on vammainen henkilö - Rebecca Yarros: Siivenisku 
37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita - Amber McBride: We Are All So Good at Smiling 
42. Kirjan nimessä on alaotsikko - Michael Ende: Momo - Merkillinen tarina harmaista herroista ja tytöstä, joka antoi ihmisille takaisin ajan
  
  
Elokuun lukupino:
  • Nicholas Binge: Nousu
  • Lisa Fipps: Starfish
  • Sophie Jordan: Liekki
  • Julie Kagawa: Lohikäärmeet
  • Titta Kemppainen: Vuosi joka katosi
  • Tuoma Kilpi: Herra Holainen ja hänen kissapöllönsä
  • Päivi Tuulikki Koskela & Hanna Kenakkala: Ympäristöseikkailu 4) Koodinimi susi
  • Tittamari Marttinen: Tähdet syntyvät sattumalta
  • Taina Niemi: Ämpärikesä
  • Celia Owens: Suon villi laulu
  • Riley Redgate: Alone Out Here
  • Silja Sillanpää & Pasi Pitkänen: Ouroboros - Sateenkaarikäärme
  • Martha Wells: Witch King

tiistai 2. heinäkuuta 2024

Kesäkuun luetut

  
Kesäkuussa vietettiin Pride-kuukautta ja luin Pride-lukuhaasteeseen 11 teosta, osallistuin myös dekkariviikolle kahdella kirjalla. Kuukautta vaivasi lukutahmeus, vaikka sainkin luettua 20 teosta. Ehkä syynä oli kuumuus. Kuvasin paljon ulkona, sillä mikä ihana vihreys ja värien ilotulitus siellä on nyt ollut! 
  
Kesäkuun parhaat lukuhetket tarjosivat Kummajaisten kesäEvery Heart a Doorway, The Apothecary Diaries 5 ja 6Number Call, Poika valkean, renki raudan ja Neljä askelta murhaan. Fantasiapainotteista siis ja samaa laatua on luvassa heinäkuun lukupinossa!

Heinäkuussa onkin sitten luvassa klassikkohaasteen 19 kierros, vielä ehtii hyvin ilmoittautua mukaan. 
  
Kaikki kesäkuussa luetut: (4168 sivua)
  • Katri Alatalo: Kesäkuu  
  • Holly Jackson: Kiltti tyttö, kohta kuollut
  • Elisa Macellari: Kusama - The Graphic Novel
  • Malin Falch: Pohjantuli - Porttipuu osa 2
  • Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga vol. 10
  • Natsu Hyuuga: The Apothecary Diaries 5-6
  • Karen M. McManus: Neljä askelta murhaan
  • Nagisa Furuya: Number Call
  • Nino Bulling: Firebugs
  • Anu Kotilainen: Kaappistrategia
  • Meg-John Barker & Jules Scheele: Queer - Sarjakuvajohdanto
  • Mikko Kalajoki: Lanz Kalmar - Viimeinen perillinen
  • Ilja Karsikas: Yksisarvinen
  • J.S. Meresmaa: Poika valkean, renki raudan 
  • Ryoko Kui: Delicious in Dungeon 1
  • Kathy MacLeod: Continental Drifter
  • Chi Ta-Wei: Kalvot 
  • Sara Norja: Kummajaisten kesä 
  • Seanan McGuire: Every Heart a Doorway 
  
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat: (luettu 31/50) 
  
2. Kirjassa tehdään taikoja - Sara Norja: Kummajaisten kesä
5. Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi - Holly Jackson: Kiltti tyttö, kohta kuollut 
7. Kirjassa rakastutaan - Karen M. McManus: Neljä askelta murhaan 
18. Kirjan kannessa tai nimessä on koru - Katri Alatalo: Kesäkuu
33. Kirjassa muutetaan maalle - Seanan McGuire: Every Heart a Doorway
38. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet - Mikko Kalajoki: Lanz Kalmar - Viimeinen perillinen 
43. Kirjalla ei ole päähenkilöä - J.S. Meresmaa: Poika valkean, renki raudan
49. Kirja on julkaistu vuonna 2024 - Chi Ta-wei: Kalvot 
  
