keskiviikko 2. elokuuta 2017

Erin Morgenstern: Yösirkus

Aukeaa hämärän laskeutuessa
Sulkeutuu sarastuksen aikaan
  
  
Lukuhaasteissa: Kirjametro (linja: Ihme ja lumo)
   
Oli kuin hän olisi päässyt pakoon arkipäiväistä elämäänsä ja eksynyt aivan toisenlaiseen maailmaan. (s. 53)
   
Luin aiemmin tänä vuonna Stephanie Garberin ihastuttavan Caravalin, jota monella taholla verrattiin Erin Morgensternin Yösirkukseen. Koska olen kirjan saamiensa kehujen vuoksi ostanut pari vuotta sitten kirpparilta omaan hyllyyn, oli helppoa valita tämä teos Kirjametroon (Oulun kirjastojen tempaus, idea kirjabloggaajien osanotosta MarikaOksan). Toisena vaihtoehtonani oli Cormac McCarthyn Tie, joka sekin olisi ollut omassa hyllyssä. Heinäkuun kimppalukuteos Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo ja muutama muukin blogissani esitelty teos löytyy metrokartalta. 
  
Todella monessa arvostelussa ja bloggauksessa varoitetaan olemaan lukematta teoksen takakantta ja että parhaan lukukokemuksen aikaan saamiseksi ei teoksesta kannata tietää mitään ennakkoon. Toistan siis itsekin nämä varoituksen sanat. 
    
"Tuhoamme kaikki vanhat olettamukset ja käsitykset siitä, mitä sirkus on, ja luomme jotain aivan muuta, jotain täydellisen uudenlaista." (s. 64)
  
Pidin suuresti teoksen ajakuvasta ja miljööstä: 1800- ja 1900-lukujen vaihde, sirkus, Euroopan suuret, vanhat kaupungit Lontoo, Praha, Dresden... Teos vertautuu mielessäni elokuviin The Prestige ja Silmänkääntäjä. Tässä asetelmassa on jotain ihastuttavaa. Vinkkaa kommenteissa, jos tiedä samantyyppisiä kirjoja, jotka sijoittuvat 1800-1950-luvuille ja joissa on miljöönä sirkus, huvipuisto, ihmeiden kabinetti, museo, eläintarha tai vastaava. Hyllyssäni odottelisi ainakin Sara Gruenin Vettä elefanteille, joka täytyisi jossain vaiheessa lukea. 
  
Yösirkus ei etene lineaarisesti vaan se poikkelehtii sirkuksen ja siihen liittyvien ihmisten vaiheita seuraten eri vuosina. Juonellisesti tarina keriytyy auki hitaasti ja paljastaa pienen palan sieltä täältä. Kerronta on kaleidoskooppimaista, sillä ajassa edestakaisin kulkemisen lisäksi tapahtumia katsellaan monen hahmon näkökulmasta. Lisäksi lukija otettiin välillä mukaan tarinaan, sillä osien välissä on lyhyt kuvailu sinusta sirkuksen vierailijana. Keskiössä ovat kuitenkin maagisen pelin nappuloiksi joutuneet Celia ja Marco, jotka päätyvät vihamiehistä rakastavaisiksi. 
  
"Minusta on outoa, että meitä on valmisteltu samaan kilpaan niin äärimmäisen erilaisin tavoin", Marco sanoo. 
"Kaksi koulukuntaa on asetettu vastakkain taistelemaan samassa ympäristössä." 
"Tunnustan", Marco sanoo. "En yhä vieläkään ymmärrrä, mistä tässä on pohjimmiltaan kyse." 
"En minäkään", Celia myöntää. "Epäilen, ettei nimitys kilpa tai peli ole ihan tarkka. Olen alkanut ajatella sitä pikemminkin taitojen esittelemisenä rinnakkain." (s. 218)
  
Pidin Le Cirque des Rêvesin, unelmien sirkuksen mustavalkoisesta väriteemasta, joka näkyy myös elegantissa kannessa. Morgensternin tekstiä oli sujuvaa lukea, vaikka luvut olivat välillä lyhyitä ja miljöö sekä aika muuttuivat ennalta-arvaamattomasti. Oli ihastuttavan nokkelaa, että sirkus vietti juhlia ei kymmenen vaan kolmentoista vuoden tien päällä olemisen jälkeen, perjantaina 13. lokakuuta 1899.   
  
Mutta kumpi olikaan minusta parempi lukukokemus, Caraval vai Yösirkus? Tällä kertaa Caravalin lumovoima oli tenhoavampi. 

Klikkaa metrokartta isommaksi
   
Arvosana:
   
Takakannesta:
Sirkus saapuu aroittamatta. Siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluille ei ilmesty julisteita, paikallisessa lehdessä ei ole mainosta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä.
  
Yösirkus kuljettaa lukijan mukanaan outoon, rönsyilevään ja kiehtovaan sirkusmaailmaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen. Mustavalkoraidallisten telttojen suojissa kaksi nuorta taikuria, Celia ja Marco, kilpailevat pelissä, johon heitä on valmennettu pienestä pitäen. Heidän täytyy ylittää toinen toisensa kyvyillään, mielikuvituksellaan ja voimillaan. Heidän opettajansa suostuvat paljastamaan pelistä ainoastaan sen, että siitä ei pääse irti.
  
Nuoret kilpakumppanit alkavat nähdä kilvan kiehtovana yhteistyönä, ja pian Celia ja Marco rakastuvat tietämättä sitä, että pelissä häviäjän osa on kuolema. On vain yksi tie ulos. Tarvitaan ennennäkemätön voimanponnistus ja erään viattoman maalaispojan apu. Niillä muutetaan kohtaloa tavalla, joka olisi uskomaton, jos ei uskoisi taikuuteen.
  
Erin Morgensternin esikoiskirja on ainutlaatuinen, otteessaan pitävä ja lumoava rakkaustarina, joka vetoaa kaikkiin aisteihin. Kirjan henkilöhahmot ovat inhimillisiä mutta samaan aikaan heissä on ripaus taikaa. Morgenstern on taidokas, klassinen tarinankertoja sanan todellisessa merkityksessä. Tarina vie mukanaan, sen lumous ei rikkoudu eikä lukijakaan pääse sirkuksesta irti ennen yllättävää loppua.
  
Erin Morgenstren on kirjailija ja multimediataiteilija. Hän asuu Massachsettsin Salemissa miehensä ja kahden kissansa kanssa.
  
Suomentanut: Hanna Toivonen, 400 sivua, Basam Books 2012
     
Alkuperäinen nimi: The Night Circus (2011)
    

9 kommenttia:

  1. Tämä oli ihana kirja! Rakastan sirkusta, etenkin mystistä sellaista.

    Tällä hetkellä on vaikea päättää, kumpi on lumoavampi, tämä vai Caraval. Ehkä nyt sanoisin, että Yösirkus on maagisempi. Voisiko se vaikuttaa, kumman on lukenut ensin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukemisjärjestys vaikuttaa varmasti suuresti. Mutta ehkä myös se, että Caraval oli lineaarisesti etenevä ja Yösirkus poukkoili. Joskin ymmärrän tällaisen tekniikan salaisuuden hitaassa paljastamisessa, kun kokonaiskuva muodostuu paloissa. Tästä saisi huikean elokuvan!

      Poista
  2. Melkein aina tulee kommentoitua postauksia kirjoista, joita ei ole edes vielä lukenut :D Mutta kuitenkin, itse luen parhaillaan Caravalia (hitaasti, mutta varmasti) ja Yösirkus on odottanut hyllyssä jo muutaman vuoden hetkeänsä. En ole oikein koskaan löytänyt sitä sirkusten viehätystä, mitä tämän tyyppiset kirjat ehkä vaativat, joten jännityksellä saa nähdä mitä tapahtuu.

    Takakansien ja ensimmäisten sivujen perusteella voi olla, että tulen pitämään enemmän Yösirkuksesta. Caravalissa kuvailua on ihan liikaa, ja alku on tuntunut vähän kankealta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Caravalin alku on tosiaan pikkuisen haastava/tylsähkö, ennen kuin päästään varsinaiseen peliin sisälle. Itse ahmaisin Caravalin parilta istumalta, Yösirkus eteni pienemmällä lieklillä.

      Poista
  3. Hmm, voisikohan Caraval maistua sitten Yösirkusta paremmin minulle. Pitänee kokeilla. Jotenkin Yösirkuksessa itse maailma jäi etäiseksi, kun se alkoi olla jo turhankin pintakiiltoinen ilman todellista syvyyttä. Ongelmaa korosti tapahtumien sijoittaminen "oikeaan" tai vähintäänkin jotenkin vaihtoehtohistorialliseen maailmaan, koska "ajan henki" ja aikakauden maailman toimiminen unohdettiin rakentaa kokonaan. Se sai miljöön tuntumaan pelkältä pahvikulissilta, mikä lisäsi pinnan alla lymyävän tyhjyyden tunnetta. Mutta tietysti tässä oli siihen ylelliseen ja ylenpalttiseen pintaan panostettu sen verran kunnolla, että se ihan kelvollisesti kompensoi onttoutta. Mieleen jäävä tunnelma teoksessa ainakin oli, juonesta en parin vuoden takaa muista yhtään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli tosiaan hiemaan kulissimainen fiilis, mutta se toisaalta sopi hyvin teokseen, koska siinä oli niin monenlaisia muitakin kulisseja.

      Poista
    2. Kiinnostava pointti. Kulissimaisuudesta ei kuitenkaan aivan erottanut, oliko se juuri tätä teosta varten mietitty efekti vai ainoastaan yleinen viihteen muotiseikka. Melkein jo huvittaisi palata tutkimaan, ehkäpä tämä kestäisi joskus toisenkin lukukerran.

      Poista
  4. Hankin Caravalin itselleni kun sen kuvauksesta tuli heti mieleen Yösirkus. Caraval on siis vielä lukematta, toivottavasti se on yhtä upea kuin Yösirkus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi Caravalista. :)

      Poista