perjantai 6. maaliskuuta 2020

Lukupiirissä | Judith Kerr: Kun Hitler varasti vaaleanpunaisen kanin

"- Onko pakolainen sellainen, jonka on ollut pakko jättää kotinsa? kysyi Anna.
  
- Sellainen, joka etsii turvapaikkaa toisesta maasta, selitti isä.
  
- Minusta tuntuu, etten minä vielä ole tottunut olemaan pakolaisena, uskoutui Anna.
  
- Omituinen tunne se onkin, myönsi isä. - Sitä elää jossakin maassa kaiken ikänsä. Äkkiä jotkut rosvot ottavat maan haltuunsa, ja siinä sitä sitten olet vieraassa paikassa ja tyhjän päällä."
     
      
Helmikuun lukupiirikirja

Lukuhaasteissa: Joka päivä on naistenpäivä, Helmet 2020: 15. Fiktiivinen kertomus, jossa on todellinen henkilö, Popsugar Reading Challenge: A Fiction or nonfiction book about a world leader
   
Judith Kerrin Kun Hitler varasti vaaleanpunaisen kanin on koskettava tarina erään perheen elämästä pakolaisina toisen maailmansodan aikaan. Tämä ajaton ja ajankohtainen klassikko sopii hyvin koulujen lukemistoihin, vaikka suomennos kaipaisikin pientä päivittämistä (vanhentuneet ilmaisut ja taivutukset eivät kuitenkaan haittaa lukemista liian paljon). Tänä vuonna tulee kuluneeksi 75 vuotta toisesta maailmasodasta. 
Elsbeth pysähtyi katsomaan suurta punaista julistetta. 
 Taas tuon miehen kuva, sanoi Elsbeth. – Pikkusiskoni näki eilen yhden sen kuvan ja luuli sitä Chapliniksi.  
Anna katsoi tuijottavia silmiä ja tuikeaa ilmettä.  
 Ei se muuten muistuta ollenkaan Chaplinia, paitsi että silläkin on viikset.  
He lukivat kuvan alta: Adolf Hitler.  
 Se tahtoo, että kaikki äänestävät sitä vaaleissa ja sitten se aikoo tehdä lopun juutalaisista, sanoi Elsbeth.  --  
 Ehkä Hitler lopettaa minut. Minäkin olen juutalainen.  
 Etkä ole!  
 – Olenpas. Isä kertoi sen meille vasta viime viikolla. Hän sanoi, että me olemme juutalaisia ja me veljeni kanssa emme saa koskaan unohtaa sitä, vaikka mitä ikinä tapahtuu.  
 Mutta ethän sinä ikinä käy lauantaisin synagogassakaan  --  
 Se johtuu siitä, että me emme ole uskonnollisia.  --  
 Mutta jos sinä kerran olet samannäköinen kuin kaikki muut, etkä edes käy synagogassa lauantaisin, niin mistä tiedät, että te olette juutalaisia?  --  
 Olkoon miten tahansa, minusta se on hölmöä, sanoi Elsbeth. - Höpsö koko Adolf Hitler ja ihmiset, jotka ovat juutalaisia ja koko homma. (s. 6-7)

Vähän ennen kuin Hitler nousee valtaan 9-vuotiaan Annan isä pakenee ensin Prahaan ja sieltä myöhemmin Sveitsiin, sillä kirjailijana ja kolumnistina hän on nähnyt huolestuttavia merkkejä yhteiskunnassa ja kirjoittanut niistä julkisesti. Perheen ystävät yrittävät rauhoitella kauhukuvia maalaavaa miestä, mutta kuinkas sitten kävikään. Vähän ennen kuin Hitler voittaa äänestyksessä, äiti nappaa Annan ja hänen isoveljensä Maxin mukaansa ja he lähtevät Beriliinistä isän perään junalla, ennen kuin heidän passinsa otetaan pois.
  
Rankinta oli ratkaista, mitä leluja he ottaisivat mukaan. -- Lopulta tilaa jäi vain muutamalle kirjalle ja yhdelle Annan leikkieläimelle. Valitako vaaleanpunainen kani, joka oli ollut hänen kumppaninaan niin kauan kuin hän saattoi muistaa, vai ottaa mukaan vastikään saatu villakoira. (s. 26)
  
Seuraavien kahden vuoden aikana perhe asuu niin Sveitsissä kuin Ranskassakin. Annan isä yrittää tienata kirjoituksillaan, mutta sveitsiläiset pelkäävät liikaa natseja eivätkä halua julkaista häneltä mitään. Ranskassa on kuitenkin saksalaisten pakolaisten perustama lehti Daily Parisian, joten perhe vaihtaa taas maisemaa. Aluksi ranskaksi opiskelu on vaikeaa, mutta lopulta Anna oppii kielen.  Aivan kirjan viimeisillä sivuilla perhe muuttaa kolmannen kerran, tällä kertaa Englantiin. Anna pohtii, mahtavatko he enää koskaan tuntea kuuluvansa kunnolla minnekään. Tämä kysymys lienee varsin monen muuttaneen mielessä, etenkin jos on pitänyt jättää vanha kotimaa sodan takia.
  
