Sateenkaarevaa spefiä

"Uuteen kirkkoon verrattuna entinen näytti ikivanhalta rauniolta. Villiviini peitti 

tiilimuurin kirkon takana, mikä soi rakennukselle tuuhean, varjoisan, vihreän taustan."

  

   

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa:  Helmet: 15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää

  

Aiden Thomasin Hautausmaan pojat on ihana, top 3 vuoden parhaiden lukukokemusten joukossa. Tämä sopii hyvin esimerkiksi vetämääni Halloween-lukuhaasteeseen, joka tulee taas lokakuussa! Kuoleman ympärillä liikkuvasta teemastaan huolimatta tässä oli paljon huumoria. 

  

Päähenkilö Yadriel kuuluu taikavoimaisiin brujxeihin, jotka kykenevät aistimaan sairautta ja vammoja elävissä ihmisissä sekä näkemään kuolleiden henkiä. Mutta Yadriel sattuu olemaan transnuori sekä homo, mikä ei kitkatta sovi vanhoilliseen ja sukupuolittuneeseen latinx-kulttuuriin, jo pelkästään kieli muistuttaa koko ajan sukupuolittuneella sanastollaan, ettei Yadrielia ole vieläkään hyväksytty sellaisenaan osaksi yhteisöä. Perinteiden rikkominen koetaan rienaamisena.

  

"Ei ole mitenkään mahdollista, että teikäläisiä on ollut olemassa tuhansia vuosia ilman, että joukossa olisi ollut yhtäkään tyyppiä, ei mahdu tähän 'miehet ovat tällaisia, naiset ovat tällaisia' -paskaluokitteluun." (s. 201-202)

  

Hautausmaalla koko ikänsä asunut Yadriel päättää kapinoida perinteitä vastaan ja suorittaa itse pojan initiaatioriitin serkkunsa Maritzan avustuksella. Maritza on myös oman tiensä kulkija. Hän ei halua olla muiden naisten tapaan bjuja-parantaja, sillä ei vegaanina halua käyttää eläinten verta loitsuissa, vaan aikoo seurata isänsä jalanjälkiä ja takoa veitsiä brujoille. Veitsillä voi katkaista ihmisten maailmaan jääneen hengen liean, joka sitoo häntä johonkin esineeseen. Yadriel haluaa todistaa olevansa brujo ja kutsuu löytämäänsä pyhimyskoruun kiinnittyneen hengen vapauttaakseen tämän. Mutta tuo henki onkin poikkeuksellisen ärsyttävä - ja ehkä vähän ihanakin.

  

"Olet sietämätön --" 

"Jep, mutta minäpä luulen, että sinä vähän tykkäät siitä", Julian tokaisi ja kohautti huolettomasti olkiaan. (s. 226)

  

Pidin todella paljon Yadrielin, Maritzan ja Julianin dynamiikasta ja persoonallisuuksista. Maritza on aina pitämässä serkkunsa puolia ja Julian puolestaan saa mm. houkuteltua Yadrielin käyttämään ensimmäistä kertaa poikien vessaa. Yadrielin binderin käyttämisestä oli muutamaan kertaan puhetta. Minä olen sitä mieltä, että kuinka hyvä olisi, jos transnuorilla olisi mahdollisuus käyttää puberteetin pysäyttäviä lääkkeitä, jolloin välttyisi isolta osalta kehodysmorfiaa, eikä olisi tarvetta pitää noita puristavia, väärin käytettynä jopa vaarallisia apuvälineitä tai mennä korjausleikkauksiin, vaan voisi sitten, kun on valmis käydä läpi oikean sukupuolen puberteetin. 

  

Yadriel tunsi häntä kohtaan samanlaista vetoa, jota koiperhonen tuntee liekkejä kohtaan. Hänen huimapäistä charmiaan ja hätkähdyttävän komeita piirteitään. Julian oli tuskallisen kaunis, mutta samalla tavalla kuin ukkosmyrsky oli kaunis - villi, raju, sähköinen. (s. 291)

  

Oli paikoin todella raskasta lukea, kuinka Yadrielin isä ja mummi väärinsukupuolittavat, deadnameavat ja vähättelevät häntä. Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu, ja hänet nähdään viimein kokonaisena. Arvasin tarinan pahiksen puolessa välissä kirjaa, mutta vasta kun silmiini sattui Goodreadsissa arvostelu, jossa todettiin ympäripyöreästi, että lukija oli arvannut pahiksen aikaisessa vaiheessa. Onneksi tämä ei haitannut lukukokemusta. 

  

Kirja tulee jäämään hyllyni pysyväisasukiksi. Tässä on tosi kiinnostavia sanoja, kuten kalmotomu, oudokki, hyläkki, energiajuomapölly... Hautausmaan pojista tulee suuresti mieleen Coco-leffa, joka niin ikään tapahtuu Día de Muertosin aikaan. Tosi kiinnostavaa oppia tästä kulttuurista lisää, en esimerkiksi tiennyt niiden keltaisten kukkien, mitä Cocossakin näkyy paljon, olevan samettikukkia, joita äiti kasvatti lapsuudessani maalla asuessamme kesäkukiksi.

  

"Kumpi meistä on tämän käsikirjoituksen Tuhkimo?" 

Yadrielin suuta kuivasi, ja hänen oli vaikea puhua. "Minä olen hyvä haltiatar", hän onnistui raakkumaan. "Eli se taitaa tehdä sinusta kurpitsan." (s. 308)

  

Arvosana:

        

Takakannesta:
Yltäkylläinen YA-romaani yhdistelee murhamysteeriä, kummitustarinaa ja romantiikkaa. Transpoika Yadrielin isä ei halua hänen osallistuvan siirtymäriittiin, jossa nuoret brujo-miehet saavat voiman vapauttaa esi-isien henkiä tuonpuoleiseen. Yadriel päättää suorittaa rituaalin luvatta.Kun murha vavisuttaa tiivistä yhteisöä, Yadriel yrittää todistaa kykynsä vapauttamalla uhrin hengen. Hän kuitenkin kutsuu esiin väärän henkilön: hurmaavan mutta raivostuttavan Julianin. Liittyvätkö kuolemat toisiinsa, ja onko Yadriel valmis luopumaan Julianista?

  
Suomentanut: Inka Parpola, 372 sivua, Karisto 2021
  
Alkuperäinen nimi: Cemetery Boys (2020)

  

Luettu myös täällä: Siniset helmet, Kirjapöllön huhuiluja

   

*****

  

"Kasvihuonerakennus on näyttävä, metallikaari ja piikkimäiset kattokoristeet tuovat 

viktoriaanisen näköistä vanhahtavaa lumoa ja se nököttää kohosteisesti mäen päällä."

   

   

Arvostelukappale

  

Sini Helmisen Sysi jatkaa Lujaverinen-sarjaa. Hyvän kirjallisuuden tunnistaa siitä, että kirjaa on mahdoton laskea käsistään ja Sysi kuuluu ehdottomasti tähän kategoriaan. Luin kirjaa lähinnä nukkumaan mennessä ja puoliso ehti nukahtaa aina ensin, kun itse olin kykenemätön laskemaan kirjaa käsistäni ennen kuin olin lukenut vähintään 50 sivua kerrallaan. Helminen näpäyttää teoksessaan osuvasti huonosti tunnetuista kotimaisen kansanperinteen hengistä - onneksi viime vuosina on saatu kuulla vähän lisääkin meidän omasta mytologiasta kumpuavista hahmoista kirjallisuudessa.

  

Vaikuttaa siltä, että Samuel on rikkonut pelin sääntöjä ja on nyt offgame kuollut.

--

Samuelin kuolema ja ruumiin näkeminen on järkyttänyt muita pelaajia huomattavasti enemmän kuin minua ja Islaa, jotka molemmat olemme joutuneet tekemisiin vainajien kanssa niin monesti, että siitä on jo tullut arkea. Miten voi tottua johonkin sellaiseen, mihin kenenkään ei pitäisi? Tekeekö se minusta huonomman ihmisen? (s. 172 ja 185)

  

Pidin todella paljon siitä, että tällä kertaa päästiin kurkistamaan myös Hallan näkökulmaan ja kuulemaan lisää kalmanväestä. Seela ja muut ensimmäisestä osasata tutut hahmot ovat toki edelleen mukana. Tällä kertaa isona juonena kirjassa on kuolleen opiskelijakaverin räyhähengeksi muuttunut henki - se haluaa kostoa ei omalle vaan poikaystävänsä kuolemalle. Toisena isona teemana tarinassa ovat ihmissuhteiden vaikeudet - joku on jatkuvasti mököttämässä, kun sukset menevät ristiin.

