Vedin pääsiäisen lukumaratonin viime viikonloppuna. Luin yhteensä 13 teosta, suurimman osan perjantaina ja aloittelin vielä yhtä maanantain puolella, jota en kuitenkaan ehtinyt saamaan loppuun. Tässä kooste maratonilla luetuista.
Roope Lipastin kirjoittama ja Mari Luoman kuvittama helppolukuinen Aavepartio yksin kotona (WSOY 2021) tarjoaa kylmiä väristyksiä äskettäin lukemaan oppineille. Lyhyestä kirjasta löytyvät kaikki kauhun klassikkohahmot eli ihmissusi, kummituksia, muumio ja vampyyri. Lapsikolmikon täytyy yhdessä aran villakoiran kanssa keksiä, kuinka päihittää kammotukset lumimyrskyn saartaessa heidät kotiin. Puhelinverkkokaan ei toimi ja vanhemmat ovat poissa. Ysäriklassikkoleffa Yksin kotona tulee mieleen muutenkin kuin nimen osalta.
Aihe tässä kummittelevasta kesäkahvilasta kertovassa Tiina Hautalan kirjoittamassa ja Marjo Nygårdin kuvittamassa lyhyessä teoksessa Kanttorilan kumma vieras (Haamu 2021) on todella kiinnostava, harmillisesti tarinankuljettaminen ei ole aivan samalla tasolla. Kerronta pyrähtelee moneen suuntaan ja juonenpäitä jää leijumaan ilmaan. Saiko Hanna koskaan nähdä kuvaa, johon kummitusten sanottiin ikuistuneen?
Olisi ollut kiinnostavampaa, jos kummitustytöstä olisi saanut tietää enemmän tai koko kesän kattavan kerronnan sijaan olisi keskitytty tiiviimmin yhteen päivään. Sisarusten välinen keskustelukaan ei tuntunut kovin luontevalta.
J.S. Meresmaan kirjoittama ja Emma Rautalan kuvittama Hirviöhoitola - Kartanon kummajaiset (Karisto 2023) oli aivan loistava sarjan avaus, joka varmasti saa koukutettua kirjallisuuden pariin vähän heikommin lukevankin. Täytyy lukea seuraavakin osa!
Sisarpuolet Lotta ja Lili ovat Elviira-tädin luona vanhempien ollessa häämatkalla. Tädin talo ei olekaan aivan tavallinen vaan sen asukkaisiin kuuluu mm. aave nimeltään Viktoria ja hänen melkoisen kamala lemmikkinsä, mäyräkoiran ja sokeritoukan risteytykseltä näyttävä otus. Muita ötököitä en kammoa, mutta sokeritoukat menevät ihan alle, onneksi eivät kirjaimellisesti.
Rautalan kuvitus oli ihastuttavan dynaamista. 5/5 lukukokemus, jatkoa innokkaana odotellen!
Wau! Miila Westin Myyttiset-sarjan aloittava Loputon talvi (S&S 2023) on aivan ykkösluokkainen sarjakuva. Tässä on paljon samaa kuin Malin Falchin Pohjantuli -sarjakuvissa: pohjoismainen mytologia ja nykyajassa elävä päähenkilö kohtaavat. Kuvituksesta tulee mieleen Hayao Miyazaki (etenkin Tapion hahmosta) ja Tove Jansson (Otson hahmosta).
Sarjakuvan nimeen ja ihastuttavan päähenkilö Eevin turhautuneeseen purkautumiseen "Olen niin kyllästynyt tähän talveen ja näihin pitkiin kalsareihin!" on helppo samaistua. Vasta nyt alkaa täällä pohjoisemmassakin Suomessa näkyä ensimmäisiä kevään merkkejä... Westin maailmassa talvi pitää pintaansa kuitenkin vielä kesäkuussa. Tarinan alussa syyksi annetaan ilmastonmuutos, mutta Eevi päätyy seikkailuun luonnonhenkien kanssa ja saa kuulla sään takana olevan juonittelevan Louhen.
Eevin ukki on kuollut. Kun tyttö saa kuulla, että kesä voi alkaa vasta, kun eräs luonnonhenki on vapautettu Tuonelasta Louhen vankeudesta, hän on ensimmäisenä lähdössä seikkailuun. Hän on paitsi kyllästynyt talveen, pääsee hän mahdollisesti näkemään ukkinsa Tuonelassa ja tuomaan tämän takaisin (kuten klassisessa kreikkalaisessa tarussa). Mutta matka ei ole koskaan niin helppo kuin sen lähtiessä ajattelee olevan.
Odotan mielenkiinnolla mitä sarjassa jatkossa tulee tapahtumaan, en edes tiedä jatkavatko tutut hahmot siinä seikkailuaan (luulen kyllä niin, Otson tarina jäi vielä kesken). Suuri suositus tälle! 5/5 teos tämäkin.
