perjantai 31. heinäkuuta 2015

Klassikkohaaste osa 1: William Golding: Kärpästen herra

"Meidän on laadittava sääntöjä ja noudatettava niitä. Emmehän me ole villi-ihmisiä
Me olemme englantilaisia, ja englantilaiset ovat aina etevämpiä kaikessa."
    
   
Lukuhaasteissa: Goodreads 50: 25. A book you were supposed to read in school but didn’t, I Spy: 21. Animal/Insect
Tunnelmamusiikkia: Ulf Söderberg: Vargskymning, Tom Holkenbong: Water (Mad Max: Fury Road -soundtrack)
    
Kun Reader, why did I marry him? -blogin Omppu esitteli klassikkohaasteen, olin aluksi ajatellut lukevani L.M. Mongomeryn Pienen runotytön. Se kuitenkin tuli vastaani jo aikaisemmin, sillä se nousi lukupiirini kuukauden kirjaksi jo maaliskuussa. Pikainen ajatusten uudelleen kelaus ja löysin kirjahyllystäni täydellisen teoksen haasteeseen.
  
Tätä teosta minulle on joskus suositeltu dystooppisena, nimittäin kirjallisuuden Nobelillakin vuonna 1983 palkitun William Goldingin tunnetuin romaani, Kärpästen herra. Kyseisen pokkaripainoksen sain siskoltani, kun hänen poikansa oli hankkinut teoksen lukion äidinkielen kurssia varten. Koska itse en kyseistä teosta ole koskaan koulussa lukenut, ajattelin ottaa vahingon nyt takaisin.
     
Kärpästen herra on todellinen klassikko, niin monta eri painosta siitä on julkaistu suomessakin. Teoksesta on tehty useampia elokuvasovituksiakin. Ensimmäinen, alkuperäisteosta hyvin uskollisesti noudattava versio on Peter Brookin ohjaama mustavalko-elokuva vuodelta 1963. Vuoden 1990 Harry Hookin ohjaamassa versiossa on puolestaan otettu jonkin verran vapauksia tarinan suhteen. Katsottuani tuon uudemman leffan löysin kyllä pitkälti saman perustarinan siitä, vaikka joissakin yksityistyiskohdissa selkeitä eroavuuksiakin oli. 
  
Aloittaessani teoksen, minulla ei ollut minkäänlaista ennakkotietoa teoksesn sisällöstä, Olikin siis täydellinen yllätys, että tässäkin teoksessa liikutaan toisen maailmansodan ajassa, johon sijoittuvia romaaneja olen viimeaikoina lukenut useammankin. Kaikki alkaa siitä, kun koulupoikia kuljettava lentokone putoaa Tyynellämerellä ja henkiinjääneet pojat pelastautuvat läheiselle, asumattomalle saarelle. 
  
He tottuivat pain uuteen elämäntahtiin, joka noudatti auringon hidasta kiertoa aamusta iltaan ja nopeati pimenevään yöhön. (s. 72)
  
Aluksi kaikki sujuu hyvin: pojat valitsevat johtajan joukostaan, kutsuvat merestä löydetyn torvisimpukan avulla kokouksia koolle, päättävät yleisistä säännöistä, rakentavat majoja, syövät hedelmiä ja pitävät yllä merkkitulta heitä etsiviä aluksia varten. Kaikki on kuin vain yhtä pitkittynyttä eväsretkeä. Pian rymän jäsenten välillä syntyy kuitenkin riitaa, joka jakaa pojat kahteen heimoon. Toista ryhmää johtaa äänestyksellä valittu Ralph, toista entinen kuoronjohtaja ja metsästäjänä kunnostautunut Jack Merridew.
    
Minä pelkään. Meitä itseämme. (s. 204)
    
Tilanteet eskaloituvat nopeasti ja ilman valvovaa auktoriteettia pojat villiintyvät enenevässä määrin ja unohtavat olevansa sivistyneitä englantilaisia. Metsästyksen nostattama verenhimo, leirinuotiolla kerrotut kummitustarinat ja pimeydenpelko synnyttävät mielikuvituksellisen, viidakossa elävän pedon, jonka vuoksi lopulta aiheutuu kahden pojan kuolema. Lopulta vain Ralph uskoo pelastukseen ja yrittää saada muutkin huolehtimaan tulesta huonoin tuloksin. Kohtaus, johon Kärpästen herra päättyy on hyvin perinteikäs ja ennalta-arvattava, mutta juurikin siksi niin vaikuttava. 
  
