Joskus tulee vastaan kirjoja, jotka muistuttavat paljon jotakin toista kirjaa hyvällä tavalla tai tavalla, joka saa pohtimaan, onko samankaltaisuutta jopa liikaa, vaikkei kyseessä varsinainen plagiaatti olisikaan. Joskus vain käy niin, että kaksi ihmistä eri puolilla maailmaa, eri aikoina sattuvat keksimään saman asian. Tämä postaus sisältää muutamia sisältöpaljastuksia käsitellyistä kirjoista.
"MITÄ HYÖTYÄ SUN SIIVISTÄ ON JOS ET VOI KÄYTTÄÄ NIITÄ?" Floora kysyi.
"Ne ovat oikeastaan vain koriste", Amelia sanoi huokaisten. (s. 99)
Laura Ellen Andersonin Amelia Kulmuri ja kauhukarkelot kertoo 10-vuotiaasta vampyyritytöstä, jonka paras ystävä on pompahteleva lemmikkikurpitsa Pursku. Kun Amelian kouluun tulee vampyyrikuninkaan poika Tangine, on tuo ystävyyssuhde vaarassa. Tanginen äiti katosi pojan ollessa pieni, eikä isä vietä juuri ollenkaan aikaa poikansa kanssa, sillä hän yrittää löytää vaimonsa. Joka on keiju.
Amelia huokaisi. Jossain tuon synkän, läpimädän pojan sisällä oli pakko piillä edes HITUNEN kiltteyttä. (s. 154)
Tangine on siis puoliksi vampyyri ja puoliksi keiju. Hän on yksinäinen, sillä ainoat sosiaaliset kontaktit hänen elämässään ovat olleet muumiopalvelijat. Kun hän näkee koulussa Amelian ja Purskun läheisen suhteen, hän haluaa kokea samaa ja vaatii Purskun itselleen. Kuninkaan poikana kukaan ei uskalla vastustaa häntä.
Amelia ja hänen ystävänsä lukivat mielellään tarinoita Valon olennoista: kauhistuttavan kimaltavista yksisarvisista (Yösydämen asukkaat pelkäsivät kimallusta kuollakseen), julmista kimmeltävistä keijuista sekä suloisista, pörröisistä enkelikisuista, jotka kylvivät tuhoa. Niistä riitti painajaisia joka päivän uniin. -- Yösydämen asukkaat eivät uskaltaneet astua jalallaan ulos ennen pimeän tuloa, jos ei ollut aivan pakko. (s. 43)
Tarina kuitenkin päättyy vauhdikkaiden käänteiden jälkeen onnellisesti. Kirjassa on opetuksena, kuinka ystävien kanssa tulee käyttäytyä ja kuinka opetetut oletukset toisista voivat olla hyvin virheellisiä. Moninaiset ällöt ruokalajit (maistuisiko esimerkiksi kainalohikipirtelö, varvashilloke tai löyhkäävällä mädällä täytetyt tuulihatut?) ja Amelian vanhempien käyttämät vinksahtaneet hellittelysanat toisistaan (kuten "rakkain röyhtäykseni", "pahankurinen pikku pieruseni" ja "senkin höpsö räkämakkara") tuovat huumoria kerrontaan. Kirjan alkupuolella rikotaan muutama vampyyreihin liittyvä myytti samaan tapaan kuin Sari Luhtasen vähän vanhemmille suunnatussa Isadella-sarjassa.
Toisin kuin usein luullaan, vampyyrit eivät oikeasti juo pelkkää verta. Se saa hengityksen löyhkäämään kauhealta! (s. 18)
 |
| Amelia Kulmurissa ja Isadora Kuussa on hyvin samankaltainen kuvitus. |
Harriet Muncasterin Isadora Kuu menee kouluun aloittaa sarjan, joka kertoo Isadorasta, joka on puoliksi vapyyri ja puoliksi keiju. Hänen paras ystävänsä on taialla eloon herätetty pehmolelu Pinkki-pupu, joka pompahtelee Isadoran kanssa kaikkialle, jopa kouluun. Isadora kokeilee ensin keijuille ja sitten vampyyreille tarkoitettua koulua ja kokee, ettei sovi kumpaankaan. Niinpä hän lopussa kertoo, että haluaa mennä ihmisten kouluun, vanhempien vastusteluista huolimatta. Toisin kuin Amelia, Isadora osaa lentää. Sydämellinen kertomus siitä, kuinka aluksi näyttää siltä, ettei sovi minnekään, mutta löytää lopulta oman paikan,
Isä oli istumassa pöydän ääressä ja joi punaista erikoismehuaan. Minusta se on ällöttävää. Minä en pidä punaisesta ruoasta, etenkään tomaateista. Tiedän, että isän erikoismehussa on tomaattia. (s. 13)
Sarjasta suomennettiin samaan aikaan sen kolmas osa Isadora Kuu retkeilee. Siinä Isadoran perhe menee rannalle. Turhamainen vampyyri-isä on pakannut matkalaukullisen kauneudenhoitotarvikkeita ja suvussa satojen vuosien ajan kulkeneen hopeisen, jalokivin koristellun kamman, joka tietysti katoaa. Isadora oli laittanut sen koristeeksi hiekkalinnaansa ja unohtanut sinne. Kampa päätyy merenneitoprinsessan haltuun ja hän on valmis luopumaan siitä vain jos Isadora antaa Pinkki-pupun hänelle. Myös merenneitoprinsessa on yksinäinen. Tarinan teemana on rehellisyys. Sarjasta ilmstyvät seuraavaksi osat 4: Isadora Kuu viettää syntymäpäivää ja 2: Isadora Kuu menee balettiin.
Äkkiä en halunnut enää puhua lomista. Etenkään omastani. Olin myös ollut merenrannalla, mutta siellä tapahtui outoja juttuja... sellaisia asioita, joita ei luultavasti tapahdu ihmisten lomilla. (s. 12)
 |
| Amelia Kulmurin kuvitus on mustavalkoista, Isadora Kuussa on lisäksi tehostevärinä vaaleanpunaista. |
Pompahteleva paras ystävä, joka on totuttu näkemään elottomana esineenä, yksinäinen kuninkaallisen perheen lapsi, joka vaatii tuon sidekickin itselleen, päähenkilön isä on vampyyrikreivi ja molemmista kirjoista löytyy myös puolikeiju-vampyyri... Aika paljon samoja teemoja näissä. Hyvin erilaisia nämä kirjat toki tarinaltaan ovat, mutta sisältävät jännittävästi samanlaisia aineksia. Molemmat kirjasarjat ovat myös kirjoittajan itse kuvittamia.
Yhtäkkiä muistin, mitä isä oli kertonut tähdistä taivaalla: kuinka jokainen niistä on erilainen mutta silti kaikki ovat yhtä kauniita, ja minä ajattelin, että ehkä ei haittaa, jos olen hieman erilainen. Erilainen voi olla kaunis. (s. 102-104)
Nämä sopivat hyvin 7-11-vuotiaille lukijoille Barbara Cantinin Mortinan, Magdalena Hain Painajaispuodin ja Chris Riddellin Ada Gootin kanssa.
*****
Laura Ellen Anderson: Amelia Kulmuri ja kauhukarkelot
* Saatu arvostelukappaleena kustantamosta *
Suomentanut: Sarianna Silvonen, 218 sivua, Kumma-kustannus 2020
Alkuteos: Amelia Fang and the Barbaric Ball (2017)
Arvosana: ⭐⭐⭐½
Harriet Muncaster: Isadora Kuu menee kouluun
Suomentanut: Maarit Varpu, 124 sivua, Aurinko kustannus
Alkuteos: Isadora Moon Goes to School (2016)
Arvosana: ⭐⭐⭐⭐
Kirja on luettu myös täällä: Hemulin kirjahylly
Harriet Muncaster: Isadora Kuu retkeilee
Suomentanut: Maarit Varpu, 128 sivua, Aurinko kustannus
Alkuteos: Isadora Moon Goes Camping (2016)
Arvosana: ⭐⭐⭐
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti