keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Briitta Hepo-Oja: Suomea lohikäärmeille

"Lohikäärmeet olivat hankalampia hoitaa kuin bonsaipuut."
       
  
Lukuhaasteissa: Helmet 2020: 11. Vaihtoehtohistoria, Popsugar Reading Challenge: A book set in a city that has hosted the Olympics (Helsinki)

Kevät eteni tuskallisen hitaasti. Pari viikkoa sitten oli satanut vielä lunta, sinivuokot olivat joutuneet tunkeutumaan maanpinnasta rakeiden läpi. Ilmastonmuutos, toiset sanoivat. Vihaiset jumalat, täti vastasi. (s. 29)
  
Olen lukenut Briitta Hepo-ojalta aikaisemmin Hylättyjen lasten kaupungin. Teos ei ollut aivan mieleinen ja niinpä olinkin hieman varautunut tähän viime vuonna ilmestyneeseen ja tammikuussa Topelius-palkittuun Suomea lohikäärmeille. Kuulin kuitenkin tästä paljon ihastuneita kommentteja, joten luin kirjan, tosin jo tammikuussa, blogissa käsiteltäväksi se ehti vasta nyt. Tämä olikin aivan eritasoinen kirja kuin ensikosketukseni kirjailijan tuotantoon. Siinä oli myös muutamia aika jännittävällä tavalla ajankohtaisia teemoja.

Kirjalla on kaksi keskeistä näkökulmahenkilöä, ritarisukuun kuuluva 19-vuotias Lynx ja "köyhä tavis" 18-vuotias Tim, koko nimeltään Timjami Leivonen. Heidän välilleen on kehitelty Romeo ja Julia -tyyppinen kielletty rakkaus, sillä kahteen eri luokkaan kuuluvan väliset suhteet ovat jos eivät aivan tabu niin ainakin paheksuttavaa. Oli ihanaa, kuinka molempien perheissä oli vahvasti teemallinen nimeämisperinne. Timillä on sisko Kaneli ja täti Rosmariini. Lynxin koko nimi puolestaan on Lynx Amadeux af Bjarmia ja hänellä on sisko Fox Audieux ja veli Feenix Lux.

Olin yhdeksäntoista. Olisiko minun pitänyt jo tietää, mitä halusin elämältäni? Millainen ritari minä olin, kun en tahtonut sotilasuralle? Joidenkin on pakko tietää mitä tahtovat, pieni ääni nakutti päässäni. Kaikki eivät voineet käydä yliopistossa huvin vuoksi. Tiesin, että olin etuoikeutettu, kun sain potea tällaista eksistentiaalista kriisiä vailla huolta huomisesta. (s. 40)

Tämä vaihtoehtohistoriallinen kirja sijoittuu vuoteen 2020, Suomeen, joka on kuningaskunta, jonka pääkaupunki on Turku ja joka on jakantunut Etelä-Suomeen ja Botniaan (lisäksi on pienempi Koilismaan alue). Lappi on villiä erämaata, missä taikuus voi vielä hyvin, sillä se hylkii teknologiaa, joka on pakottanut sen vetäytymään pohjoiseen "yhtä vääjäämättömästi kuin jäätiköt sulivat". Suomen pääuskonto on luonnonusko. Timin pihapiirissa asuu haltia, jota täytyy lepytellä ruokalahjoilla, rintakehän päälle voi tulla istumaan painaja (josta sana painajainen on johdettu, vaikka se kuvaakin unihalvausta eikä pahaa unta) ja sudenkorentoa kutsutaan sen vanhalla, ruotsalaista alkuperää olevalla nimellä noidan värttinäksi. 
 
Tim saa sedältään lohikäärmeen. Se on pieni, itämaista lajia oleva ja se puhkuu tulen sijaan sadepilviä (kuinka söpöä). Kirjan nimi pohjaa sanontaan, miten jotkin asiat ovat yhtä vaikeita kuin yritäisi opettaa suomea lohikäärmeelle (tai niin kuin Tim asian muotoilee, kuin yrittäisi opettaa kvanttifysiikkaa kastemadolle). Ne ymmärtävät aina sitä kieltä, missä ovat kuoriutuneet, mutta luonteikkaina olentoina niiden opettaminen ei ole helppoa. Lohikäärmeet syntyvät valmiiksi nimettyinä, mutta nimen tietävät vain ne itse, joskus tosin on mahdollista, että satojen tai jopa tuhansien nimiehdotusten jälkeen pikku pedot voivat hyväksyä jonkin muunkin nimen.

