torstai 1. elokuuta 2019

Heinäkuun luetut

Heinäkuussa luettuja kirjoja, pari kuvaa kesälomareissulta Kuopiosta (kävimme kotieläinpuistossa, ihastelin Sankaripuiston vanhaa tammea ja otin pari kirjakuvaa Kallaveden rannallakin). Alkukuussa sadekuuro yllätti ja sain ilahtuneena huomata, että lähikirjastosta saa nykyään lainaan myös sateenvarjon! Vaihdoin pitkäastä aikaa tauluun uuden ispiraatiolauseen.
   
Heinäkuun helteistä on selvitty ja en malta odottaa syksyä alkavaksi. Tänään haistoin tuulessa jo ensimmäiset syksyyn viittaavat tuoksut, kuivuvaa heinää, ensimmäisiä sieniä nousemassa maasta, kellastuvia ja punertuvia lehtiä puissa ja varvuissa. Syksyllä ilmestyy mahdottoman monta kiinnostavaa teosta ja moninaiset kirjallisuustapahtumat lähestyvät jälleen. Ah, lempivuodenaikani. Mutta sitä ennen vielä kertaus heinäkuun luetuista ja katsaus elokuuhun.
   
Luin heinäkuussa yhdeksän kirjaa (2014 sivua). Vietettiin naistenviikkoa sekä Harry Potter-maratonia ja kirjabloggaajien klassikkohaaste saavutti jo yhdeksännen kierroksensa. Parhaat lukuhetket vietin Nora Robertsin dystooppisen fantasian Toinen koitos parissa, muita kiehtovia kokemuksia olivat Tiina Raevaaran unenomainen Eräänä päivänä tyhjä taivas, Kate Chopinin feministinen klassikko Herääminen ja Karoliina Korhosen Matti-sarjakuva, jossa väännettiin suomalaisia sanontoja rautalangasta englanniksi. 
   
    
   
Olin tosiaan Kuopiossa viikon verran kesälomailemassa äitini ja siskoni perheen luona. Kirpparireissuilta tarttui mukaan muutama kirja. Diana Gabaldonin novellikokoelman Tulivana, Caitlin Moranin feministisen Naisena olemisen taidon ja sattumalta siskoni bongasi ensi vuoden Pride-lukuhaasteeseen suunnittelemani Jeffrey Eugenidesin Middlesexin
   
Olen ostanut vanhoja, kiinnostavia lasten- ja nuortenkirjoja aina, kun löydän niitä edullisesti. Elisabeth Beresfordin Vaeltavat vompelit on niitä kirjoja, jotka muistan ala-asteen kirjastoautosta, mutta joita en silloin tullut lukeneeksi. Se on sarjan toinen osa, eli täytyy pitää silmät auki ensimmäisen ja kolmannen osan varalta. 
   
Alexandre Dumasin ensimmäinen osa Muskettisotureista, Aseisiin kaikki kuninkaan miehet tarttui mukaan äidin kirjahyllystä ja jo vuosi sitten lukemani Melissa Marrin Sala kavalan sain siskoltani uusintalukua varten. Sekin on sarjan toinen osa, Ilki ihanan lisäksi ne ovat ainoat kaksi, jotka on edes suomennettu, vaikka osia sarjassa olisi pari lisääkin.
      
Elokuun lukupino: 
  • Eva Frantz: Osasto 23
  • Claudia Gray: A Million Worlds With You
  • Sari Luhtanen: Isadella - Sydän kylmänä
  • L.M. Montgomery: Anna ystävämme
  • Andy Weir: Artemis
   

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että luet Annaa! Kakkososa ei ole oma suosikkini, mutta ihana ja tunnelmallinen kirja kuitenkin. Tuttu ja turvallinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekan Annan luin jo 2016 tammikuussa, ja siitä saakka on ollut tarkoitus jatkaa sarjan parissa. Sitten tuli Netflix-sarja Annasta ja pidin siitä todella paljon, mikä vain lisäsi haluani jatkaa. Tänä vuonna hyvänä porkkanana onkin ollut Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogin Montgomery -lukuhaaste ja tuosta pinosta nappasinkin nyt ensimmäisenä Annan luettavaksi.

      Poista