Nelli Hietala: Kielillä puhumisen taito

"- No one, including me, has not found me yet, vitsailen.

Celine vilkaisee minua nopeasti.

- That's because you are not on the map."

    

        

Lukuhaasteissa: Pride-lukuhaaste, YA-lukuhaaste: Kirja sijoittuu paikkaan, jossa haluaisit käydä, Popsugar Reading Challenge: A book with a pun in the title

      

Nelli Hietalan Kielillä puhumisen taito on ollut lukulistallani jo jonkin aikaa, vaikka sen kansikuva ei olekaan kaikkein houkuttelevin. Aluperin olin suunnitellut lukevani tämän Helmet-lukuhaasteeseen pari vuotta sitten, kohtaan kijoittajalla on sama nimi kuin jollakin perheesi jäsenellä. Toinen siskontytöistäni on myös Nelli, mutta jostain syystä en tuolloin tullutkaan tätä lukeneeksi, vaikka varasin kirjan kirjastostakin. 

  

Sanoja, joiden merkitys on suuri, ei ole helppoa lausua. Minun maailmani oli sellaisia täynnä. (s. 7)

  

Nyt viimein tartuin kirjaan, sillä huomasin jostakin, että tässä on sateenkaariteemoja. Liitän kirjan myös YA-lukuhaasteeseen, vaikka kirja onkin kaiketi luokiteltu "aikuistenkirjaksi". Minusta tämä kuitenkin sopii erinomaisesti YA-kategoriaan: se kertoo päähenkilön oman äänen etsimisestä ja sen asian tunnustamisesta, että hän on ihastunut odottamatta tyttöön, vaikka onkin ollut aiemmin suhteissa miesten kanssa. Sara kertoo tarinaansa nykyhetkessä, ollessaan 25-vuotias ja takaumina viisi vuotta aiemmin tapahtuneeseen. 

  

En ole uskaltanut puhua rakkaudesta läheskään niin monta kertaa kuin olisin voinut tai jopa toivonut, mutta vain yhtä kertaa minä kadun. (s. 37)

   

Kirjan teemoissa on myös perinteisiä YA-piirteitä: ärrä-vika, jonka takia Sara on muuttanut lukuisia kertoja, kuten 19-vuotiaana Irlantiin, jonne kirja miltei kokonaan sijoittuu (sillä englanninkielessä R-äännetään eri tavalla kuin Suomessa) ja jättänyt sen takia tutustumatta jopa satoihin ihmisiin. Dublinissa Sara rakastuu palavasti ranskalaisen kämppiksensä kurkkuärrään, "jota Celine vilautti keskustelussa kuin pitsisen alusasun olkainta". Pohditaan aikuisuuden haasteita.

  

Minusta on mukava nähdä hänet sellaisena: hänen tullessa suihkusta meikit poskilla, niistäessä nenää flunssaisena -- sovittaessa ihonsävyisiä alusvaatteita juhlamekon alle -- Niinä hetkinä tunnen näkeväni Celinen tavallista inhimillisempänä ja selkeämpänä, jollakin tapaa vapaana siitä maalauksellisesta kauneudesta, jonka vanki hän on. (s. 30)

  

Takaumat sijoittuvat jouluaattoon, kun Sara ja Celine ovat suunnittelemattomalla road tripillä, sillä yksi asia on johtanut toiseen ja se edelleen kolmanteen. Koko teoksen ajan heidän välillään on jännite, mutta Hietala keskittyy enemmän päähenkilön kielellisiin pohdintoihin, kuin näiden kahden suhteen rakentamiseen. Vasta puolen välin jälkeen lukijan mielenkiintoa ruokitaan kutkuttavasti, mutta loppu jää avoimeksi. Jos viimeisten sivujen tapahtumat olisivat menneet kirjan aiemman tunnelman mukaisesti, oliin pitänyt tästä kokonaisuutena vähemmän. Nytkin kirjan on vain ihan ok, mutta lopun armopala nosti pisteitä. 

