keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Naistenviikko | Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö unelmoi

"Miksi poliisit haluavat panna vankilaan ihmisen,
joka yrittää vain muuttaa maailmaa?"
  
  
Lukuhaasteissa:  Naistenviikko - Nimipäiväänsä 21.7. viettävät Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne ja Joanna, Helmet 2021: 26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa
  
Jacqueline Woodsonin Ruskea tyttö unelmoi on omaelämäkerta, joka on kirjoitettu säeromaanin muotoon. Harvoin pääsee sanomaan nuo kaksi sanaa peräkkäin ja niiden paritanssi muodostaakin todella kiehtovan kokonaisuuden. Säeromaanit ovat omiaan vaikeiden teemojen käsittelyssä. Rivien keveys tasapainottaa ja saa isotkin kokonaisuudet mahtumaan helposti sisäistettävään muotoon. 
  
Yhdysvalloissa -
maassa joka on jakautunut

Mustaan ja Valkoiseen.
--
isoisoisovanhempani
viljelivät hedelmällistä maata
vankeudessa
--
Synnyn kun Etelä räjähtää
liian pitkään, liian monet
orjuutettuina ja sen jälkeen vapautettuina
mutta eivät vapaina - nämä ihmiset
jotka näyttävät samalta kuin minä (s. 9)
  
Vaikka teos keskittyy sattuneesta syystä pitkälti kirjoittajaan itseensä, hänen perheeseensä ja lähipiiriin, se kertoo samalla paljon muutaman vuosikymmenen takaisesta yhteiskunnasta, jossa rotuerottelu on tuoretta historiaa ja tummaihoiset joutuivat edelleen taistelemaan oikeuksistaan. Martin Luther King Jr., Rosa Parks, Malcom X, Black Pantehrs, Angela Davis... Oli helpompaa mennä istumaan bussin takaosaan kuin joutua kaikkien arvostelemaksi, vaikka istua olisi saanut muuallekin.
  
Kaikkialta paitsi vessojen ovista
maalattiin peittoon kyltit, joissa luki VAIN
VALKOISILLE,
mutta maalia ei tuhlattu
ja teksteistä saa yhä selvää (s. 85)
  
Kirja herättää ajattelemaan, kuinka paljon tehtävää tasa-arvon saralla vieläkin on. Mainiota luettavaa siis esimerkiksi yläkoululaisille (ja ihan kaikille muillekin). Vaikka vuonna 2020 ihonvärin ei pitäisi enää olla ihmisiä eriarvoistava tekijä, niin ikävä kyllä ajat eivät ole paljoa muuttuneet ja välillä tuntuu, että ihmisoikeuksissa on menty peräti taaksepäin. Esimerkiksi poliisiväkivalta ja Black Lives Matter -liikkeen tärkeys paljastaa tämän.  
  
Kaikilla on sama unelma, isoäiti sanoo.
Tasa-arvo maassa, jonka kuuluisi olla
maa vapaiden. (s. 82)
  
Woodson syntyi 1963 Ohiossa, mutta kasvoi pitkälti isovanhempiensa kanssa Etelä-Carolinassa äidin lähdettyä etsimään perheelleen parempaa elämää New Yorkista. Isoäidin johdattamana hänestäkin tuli jehovan todistaja. Uskonnollisuutta kirjasta löytyy siis jonkin verran, mutta ei kuitenkaan yhtä paljon kuin Elly Griffithsin Siniviittaisessa naisessa. Jacqueline halusi pienestä pitäen kirjailijaksi, vaikka hänellä onkin lukihäiriö: "lukiessani kirjaimet ovat yhtä sotkua paperilla".
  
Kun minä ensimmäisen kerran kirjoitan koko nimeni

Jacqueline Amanda Woodson

ilman kenenkään apua
tyhjälle muistikirjan lehdelle, hoksaan että

jos vain haluan

voin kirjoittaa mitä ikinä tahdon. (s. 140)
  
Kirjassa käydään läpi Jacquelinen lapsuutta kouluikäiseen asti. Olisi kiinnostavaa lukea myös hänen teinivuosistaan ja muusta tuotannostaan. On hassua, kuinka kirjasta puhutaan ainakin kustantamon sivuilla jo klassikkona, vaikka se ilmestyi niinkin vähän aikaa sitten kuin 2014. En itse kyllä kutsuisi noin tuoretta kirjaa klassikoksi, mutta klassikkoainesta tässä voisi olla. Samastuin vahvasti Jacquelinen intoon luoda tarinoita, vaikka niiden kirjoittaminen talteen ei häneltä aluksi sujunukaan. 
  
Uusista laesta huolimatta
isäiti vie meidät yhä
linja-auton perälle
--
Panen merkille
ne jotka istuvat etuosaan kuin yllyttääkseen
muita häätämään heidät paikaltaan. Ja minä tiedän
kumpaan joukkoon haluan kuulua. En
arkajalkoihin. Vaan
rohkeisiin. (s. 209)
  
  
Arvosana:
            
Takakannesta:
Ajankohtainen nuorten klassikko vihdoin suomeksi
  
Jacqueline Woodson kasvoi sekä etelävaltioihin kuuluvassa Etelä-Carolinassa että New Yorkissa ja tunsi olevansa aina vain puolittain kotona. Tässä säeromaanissa hän herättää eloon lapsuutensa ja nuoruutensa ja kertoo, millaista oli kasvaa Yhdysvalloissa ruskeana tyttönä 1960- ja 70-luvuilla, kun rotuerottelulakien kumoamisesta ei vielä ollut kauan ja kansalaisoikeustaistelu alkoi vähitellen tulla osaksi hänen todellisuuttaan.
  
Koskettavan muistelmateoksen jokainen runo on täynnä tunnetta, jokainen säe kurkistus omaa ääntänsä etsivän nuoren sieluun. Teos todistaa erityisesti siitä voimasta ja ilosta, jonka Woodson jo nuorena löysi kirjoittamisesta, huolimatta siitä, että hänellä oli lukihäiriö. Rakkaus tarinoihin sytytti rakkauden kirjoittamiseen.
  
Suomentanut: Katja Laaksonen, 284 sivua, S&S 2021
  
Alkuperäinen nimi: Brown Girl Dreaming (2014)
  
Samankaltaista luettavaa: Elizabeth Acevedo: Runoilija X, Nicola Yoon: Aurinko on tähti, Angie Thomas: Viha jonka kylvät 

2 kommenttia:

  1. Tän määki oon lukenu ja pidin kovasti.

    VastaaPoista
  2. Säeromaanien noudu kiinnosta minua kovasti, ja olenkin paljon pohtinut sitä, mikseivät säekirjojen muodon imussa selkokirjat pääse tietoisuusnousuun. Se siitä, valitsemasi kirja tuo hienosti esille tasa-arvoasiaa.

    Kiitos osallistumisesta haasteviikkoon!

    VastaaPoista