  

Joskus mietin, että sukupuoliroolit ovat kuin kalterit, ja että kaikkein surullisinta on se, että osaa niiden kahlehtimista pelottaa eniten häkin avoin ovi. (s. 65)

  

Teoksessa on ovelasti tiputeltu tekstin sekaan mainintoja ilmastonmuutoksen takia vetisiksi muuttuneista talvista, turhasta sähkönkulutuksesta, puhelimessa puhumisen ahdistavuudesta, ruokahävikistä ja kasvissyönnistä, seurustelukumppaneiden terminologiasta sekä vaikeudesta löytää itselleen oikealla merkillä varustettua vessaa ilman, että ne tuntuvat saarnaavilta. 

  

"Kauhean vaikeaa näitä nykyään ymmärtää..." 

"Ei mikään oo oikeastaan muuttunut, vaikka nyt onkin paremmin jutuille sanoja. Aina on ollut muitakin kuin vain miehiä ja naisia, vaikkei sulle varmaan ole niin koulussa opetettu. Ihmiset ei vaan suostu enää vääriin muotteihin." (s. 153)

  

Arvostan aina suunnattomasti, kun kirjailijat mainitsevat kohdullisten hahmojensa kuukautisista, tässä vieläpä kuukupin kanssa! Näin sekin osa ihmisten arjesta muuttuu normaaliksi, pieni teko kerrallaan - ajatella, että vielä 2020-luvulla kuukautiset ovat tabu aihe. Samaan hengenvetoon olen sitä mieltä, että toki jokainen saa päättää omista karvoistaan, mutta yhteiskunnan painostus naisoletettujen sileistä sääristä ja kainaloista on misogynististä (tämä yleisenä havaintona, ei kirjailijaan kohdistuen). 

  

Silloin, kun nuorempana joitakin kertoja höyläsin jalkojani (sekä vahingossa palasen sormenpäästäni), eivät takaisin kasvavat karvat todellakaan tuntuneet silkkisiltä, niin kuin Halla kuvaa Seelan jalkoja silittäessään, vaan ennemminkin kuin rautalangan pätkiltä - yksi syy, miksi en jaksanut touhua kovin pitkään. Tällä hetkellä vessan kaapista kylläkin löytyy Geisha shaver, sillä edelleen joskus tulee hetkiä, että koen epävarmuutta säärikarvoistani, mutta ainakin voin ajella ne vastuullisesti, jos tarvitsee. 

  

Ihannekuvani: kova, itsenäinen, nyrkit pystyssä niitä kusipäitä vastaan, jotka käyttävät privilegioitaan ahdisteluun ja perseilyyn. Ajattelin, että olen vegaani ja feministi, tiedostava, tiukkamoraalinen, mutta nyt sisälläni kaihertaa epävarmuus. (s. 191)

  

Arvasin pari isoa juonenkäännettä jo todella alussa, mutta lukukokemukseen sillä ei ollut merkitystä. Niin hienoa, kun larppaaminen on juonen kannalta isossa roolissa kirjassa! Suosikkilauseitani olivat "komeita pitkätukkaisia tyyppejä panssaripaidoissa" sekä "tässä mekossa on taskutkin" - voisipa tuo viimeksi mainittu olla todellisuutta fantasiakirjallisuuden ulkopuolellakin... Oli ihastuttavaa bongailla paikkoja (talvipuutarha, luonnontieteellinen museo) ja kulttuuriviittauksia, kuten Kuudes aisti, Carmina Burana, Good Omens, Karjupukki ja Doctor Who. 

  

Harpon vaatekaappini luo ja vedän oven auki. Seela rientää kurkistamaan sisään. 