  

Celinen miehet eivät minua vaivaa, he tuntuvat enimmäkseen sävyisiltä ja hiukan hölmöiltä. Naispuoliset ystävät sen sijaan -- saavat minut kihisemään kiukusta. Haluan olla ainoa nainen Celinen elämässä. Haluan olla lähempänä kuin kukaan muu, tuntea hänet paljaimmillaan, todemmillaan, iljettävimmillään, kauimpana siitä ihmisestä, joka tämä tahtoisi olla. (s. 124)

  

Pidin kyllä Hietalan tyylistä kirjoittaa, eri fonteista ja kielitieteellisestä jargonista, joilla luotiin kuva Saran suhteesta ärrään. Takaumat oli kirjoitettu ärrällisiä sanoja vältellen, mikä teki lukemisesta (ja varmaan näiden kohtien kirjoittamisestakin) kiinnostavaa. Olen itsekin ollut ala-asteella ärrän takia puheopetuksessa ja pystyin hyvin samaistumaan Saran kokemuksiin siitä, kuinka hanakasti luokkatoverit tarttuivat tähän asiaan. 

      

Ajattelen Celinen alushousuja. -- Ajattelen joustavaa, valkoista kangasta Celinen sileää ihoa vasten, hänen oliivinsävyistä vatsaansa. Sivelen mielessäni kuminauhan ja ihon välistä kynnystä. -- Celinen tavalliset, valkoiset, seksittömät alushousut ovat hämmentävällä tavalla kiihottavinta, mitä olen nähnyt pitkään aikaan. (s. 136-137)

   

Teoksella oli hauskasti muutamia samankaltaisuuksia Marja Ahon Loukuttajan kanssa, esimerkiksi kummankin kirjan päähenkilöllä on vaikea suhde puhumiseen, heitä on koulukiusattu, kumpikin on kasvissyöjiä ja huolissaan planeetasta sekä molemmissa kirjoissa päähenkilöt pohtivat joutsenia ja hanhia. Lisäksi molemmissa kirjoissa esiintyy sana kielipuoli, johon en ollut koskaan aikaisemmin törmännyt.

    

Joulu, nykyisessä muodossaan, on pelkkää satua ja kauppiaiden juhlaa, ilkeämielinen juoni mammonan kokoamiseksi, luonnon tuhoamiseksi, maapallon saastuttamiseksi. (s. 72)

      

Oli kiinnostavaa muodostaa kokonaiskuvaa menneen ja nykyhetken vaihdellessa, Saran paljastaessa asioita murunen kerrallaan. Harmillisesti Celinen hahmo jää hieman etäiseksi. Kirjan kiellinen kikkailu oli kiinnostavaa, enkä ärsyyntynyt siitä, toisin kuin joissakin lukemissani kommenteissa (ylösalaiset ärrät olivat jopa vallan hauskoja). Joku oli myös nostanut esiin kirjan ontuvan englannin, mutta kieltä teoksessa puhuvat enimmäkseen sellaiset hahmot, joille se ei ole äidinkieli. Ja eivät kieltä koko ikänsä puhuneetkaan aina puhu täydellistä kirjakieltä, joten minulle dialogi tuntui luontevalta.  

  

Minun on aina ollut helppo nähdä viehättävyyttä sielläkin, missä muut eivät sitä huomaa -- Tuo aavistuksen vinksahtanut näkökulma on muodostunut käytännössä elämäntehtäväkseni ja olen alkanut vältellä kauneutta siinä muodossa, jossa kiiltäväpintaiset muotilehdet sitä edustavat. (s. 134)

    

  

Arvosana:

      

Takakannesta:

Saralla on ärrävika. Hän on vältellyt r-kirjainta koko kouluaikansa. Kahdeksan vuotta toivottomana päättyneen puheterapian jälkeen hän muuttaa Irlantiin, koska englanniksi r on yleensä pehmeä puolivokaali. Mutta muuttuuko mikään, kun nainen lakkaa olemasta Sara, teräväreunainen heinä, ja hänestä tulee neljäs Raamatussa mainittu nainen, Sarah? Voiko identiteetti olla yhden äänteen varassa?

   

Irlannissa Sara ihastuu kuvankauniiseen, ärränsä pariisilaisittain sorauttavaan huonekaveriinsa Celineen. Dublinia kiertävän jouluisen roadtripin aikana hänen on pakko selvittää, onko hänellä rohkeutta rakastaa ja olla oma itsensä.

   

Kielillä puhumisen taito on herkkä ja kiehtova romaani nuoren naisen identiteetistä, ystävyydestä ja Rakkaudesta isolla ärrällä. Kahdessa aikatasossa kulkeva romaani kuljettaa lukijaa kepeästi ja varmasti kohti loppuhuipennusta, jossa ei ole mitään vääjäämätöntä.

     

207 sivua, Aula & Co 2017

   

Kirja on luettu myös täällä: Savon Sanomat, Kiiltomato, Kirjanmerkkinä lentolippu, Sivutiellä, KirjojaLeffojaSarjoja, Evarian kirjahylly, Kirjavinkit, Usva

Lukupiirissä | Cecelia Ahern: P.S. Rakastan sinua

"Hän yritti opetella sopivaa päivärytmiä ja päästä sinuiksi itsensä kanssa, 

jotta eläisi omaa elämäänsä eikä vaeltaisi kuin zombie joka katseli, miten kaikki 

muut elivät elämäänsä samaan aikaan kun hän itse odotti omansa päättymistä."

      

     

Elokuun lukupiirikirja

Lukuhaasteissa: Goodreas 50: 1. A book with more than 500 page, I spy: 20. Emotion/Feeling

  

P.S. Rakastan sinua on Cecelia Ahernin ensimmäinen romaani, joka nousi nopeasti suosioon niin kotimaassaan Irlannissa kuin myös täällä Suomessakin, Teoksen pohjalta on tehty myös elokuvakin (kuten ylläolevasta kuvasta voi päätellä, lukemassani pokkariversiossa on leffankansi, jossa on tarinan päähenkilö Holly Hilary Swankin esittämänä). 

  

Kiitos hyvän ystäväni, näin leffan jo kesällä 2008, ennen kuin muutin tänne Ouluun. Hän tarjosi naposteltavan lisäksi nenäliinapaketin, vaikka väitin olevani niin kovapintainen, että kestäisin mitä vain. Lopulta jouduin taipumaan ja kuivamaan poskiani. Siksipä varauduin Nessu-paketilla myös kirjaan tarttuessani. Toisin kuin John Greenin Tähtiin kirjoitettu virheen kanssa (jonka myöskin näin elokuvana ennen kirjaa), ei nenäliinoille nyt tullut tarvetta. 

  

Mitä ihmettä tee saikaan aikaan. Se auttoi kaikkiin ongelmiin. Kun halusi jutella, juodaan teetä. Kun saadaan potkut, juodaan teetä. Kun aviomies kertoo, että hänellä on aivokasvain, juodaan teetä... (s. 301)

  

Yleensä haluan lukea kirjan ennen kuin katson sen pohjalta tehdyn elokuvan, mutta tuolloin vuosia sitten en vielä tiennyt kaverini kovasti kehuman leffan perustuvan kirjaan. Enkä siihen aikaan varmaan olisi Ahernin teoksesta innostunutkaan, sillä P.S. Rakastan sinua uppoaa parhaiten lukijalle, joka on kokenut elämää suuremman rakkauden. Katsoin leffan uudelleen tammikuussa 2010 ja itkin vielä enemmän kuin ensimmäisellä kerralla, sillä kuvittelin itseni päähenkilön asemaan. Olin tuolloin asunut vasta muutaman kuukauden avomieheni kanssa.

  

Erot leffan ja alkuperisen tarinan välillä ovat hyvin suuria. Pistin merkille useita merkittäviä muutoksia jo lukiessani, mutta fiilisteltyäni leffan vielä uudelleen (nyt siis jo kolmatta kertaa), huomasin kuinka kauaksi ohjaaja on vienyt tarinalinjat toisistaan. Molemmissa versioissa on omat hyvät puolensa, esimerkiksi leffassa Holly on vähemmän masentunut, kun puolestaan sivuhahmoja on siivottu pois raskaalla kädellä ja juonta tönäisty kepeämpään chick flick suuntaan. Tapahtumapaikaksi on myös Dublinin sijaan valittu Brooklyn. New York. 

  

Oli hassua, miten kaunis ilma oli aina päivän puheenaihe Irlannissa. Se oli niin harvinainen näky, että kaikki olivat tyytyväisiä, kunsellainen päivä viimein koitti. (s. 187)

  

Tarinahan lienee monille jo tuttu, ja takakansi tiivistää juonen todella hyvin. Muutamalla sanalla: Holly ja Gerry ovat onnellisesti naimisissa olevia kolmenkymmenen kynnyksellä olevia dublinilaisia. Eräänä päivänä Gerry menee lääkäriin jatkuvien päänsärkyjen takia. Huononevan näön sijaan syynä onkin aivokasvain, joka lääkehoidosta ja leikkauksista huolimatta jatkaa kasvamistaan ja päättää lopulta Gerryn elämän. Holly lopettaa työnsä ja jää hoitamaan Gerryä tämän viimeisinä kuukausina.

  

Huolimatta Hollyn tarkkaavaisesta katseesta, Gerryn onnistuu juonitella ja toteuttaa parin vitsinä syntynyt Lista, kymmenen kohtaa kattava muistilista asioista, joita Hollyn ei tulisi tehtyä, jos Gerryä ei olisi. Holly avaa yhden kuoren kuukaudessa ja noudattaa kuolleen miehensä antamia ohjeita ja saa elämänsä lopulta takaisin hallintaansa suistuttuaan pois raiteiltaan rakastamansa miehen ja hyvän ystävänsä kuoleman vuoksi. Kirjan nimi viittaa Gerryn tapaan päättää jokainen kirjeensä lausahduksella: "P.S. Rakastan sinua". 

    

Holly murtui, kun suru pyyhkäisi hänen ylitseen. Silti hän oli myös helpottunut. Gerry kuuluisi jollain tavalla hänen elämäänsä viellä vähän aikaa. (s. 37)

    

Olen pitänyt Ahernin myöhemmistä teoksista paljon enemmän kuin tästä esikoisesta. Yksi syy toki on se, että Mitä huominen tuo tullesaan ja Tapaaminen elämän kanssa olevat molemmat maagista realismia, mutta toisaalta tuntuu, että Ahernin tyyli on kehittynyt ajan myötä. Ahernin tuotannosta hyllystäni löytyvät lukematta vielä Sateenkaaren tuolla puolen, Suoraan sydämestä sekä Lahja. Nämäkin tulen lukemaan varmaan jossain vaiheessa.

P.S. Rakastan sinua on erittäin sujuvasti etenevä romaani, mutta Hollyn masentunut käyttäytyminen on satoja sivuja kestäessään hyvin puuduttavaa, vaikkakin uskottavaa. Ilman Gerryn kirjeitä teoksessa olisi hyvin vähän syitä jatkaa lukemista. Teoksen loppu onnistui yllättämään siinä määrin, etten osaa sanoa mitä siitä ajattelen. 

  

Gerryn kuolemaa lukuunottamatta teoksen tapahtumat edustavat perinteistä chick lit-tyyliä: n. 30-vuotiaat naiset käyvät baareissa, tapaavat miehiä, juovat liikaa ja katuvat seuraavana päivänä. Sivuhenkilöt tuovat paljon lihaa tämän perusrungon päälle, esimerkiksi Hollyn räiskähtelevä sisko Ciara, joka asuu Australiassa, on väriläiskä, jota teos tarvitsee. Hauskana knoppina: Holly yrittää päästä ystäväporukkansa kanssa erääseen julkkibaariin erään seurueesta väittäessä tämän olevan Suomen prinsessa.

Vaikka elämän rajallisuus onkin teoksen kantavana teemana, se ei tee teoksesta liian raskasta. Voinkin suositella teosta Aherniin tutustuneiden lisäksi romantiikan ja kevyen, mutta ajatuksia herättävän kirjallisuuden ystävälle (voisin väittää etenkin Jojo Moyesin teoksissa olevan paljon samaa tämän kanssa, vaikken niitä vielä luikenut olekaan). Ja jos fiktiivisten ihmisten elämä koskettaa sinua, suosittelen varustautumaan tuhdilla tukulla nenäliinoja.
 

Kirjakaapin kummituksen kirjankansibingossa pääsen rastittamaan kohdan NAINEN. Bingoon voi osallistua 15.5.-15.8.

  

    

Ahernilta suomennetut teokset:

• P.S. Rakastan sinua, 2005 (P.S. I Love You, 2004) 
• Sateenkaaren tuolla puolen, 2006 (Where Rainbows End, 2004) 
• Yllätysvieras, 2007 (If You Could See Me Now, 2006)
• Ihmemaa, 2008 (A Place Called Here, 2006)
• Suoraan sydämestä, 2009 (Thanks for the Memories, 2008)
• Lahja, 2009 (The Gift, 2008)
• Mitä huominen tuo tullessaan, 2010 (The Book of Tomorrow, 2009)
• Tyttö peilissä (novellikokoelma) 2012, (Girl in the Mirror / The Memory Maker, 2011)
• Tapaaminen elämän kanssa 2012, (The Time of My Life, 2011)
• Sadan nimen mittainen matka 2014, (One Hundred Names, 2012)
• Kuinka rakastutaan 2015, (How to Fall in Love, 2013)

Ahernilta suomentamattomat teokset:

• The Year I Met You (2014)

Arvosana:

     

Takakannesta:

Holly ja Gerry ymmärtävät toisiaan puolesta sanasta, ja heillä on hauskaa jopa kinatessa. Kun Gerry kuolee yllättäen, Holly vaipuu surun syövereihin. Hän herää horteestaan vasta kolme kuukautta Gerryn kuoleman jälkeen, kun saa äidiltään paksun kirjekuoren, jonka päällä lukee "Lista". 

  

Kaikki on alkanut rakastavaisten vitsistä: mitä ihmettä Holly tekisi, jos Gerry ei olisi muistuttelemassa häntä arjen pikkuasioista? Valot jäisivät sammuttamatta, laskut maksamatta ja maito ostamatta. Gerry on ottanut kaiken huomioon ja kirjoittanut Hollylle kymmenen muistilistaa, yhden jokaiselle kuukaudelle. Gerryn kirjeet auttavat Hollya surutyössä, ja kaiken lisäksi tuntuu siltä että Gerry on punonut kokonaisen juonen Hollyn uutta elämää varten.

Samantyylisiä kirjoja: John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe, Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää, Ole kiltti, älä rakasta häntä, David Safier: Huono karma, Sarah Winman: Kani nimeltä jumala, Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää

Suomentanut: Pirjo Lintuniemi, 511 sivua, Like 2008 (1. painos Gummerus 2005)

    

Alkuperäinen nimi: P.S. I Love You (2004)

   

Hollyn surusta on luettu mm. näissä blogeissa: Pihin naisen elämää, Kirjahullun päiväkirja, Mielikuvituksen melodiat