Pidin suuresti Goldingin ja suomentajan yhteistyössä syntyneestä kuvailevasta kielestä, jossa kookospähkinät muistuttavat pääkalloja, käsiä kahlitsevat sivistyksen rauniot ja puusta toiseen tuulen siivillä hypähtelevä tuliorava luovat eläviä mielikuvia. Alkuasetelma ja teoksen makaaberit kuvaukset olivat lukukokemuksen parasta antia, sillä välillä pakkomielteinen roikkuminen samoissa asioissa oli puuduttavaa. Kurkistus ihmismielen pimeälle puolelle ja kulttuurin kariseminen poikien yltä samaa tahtia kuin vaatteet repeytyivät ja likaantuivat antoivat kuitenkin riittävästi potkua jatkaa lyhyehkö klassikko loppuun saakka,
  
Me olemme kaikki kuin tuuliajolla ja asiat käyvät yhä kurjemmiksi. (s. 120)
  
Triviaa: Teoksessa on paljon samaa kuin tv-sarjassa Lost sekä Tom Hanksin tähdittämässä leffassa -Cast Away - Tuuliajolla
    
BINGO! Ensimmäinen bingoni koskaan näissä haasteissa. Jonossa olevista bloggauksista on pian tulossa vielä lisää rasteja. Viidennen viivan Kirjakaapin kummituksen kirjankansibingon ruudukon vasempaan pystyriviin toi Kärpästen herran heimotaiteellinen kansi ABSTRAKTILLA KUVIOLLAAN. Bingoon voi osallistua 15.5.-15.8.
     
   
Arvosana:   
 
Takakannesta:
Toisen maailmansodan aikana joukko englantilaisia koulupoikia pelastuu alasammutusta lentokoneesta autiolle Tyynen meren saarelle. Kun sivistyksen pinta alkaa murentua, hyvinkasvatetut koulupojat muuttuvat villi-ihmisiksi, joiden maailmaa hallitsevat väkivalta ja pelko. 
  
Sir William Goldingin klassinen romaani ilmestyi vuonna 1954 ja on Nobelin kirjallisuudenpalkinnon saaneen kirjailijan tuotannon huippu.
  
Samantyylisiä kirjoja: Daniel Defoe: Robinson Crusoe, Jules Verne: Salaperäinen saari, Terry Pratchett: Valtio, James Dashner: Maze Runner - labyrintti,
  
Alkuperäinen nimi: Lord of the Flies (1954), Suom. Juhana Perkki, 224 s. Seven/Otava 2000 (1. suomenkielinen painos 1960)

14 kommenttia:

  1. Tämä on huikea teos. Suosittelen edelleenkin kaikille yläasteikäisille. Meillä se oli lukukirjana koulussa, mutta luin viimeksi sen viime vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kuulemma ollut opettajan antamasta listasta ainoa, joka oli siskonpoikaani kiinnostanut. Tässä onkin paljon etenkin poikia kiinnostavia elementtejä: sota, seikkailu autiolla saarella, metsästäminen ja vapaus kulkea alasti.

      Ja pidin tästä minäkin, sillä dystopioiden lukijana löysin tästä lajin ytimen: kuinka kulttuurit murenevat ja muuttuvat, kun ne joutuvat taistelemaan elintilasta hengissä selviämisen kannalta tärkeämpien asioiden kanssa.

      Poista
  2. Olen lukenut tämän niin vuosia sitten, että yksityiskohdat ovat jo unohtuneet, mutta sinun postauksesi palautteli niitä mukavasti mieleen. Hieno teos, ehdotonta luettavaa koululaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä kehtaa edelleen luetuttaa kouluissa. Aihepiirit ja kirjan paksuus ovat sopivia yläasteen ja lukion äidinkielen kursseille. Ralphin ja jackin sijaan löysin enemmän mielenkiintoa Possun, Simonin sekä kaksospoikien Samin ja Ericin hahmoista, sillä heissä oli runsaasti erilaisia vivahteita.

      Poista
  3. Minusta tämä oli melko kuivakka (etenkin alussa), vaikka sitä miten luki ja tulkitsi. En tosin muista kirjaa enää yksityiskohtaisesti, joten googletin oman vanhan arvioni ja lunttasin sieltä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos teos olisi kirjoitettu vaikkapa 2000-luvulla, olisi siinä varmasti enemmän toiminnallisuutta. En minäkään aivan koko ajan jaksanut viihtyä teoksen kanssa, mutta onneksi kauniit kielelliset ilmaukset ja Simonin trippailujaksot pitivät mielenkiintoa yllä. Ralphin mielenharsot meinasivat muutoin tarttua lukijaankin. Odotin kirjaa raaemmaksi (niin minulle kirjasta oli kerrottu, kun aloitin lukemaan), mutta pakko myöntää esimerkiksi Battle Royalin ja Nälkäpelien olevan paljon raaempia. Omana aikanaan varmaan toiminut paremmin.