Jopa marsut olivat ohittaneet lohikäärmeet lemmikkitilastoissa vuosia sitten. Sen täytyi johtua siitä, että vuosi vuodelta lohikäärmeet näyttivät kutistuvan. Ennen muinoin ne olivat kuulemma olleet niin suuria, että niillä saattoi ratsastaa (varmaan pötyä). Tällä yksilöllä ratsastaisi korkeintaan kärpänen. (s. 12-13)
 
Minusta oli hauskaa huomata kuinka Hepo-oja oli punonut maailmaansa meille tuttuja asioita. Esimerkiksi yksi Timin ystävä sanoo, että he voivat vielä menestyä, koska J.K. Rowlinkin "oli rutiköyhä ennen kuin hänestä tuli miljardööri". Tim kuitenkin torppaa hänet kommentoimalla, ettei se vaikuta kauhean todennäköiseltä, sillä Rowlingin kirjat ovat Suomessa sensuurissa.

Suomea lohikäärmeille pystyy lukemaan yhteiskuntakriittisesti. Siinä puhutaan mm. noitien ihmissoikeuksista (jotka alkoivat kärsiä erityisesti toisen maailmansodan jälkeen) ja aatelisten periytyvistä etuoikeuksista (esimerkiksi maanomistajien äänillä on enemmän painoarvoa vaaleissa), minkä vuoksi Suomi ei kuulu EU:hun. "Uskomatonta, että meidän piti elää maassa, jossa kansalaisia tuomittiin heidän syntyperänsä perusteella." Näinhän tälläkin hetkellä  tapahtuu monen "ei riittävästi suomalaisen näköisen" ihmisen kohdalla oikeastikin. Pistää aina vihaksi lukea vaikkapa Twitteristä rasistista öyhötystä, murh! Tekisi mieli lähettää sellaisten tyyppien luo minilohikäärmeitä puremaan reikiä sukkiin.
 
Miksi noidista tuli kirosana pakanallisessa Suomessa -- Sehän on melko ristiriitaista. Uhraamme yhä haltioille, pyydämme apua jumalilta ja tehostamme lääkkeiden vaikutuksia erilaisilla runoilla ja riiteillä. Mitä muuta se on kuin magian hyväksikäyttöä? -- Silti noidat saavat pahimmassa tapauksessa kuolemantuomion, kun lääkäreille opetetaan samaan aikaan lääkekasvien salaperäisiä ominaisuuksia yliopistossa asti. Miksi juuri noidat ovat vainon kohteena? (s. 21)

Kirjassa on myös feministinen pohjavire: Lynx kertoo eräistä bileistä, joissa häntä oli "kähmitty luvatta takapuolesta ja kysytty, montako lasta olin valmis tekemään". Lisäksi Lynxin sisko on parisuhteessa naisen kanssa. (Eikä asiaan suhtauduta mitenkään erikoisena asiana, Veronica tosin jää hieman etäiseksi hahmoksi). Yksi iso teema on myös ilmastonmuutos, johon liittyvät niin katoavat mehiläiset kuin kutistuvat lohikäärmeetkin, mistä tuli mieleeni sanonta "pienetyä kuin pyy maailmanlopun edellä".

"Noitia ei edes oikeastaan ole enää olemassa. Ennen oli. Mehiläiset katoavat, myrskyt lisääntyvät, sademetsät tuhoutuvat, viljasadot pienenevät, ihmiset mellakoivat, noidat häviävät. Ja lohikäärmeet kutistuvat. Itse asiassa kaikki eläimet kutistuvat, kun ilmasto lämpenee. Parisataa vuotta vielä, ja niitä ei ole enää olemassakaan, niin kuin ei taikuuttakaan." (s. 96)

Kun Uudenmaan kruununprinsessa Freija murhataan ja pohditaan tahoa, joka on teon takana (vaihtoehtoina ovat ainakin tasavaltaa kannattava anarkistinen järjestö TASA ja aatelisten oma ryhmittymä, sillä Freija oli kansalaisten oikeuksien puolella ja valmis lakkauttamaan periytyvät etuoikeudet), tuli aivan mieleen uutinen, kun prinsessa Diana kuoli ja jälkipyykki, kun syyllistä etsitiin niin paparazzien kuin kuninkaallisen perheen piiristä. Muistan istuneeni 10-vuotiaana lapsuudenkotini olohuoneen pöydällä ja juoksin itkien äidin luokse kertomaan suru-uutisesta.
  