Carbonen kirjoittama ja Gijén kuvittaman sarjakuvasarja Soittorasian toinessa osassa Cyprianin salaisuus (Story House Egmont 2023) Pandorientin maailman lore syventyy, mutta tämä jatko-osa oli hieman tapahtumaköyhä. Nola auttaa Cyprianin, sillä kiusakörmyt kiristävät häntä varastamaan isänsä puutarhasta erilaisia maagisia yrttejä. Nola ystävineen onnistuu estämään kuninkaan salamurhan. Cyprian ei kuitenkaan tiedä Nolan olevan toisesta maailmasta, ja hän onkin hyvin epäileväinen tytön suhteen. En muista toimiko soittorasian maaginen portti myös toiseen suuntaan, pystyisikö Cyprian seuraamaan Nolaa tämän maailmaan?
Lucy Rowlandin kirjoittama ja Mike Byrnen kuvittama Yksisarvonen, joka ei tykkää kimalteista (Mäkelä 2023) on hauska lisä epätavallisista yksisarvisista kertovien kirjojen joukkoon. Tällä kertaa yksisarvinen ei voi sietää kimalletta eli glitteriä. Erittäin ymmärrettävää. Se ei myöskään pidä väreistä (ainoastaan mustasta), makeasta (ainoastaan parsakaalista) ja kuunteleekin vain hevimusiikkia. Riimittely ei uponnut.
Marc-Uwe Klingin kirjoittama ja Astrid Hennin kuvittama YksisarvEInen ja pitkäskyy on hauskempi kuin ensimmäinen YksisarvEInen-kirja, sillä tässä ei riimitellä. Riidan päätteeksi YksisarvEInen lähtee kiukustuneena pois ja päätyy alueelle, missä ei ole ennen ollut. Siellä hän tapaa pitkäskyyn, joka on pitkästynyt. Kun uusi tuttavuus ei halua tehdä mitään, jatkaa YksisarvEInen matkaa lumihuippuiselle vuorelle, josta on kauniit maisemat. Sivuilta voi etsiä kadonneita tonttulakkeja.
Kenta Shinoharan Astra - Avaruuden haaksirikkoiset (Sangatsu Manga 2021-2022) on yksi parhaista lukemistani mangasarjoista, jolle antamani keskiarvo on 4,4. Luin osat 3-5 perä perää ja hyvä niin. Tarina alkaa vähän haparoiden, mutta toisessa osassa olin jo aivan sen imussa.
Osassa kolme saadaan kuulla, että yksi nuorista on intersukupuolinen sekä muunsukupuolinen. Hengenvaarassa ollaan tuttuun tapaan parillakin eri planeetalla. Planeettojen flooraan, faunaan, ympäristöön ja sääolosuhteisiin tutustuminen onkin yksin sarjan isoimpia plussia.
On yhä suurempi arvoitus, miksi nuorten joukko haluttiin hengiltä ja kuka on joukkoon soluttautunut murhaaja. Paljastuu, että ei yksi vaan useampi hahmo onkin jotain muuta kuin mitä on aluksi kertonut, luurankoja jos jonkinlaisia löytynee jokaiselta.
Neljännessä osassa asioita paljastuu lisää ja aikamoisia pommeja pudoteltiin. Etenkin Polinan yllätys lopussa vei koko potin. Todella koukuttava mangasarja, joka toimii parhaiten kun pystyy lukemaan osat yhteen pötköön.
Sarjan päätösosa oli vähän muita osia pidempi ja hyvä niin. Asiaa mahtui tähän todella paljon, vaikka varsinaisia tapahtumia olikin vähän aiempaa vähemmän. Neljännen osan paljastuksia käydään läpi syväluotaavasti ja maailman historia avautuu aivan uudella tavalla.
Astra on todella näppärän pituinen sarja, vaikka ekan osan luettuani mietin, kuinka kummassa tässä ehditään käydä läpi kaikki oleellinen. Pakko sanoa, että todella hyvin. Oli kyllä mainio reissu! Jos avaruuteen sijoittuva scifiseikkailu, jossa on elementtejä dystopiasta kiinnostaa, suosittelen lämpimästi ottamaan tämän viisiosaisen manga-sarjan luettavaksi.
Minna Canthin klassikkonovelli scifisarjakuvaksi sovellettuna? Mielenkiintoni on herätetty. Alkuteosta en ole vielä lukenut, en siis voi vertailla versioita toisiinsa. Huomasin jonkun #minullaoncanthia -haasteeseeni osallistuneen lukeneen Pentti Otsamon Välittäjä - Kauppa-Lopo kaukana, kaukana Kuopiosta (Suuri Kurpitsa 2021), mutta en halunnut jättää tätä ensi vuoden haasteeseen. Niinpä laitoin varauksen vetämään kirjastoon.
Rähjäinen Kauppa-Lopo on kiertelevä kauppias, niin kuin nimikin jo kertoo. Hänen elämänsä on mennyt hieman surullisia polkuja, eikä naisparka sylje kuppiin. Tarina alkaa sellistä ja päättyy siihen, että ollaan matkalla takaisin sinne. Välissä ehtii tapahtua jos jonkinlaista säätöä ja surulliseksi kaiken tekee se, että päähenkilö yrittää edes jossain määrin parantaa tapansa, lähteä takaisin Tellukselle lapsensa luokse, joka lienee jos ei aikuinen, niin ainakin paljon vanhempi tässä vaiheessa.
