Suzanne Collins: Nälkäpeli

 I will survive
     

    

Olin aluksi vähän vastarannan kiiski Suzanne Collinsin Nälkäpelin suhteen. Samanlaista vastustusta on kohdannut mm. Harry Potter. Kirja ilmestyi jo 2008, mutta opiskelunaloitusvuonna se jäi lukematta. Viime vuonna kirja nousi taas kaikkien huulille (ja blogien sivuille) kiitos sen pohjalta tekeillä olevan leffan trailerin perusteella, joka inspiroi minutkin lukemaan kirjan. Lisäksi Risingshadow:ssa sattui olemaan lukupiirissä juurikin tämä jo kulttiteoksen maineen saavuttanut kirja. Piiriin löytyi paljonkin kirjaa lukemattomia minun lisäkseni.

Kirja alkaa vähän ponnetomasti. Asetelma on mielenkiintoinen, mutta ei houkutellut kuitenkaan täysillä syventymään. Joitakin samansisältöisiä lauseita toisteltiin vähän turhankin usein ja muutaman kerran teki mieli lakea kirja käsistä. Mutta sitten, viimeistään siinä vaiheessa, kun Katniss saapuu areenalle, kirja potkaistaan käyntiin ja luin kirjan parilla istuma keralla loppuun. Tuli ihan mieleen se yksi japanilainen elokuva, jonka joskus näin: siinä oli ryhmä koululaisia saarella, ja heidän piti tappaa toisiaan. (Poikaystävä edit: Battle Royale)

  

 "Onnea sinulle, liekehtivä tyttö." Sitten ympärilleni laskeutuu lasisylinteri, joka pakottaa kätemme erilleen, erottaa meidät toisistaan. Cinna napauttaa sormella leukaasa alustaa. Pää pystyyn. Nostan leukaani ja seison niin suorana kuin pystyn. Sylinteri alkaa kohota. Olen viitisentoista sekunttia pimeässä, ja sen jälkeen metallilevy alkaa työntää minua sylinteristä ulkoilmaan. Kirkas auringonpaiste sokaisee hetkeksi silmäni ja tajuan vain navakan tuulen, joka kantaa mukanaan havupuiden toiveita herättävää tuoksua. Sitten kuuluttajalegenda Claudius Templesmithin ääni jylisee kaikkialla ympärilläni. "Hyvät naiset ja herrat, seitsemäskymmenesneljäs Nälkäpeli alkaa!" (s.137)

    

Olen lukenut jonkin verran dystopia-kirjoja, mutta tämä on yksi parhaista kuvauksista. Ei ehkä realistisin, mutta vähintäänkin nerokas. Synkkä, ahdistava, paikoin kuvottava (lapset tappamassa toisiaan). Tosi-tv:tä ihmisten hengillä, tämä on jo suorastaan röyhkeää! Vaikka niinhän Antiikin Roomassakin gladiaattorit tappoivat mm. vääräuskoisia ja valloitettujen, hävinneiden maiden sotilaita areenalla, viihteenä kansalle (keisarin käskystä). Panemin varakkaammat asukkaat (Capitolista) käyvät jopa vierailemassa kisa-areenoilla, sillä niitä ei käytetä uudestaan vaan ne pidetään kilpailun jälkeisessä kunnossaa. Onneksi joukossa on vähän väripilkkuja harmauden seassa, aivan kuten kansikuvassakin. Etenkin Katnissin ensitapaaminen Galen kanssa, kun hän sopertaa nimensä niin hiljaa, että se kuulostaa Catnipiltä (kissanminttu). Herttaista!  Täytyy kyllä lukea jatko-osatkin, jotta tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Olen jopa onnistunut pysymään erossa jatko-osien spoilereista!

Arvosana:

     

Takakannesta:
Luonnonkatastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot ja tulvat nielivät suuren osan Pohjois-Amerikasta. Loput hävitti jäljelle jääneestä ruoasta käyty sota. Raunioista syntyi Panem. Sen kansalaiset nousivat kapinaan hallitsijoitaan vastaan, mutta hävisivät taistelun. Rangaistukseksi kehitettiin nälkäpeli.

Pelin säännöt ovat yksinkertaiset. Jokaisen vyöhykkeen on arvottava yksi poika ja tyttö osallistumaan kisaan. Nuoret pakotetaan vaativiin olosuhteisiin luonnonalueelle, jossa heidän on tapettava toisensa. Viimeinen hengissä selviytyjä on voittaja.

Nälkäpeli on vuotuinen tapahtuma ja koko maassa näytettävä tosi-TV-ohjelma. Trilogian ensimmäisessä osassa 16-vuotiaan Katnissin kyvyt joutuvat koetukselle, kun hän ilmoittautuu peliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa, jonka epäonneksi arpa lankeaa...

      
Suomentanut: Helene Bützow, 335 sivua, WSOY 2008

         
Alkuperäinen nimi:  The Hunger Games

         
Kirjasta muualla: Risingshadow, Kirjavinkit, Kirjamielellä, Vinttikamarissa, Sivupiiri, Booking it some more, Aamuvirkku yksisarvinen

 

Sarjassa ilmestyneet: 

• Vihan liekit
• Matkijanärhi

   
Samantyylisiä kirjoja: Ally Condie: Tarkoitettu