Se oli aivan kuin ihme. -- Se oli samanlaista kuin jos äkkiä keksisi osaavansa lentää ja pelkäsi kuitenkin joka hetki putoamista. (s. 155)
  
Annan kautta käsitellään monia kiinnostavia teemoja. Esimerkiksi, kun hän on sveitsiläisessä koulussa häntä harmittaa, etteivät tytöt ja pojat saa leikkiä yhdessä ja tyttöjen on kuljettava luokassa seinän vieressä ja pojat saavat kävellä keskikäytävällä. Tai kun Anna ja Max haluaisivat leikkiä majataloon lomalle tulleen perheen lasten kanssa, mutta he koska nämä ovat natseja, heidän vanhempansa kieltäneet heitä leikkimästä juutalaisten kanssa. Tähän Anna toteaa: "Minkä kumman takia he eivät voineet leikkiä kaikki yhdesä? -- Minkä takia heidät pakotettiin olemaan jonkun puolella ja jotakin vastaan?
   
Pakkaaminen ei heiltä pitkään aikaa vienyt. Heillä näytti jokaisessa muutossa olevan yhä vähemmän pakattavaa, sillä paljon oli loppuunkäytettyä ja poisheitettävää. (s. 189)
   
Kerr kuoli 22.5.2019. Vaaleanpunainen kani on ollut lukulistallani jo pitkään. Onneksi olen sen nyt viimein lukenut. Harmillisesti jatko-osia ei ole suomennettu, eli Annan tarina jää kesken. Voin lämpimästi suositella tätä kirjaa, sillä huolimatta synkästä teemastaan, kirja on kuitenkin todella toiveikas. Anna pysyy positiivisena koko kirjan ajan, vaikka tietää olevansa pakolainen, hän ei häpeile sitä. Hän myös toteaa pariin otteeseen, ettei ole väliä, missä hän ja hänen perheensä ovat, kunhan he ovat yhdessä. 
   
Eniten kaikesta hän vihasi alituista rahapulaa, jonka vuoksi jopa pienten välttämättömyyksien hankinta, kuten hammastahnan osto muodostui päänvaivaksi. (s. 179)
   
Parasta kirjassa on se, kuinka natseja sanotaan yhdessä kohdassa suoraan äärimmäisen tyhmiksi. Myös turhaa ylpeyttä käsitellään kirjassa. Annan äidin täti haluaa antaa tytölle pakallisen kangasta järjestämästään köyhäinavusta, mutta äiti kieltäytyy ensin, vaikka Annan vanhat vaatteet ovat menossa pieneksi. Etenkin Annan isälle kangaspakka on iso kolaus ylpeydelle, koska pitää sitä merkkinä siitä, ettei ole onnistunut elättämään perhettään. Täti kuitenkin sanoo: "Sinäkö haluat mieluummin, että poliisi pidättää lapsen pöksyjen paljastelusta." Pariisissa perheen kanssa asuu hetken aikaa itävaltalaineen Grete, josta tulee aivan mieleen Harry Pottereiden Oljo, vai mitä olette mieltä?
  
Oviaukkoon ilmaantui pieni, nypeännäköinen olento. 
 Paistetut perunat ovat sitten karrelle palaneet, olento ilmoitti silmiinpistävän tyytyväisenä. (s. 96)
      
Arvosana:
             
Takakannesta:
Erinomaiset arvostelut saanut kirja päähenkilönä 9-vuotias Anna.
  
Eletään vuotta 1933 ja Anna perheineen joutuu pakenemaan Saksasta Sveitsiin, Ranskaan ja edelleen Englantiin.
  
Mutta merkittävää tässä kirjassa ei ole sen tapahtuma-ajankohta. Tärkeää on se kuvaama tilanne. Niin kuin Anna miettii: on kummallista että yhtäkkiä joidenkin ihmisten on lähdettävä kodeistaan ja maastaan ja jätettävä kaikki mihin on tottunut. Monet ovatkin ne kommellukset ja yllätykset joihin Anna ja hänen veljensä joutuvat täysin uudenlaisissa elämänolosuhteissa, vierasta kieltä puhuvien ihmisten parissa.
  
"Kun Hitler varasti vaaleanpunaisen kanin" on lämmin ja älykäs kertomus siitä kuinka lapsi kokee muukalaisuuden ja rajut perheelle tapahtuvat muutokset; samalla se on koskettava ja inhimillinen kuvaus lapsen luontaisesta elämänmyönteisyydestä.
    
Suomentanut: Kerttu Manninen, 194 sivua, Otava 1978
  
Alkuperäinen nimi: When Hitler Stole Pink Rabbit (1971)
   
Sarjassa ilmestynet:
  • Kun Hitler varasti vaaleanpunaisen kanin
  • The Other Way Round
  • A Small Person Far Away
   
Kirja on luettu myös täällä: Sininen kirjahylly

Samankaltaista luettavaa: Anne Frankin päiväkirja, John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa, Annika Thor: Saari meren keskellä, Markus Zusak: Kirjavaras, Affinity Konar: Elävien kirja, Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

2 kommenttia:

  1. Kiitos, kun esittelit tämän vanhan nuortenkirjan. Ehkä minäkin voisin lukea tämän jossain vaiheessa, jos jostain saan käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lukemaan, oli vallan mainio. Tämä on vaan jo aika harvinainen kirja, varmaan kulutuksen ja iän takia poistettu monessa kirjastossa. Oulussa oli onneksi muutama kappale. Onneksi ovat kaukolainaus ja Kuopion varastokirjasto, jos oma kirjasto ei jotain voi tarjota.

      Poista