torstai 7. tammikuuta 2016

J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi

Vuonna 2016 olisi tarkoitus lukea järjestyksessä läpi koko Harry Potter -sarja. Edellisen kerran olen teoksiin tarttunut keväällä 2008, kun viimeinen osa ilmestyi. osat 1-3 olen lukenut muutaman kerran, nelosen useamminkin, osat 5-7 puolestaan vain kerran. Onkin siis mielenkiintoista lukea kaikki yhden vuoden aikana ja seurata Harryn kehitystä teoksesta toiseen. Onneksi koko sarja löytyy kätevästi omasta hyllystäni.
    
      
Harry Potter ja viisasten kivi tuli luettua jo joulukuun lopussa. Enpäs muistanut teoksen alkua enää ollenkaan ja hämmästyinkin, kun pääsin kurkistamaan Dursleyjen elämään ennen Harryn saapumista. Muutoin tarina olikin tuttu: Harry on orvoksi jäänyt kymmenenvuotias poika, joka asuu Englannissa, Likusteritie 4:ssä tätinsä Petunian, tämän miehen Vernonin ja samanikäisen serkkupojan, Dudleyn kanssa. 
  
Harrysta kirjoitetaan kirjoja - jokainen lapsi meidän maailmassamme oppii tuntemaan hänen nimensä. (s. 20)
  
Harry ei tiedä olevansa velho, ennen kuin tavallista arkea ryhtyvät häiritsemään poikkeukselliset tapahtumat. Aluksi oli vain yksi kirje eteisen matolla, jonka Vernon takavarikoi naama punaisena. Lopulta Harrylle osoitettuja kirjeitä tunkeutuu sisälle jopa savupiipusta. Dursleyt, Harry mukanaan, pakenevat kirjeitä täynnä olevasta talosta, mutta salaperäinen lähettäjä onnistuu aina löytämään Harryn. Kirjeet ovat Tylypahkasta, arvostetusta noitien ja velhojen koulusta. 
  
Ja tämän jälkeen alkaa todellinen elämän mittainen seikkailu. Harry kohtaa monia eriskummallisia hahmoja ja olentoja ensimmäisenä vuonnaan Tylypahkassa, sekä jästien, eli ei-taikovien ihmisten maailman rinnalla, heiltä näkymättömissä värikkäästi kuhisevassa noitien ja velhojen maailmassa. Koulun käytävillä kohtaa kummituksia, liikkuvia ja puhuvia maalauksia, puhumattakaan oppilaita alati tarkkailevasta Norriska-kissasta.

Kun ensimmäisen kerran kuulin Pottereista, oli teoksia ilmestynyt suomeksi jo kolme. En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut paljon huomiota saaneista teoksista. Siskoni kuitenkin houkutteli minut lukemaan ensimmäisen osan ja vaikka en ollutkaan täysin myyty, olen harvinaisesti lukenut sarjan neljä ensimmäistä osaa useammin kuin kahdesti - teko, jonka olen varattu vain erityisten kirjojen kunniaksi. 
   
Pottereiden taianomainen maailma kiehtoo kaltaistani jästiä. Millaista olisikaan päästä katsomaan velhomaailman kuuminta urheilulajia, huispausta, maistaa joka maun rakeita tai saada postinsa aamulla pöllön tuomana. Jaana Kapari (nyk. Kapari-Jatta) on tehnyt hienoa työtä käännöksessään. Edelleen vain kummastelen, että miksi osa hahmojenkin nimistä on suomennettu, mutta joitakin ei? 
  
Pottereiden paras puoli on niiden ajattomuus. Etenkin sarjan alkupuolen osat ovat todellisia lastenkirjallisuuden klassikoita, suhteellisen nuoresta iästään huolimatta. Ne kestävät useamman lukukerran, sillä vaikka juoni ei enää sisältäisikään yllätyksiä, on vaivattomasti virtaavaa tekstiä hyvin miellyttävää lukea ja nauttia tasokkaasta suomennoksesta. 
     
Arvosana:
  
Takakannesta:
Harry Potter on mielestään ihan tavallinen poika. Hän tosin asuu huoltajiensa luona portaiden alla olevassa kaapissa. Harryn elämä muuttuu täysin, kun hän saa 11-vuotispäivänään merkillisen kirjeen. Se on kutsu Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun. Harrylle avautuu kokonaan uusi maailma, johon kuuluvat velhot, noidat, yksisarviset ja lohikäärmeet. Harry saa tietää olevansa velhojen sukua! Silti kaikki on aloitettava alusta. Tylypahkassa Harry opiskelee taikuuden alkeita, kuten muodonmuutoksia, taikajuomien tekoa, loitsuja ja suojautumista pimeyden voimilta. Koulunkäynti on hauskaa, mutta henkeäsalpaavan jännittäväksi se muuttuu, kun Harry ryhtyy ratkomaan kiehtovaa arvoitusta ystäviensä Ron Wesleyn ja Hermione Grangerin kanssa, ja pelissä on tiedät-kai-kuka...
  
Harry Potter ja viisasten kivi aloittaa hykerryttävän ovelan, salaperäisen ja jännittävän Harry Potter-kirjojen sarjan. Se avaa oven maagiseen maailmaan, joka imee mukaansa kaikenikäiset lukijat. Skotlantilainen J. K. Rowling on saanut kirjoistaan useita arvostettuja kirjallisuuspalkintoja, ja sarja on saavuttanut myös uskomattoman myyntimenestyksenkautta koko maailman.
  
Suomentanut: Jaana Kapari, 335 sivua, Tammi 2001 (15. painos, 1. suomenkielinen painos 1998)
    
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Philosopher's Stone (1997)
  
Sarjassa ilmestyneet: 
  1. Harry Potter ja viisasten kivi (1998) 
  2. Harry Potter ja salaisuuksien kammio (1999) 
  3. Harry Potter ja Azkabanin vanki (2000) 
  4. Harry Potter ja liekehtivä pikari (2001) 
  5. Harry Potter ja Feeniksin kilta (2004) 
  6. Harry Potter ja puoliverinen prinssi (2006) 
  7. Harry Potter ja kuoleman varjelukset (2008)

6 kommenttia:

  1. Jonain päivänä minä teen tämän saman, siis luen nämä kaikki taas uudelleen ja vaikkapa suomeksi tällä kertaa, en ole aivan varma olenko viimeisiä osia lukenut suomeksi ollenkaan vaikka ne omistankin. Minulle nämä kirjat ovat olleet huikean tärkeitä ja jonkinlaista pottermaniaa oli ehkä ilmassa aikanaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen lukenut nämä aina suomeksi. Nelosesta asti jopa heti uutena saanut käsiin. Otin lomalle matkaan vain ekan Potterin ja kaksi muuta teosta. Olisi pitänyt ottaa vaikka kolme ekaa Potteria mieluummin. Tuli nimittäin halu lukea heti putkeen lisää. :D

      Poista
  2. Minä olen parhaillaan lukemassa näitä kirjoja läpi - ensimmäistä kertaa. Aloitin joskus syksyllä. En lue näitä ihan putkeen, vaan luen muita kirjoja välissä. Oli mukava lukea kommenttisi aiheesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että minun tulee varmaan luettua neloseen asti aika tiiviillä tahdilla ja loppuosat vähän harvemmin. tuskin ihan putkeen kuitenkaan. Nyt esimerkiksi luen L.M. Montgomeryn Annan nuoruusvuosia välissä. Seuraan mielenkiinnolla millaisia lukukokemuksia sinulla on sarjan kanssa. :)

      Poista
  3. Oi Harry Potterit ovat ikisuosikkeja! Itse luin kirjat viimeksi neljä vuotta sitten, viime vuonna uusintaluvussa oli Viisasten kivi... Pitäisiköhän tänä vuonna vetää Potter-maraton? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D meinasin otsikoida tämän postauksen Potter-readathoniksi, johon kirjoitan vuoden mittaan kaikista Pottereista, mutta mietin, että ehkä kuitenkin teen jokaiselle oman. Venyy muuten yksi postaus liian pitkäksi (niin kuin työn alla oleva kirjavuosi 2015:n kooste). Potter-maratoneja on nyt monessa blogissa menossa.

      Poista