Olisin ehkä laajentanut tarinaa vielä enemmän, Canthin luoman välähdyksen ulkopuolelle. Toki tästä saa käsityksen mitä on tapahtunut ennen ja millainen loppu Lopolla tulee olemaan, mutta nyt ei mikään muu kuin miljöö tunnu muuttuneen. Aineksia merkittävämpäänkin sarjakuvateokseen olisi ollut.
Otsamo on tehnyt toisenkin sarjakuvan Canthin teoksen pohjalta, kokoelmaan Minna & miehet - Minna Canthia sarjakuvina. Kuoleva lapsi onkin ainoa tuon kokoelman sarjakuva, jonka muistan, ja josta olen Goodreadsissa kommentoinut. Toisin kuin tuo kokoelma, tämä sarjis on kokonaan värillinen ja hyvin mielenkiintoisesti muistuttaa vahvoilla kontrasteillaan ja retroscifimäisellä hengellään Moebiusta sekä Valerian-sarjakuvia, jotka on mainittu tekijän loppupuheessakin vaikuttajina.
Jadzia Axelrodin kirjoittama ja Jess Taylorin kuvittama Galaxy: The Prettiest Sta on lähimmäksi supersankarisarjakuvaa koskaan päässyt lukemani teos. Eletään kuitenkin samassa todellisuudessa kuin Teräsmies ja yksi hahmoista on jopa kohdannut hänet jouduttuaan onnettomuuteen. Päähenkilö on niin ikään kotoisin toiselta planeetalta, mutta on maanpaossa toisen kansan hyökättyä hänen kansaansa vastaan. Taylor on käytännössä oman kansansa prinsessa, tosin oikea sana ei varsinaisesti käänny Maan kielille.
Hänet on naamioitu ihmispojan kehoon, joka ei tunnu lainkaan omalle. Teoksessa onkin vahvasti sama fiilis kuin transnuoren näkökulmasta kerrotuissa tarinoissa (jälkeenpäin luin, että Axelrod on itse transihminen, mikä selittää uskottavan tunnelman). Kun Taylorille paljastuu, että laite, jolla hänet ja muut pakolaiset on saatu näyttämään ihmiseltä on edelleen olemassa. Hän päätyy testaamaan laitetta, olla edes hetken aikaan todellisen minänsä kehossa.
Kun kaupunkiin muuttaa uusi tyttö, Kat, Taylor huomaa pitävänsä tästä. Ongelmana vain on, ettei tuo tyttö pidä pojista. Mutta Taylor ei pohjimmiltaan ole poika, ja hän aikoo näyttää sen uhraamalla kaiken.
Todella koskettava sarjakuva erilaisuudesta. Sen lisäksi, että Taylor on violetti, sarvipäinen muukalainen ihmispojan kehossa, Katilla on jalkaproteesi ja olin koko teoksen ajan aivan ihastuksissani tästä laajasta representaatiosta ja allegorioista. Oli myös tärisyttävää, että Axelrod jakoi Instagrampostaukseni stooreissaan! 5/5 lukukokemus.
Trung le Nguyenin The Magic Fish on tyrmistyttävän hieno sarjakuva pian 13 vuotta täyttävästä pojasta, joka on homo. Hänen vanhempansa ovat Vietnamista, mutta hän ei itse ole koskaan käynyt tuossa kaukaisessa, merentakaisessa maassa, jossa isoäiti ja muut sukulaiset edelleen elävät. Tiến ei tiedä, kuinka kertoa homoudestaan äidille, sillä hän ei tiedä oikeita vietnaminkielisiä sanoja. Äidin ja pojan yhteisenä harrastuksena on lukea ääneen toisilleen. Sarjakuvan kerronta vaihtelee kerrottujen satujen ja arjen välillä.
Tiến on ihastunut ystäväänsä, mutta koulun tanssiaisissa tämä kertoo, ettei ole homo, mutta se ei muuta mitään heidän välillään. Tiếnin opettaja puolestaan on ällöttävä, sillä hän kutsuu papin puhumaan pojan kanssa siitä, kuinka homous on väärin. Niin järkyttävää käyttäytymistä, ja Tiến ei pääse itse tulemaan ulos kaapista (niin turhauttavaa, että LGBTIQA+ ihmiset edes joutuvat käyttämään koko kaappi-ilmaisua ja siellä olemista tässä cishet-normatiivisessa maailmassa).
Kuvitus oli aivan upeaa! Tämäkin oli 5/5 teos.
Aloittelin Oskar Källnerin kirjoittaman ja Karl Johnssonin kuvittaman Imperiumin perilliset sarjan viidettä osaa Vankilapako viimeisen maratonpäivän aikana, mutta en ehtinyt lukea tätä loppuun ennen kuin tiistain puolella. Oli kyllä mahdottoman hyvä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti