keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Elokuun luetut + Sarjishaasteen ja lukumaratonin koosteet

  
Huh, elokuuhun mahtuikin kaikenlaista! Kuukausi alkoi ja päättyi lukumaratonilla, tunnelmista voi käydä lukemassa täältä ja täältä. Vedin jälkimmäisen maratonin ja postauksen lopusta löytyy tunnelmapaloja muiden maratoneilta. Sarjakuvahaaste päättyi ja sen kooste löytyy niin ikään tästä postauksesta.
  
Julistin uuden lukuhaasteen, jonka nimi on Kirja, jota en halunnut lukea. Haaste kestää kokonaisen vuoden, eli 2021 elokuun loppuun saakka on aikaa lukea kirjoja, jotka on jostakin syystä aikaisemmin jättänyt lukematta. 
  
Kirjamessut peruttiin koronan takia. Ei lainkaan yllättävää, enkä ollut akkreditoitunut tai varannut matkoja tällaista aavistellen. Harmihan se on, ettei tänä vuonna näe muualla asuvia kirjabloggaajatuttuja tai pääse kuulemaan kirjailijoita, mutta parempi yrittää pystellä nyt kotona ja terveenä. Kevään kirjan ja ruusun päivä jäi puuttumaan ja sen sijaan vietetäänkin nyt Kirjan päiviä (7.-13.9.2020). Siinä on kuitenkin sama tuttu kuvio eli 15€ kirjaostoksista kaupanpäälle erityisesti päivää varten kirjoitetun kirjan, joka tänä vuonna on Heli Laaksosen pienoisromaani Ajopuujalka. 
  
Eilen vinkkailin sateenkaarikirjallisuutta Kuopion kaupunginkirjaston kanssa järjestetyssä Zoomissa.  Oli tosi kivaa ja vastaanotto innostunut. Mutta nukuin edellisenä yönä tosi katkonaisesti, niin kuin aina ennen kuin on jokin tapahtuma. Syyskuussa on vielä aikaa lukea kirjoja YA-lukuhaasteeseen ja kuukauden lukupino onkin erittäin YA-painottunut. Vietän synttäreitä 13.9. Tällä kertaa mittariin naksahtaa jo 34, huh huh... 
   
Bloggerin päivitys edistyy ja moni hankala tai rikkinäinen asia on siitä nyt korjattu, mutta jos olet huomannut postausteni viime aikoina olevan hieman erilaisia keskenään (fonttien koot ja värit ovat saattaneet vähän vaihdella, etenkin kirjalainausten osalta), niin syynä ovat siis muutokset, joita Bloggerin päässä noihin kyseisiin asioihin on tehty. Toivottavasti muutostyöt saadaan pian loppuun ja ei tarvitse joka kerta uutta blogipostausta kirjoittaessa huomata jonkin pienen asian jälleen muuttuneen toisenlaiseksi kuin se edellisellä kerralla oli. 
   
Elokuussa luin huimat 30 teosta (4525 sivua), joista iso osa oli sarjakuvaa ja lastenkirjoja kiistos kahden lukumaratonin. Niiden lisäksi joukkoon mahtui myös muutakin, niitä romaaneitakin. Kesken jäi loppukuusta aloitettu Beth O'learyn Kimppakämppä, jonka lukemista jatkoin maratonin jälkeen (nyt suunnilleen puolivälissä menossa). On muuten hyvä! Suosittelen lukemaan, vaikkei kevyempi kirjallisuus normaalisti puhuttele. Chick lit ei ole minunkaan lempparigenreissä, mutta tämä vie mukanaan. 
  
Parhaat lukukokemukset tarjosivat Kati Närhen koronavuoteen hyvin sopiva aikuisten kuvakirja Ei mikään, Marja Ahon kaunista kieltä ja luontokuvauksia sisältänyt Puunhalaaja, Maria Turtschaninoffin feministisiä teemoja käsittelevä Maresi, Rino Mizuhon kauhua ja söpöä kuvitusta sopivassa suhteessa tarjoillut Maaginen suklaapuoti 17 ja Marjane Satrapin omaelämäkerrallinen Persepolis. 
  
Kaikki elokuussa luetut:
  • Nagabe: The Girl from the Other Side 4-6
  • Shuichi Tsunoda: Azuki - Valloittava kääpiösiili
  • Jyri Paretskoi: K15 - Muutoksia
  • Kati Närhi: Ei mikään (postaus tulossa)
  • Laura Ruohosen & Erika Kallasmaa: Otus opus
  • Jukka Laajarinne & Mari Luoma: Mahdottoman suuri puu - Tarina äärettömästä
  • Emilia Erfving: Kasa
  • J.S. Meresmaa & Julia Savtchenko: Minä, kissa
  • Agnieszka Stelmaszyk: Kissakopla
  • Hédi Fried & Stina Wirsén: Bodrin tarina
  • Minna ja Sannimaria Kurttila & Carolina Morera: Hammaskeiju ja kadonnut hammas
  • Marja Aho: Puunhalaaja
  • Tove Jansson: Taikurin hattu
  • Henrik Fexeus: Ensimmäiset (Viimeinen illuusio #3) (postaus tulossa)
  • Cyril Pedrosa: Three Shadows
  • Martin Widmark & Ola Skogäng: Ruusun salaisuus
  • Bjørn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Uusi maailma: Luola
  • Samuli Paulaharju: Tunturien yöpuolta - Vanhoja tarinoita (sarjakuva)
  • Maria Turtschaninoff: Maresi - Punaisen luostarin kronikoita #1 (postaus tulossa)
  • Aila Meriluoto: Vihreä tukka (postaus tulossa)
  • Rino Mizuho: Maaginen suklaapuoti 17
  • Jen Wang: The Prince and the Dressmaker (postaus tulossa)
  • Kazu Kibuishi (toim.): Flight - Volume 1
  • Juan Díaz Canales & Juanjo Guarnido: Blacksad - Kissa varjoisilta kujilta
  • Marjane Satrapi: Persepolis - Iranilainen lapsuuteni (postaus tulossa)
  • Art Spiegelman: Maus I-II
  • Alan Moore & David Lloyd: V niin kuin verikosto
  • Sami Makkonen: Kalevala - Sampo
  
  
  • Julkaistu 2020 - Marta Breen & Jenny Jordahl: Naiset - 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta
  • Lehdessä julkaistu - Alan Moore & David Lloyd: V niin kuin verikosto
  • Omaelämäkerrallinen - Marjane Satrapi: Persepolis - Iranilainen lapsuuteni
  • Manga - Nagabe: The Girl from the Other Side 1-6
  • Kaikki hahmot ovat eläimiä - Juan Díaz Canales & Juanjo Guarnido: Blacksad - Kissa varjoisilta kujilta
  • Suomalaisen piirtäjän teos - Sami Makkonen: Kalevala - Sampo
  • Useamman piirtäjän teos - Kazu Kibuishi (toim.): Flight - Volume 1
  • Matkakertomus - Cyril Pedrosa: Three Shadows
  • Teoksen nimessä on adjektiivi - Rino Mizuho: Maaginen suklaapuoti 17
  • Sotaa / konfliktia käsittelevä - Art Spiegelman: Maus I-II
  • Itselle ajankohtainen aihe - Jen Wang: the prince and the Dressmaker
  • Kirjaan perustuva tarina - Samuli Paulaharju: Tunturien yöpuolta - Vanhoja tarinoita (sarjakuva)
    
  
Klassikkokesä -lukuhaasteen kooste:
  
Instagramissa @1001 kirjaa haastoi lukemaan kesän aikana klassikoita. Ja niitähän tuli luettua useampikin, ensimmäisenä mainittu Kirjabloggaajien klassikkohaasteen 11. kierrokselle.
         
Lukumaratonilla luettiin tuttuun tapaan kaikenlaista. Tässä muutamia poimintoja:
  
Iltatähden syttyessä -blogissa tehtiin pinaattilettuja ja luettiin antropologisia tutkimuksia.
  
Kirjoja ja kikatuksia -blogissa oltiin virtuaalimatkalla Los Angelissa Bloggerin oudon bugin vuoksi, tehtiin DIY-projektia ja luettiin rennosti J.R. Wardin Halua
  
Kirjojen kuisketta -blogissa oli varattu keskitysleiripainotteisia kirjoja. 
  
Kuono kirjassa -blogin lukukoira Sylvi uppoutui lastenkirjoihin, kuten J.S. Meresmaan kirjoittamaan Minä, kissa, jossa esiteltiin monenlaisia sankarikissoja: miljonäärejä, avaruuskissoja, ahmatteja.
  
Limalepakon kirjablogissa luettiin mm. uudelleen Michael Cunninghamin Säkenöivien päivien viimeistä osaa. Bloggaaja kommentoi: "teki mieli lukea uudestaan tämä kolmas osio joka kertoo androidin ja avaruusolennon pakomatkasta."
  
Luettua elämää -blogissa lukemisen lisäksi ehdittiin mm. ottaa niin päikkärit (ne on ihan parasta!) kuin käydä lenkillä, samalla äänikirjaa kuunellen. 
  
Mrs. Karlsson lukee... -blogissa oltiin maratoniin varauduttu sarjakuvin ja bloggaaja kommentoi: "kiinnostuin vain entistä enemmän sarjakuvamuotoisista tarinoista - niitä siis lisää!"
  
Oksan hyllyltä -blogissa tutustuttiin mm. Nemi-sarjakuviin. 
  
Olipa kerran kirjablogissa oltiin koiravahtina ja samalla luettiin esimerkiksi Salla Simukan Lukittuja. "Lukitut ainakin alkaa mielenkiintoisella asetelmalla ja kirjavalla päähenkilöjoukolla, joten nähtäväksi jää mihin tässä oikein päädytään. Eikös tämäntyylisellä juonella ole olemassa joku leffakin?"
  
Yöpöydän kirjat -blogissa, eli täällä minun omassa kirjanurkkauksessani lähdettiin maratonille sarjakuvapainotteisesti ja mukaan mahtui hyvin monen tyylistä ja eri puolilta maailmaa tulevaa sarjista. Kohokohtana Marjane Satrapin omaelämäkerrallinen Persepolis - Iranilainen lapsuuteni.
  
Jos sinun blogisi ja lukutunnelmasi puuttuvat listalta, niin jätä kommettia. Kiitos kaikille maratonille osallistuneille!
  
  
Syyskuun lukupino:
  • Leigh Bardugo: Saarto ja myrsky
  • Eoin Colfer: Artemis Fowl
  • Karolyn Keene: Neiti Etsivä ja vanhan tammen salaisuus
  • Liliana Lento: Koivu ja pihlaja
  • Jennifer Niven: Yksi täydellinen päivä
  • Ruta Sepetys: Harmaata valoa

10 kommenttia:

  1. Kiitos maratonin emännöimisestä! Olen tosiaan nyt yhtäkkiä löytänyt sarjakuvat, koska ne sopivat loistavasti lukumaratonilla luettavaksi. Lisäksi täällä Ruotsissa ilmestyy todella paljon mielenkiintoisia aiheita käsitteleviä kirjoja. Odotankin jo innolla seuraavaa maratonia! /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun osallistuit! Sarjakuvat ovat kyllä loistavia maratonille. ja niihinkin mahtuu niin monenlaista: tarinallisia, omaelämäkerrallisia, kauniita taideteoksia, tietokirjoja... Toivotaan, että syksyllä, vaikka Halloween-lukuhaasteen aikaan joku innostuisi vetämään seuraavan maratonin.

      Poista
  2. Ihailtavaa, kuinka ahkerasti ja monipuolisesti olet lueskellut elokuun aikana! Sarjakuvalistasi oli myös täynnä mainioita teoksia, pitää tutustua noihin itselleni uusiin nimiin, jotka mainitsit.

    Aion myös ehdottomasti osallistua haasteeseesi "Kirja, jota en halunnut lukea", mieletön idea! Mieleen tulee jo monia kirjoja, jotka sopisivat kohdallani tähän haasteeseen. Hitaana lukijana arvostan myös sopivan mittaista aikaraamia, jonka olet asettanut. :D

    Ja totta kai myös hyvää syntymäpäivää, näin etukäteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kaksi lukumaratonia boostasivat kyllä tehokkaasti luettujen määrää.

      Oli ihanaa osallistua sarjis-haasteeseesi ja Instassa alkoi heti perään uusi: http://haastavaalukemista.blogspot.com/2020/08/sarjakuvasyksy2020-19-22112020.html

      Kiitos! Tuota haastetta olen jonkin aikaa kypsytellyt. Yhtenä innostajana toimi Bibbidi Bobbidi Bookin Lauran Artemis Fowlien uudelleenluku nyt kesän aikana. Jäin sitten miettimään, mitähän muita kirjoja on, joita nuorempana on tullut kierrettyä ja edelleen lukematta. Tykkään vetää näitä vuoden mittaisia avoimia ja matalan kynnyksen haasteita, niin on mahdollisimman moneööe helppoa osallistua.

      Kiitos onnitteluista! ♥

      Poista
  3. Kiitos maratonista! Harmaata valoa -romaani on tosi hyvin kirjoitettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun osallistuit! Otinkin Harmaata valoa seuraavaksi luettavaksi, kun sain Kimppakämpän loppuun (se oli tosi hyvä).

      Poista
  4. Nämä maratonkoosteet ovat mainioita, miten erilaisia kirjoja onkaan luettu! Kiitos, jäämme odottamaan seuraavaa maratonia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maratonit ovat kyllä tosi kivoja vetää, kun homma pyörii omalla painollaan ja jokainen saa lukea ihan mitä vain. Tulee aina erilainen ja niin monipuolinen kattaus kirjoja. Maratoneja kyllä järjestetään niin pitkään kuin vain osallistujilla riittää innokkuutta. :)

      On jo vakiintuneita aikoja, kun maratoneja järjestetään, eli nämä voi laittaa kalenteriinkiin ylös: on ollut mm. joulunpyhien/uuden vuoden maraton, ystävänpäivän ja pääsiäisen maratonit ja kesän lukumaratonit, joita on järjestetty yhdestä kolmeen kertaan vuodessa.

      Poista
  5. Ja kiitokset vielä myös etäkirjavinkkauksesta! Lukulistassa on taas monta ihan uutta kirjaa ja kirjailijaa. Milloin ne kaikki ehtii lukea?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihanaa olla mukana vinkkaamassa! Jäi varmaan mainitsematta montakin teosta, mutta tulipahan nostettua edes muutava merkittävä. Sain viimein tänään varaukseni Laura Dean Keep Breaking Up With Me -sarjakuvasta, jonka olisin voinut hyvin nostaa The Prince and the Dressmakerin kanssa, mutta on niin suosittu teos, että olen useamman kuukauden odottanut. Olisin halunnut lukea sen jo heinäkuun Pride-viikolle, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

      Kirjathan eivät tunnetusti lukemalla lopu, vaikka moni sanookin, ettei ole mitään luettavaa - on vain osattava löytää ne itseä kiinnostavat ja siihen vinkkaajat mm. kirjastolla, somessa ja kirjablogeissa ovat omiaan. Joidenkin lukijoiden kohdalla (kuten allekirjoittaneen) on jo rajattava, mitä ei lue, kun ei aika riitä muutoin edes pieneen osaan kaikista ihanista kirjoista. :D

      Poista