Heinäkuun lukupino:
  • Travis Baldree: Legendoja ja latteja
  • Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit 9) Hirviöulottuvuus
  • Catherine Doyle & Katherine Webber: Kruunun tyttäret
  • Michael Ende: Momo - Merkillinen tarina harmaista herroista ja tytöstä joka antoi ihmisille takaisin ajan
  • Johanna Förster: Unien sirkus
  • Satu Leisko: Varjotarha
  • Amber McBride: We Are All So Good at Smiling
  • Seanan McGuire: Every Heart a Doorway
  • S.N. Pires: Karhunkiertäjä
  • Melissa Welliver: Soulmates and Other Ways to Die
  • Rebecca Yarros: Siivenisku

sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

Toukokuun luetut

  
Toukokuu oli hyvin kiinnostava kuukausi, kun kevättä sai odotella, ja kun pihalla viimein alkoi vihertää, niin viikossa olikin sitten jo täysi kesä hellepäivineen. Tämä ihmisparka ainakin sulaa totaalisesti näillä keleillä... Huhtikuun hyvä lukuflow muuttui taas lukujumitteluksi ja suuri osa luetuista sai vain kolmea tähteä, onneksi muutama helmikin mahtui joukkoon: The Apothecary Diaries 4, Myyttiset 2) Vaarallinen uni ja The Testing.  
  
Toivottavasti Pride-kuukausi lukuhaasteineen tarjolisi parempaa lukuiloa. Yritän myös blogata ahkerammin kuin viime aikoina, vaikka vain kopioimalla saman tekstin kuin Instagramissa. Kollaasissa kuvia Kummaconista 18.5. Tämän vuoden kunniavieraana oli Magdalena Hai ja olihan se pakko käydä hakemassa nimmari idolilta! 
  
Kaikki toukokuussa luetut: (8 kirjaa, 1868 sivua sivua)
    
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat: (luettu 24/50)
  
16. Kirjassa on valokuvia - Safia Elhillo: Home Is Not a Country
21. Kirjasta on tehty TV-sarja - Martha Wells: Murhabotin päiväkirjat 3) Oikullinen protokolla
27. Kirja kertoo jälleenrakentamisesta - Joelle Charbonneau: The Testing
41. Kirjassa syntyy lapsi - Linnea Kuuluvainen: Metsän peitto
  
    
Kesäkuun lukupinossa:
  • Kalynn Bayron: Cinderella Is Dead
  • Johan Ehn: Hevospojat
  • Holly Jackson: Kiltti tyttö, kohta kuollut
  • Mikko Kalajoki: Lanz Kalmar - Viimeinen perillinen
  • TJ Klune: Kuiskailevan oven alla
  • Karen M. McManus: Neljä askelta murhaan
  • Casey McQuiston: Päätepysäkki
  • J.S. Meresmaa: Poika valkean, renki raudan
  • Sara Norja: Kummajaisten kesä
  • James L. Sutter: Darkhearts
  • Annukka Salama: Harakanloukku
  • Chi Ta-Wei: Kalvot
  

keskiviikko 1. toukokuuta 2024

Huhtikuun luetut

  
Huhtikuu aka joulukuu vol 2. oli hyvin luminen. Onneksi alkaa viimein näyttää vähän keväisemmältä. Luin kuukauden aikana 18 kirjaa, joista parhaat lukuhetket tarjoilivat Maailmansynnyttäjä, Hockey Girl Loves Drama Boy, Clementine 2 ja X Gender 1. Lukemistani sarjakuvia oli 11 teosta, lasten- ja nuortenkirjoja kolme, YA:ta yksi ja säeromaaneja kaksi. Lisäksi luin yhden ns. aikuisten romaanin. LGBTIQA+ teemoja oli seitsemässä teoksessa.
  
Arvosanat jakaantuivat kiinnostavasti: 2,5 tai vähemmän tähtiä annoin kahdelle teokselle (tähän harmilliseen pettymyskategoriaan menivät molemmat säeromaanit Luk(i)ossa ja Zeno), kolme tähteä viidelle, 3,5 tai 4 tähteä seitsemälle ja 4,5 tai täydet viisi tähteä sai neljä teosta, siis ne tuolla aiemmin mainitut. Tänä vuonna olen antanut vähemmän viiden tähden arvioita kirjoille, vasta kolmelle, 4,5 tähteä on puolestaan saanut yhdeksän teosta. Joko olen lukenut huonompia kirjoja kuin samaan aikaan viime vuonna tai sitten ole olen ollut kriittisempi lukemaani kohtaan. Seuraan tätä kehitystä mielenkiinnolla vuoden mittaan.
  
Ja hei, toukokuussa alkaa kirjagramin puolella monta ihanaa lukuhaastetta, käykää katsomassa vaikkapa nämä:
  
Kaikki huhtikuun aikana luetut: (3917 sivua)
  • Debbie Tung: Everything Is OK
  • JP Ahonen: Belzebub 2) Kuolema kuittaa univelat
  • Paru Hagaki: Beastars 1
  • Asuka Miyazaki: X Gender 1 
  • S. Haltijakäpälä: Avar'yön poluilla 1 
  • Oskar Källner & Karl Johnsson: Imperiumin perilliset 6) Maailmansynnyttäjä 
  • Aino Leppänen: Luk(i)ossa 
  • Salla Simukka & JP Ahonen: Poika ullakolla, poikakellarissa 
  • Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens 
  • Natsu Hyuuga: The Apothecary Diaries 3 
  • Tomohito Oda: Komi Can't Communicate 1 
  • Emily Carroll: A Guest in the House 
  • Äsa Larsson, Ingela Korsell & Henkrik Jonsson: Pax 8) Valkokäärme 
  • Dess Terentjeva: Zeno 
  • Alastair Reynods: Noidankehä 
  • Tillie Walden: Clementine 1-2 
  • Faith Erin Hicks: Hockey Girl Loves Drama Boy 
  
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat: (luettu 20/50)
  
32. Kirja on kirjoitettu alun perin kielellä, jolla on korkeintaan 10 miljoonaa puhujaa - Oskar Källner & Karl Johnsson: Imperiumin perilliset 6) Maailmansynnyttäjä 
36. Kirjan on kirjoittanut maahanmuuttaja - Dess Terentjeva: Zeno
40. Kirjassa on erittäin kylmä tai kuuma - Alastair Reynolds: Noidankehä
45. Kirjassa pelataan - Aino Leppänen: Luk(i)ossa
48. Kaksi kirjaa, jotka on kääntänyt sama kääntäjä - Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens (toisena kirjana Simon James Greenin Heartbreak Boys, kääntäjä Lotta Sonninen)
  
   
Toukokuun lukupinossa:
  • Katri Alatalo: Kesäkuu
  • Travis Baldree: Legendoja ja latteja
  • Lauren Beukes: Zoo City - Eläinten valtakunta
  • Catherine Doyle & Katherine Webber: Kruunun tyttäret
  • Safia Elhillo: home is not a country
  • Arja Puikkonen & Terhi Ekebom: Viimeiset lohikäärmeet
  • Martha Wells: Murhabotin päiväkirjat 3) Oikullinen protokolla

keskiviikko 3. huhtikuuta 2024

Maaliskuun luetut

  
Toisin kuin runossa sanotaan oli maaliskuu tällä kertaa kuukausista julmin, sen verran arvaamaton sää oli aina ulos astuessa. Liukastuin myös pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa tälle talvea, ja vaikka ei käynyt pahasti, siskot ostivat minulle jääpiikit, niin en sitten ihan lähitulevaisuudessa liukastele uudelleen. 
  
Maaliskuussa luin 18 teosta, joista huimat 12 oli sarjakuvaa, kolme Tähtivaeltajaan arvosteltavaa (joista Kaupunki joksi tulimme oli vähällä aiheuttaa lukujumin, koska sen käännös oli aivan luvattoman huono ja olisi vaatinut kustannustoimittajan hellää huomiota), Minna Canth -lukuhaaste tuli vedettyä jo 10. kerran. Lisäksi luin kevään käännösuutuuksista ihanan Heartbreak Boysin (kirjastolainana, tietäjät tietävät, mitä tarkoitan) ja lukupiirikirjana olleen Kaikki laulavat linnut, jonka saamaa EU:n kirjallisuuspalkintoa kummastelimme. 
  
Parhaat lukuhetket tarjosivat Viimeinen liekki (joka on vuoden ensimmäinen ja edelleen ainoa viiden tähden lukukokemus), Heartbreak Boys sekä Komeetta ja vuorikauris. Maaliskuulle mahtui myös ei niin hyviä lukukokemuksia, etenkin lähes perä perää luetut kahden tähden kirjat Kanin hetkellä, Kaupunki joksi tulimme ja Kaikki laulavat linnut oli harmillinen päätös kuukaudelle. Toivottavasti huhtikuun kirjat olisivat parempia.
  
Ensimmäinen päivä alkoi vetämäni, syyskuun loppuun saakka kestävä säeromaanien lukuhaaste #sykähdyttäväseäromaanihaaste, tervetuloa mukaan säeromaanien ihmeelliseen maailmaan!
  