      Poista
  4. Minulle tämä jäi hieman vaisuksi (luin muistaakseni viime vuonna), vaikka kirjassa olikin muutamia todella väkeviä ja oikein pelottavia kohtia.

    Onnittelut bingosta! Lukemassasi painoksessa onkin erikoinen, upea kansi joka sopii hienosti tuohon haasteruutuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lähdin lukemaan kirjaa aivan tabula rasana, niin lukukokemus jäi positiiviseksi. Pelottavuutta ja poikien villiintymistä olisi kyllä voinut kuvata vielä enemmänkin.

      Aluksi en pitänyt tästä kannesta, mutta Googlattuani muita painoksia muutin mieleni. Kuinka vaikeaa on tehdä hyvä kansi klassikolle? Englanninkielisissä painoksissa on toinen toistaa onnistuneempia kansia, mutta suomalaisissa jotenkin ei ole samaa tehoa.

      Poista
  5. Minulle tämä kirja aiheutti nuorena pahoinvointia, enkä taida sitä lukea uudelleen. Silti sen tosiaan pitäisi olla yläasteikäisten lukemistossa. Sen verran raadollinen kuva sivistyksen pintakiillosta kirjan kautta tulee, että voisi saada hulivilitkin ajattelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on tehnyt sinuun kyllä vaikutuksen, huh! Toisaalta teoksen täytyy olla hyvä, jos se saa yläasteikisestä reaktion - ainakin nykyaikana. Pitääpä kysyä siskonpojalta (jos se muistaa enää viime vuoden asioita), että mitä se piti kirjasta.

      Poista
  6. Tämä on taas yksi niistä klassikoista, jotka minun pitäisi lukea uudelleen, koska en usko saaneeni nuorempana tästä oikein mitään irti. Muistan vain kirjan olleen tylsä ja kuiva, mutta teemoista en muista mitään, eivätkä kuvauksetkaan näköjään ole jääneet mieleen. Nykyään makuni on kuitenkin sellainen, että luulisin pitäväni tästä nyt enemmän.

    Olen muuten samaa mieltä suomalaisista kansista! Englanninkielisistä otetaan jatkuvasti toinen toistaan hienompia painoksia ja luodaan kokonaisia keräilysarjoja klassikoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla pakkolukeminen on aina ollut lukuinnon tappaja. Siksipä yläasteen, lukion ja vielpä yliopiston kursseillakin tuntuu, että teoksen laatu heikkenee sen tullessa pakolliseksi lukemistoksi. Olenkin näitä kouluissa yleisesti luetettuja teoksia lukenut paljon jälkeenpäin ja pitänyt niistä enemmän. Vikaa voi toki olla myös siinä, että ainakin yläasteella olin vielä niin lapsi, etteivät klassikoiden hienot teemat avautuneet enkä saanut maata järisyttäviä ymmärryskokemuksia.

      Poista
  7. Meidän piti lukea tämä lukiossa äidinkielenkurssilla. En oikein lämmennyt kirjalle tuolloin. En tiedä johtuiko se siitä, että se oli pakollinen luettava vai olinko vain liian nuori. Ehkä pitäisi kokeilla lukea tämä uudestaan nyt vanhempana, jos siitä saisi enemmän irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin lukiossa äikän kurssille Orwellin Eläinen vallankumouksen, joka aiheutti kyllä aikamoisen reaktion minussa. Se on teos, johon en halua koskaan palata, koska sen kuvaama maailma oli niin inhottava ja vääristynyt ja allegorioi todella hyvin historiallisia tapahtumia. Kärpästen herra ei ihan samaan pääse, mutta siinä on löydettävissä paljon vastaavuuksia. Yleensä itsellä pakkolukeminen tekee teoksesta epämiellyttävän, ekä myöskään ymmärrä sen sisältöjä niin hyvin kuin jos lukisin sen vapaasta tahdostani. Voihan sitä kokeilla, jos teos vaikka näyttäytyisi toisenlaiselta uudelleen luettaessa?

      Poista