Lastenkirjalauantai: Roald Dahl: Kuka pelkää noitia

"Suomessa ei ole yhtä paljon noitia kuin Norjassa", hän sanoi.

"Olen varma etten törmää noitaan", vastasin.

"Toivon tosiaankin että et", isoäiti sanoi. "Koska suomalaiset noidat ovat 

ehkä koko maailman ilkeimpiä."

     

   

Kuka pelkää noitia on jo toinen Roald Dahlini tänä vuonna (ja aina kun luen Dahlia, en voi olla hymyilemättä sille tosiasialle, että me jaamme saman syntymäpäivän). Toukokuussa luin nimittäin Matildan ja ihastuin. Kolmas kosketukseni Dahlin tuotantoon vakuuttaa, mutta aivan eri syistä kuin Jali ja suklaatehdas, vaikka karkeilla on nytkin merkittävä asema. Sen verran hurjasta seikkailusta kuitenkin on kyse, ettei se sovi perheen pienimmille. Huumoriakaan ei onneksi ole unohdettu, vaikka se ei olekaan yhtä ilmeistä kuin kahdessa aiemmin lukemassani teoksessa.

  

Noidat ovat aina olleet mielestäni mielenkiintoisia hahmoja niin fiktiivisessä kuin historiallisessakin kirjallisuudessa. Kaikki noidat ovat naisia, Dahlin noidat eroavat kuitenkin perinteisistä satujen noidista merkittävästi varsinkin ulkonäöltään. Päällisin puolen he näyttävät aivan tavallisilta naisilta, jotka käyvät aivan tavallisissa töissä, mutta heidän ovelan valeasunsa alta paljastuu kauhea totuus: he ovat kokonaan toinen laji, joka on vain soluttautunut joukkoomme.

  

"[N]oidat eivät itseasiassa ole naisia. He näyttävät naisilta. He puhuvat kuin naiset. ja he osaavat käyttäytyä kuin naiset. Mutta tosi asiassa he kuuluvat aivan eri eläinlajiin. he ovat paholaisia ihmisten muodossa. Siksi heillä on kissan kynnet ja kaljut päät ja kummalliset nenät ja oudot silmät, ja tämä kaikki heidän on kätkettävä niin hyvin kuin ne osaavat. (s. 31)

Tarkkasilmäisimmät voivat kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin: 

1. Oikea noita käyttää aina käsineitä, sillä heillä on tavallisten kynsien sijaan kissankynnet.
2. Noidat ovat täysin kaljuja, joten he käyttävät peruukkeja. Tämä kuitenkin johtaa päänahan kutinaan ja noidat raapivatkin päätään usein.
3. Noidilla ei ole varpaita, vaan heidän jalateränsä ovat tylpät. Koska noidat kuitenkin käyttävät kapeakärkisiä korkokenkiä, he usein ontuvat.
4. Noitien sieraimet ovat hieman suuremmat kuin tavallisilla ihmisillä. Niiden reunat myös punoittavat hieman. Noidilla on hyvä hajuaisti, jonka avulla he paikallistavat saaliinsa.
5. Oikean noidan silmissä tanssivat tuli ja jää.
6. Noitien sylki on sinistä ja he käyttävät sitä kirjoittaessaan musteena.

  

Norja synkkine metsineen ja jäisine vuorineen on juuri se paikka mistä noidat ovat kotoisin. (s. 12)

  

Noitia löytyy kaikkialta maailmasta, paikoin hyvinkin sankoin joukoin (etenkin Norjassa), ja vaikka heidän lukumääränsä onkin vähenemässä, ei ole olemassa maata, jossa noitia ei olisi. Kaikki saman maan noidat tuntevat toisensa, ja he eivät saa pitää yhteyttä toisten maiden noitiin. Maasta riippuen noidilla on hieman toisistaan poikkeavia tapoja. Kerran vuodessa kunkin maan noidat kokoontuvat ylinoidan johdolla ja hän antaa palautetta menneestä vuodesta sekä kertoo viimeisimmän sotasuunnitelman.

  

Teoksessa kuvatut noidat ovat hyvin epämiellyttäviä, suorastaan puistattavan kammottavia. Etenkin ylinoita on äärimmäisen kauhistuttava. Mikä sitten tekee noidista niin vastaansanomattoman inhottavia? Epä-ihmismäisen ulkomuodon lisäksi noidilla on yksi ominiaspiirre, joka erottaa heidät tavallisista kansalaisista: he vihaavat lapsia, jotka heidän mielestään haisevat aivan koirankikkaroilta. He ovat omistautuneet lasten liiskaamiseen, muussaamiseen ja kaiken kaikkiseen tuhoamiseen. Etenkin ylinoita on erittäin omistautunut tähän tehtävään ja kehittelee mitä monimutkaisempia juonia lasten päänmenoksi. 

  

Päähenkilönä seurataan seitsemän vuotiasta poikaa, jota ei nimetä. Hänen alkujaan norjalaiset, mutta Suomessa (alkuperäisteoksessa Englannissa) asuvat ja työskentelevät vanhempansa kuolevat auto-onnettomuudessa ja poika päätyy isoäidin hoitoon. Muori ei olekaan tavallinen vanhus vaan eläkkeelle jäänut noitofiili, jonka tehtävänä on ollut taistella noita kammottavia olentoja vastaan. Sankarimme sattuu kuitenkin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja kuulee ylinoidan hirviömäisen kupletin juonen ja tekee isoäitinsä kanssa kaikkensa tehdäkseen sen tyhjäksi. 

  

Dahlin teosta on kritisoitu naisvihamielisyyttä synnyttävänä, mutta sitä on sanottu myös epätavallisena lähteenä feminismille, sillä teos haastaa katsomaan naisia pintaa syvemmälle.  Minulle tämä varsin hurja lasten teos vertautuu Michel Faberin aikuisten scifi-romaaniin Lihaa ja verta, jossa myös on naiseksi verhoutunut muukalainen, joka saalistaa ihmisiä. 

  

Kuka pelkää noitia-teoksesta on tehty myös elokuvaversio vuonna 1990.

   

Kirjakaapin kummituksen kirjankansibingosta voin Dahlin teoksen myötä vetää ylitse kohdan MONTA HENKILÖÄ. Bingoon voi osallistua 15.5.-15.8.

   

       

Dahlin tuotannosta olen lukenut:

• Jali ja suklaatehdas (Charlie and the Chocolate Factory, 1964)
• Kuka pelkää noitia (The Witches, 1983)
• Matilda (Matilda, 1988)

Muuta tuotantoa:

• Jaakko ja jättipersikka (James and the Giant Peach, 1961)
• Jali ja lasihissi (Charlie and the Great Glass Elevator, 1971)
• Iso kiltti jätti (Big Friendly Giant, 1982)
• Tynkätyiset (The Minpins, 1991)

     

Arvosana:   

      
Takakannesta:

Tämä ei ole satu, tämä on tarina oikeista noidista. Oikeat noidat eivät lentele ympäriinsä luudanvarsilla. Ne eivät edes pukeudu mustaan viittaan ja hatuntötteröön. Ne ovat kurjia, viekkaita ja iljettäviä olentoja, jotka pukeutuvat tavallisiksi herttaisiksi rouviksi. Oikeat noidat ovat vaarallisimpia olentoja maan päällä. Joten mistä voit tietää, kuka on oikea noita ja kuka vain tavallinen herttainen rouva?

Jos et vielä tiedä, sinun on parasta ottaa se nopeasti selville, sillä oikeat noidat eivät inhoa mitään niin paljon kuin lapsia ja heillä on kaikenmoisia keinoja päästä näistä eroon. Tämä tarina kertoo kaiken tarvittavan: se paljastaa hurjia salaisuuksia, kuvaa hiuksianostattavia kauhuja ja esittelee todellisen sankarin - vanhan viisaan isoäidin - ja kaameamman joukon ilkeitä, kammottavia ja vastenmielisiä noitia kuin voit kuvitella.

Kuka pelkää noitia sai ilmestyessään vuonna 1983 lastenkirjallisuuden arvostetuimman palkinnon, Whitebread-palkinnon.

  

Alkuperäinen nimi: The Witches (1983), Suom. Sami Parkkinen, 224 s. Art House 2008 (6. painos, 1. suomenkielinen painos 1990)

  

Kuvitus: Quentin Blake

Noidat ovat herättäneet pelkoa myös täällä: Risingshadow, Le Masque Rouge, Hurja hassu lukija, Ajatuksia kirjamaasta, Kirjojen keskellä