Kaikki maaliskuussa luetut kirjat: (3550 sivua)
  • Tim Probert: Lightfall 1) Viimeinen liekki
  • Sanna Hukkanen & Inkeri Aula: Metsänpeitto
  • Anne Muhonen: Monstera deliciosa 1) Löytäjä saa pitää & 2) Ässä hihassa
  • Élodie Durand: Transitions - A Mother's Journey
  • Pauli Kallio, Mari Ahokoivu, Maria Björklund, Juliana Hyrri, Wolf Kankare, Mika Lietzen, Aino Louhi, Eeva Meltio, Emmi Nieminen, Viivi Rintanen, Aino Sutinen & Jussi Waltameri: Mutta suurin on rakkaus
  • Giovanni Di Gregorio & Alessandro Barbucci: Sisarukset Grémillet 4) Komeetta ja vuorikauris
  • Sylvia Douyé & Paola Antista: Sorceline 2) Lasipatsaiden salaisuus
  • Simon James Green: Heartbreak Boys
  • Tatsuya Endo: Spy x Family 6-8
  • Johanna Laitila: Kanin hetkellä
  • Keanu Reeves, Matt Kindt & Ron Garney: BRZRKR 2
  • Holly Black: Julma prinssi
  • Minna Canth: Kovan onnen lapsia
  • N.K. Jemisin: Kaupunki joksi tulimme
  • Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut
  
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat: (luettu 14/50)
  
7. Kirjassa rakastutaan - Simon James Green: Heartbreak boys 
8. Kirjan nimessä on perheenjäsen - Minna Canth: Kovan onnen lapsia
9. Kirjassa joku karkaa - Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut
17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo - N.K. Jemisin: Kaupunki joksi tulimme
29. Kirjassa valehdellaan - Holly Black: Julma prinssi
30. Kirja, jossa ei ole nimettyjä tai numeroituja lukuja Johanna Laitila: Kanin hetkellä
    
  
Huhtikuun lukupino:
  • Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens 
  • Orson Scott Card: Ender's Game 
  • Johanna Förster: Unien sirkus 
  • Vehka Kurjenmiekka: Kellopelisydän 
  • Linnea Kuuluvainen: Metsän peitto 
  • Amber McBride: We Are All So Good at Smiling 
  • Anni Kuu Nupponen: Sydänmeri 
  • Alastair Reynolds: Noidankehä
  • Salla Simukka & JP Ahonen: Poika ullakolla, poika kellarissa 
  • Angie Thomas: Nic Blake ja ihmeelliset – Ilmentäjien ennustus 

sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Helmikuun luetut

  
Helmikuu on kyllä aina niin nopea kuukausi, olipa karkausvuosi tai ei, Ehdin kuitenkin kuukauden aikana osallistua kirjajulkkareihin (Rauhan alkuja), suunnitella Blogistanian kirjallisuuspalkintojen tämän vuoden järjestelyjä (ks. ennakkotiedote äänestämisestä) ja lukupiireillä. Luin kuukauden aikana 14 kirjaa (3501 sivua), joista kuusi oli sarjakuvia, kolme lasten- ja nuortenkirjaa, kolme YA:ta ja kaksi ns. aikuistenkirjaa. Parhaat lukuhetket tarjosivat The Prince & the ApocalypsePommisuojan lukupiiriCosmoknights 2, The Apothecary Diaries 2 ja A Christmas Carol - A Ghost Story.
  
Kaikki helmikuussa luetut:
  
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat:
  
10. Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna - Kara McDowell: The Prince & the Apocalypse
11. Kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä (ilma, vesi, maa tai tuli) - Annukka Salama: Piraijakuiskaaja
24. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin - Annie Lyons: Pommisuojan lukupiiri
25. Kirjassa vietetään juhlapyhää (esimerkiksi joulu tai juhannus) - David Arnold: I Loved You in Another Life
39. Kirjassa on bi- tai panseksuaalinen henkilö - TJ Klune: Wolfsong
  
  
Maaliskuun lukupinossa:

• Holly Black: Julma prinssi
• Minna Canth: Kovan onnen lapsia
• N.K. Jemisin: Kaupunki joksi tulimme
 Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin kahvi jäähtyy
• Johanna Laitila: Kanin hetkellä
• Aino Leppänen: Luk(i)ossa
• Tim Probert: Lightfall 1) Viimeinen liekki
• Chi Ta-Wei: Kalvot
• Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut (maaliskuun lukupiirikirja)