Affinity Konar: Elävien kirja

"Kaksi silmää, jotka olivat nähneet liikaa"

  

 
Arvostelukappale.  Artikkelini on julkaistu alunperin Nörttityttöjen blogissa (28.11.2017). 

Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 21. Sankaritarina

Yhdysvalloissa asuva Affinity Konar on taustaltaan puolanjuutalainen. Hänen kirjoittamansa kauniskantinen Elävien kirja kertoo tarinan juutalaisista kaksostytöistä Stashasta ja Pearlista Auschwitzissa, Josef Mengelen kammottavien ihmiskokeiden keskipisteessä toisen maailmansodan aikana. Teoksen alkuperäinen nimi Mischling tarkoittaa sekoittunutta verta, sillä Stashan ja Pearlin vanhemmista toinen on juutalainen ja toinen arjalainen.

  

Meidät luotiin yhdellä kertaa. Kaksoissisareni Pearl ja minut. Tai jos ollaan tarkkoja, Pearl muotoitui ensin ja minä lohkesin hänestä. Hän kiinnittyi kohoumaksi kohdun seinämään, minä kopioin hänen puumerkkinsä. Kelluimme kahdeksan kuukautta lapsiveden lumipyryssä, kaksi ruusunpunaista lapasta painautuneena äitimme limakalvolle. En osannut kuvitella mitään hienompaa kuin yhteisen kohdun, mutta kun aivojemme rakennuspuut olivat saaneet norsunluisen värinsä ja pernamme olivat täydelliset, Pearl halusi nähdä ulkona odottavan maailman. Ja niin hän kakisti itsensä äidistä ulos vastasyntyneen sisulla. (s. 9)

  

On vuoden 1944 loppupuoli, kun 12-vuotiaat tytöt saapuvat äitinsä ja isoisänsä kanssa karjavaunussa tuonne surullisen kuuluisalle keskitysleirille. Saatuaan tietää tyttöjen olevan kaksosia, kuoleman enkelinä tunnettu tohtoi vie heidät Tarhaan, missä hän pitää koehenkilöitään; kaksosia, kolmosia, albiinoja, lyhytkasvuisia ja muita jollain tapaa geneettisesti poikkeavia tai kiinnostavia yksilöitä, jotka altistaa julmille, lääketieteen etiikan asettamat rajat jo aikaa sitten ylittäneille testeilleen.

  

Tarhassa olevilla on hieman paremmat olot kuin muilla, sillä Mengele tahtoo pitää leikkikalunsa elossa edes sen aikaa, että saa heistä irti haluamansa kehittääkseen arjalaisista ylivoimaisen rodun ja mahdollistaa monilapsiraskaudet. Olisikin kiinnostavaa lukea lisää Mengelen “tutkimuksista”, tosin tällä kertaa tietoteoksena, sen verran häiriintyneeltä hän vaikuttaa tämän ja aiemmin kuulemani pohjalta. Yksi hahmo esimerkiksi toteaa teoksessa, että Mengele ei voinut vihata mitään muuta niin paljon kuin juutalaisnaista, joka on raskaana. Ja se, mitä hän tekee naisille ja heidän syntymättömille lapsilleen on jotain sanoinkuvaamattoman hirveää.

    

noista mielettömistä, vastenmielisistä kokeista, joilla kansamme pyrittiin jakamaan viimeistä veripisaraa ja avioliittoa ja pyhättöä myöten. (s. 19) 

Mehän olimme hänen laboratoriossaan kokeita varten, ja osan oli varmaan tarkoitus selvittää meidän alempiarvoisuutemme -- Natseilla oli juuri tällaisia typeriä ja häijyjä käsityksiä siitä, mikä teki ihmisestä ihmisen (s. 84)

Auschwitsin portit kesällä 2011. Kuva: Niina Tolonen

  

Jo takakansi paljastaa, että tytöt joutuvat erilleen. Kumpikaan ei tiedä varmaksi, onko toinen elossa. Sota on lähellä loppuaan, natsien ylläpitämiä tuhoamisleirejä suljetaan ja lopulta venäläiset vapauttavat myös Auschwitzinkin kärsineet sielut sekä kokeiden runtelemat lapset. Tarina ei kuitenkaan pääty siihen, vaan myllerryksen kourissa oleva maailma on edelleen vaarallinen paikka eikä ruokaa tai turvapaikkaa löydä helpolla, joskin käsivarteen tatuoitu numerosarja antaa vapaalipun joukkoliikenteessä kukiessa.

  

Teos on siis jaettu kahteen osaan, alkupuoli tapahtuu työn vapauttavaa voimaa julistavalla leirillä ja loppupuoli sen ulkopuolella. Ihmiset yrittävät selvitä pommitusten tuhoamissa kaupungeissa. Stasha etsii Pearlia tai varmaa tietoa tämän kuolemasta. Hän haluaa etsiä myös Mengelen kostaakseen tämän heitä kohtaan tekemät vääryydet. Alkupuoli on teoksen onnistuneempi osa, sillä se vangitsee lukijansa kauhun ja kauneuden kiehtovalla, alati  muuttuvalla tasapainolla. Ei loppupuolikaan huono ole, mutta sen kertoma tarina on paljon geneerisempi.

  

Hän oli yrittänyt tehdä meistä hirviöitä. Mutta loppujen lopuksi hän oli itse oma epämuodostumansa. (s. 276) 

Hänen suonissaan virtasi pelkkä kunnianhimo, ja tämä tyhjä mies, niin kuin monet tyhjät miehet, oli päättänyt tehdä historiaa. (s. 335) 

Mutta tämä ei ole kertomus siitä miehestä, niin paljon kuin hän olisikin sitä toivonut. (s. 379)

   

Rankasta aiheestaan huolimatta Elävien kirja ei ole raskaslukuinen. Julmuuksilla ei mässäillä, vaan niistä kerrotaan juuri sen verran, jotta hahmoja kohtaan syntyy vahva tunneside. Lukija pystyykin itse kuvittelemaan tapahtumia halutessaan paljon synkemmäksi. Tarinassa on myös ajoittain kauneutta ja toivon pilkahduksia, sekä sadunomasta kerrontaa kaksosten oman todellisuuden kuvauksen kautta alkaen sikiöveden täyttämästä maailmasta.

   

Tyttöjen kertojaäänet vuorottelevat ja molempiin pääse tutustumaan. Jokaisen luvun alussa on ihmoitettu, kumpi tyttö on äänessä, joten sekaannuksen vaaraa ei ole. Hahmot tuntuvat aidoilta, ja itse pidin enemmän Stashasta, eli tytöillä on molemmilla selkeät omat persoonallisuutensa. Stasha ja Pearl joutuvat kasvamaan aivan liian aikaisin julmaan maailmaan ja onkin hämmästytävää, kuinka he pystyvät elämään päivästä toiseen Tarhassa menettämättä kokonaan kykyään rakastaa, nähdä kauneutta ja halua elää.

  

Konar kertoo tapahtumista hyvin uskottavasti ja kunnioituksella. Tekstistä huomaa, että kirjailija on tutkinut historiallisia faktoja tarkasti (esimerkiksi tällä videolla puhuu Mengelen kaksoistutkimuksesta selvinnyt nainen, jonka tarinalla on paljon yhtymäkohtia Konarin teoksen kanssa), mutta osannut poimia niistä fiktiiviseen tarinaan juuri sopivasti asiaa, jotta se ei tunnu raskaalta tai kuivalta. Päin vastoin. En lukioikäisenä pitänyt ollenkaan maailman tai Suomen sotahistorioiden opiskelusta, mutta muutama vuosi sitten kiinnostuin toisen maailmansodan tapahtumista, kun tulin lukeneeksi pienellä aikavälillä sattumalta (mm. lukupiiriin) useamman teoksen, joissa oli tuo ajankohta.

  

Fiktion kautta tapahtumat jäivätkin yllättäen paremmin mieleen kuin pelkkiä kylmiä numeroita ja paikannimiä ulkoa opettelemalla. On toki vaarallista sekoittaa faktaa ja fiktiota, jos ei voi olla varma mikä kerrotusta on todella tapahtunut, mutta kiinnostuksen heräämisen jälkeen tulee usein tarttumaan myös tietoteokseen samasta aiheesta. Olisipa minulla ollut käytössäni nuorempana historian oppikirja, jossa omanikäisen hahmon kokemusten kautta opetettaisiin eri vuosikymmenistä. Tässä vinkki oppikirjojen suunnittelijoille!

  

Jos jäit kaipaamaan lisää samankaltaista luettavaa fiktion puolelta, vertautuu teos mm. John Boynen Poikaan raidallisessa pyjamassa, Anne Frankin päiväkirjaan, Markus Zusakin Kirjavarkaaseen ja Anthony Doerrin palkittuun teokseen Kaikki se valo jota emme näe. Kaikissa näissä lapsikertoja kokee toisen maailmansodan ja natsien hirmuteot tavalla tai toisella.

  

  

Arvosana:

  
Takakannesta:

Kun 12-vuotiaat kaksossiskot Pearl ja Stasha saapuvat Auschwitziin, he tekevät sopimuksen. Pearlin tehtävä on muistaa menneisyys, Stasha keskittyy tulevaisuuteen. 

  

Tytöt ovat leirillä erityisasemassa. Identtisistä kaksosista kiinnostunut tohtori Mengele varmistaa heidän henkiinjäämisensä, mutta alistaa heidät epäinhimillisiin kokeisiin tavoitteenaan murtaa kaksosten välinen side. 

  

Eräänä päivänä Pearl katoaa. Kun venäläiset vapauttavat leirin pari kuukautta myöhemmin, Stasha lähtee epätoivoiselle matkalle sodan raunioittaman maan halki. Hän on päättänyt löytää siskonsa ja kostaa Mengelelle. Matkan päätepisteessä häntä odottaa arvaamaton tulevaisuus sekä menneisyys, jonka hän luuli jo kadottaneensa.

  

Suomentanut: Hanna Tarkka, 455 sivua, WSOY 2017

    

Alkuperäinen nimi: Mischling (2016)

  

Kirja on luettu myös täällä: Kirjaluotsi, Kirsin kirjanurkka, Opus eka, Luetut kirjat, Kirjaaapin kummitus, Kirja vieköön!