torstai 11. elokuuta 2022

🎮 Pelien maailmoissa 🎮

"Kaikki tekevät sitä. Olen varma, että nekin jotka eivät tee sitä haluaisivat kyllä salaa, mutta pelkäävät etteivät osaa. Joidenkin vanhemmat kieltävät tekemästä sitä. Ne ajattelevat, että se on jotenkin vahingollista, vaikka sitä on tehty läpi ihmiskunnan historian. Toiset tekevät sitä yksin, toiset yhdessä. On niitäkin, jotka eivät tee sitä juurikaan, kun toinen osa ei haluaisi edes ajatella mitään muuta.
 
Kuulun viimeiseen ryhmään. Ajattelen sitä nytkin.
 
Ja puhun tietenkin pelaamisesta. Mitä oikein kuvittelit?"
   

Arvostelukappale
  
Lukuhaasteissa: Helmet 3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana
  
Kuinka kirjoittaa kirjasta, joka on niin hyvä, että viimeisen sivun jälkeen iskee kamala tyhjä olo sisimpään ja haluaisi aloittaa kirjan heti uudestaan?  Eipä moni kirja ole saanut aikaan samaa reaktiota. Sellainen tämä Annukka Salaman Ripley - Nopea yhteys nimittäin oli. 6/5 lukukokemus ja heittämällä vuoden paras kirja, en voi kuvitellakaan, että jokin kirja voisi tätä tehokkaammin koukuttaa ahmimaan sivuja ja eläytymään hahmojen maailmaan. Kiitos Annukka tästä suloisesta kolotuksesta, jonka kirjasi aiheutti - Ripley jää kirjahyllyni aarteeksi.
  
"Outoa, mutta musta tuntuu kuin me oltaisiin tunnettu paljon pidempään."
Nyökkään. "Musta tuntuu ihan samalta. On omituista, kun sellaisia ihmisiä tulee vastaan."
"Tuleehan niitä. Mutta ei musta tältä ole koskaan aiemmin tuntunut."
"Ei mustakaan." (s. 224)
  
Voisipa joku rakentaa aikakoneen, niin pääsisin lukemaan tämän uudelleen, mutta ensimmäistä kertaa. Ahmin kirjaa, vaikka samaan aikaan olisin halunnut pitkittää lukukokemusta. Kerrankin kirjan kuvaus oli oikeassa, ahmittava todellakin kuvaa tätä. Ainoa syy, miksi en lukenut tätä kerralla, oli etteivät silmät jaksaneet enää nukkumaan mennessä pidemmälle ja jouduin lukemaan loppuun seuraavana päivänä. Tässä on muuten tosi kiva fontti, chatti on kirjoitettu kirjoituskonemaisella fontilla, mutta päätekstikin on hieman erikoisempi kuin kirjoista tyypillisesti löytyvät, ehkä Futuraa.
  
Avaan Steamin ja kirjaudun sisään tunnareilla, jotka olen luonut firstperson shootereiden installoimista varten. Juu, tytön nimellä ei kannata kirjautua niihin peleihin, ellei ole hinkua ryhtyä koko saaren maalitauluksi ja vittuilun kohteeksi. Ikävä piirre pelikulttuurissa, mutta osa pelaajista on oikeasti sovinistisia. (s. 129)
  
Tampereella asuva, elektroniikkapainotteisessa lukiossa opiskeleva Isla on tuntenut Damienin jo yli vuoden, mutta on pyytänyt, etteivät he kertoisi itsestään liikaa yksityiskohtia, kuten missä asuvat. He chattailevat päivittäin ja pelaavat paljon yhdessä. Heillä on samanlainen maku elokuvien suhteen ja kummatkin keräilevät retropelejä ja konsoleita. Ei siis liene ihme, että kummallakin on alkanut tulla nettituttavuuden lisäksi syvempiäkin tunteita, mutta Isla, joka käyttää nickinään Ripleyta, pidättäytyy viemästä asioita pidemmälle. Kouluun tulee uutena oppilaana yksi ärsyttävä tyyppi, joka on kuitenkin aika hyvän näköinen...
  
Olen kehittänyt hänestä niin kuumia mielikuvia, ettei todellinen ihminen voisi millään vastata sellaisia. Vaikka hän ei olisi friikki pedofiili, taitaa olla parasta, ettemme tapaa silti ikinä. (s. 31)
  
Minulta kysyttiin, kun olin kehunut kirjaa, että mitkä asiat (spoilaamatta) tekivät tästä niin hyvän. Mainio ja haastava kysymys, mutta päädyin lopulta siihen, että a) pelaajamaailma kuvataan todella aidosti, b) hahmot ovat täyteläisiä ja harmaita, sillä harvaa asiaa inhoan niin paljon kuin pelkistettyä, alleviivattua mustavalkoisuutta ja c) Islan suhde pikkusiskoonsa ja isäänsä on goals, todella avointa, rakastavaa ja keskustelevaa.
  
"Onko siellä poikia?"
"On", naurahdan.
"Tykkäätkö sä pojista?"
"Joo, tytöistä myös."
"Mä tykkään pelkästään tytöistä."
"Mäkin ajattelin joskus niin. Mutta sitten muutin mieltäni, kun kasvoin."
"Mä en muuta mieltäni."
"Ei sun tarvitsekaan. Sä saat tykätä kenestä vaan", vastaan. (s. 120)
  
Hahmot eivät jättäneet hankalia asioita muhimaan, niin kuin vaikkapa jenkkilän nuortensarjoissa tapahtuu, vaan puhuivat aina vaikeatkin asiat auki. Joskus siinä menee vähän pidempään, mutta hankalia asioita ei lakaista maton alle, vaan ne selvitetään ennemmin tai myöhemmin. Islan isä oli myös aivan loistava vanhempi tyttärilleen. Kun Isla lähtee laneille, isä kysyy rennosti tarvitseeko hän kondomeita, sillä tapahtumassa on poikia. Tästä ei tullut edes vaivaantunutta oloa, tai ei ainakaan niin korvia punottavaa kuin se olisi voinut olla. 
  
"Kuule, isä -- Tää on vähän kiusallista. Mutta mä tarvitsen rahaa."
"Mihin?"
Irvistän. "Voinko jättää sanomatta?"
"Voit jättää, mutta jäät ilman rahaakin."
"Ehkäisypillereihin."
Isä jähmettyy hetkeksi, mutta jatkaa sitten -- "Ok."
--
"Mitkä on pillerit?" Iris kysyy.
"ne on sellaista lääkettä, mitä tytöt syö silloin, kun ei halua saada lapsia."
Iriksen ilme venähtää. "Etkö sä halua lapsia?"
"Haluan. Mutta en vielä pitkään aikaan."
Hänen ilmeensä kirkastuu. "Onko sulla tyttöystävä?"
"Mulla on poikaystävä. Tytöt ei tarvitse keskenään sellaista raskaudenehkäisyä."
--
"Tää on vähän kiusallista, mutta mä meen huomenna terkalle. Aion hankkia e-pilleri. Mutta musta ois reilua, että sä maksaisit niistä puolet. Jos se sopii sulle."
"Öö. Mä maksan ne tietenkin kokonaan."
"Etpä maksa. Vaan maksetaan puoliksi."
"Jos sä joudut sellaisia syömään, on reilua että mä edes maksan ne. -- täytyyhän sen viedä henkistä kapasiteettia, jos joutuu pelkäämään raskaaksi tulemista. Mä haluan edes maksaa. Eikä sekään tilejä taida tasoittaa." (s. 194-195 ja 202-203)
  
Salaman kieli on aivan hurmaavaa. Hän sanoittaa auki hahmojensa tunnot, käyttää inklusiivista kieltä ja kun yksi pojista käyttäytyy huonosti, tai siis suoraan sanottuna syyllistyy seksuaaliseen häirintään, nousevat muut poikahahmot puolustamaan Islaa ja tuomitsevat törpösti toimineen käyttäytymisen. Joskus teinien seksikohtausten kuvaaminen on noloa, Salama on kuitenkin onnistunut tässäkin äärimmäisen hyvin. Nuorempana poskiani olisi saattanut lukiessa punottaa, mutta kerronnan jännite pysyy sopivalla tasolla, eikä mitään kuvata liian yksityiskohtaisesti - vain mielikuvitusta herätellen.
  
Mutta en kyllä tiedä minkä värkkien kanssa haluaisin harrastaa seksiä. Tai ei kai sillä ole väliä minkä sukupuolen, vaan kenen. (s. 14)
  
En muuttaisi tästä mitään, en lisäisi sivuja tai poistaisi edes niitä muutamia koronamainintoja, sillä tämä oli vaan niin huima reissu. On todellakin luettava tämä jossakin vaiheessa  - pian -uudelleen. Rakastin hahmoja ja samaistuin monessa kohtaa Islaan (hänkin on introvertti ja tarvitsee välillä akkujen lataamista sosialisoinnissa, lisäksi hänen äitinsä on kuollut neljä vuotta aiemmin ja minun isäni kuoli yllättäen, kun olin 14). En itse ole aivan noin syvän päädyn pelaaja, mutta tuntuipa kivalta lukea tyttönörtistä, joka pelaa monia itsellekin tärkeitä pelejä (ainakin Fallout ja Minecraft mainittiin). Puoliso puolestaan harrastaa pelistreamaamisen lisäksi myös Warhammereita, niin oli helppoa nähdä teoksen pojissa häntä. 
  
Tämä on tärkeä päivä, ja tilanne vaatii Falloutin hupparia. Se ei ole pelkkä vaate, se on kunniamerkki. Logon kantamiseen tiivistyy valtavaa ylpeyttä ja ja vaivannäköä ja kuulumista tiettyyn skeneen ja jengiin ja nih. (s. 199)
  
Jokainen luku alkaa kapealle pikselityylillä tehdyllä kuvalla, joka sopii kyseisen luvun teemoihin. Kuvittajaa ei mainita, joten oletan niiden olevan kirjailijan itsensä tekemiä. Nyt alkoi kyllä kiinnostaa jo vuosia pokkarihyllyssäni odotellut Faunoidit-sarjan ensimmäinen osa Käärmeenlumooja. En malta odottaa, mitä Salama kirjoittaa seuraavaksi. Sitä ennen lienee tyytyä Ripleyn uudelleenlukemiseen - ei sillä, että se olisi yhtään huono lohdutuspalkinto, jo tätä postausta kirjoittaessani oli ihanaa palata uudelleen tarralapuin merkittyihin kohtauksiin ja kirjan tunnelmaan. En voi kuin täydestä sydämestäni suositella kirjan lukemista! ♥
    
Nämä on jotenkin mielenkiintoisia nämä ukkelit, jotka ajattelevat, että nuoret tytöt ovat automaattisesti yhteiskunnan pohjasakkaa, arvottomia hempukoita, siinä missä he itse ovat kosmoksen korkeimpia alfauroksia. Tai siis eivät he sillä tavalla yksilöinä ole kiinnostavia, mutta noin niin kuin ilmiönä.
--
En voi uskoa että jo alakouluikäiset joutuvat kokemaan misogyynistä paskaa. (s. 85-86)
    
Arvosana:
     
Takakannesta:
Ahmittava gaming-romaani.
  
"Ripley joined the server." Viihdyttävä romaani nettiystävyydestä, koodaamisesta, hakkeroinnista – ja tunteista, jotka voivat herätä vahvana niin netissä kuin livenäkin.
  
Isla on gamer, joka tunnetaan pelipiireissä nimellä Ripley. Damien on online-kaveri, josta on tullut Islalle hämmentävän tärkeä. Islalla on kuitenkin periaate: hän ei halua pilata tiiviitä pelisessioita ja tuntikausien chattaamista tapaamalla Damienia IRL. Ikinä. Mutta Damien vetää Islan ajatuksia puoleensa kuin magneetti ja mahdollisuus nähdä oikeasti Gameconissa ei jätä rauhaan. Kun Islan lukiossa aloittaa samaan aikaan raivostuttavan omahyväinen Anton, heidän välillään roihahtaa heti, eikä Isla enää tiedä voiko verkossa syntynyt syvä yhteys päihittää tosielämän tunteen.
  
271 sivua, WSOY 2022
*****
    
"Me oltiin saavutettu jättömaan reuna. Liikenteestä humiseva silta kaartui sen yllä betonisena selkärankana. Ruskeiden lehtien ja kulottuneiden kasvituppaiden keskellä, mudankuivien vesilammikoiden ympärillä lojui jos jonkinlaisia roskia mehutölkeistä spraypulloihin."
  