"Vau! Sulla on täällä kokonainen Narnia." (s. 262)

  

Tuttuun tapaan Helminen kirjoittaa todella hauskoja ja luovia kielikuvia: vatsanpohjassa pistelee kuusenneulasia, suussa tuntuu kostean illan jälkeen kissanhiekkalaatikolta, muistisairasta kuvataan itsensä aaveeksi, ruumiiksi, jonka mieli on jo lähtenyt, katumus polttelee iholla kuin nokkoset... Kielellinen notkeus onkin Helmisen suurimpia vahvuuksia yhteiskunnallisten teemojen ja spefin elementtien pyörittelyn ohella. 

  

Tunnen itseni riikinkukoksi keskellä varisparvea. Onneksi kaupunkilaiset ovat enimmäkseen tottuneet kaikkeen, eivät räpäytä silmiään sateenkaari-irokeesille tai supersankaripuvulle. (s. 66)

  

Osaan ilmaisuista tuntui tosin lipsahtaneen käänteinen sana, esimerkiksi teipillä "vuorattu" bofferimiekka kuulostaa erikoiselta (vrt. takin vuori), ja itse olisinkin valinnut sanaksi "päällystetty". Ja tässä lauseessa en hahmotushäiriöisenä ymmärtänyt liikkuvia palikoita: "Äiti kolauttaa perässäni oven auki ja pakkasen löyhäys astuu sisään hänen mukanaan." Ovien auki kolauttaminen on tuttua jo Hurmeesta. Vain yhden oikean typon löysin sivulta 303: "Sellaiselta, jolla ei ole kumpakaakaan, mutta joka ei haluaisi menettää hyvää ystävää." Kirjan loppu saa odottamaan seuraavaa osaa, sillä sellaiseen cliffhangeriin se jää. 

  

Tunnelma ei voisi olla omituisempi, vaikka olisimme Hullun Hatuntekijän teekutsuilla. (s. 249-250)

     

Arvosana:

        

Takakannesta:

Dark academia kohtaa Beetlejuicen! Mustanhumoristinen Sysi sekoittaa urbaania fantasiaa, kauhua ja sateenkaariromantiikkaa. 

Hurmeesta tuttu salaperäinen Halla saa oman näkökulmansa esiin opiskelijapiirien hyytävissä tapahtumissa. Halla ja Seela ovat taiteentutkimuksen opiskelijoiden pikkujouluissa, kun yksi juhlijoista löytyy kuolleena. Eivätkä oudot kuolemantapaukset jää siihen. Yksi manan majoille lähetetyistä ei jätä Seelaa ja Hallaa rauhaan, ja niinpä heidän on pakko alkaa selvittää, kuka opiskelijapiireissä liikkuva tappaja on. 

   

Soluttautuminen 20-luvun larppiin vaikuttaa ainoalta keinolta päästä murhaajan jäljille. Halla ja Seela jatkavat yhä salaa suhdettaan, vaikka tietävät liikkuvansa vaarallisilla vesillä. Kalmanväki ei katso rajoja rikkovaa rakkautta hyvällä, eikä kiellettyjä tunteita ole helppo pitää kätkössä. 

Sysi tarjoaa kuolettavan hyvää young adult -viihdettä ja sopii niin yläkoululaisille kuin nuorille aikuisillekin. Romaani jatkaa Hurmeen (2021) aloittamaa Lujaverinen-trilogiaa. 

  

Sini Helminen (s. 1987) on syntyjään hollolalainen kirjallisuustieteen maisteri, lasten ja nuorten kirjastonhoitaja ja kirjavinkkari. Häneltä on aiemmin ilmestynyt myös kotimaiseen mytologiaan keskittynyt neliosainen nuortenfantasiasarja Väkiveriset. Silloin kun hän ei kirjoita romaaneja lohikäärmepehmo kainalossa, hän tanssii lindy hopia tai tubettaa YA-kirjoista.  

  
320 sivua, Myllylahti 2022

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Hurme
• Sysi

    

Luettu myös täällä: Luova ruho, Kirjapöllön huhuiluja, Oksan hyllyltä, Kehrääjä, Kirjoja ja kikatuksia