Oli todella jännittävää huomata, että kirjassa puhuttiin, kuinka Helsingissä saattaa tulla murhan jälkeen ulkonaliikkumiskielto ja kuinka "kukaan ei suostuisi siihen, että keskikesän juhlaa pitäisi viettää sisätiloissa". Myöhemmin kirjassa eräs hahmo päätyy sairaalaan ja häntä hoitavilla lääkäreillä on kasvomaskit, sillä epäillään ruttoa. (Millaisesta kristallipallosta Hepo-oja onkaan ammentanut nämä ainekset, liippaavat nimittäin aika läheltä sitä mitä oikeasti tapahtui tänä vuonna!)

"Oot sä huomannut, että ihmiset hamstraa?" Leo kysyi. 
Ei sitä oikein voinut olla huomaamatta. Kaikkialla raahattiin ruokalaatikoita ja -kasseja. Kaikenlaista käyttötavaraa. 
-- 
Jotenkin minulle tuli epätodellinen olo. 
Tunsin yhtä aikaa sekä mieletöntä surua että jonkinlaista irrottautumista, niin kuin olisin katsonut kaupunkia jostyain kaukaa, lokkina yläilmoista.  
"Tästäkö se alkaa?" Leo kysyi. (s. 175)

Kiinnitin huvittuneena huomiota siihen, kuinka yksi teoksen hahmoista on opettaja nimeltään Max Viima. Nimestä erityisen nimittäin tekee se, että sekä hänen etu- että sukunimensä löytyvät parin vuoden sisällä lukemistani kirjoista. Jessica Townsedin Nevermoor-sarjassa on Viima-niminen pelätty meinioseppä, kun taas Mats Strandbergin ja Sara B. Elfgrenin Piiristä löytyy niin ikään opettaja nimeltään Max.

Lukiessani kirjaa, en tiennyt, että se aloittaa sarjan. Olisinkin pitänyt tarinasta vielä enemmän, jos tämä olisi mainittu takakannessa. Jatko-osa ilmestyy syksyllä ja sen nimi on Sydämiä seireeneille. Kirjan loppu on sellainen, että jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Suosittelen tutustumaan tähän kirjaan, ihan vaikka jo pelkästään mihilohareiden takia!
      
Arvosana:
    
Takakannesta:
Trillerimäinen fantasia vaihtoehtoisesta 2000-luvun Suomesta.

Pinnan alla kytee: tasavaltalaismieliset anarkistit yrittävät murtaa Suomen kuningaskunnan tiukkoja valtarakenteita. Säätyjako sanelee nuorten elämää, ja eriarvoisuus rehottaa. Tavallinen kansa elää köyhyydessä ja uhraa haltioille. Noituutta harjoitetaan laittomasti.

Lyseota käyvän Timin lemmikkilohikäärme karkaa. Sen seurauksena varaton Tim tutustuu Lynxiin, opiskelijatyttöön, joka kuuluu vauraaseen sukuun ja ritarisäätyyn. He ihastuvat ja alkavat tapailla, mikä ei miellytä kaikkia. Onko epäsäätyinen rakkaus edes mahdollista? Kuinka kova hinta on maksettava lupauksensa pitämisestä?
     
309 sivua, Otava 2019

4 kommenttia:

  1. Myös Seita Vuorelan Viima-kirjan päähenkilön nimi on Viima :) Siinä kirjassa tosin kaikilla on hiukan erikoiset nimet, kuten hänen ystävällään Intialla, mielenkiintoista että tämä ei olekaan ainoa kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorelalta en olekaan lukenut vielä mitään. Omassa hyllyssä odottelisi Karikko. Tuosta Intiasta tulee mieleen Elina Rouhiaisen Väki-sarjan Bollywood, joka tosin on hänen itsensä valitsema nimi, mutta kuitenkin.

      Poista
  2. Mulla on lukulistalla nää ja kiinnostaa nyt entistä enemmän tän sun kirjotuksen perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Olisipa hauska kuulla, kuinka kirjan lukemiskokemukseen vaikuttaa se, että tietää kyseessä olevan sarja, sillä niin moni oli kirjaan ennen varmistettua tietoa jatko-osasta tarttuessaan olettanut saavan yksittäisen teoksen, mutta kesken jäävän loppu vasta paljasti kyseessä olevan ensimmäisen osan.

      Poista