lauantai 26. elokuuta 2017

Timo Parvela, Bjørn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Kirja viisi: Virus

"-Kokonainen tutkimaton planeetta, josta me ehdimme 
elinaikanamme nähdä vain pienen palan."
  
  
Ahmaisin Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin yhteistyössä kirjoittaman ja Pasi Pitkäsen upeasti kuvittaman varhaisnuorten scifisarjan Kepler62 viidennen osan Virus elokuun lukumaratonilla
    
    
Vihdoin ja viimein tarina nytkähtää isosti eteenpäin, kun pitkään varjeltuja salaisuuksia alkaa paljastua, kuten miksi maapallo on muuttumassa elinkelvottomaksi. Lasten on myös päätettävä, kuka puhuu totta ja mikä heidän todellinen tehtävänsä onkaan. Viimeiseen osaan on jätetty vielä isoimmat paukut ja en malta odottaa, että Salaisuus ilmestyy.
  
Nuoret ovat asuneet uudella planeetalla seitsemisenkymmentä, aurinkoista kesäpäivää, ja he ovat tuudittautuneet siihen, että sää tulee aina olemaan yhtä suosiollinen. Eräänä aamuna koko ympäröivä luonto on kuitenkin muuttunut nopeasti aivan toisennäköiseksi.
  
  
Koko vihreä ruohomeri oli yhdessä yössä muuttunut värien kaaokseksi. Kuin joku hullu taiteilija olisi yön aikana käynyt roiskimassa punaista, villin oranssia, kirkkaan keltaista ja kaikkia muitakin palettinsa värejä ympäriinsä jättäen heidät keskelle kirjavaa sekamelskaa. Värien määrä oli yksinkertaisesti liikaa aisteille. (s. 38-39)
  
Suuret eläimet vaeltavat lämpimämmille seuduille. Syksy vaihtuu pikakelauksella talveksi ja Parvela/Sortland-kaksikko on heittänyt ovelan Star Wars-viittauksen tarinaan (vihje: mitä Han Solo ja Luke Skywalker tekivät Tauntaun kanssa jäisellä Hoth-planeetalla). Aivan loistava nyökkäys genre-klassikkon suuntaan. 
    
   
Nautin suuresti lukemisesta ja kuvitus tuki kerrontaa mainiosti. Suosittelen tätä sarjaa erityisesti vähemmän lukeville pojille lukuinnon kimmokkeeksi - kuvat ja tarinan pelillisyys vievät mukanaan, eikä sivumääräkään ole massiivinen. Toki näitä voivat lukea myös tytöt ja kaikenikäiset aikuisetkin. Näissä on tasoja monenlaiselle lukijalle. 
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Kepler62-avaruusseikkailun viidennessä osassa uusi kotiplaneetta tarjoaa lapsille joukon yllätyksiä. Vuodenajan vaihtuvat tiuhaan: värikäs syksy on ohi yhdessä päivässä ja tilalla on hyytävä kylmyys ja lumimassat. Luonnonoloja vastaan kamppailevat lapset joutuvat silmäkkäin myös yhä isompien epäilysten kanssa. Joku heistä tietää asioista enemmän kuin muut. Kun Ari ja Marie löytävät oudon luotaimen ja sen lähettämän salaperäisen viestin, heidän on vihdoin aika päättää seisovatko he samassa vai eri leirissä.
   
189 sivua, WSOY 2017
  
Kepler62 on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Kirjojen keskellä, Kirjahilla
  
Sarjassa ovat ilmestyneet:
  1. Kutsu (kevät 2015)
  2. Lähtökaskenta (syksy 2015)
  3. Matka (Kevät 2016)
  4. Pioneerit (Syksy 2016)
  5. Virus (Kevät 2017)
  6. Salaisuus (Ilmestyy syksyllä 2017)

2 kommenttia:

  1. Pieni sievä idea: ehkä siihen arvostelun kohtaan missä näkyy neljä kissaa vieretysten voisi lisätä esim. haaleammalla sen viidennen kissan. Sillä tavalla voisi hahmottaa, siis minunlaiseni satunnainen ohikulkija (tai oikeastaan -lukija), että miten paljon kissaa voi enimmillään saada. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Täytyypä harkita ja kysellä kirjabloggaajakollegoilta asian tiimoilta. Vasemmassa sivupalkissani näkyvät kaikki arvosanakategoriani (1-5 puolen pisteen välein), mutta kuulemani mukaan se ei välttämättä näy, jos käyttää mobiililaitetta. Olen ottanut kisumittarin käyttöön ihan ensimmäisessä blogipostauksessani (10.5.2011) ja se on harvoja blogissani vuosien varrella muuttumattomana pysyneitä asioita.

      Poista