     
Arvostelukappale 
  
Lukuhaasteissa: Helmet 23. Pieni kirja
  
J.S. Meresmaan Kenties tapan sinut vielä on nopealukuinen ja mukaansatempaava vampyyritarina, tasapainoinen sekoitus huumoria ja toimintaa. Luin kirjan neljässä tunnissa kotimatkalla Helsingistä Ouluun helmikuun lopulla, kun olin käynyt purkittamassa Jarmo Laitanevan hostaaman Kirja vs. leffa podcastin jakson Outolinnusta Sini Helmisen kanssa. Aivan loistavaa matkaluettavaa (joskin meinasin hukata kirjan yhdessä vaiheessa vaihdettuani paikkaa täyteen tupatussa bussissa)!
  
Mä en en huomannu Noraa heti. En tiedä miksi, koska Noraa on aika vaikea olla huomaamatta. Se on nimittäin mieltynyt šokkiväreihin tukassa ja cybergoottineonväreihin vaatteissa. (s. 14)
  
Päähenkilö on sympaattinen amista käyvä pelaajapoika, joka kohtaa sähäkän vampyyridaamin. Aleksi haaveilee e-urheilijan urasta, mutta vanhemmat toivovat, että hän opiskelisi jonkin ammatin varasuunnitelmaksi. Nora tuulettaa vampyyrikuvaston aivan uudelle vuosikymmenelle! Poissa ovat kliseet ja oman aikakauden muotiin jämähtäminen. 
  
Mä olin alkanu ymmärtää, miksi Noraa kiinnosti eniten ihmiselämää simuloivat, mun mielestä tylsät pelit. Se ei voisi koskaan elää normaalia elämää, joten sille kaikki sellainen oli eskapismia. (s. 71)
  
Koronakin mainitaan, mutta yhtä huolettomasti kuin likapyykkikori. Kirjalle on tulossa jatkoakin, eli Aleksille ja Noralle ei liene tarpeen vielä sanoa jäähyväisiä. Kuulemani mukaan Kunnes tapamme taas ilmestyisi keväällä 2023. Loistavaa, että näitä napakanmittaisia, toiminnallisia ja koukuttavia nuortenkirjoja on viime vuosina ilmestynyt. Sääli, ettei Joonas Riekkolan Silkkomaahan kadonneet saanut samaa kohtelua. Olisin mielelläni lukenut senkin jatko-osan. 
  
Mummu luki mulle kymmenenvuotiaaksi asti kirjoja, joten mun sanavarasto on aika hiton laaja. Oon saanu siitä loputtomasti kuittia, mutta sitten mä päätin ownata homman ja kas, kuittailu hiipui. (s. 47)
  
Kirjassa mainitaan Houkutus (ja Noidan käsikirja!), mutta itsellä tulee mieleen enemmän Merja Topin Jäätävä sarjaimuttaja ja Sari Luhtasen Isadella-sarja, joissa murretaan yleisiä oletuksia vampyyreistä - "mun tietoisuuteen oli kirjoitettu uutta dataa siitä, mitä vaaroja varjoissa oikeesti saatto vaania. Jos oli vampyyreja, oliko myös ihmissusia? Oliko aaveita ja alieneita, peikkoja ja maahisia?" - sekä Helmisen pelaajapojasta kertova Kiven sisässä. Tämä on mainio lisä kotimaiseen vampyyrikaanoniin.
  
Epäilin, että olin ainoa, jolle Roope oli kertonu ees rivien välistä, ettei se ollu kiinnostunu tytöistä. Ei se ollu mitenkään erikseen painottanu olevansa kiinnostunu pojistakaan. Selvästi ihastumis- ja seurustelukuviot aiheutti sille ahdistusta, joten mä olin antanu asian olla. 
Olettamukset oli joskus ihan perseestä. (s. 45-46)
    
Arvosana:
        
Takakannesta:
Veretseisauttava jännitystarina pojasta, joka tapaa vampyyrin.
  
E-urheilijan urasta haaveilevan Aleksin jäätelöbaarireissu saa kauhistuttavan käänteen, kun naapuripöydän tyttö houkuttelee hänet syrjäiselle jättömaalle, raskaan metallioven luo. Käsittämättömillä voimilla tyttö kiskaisee Aleksin pimeyteen. Mutta päätyminen bunkkeriin nälkäisen vampyyrin kanssa on vasta alkua...
  
Vampyyrien kuolematonta lumoa hehkuva notkea fantasiajännäri pitää otteessaan viimeiselle sivulle saakka.
  
135 sivua, Karisto 2021

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti