tiistai 13. heinäkuuta 2021

Jessica Schiefauer: Pojat

"Tämä kertomus on tarkoitettu niille, jotka haluavat nähdä, jotka uskaltavat tarttua suurennuslasiin ja tutkia selittämätöntä. Jos olet sokea sellaiselle, tämä ei ole sinun tarinasi, mutta jos sinulla on avoimet silmät, kuuntele tarkasti."
    
    
Lukuhaasteissa: Pride-lukuhaaste, #fantastinenkesä2021: Maaginen realismi
   
Jessica Schiefauerin kauniskantinen Pojat on unenomainen, nopealukuinen, rujo ja yllättävä teos. Kolme ystävystä lapsuuden ja aikuisuuden rajamailla, merkillinen kukka, jonka mesi antaa juojalleen vastakkaiseen sukupuolen kehon, mutta vain siihen asti, kunnes menee nukkumaan. Yöt, jotka muuttavat kaiken. "Se mitä meille tapahtui oli mahdotonta, se ei mitenkään voinut tapahtua ja kuitenkin tapahtui. Se ei ollut unta eikä leikkiä."
  
Hänen kukkapenkkinsä räiskyivät kuin uudenvuoden ilotulitukset -- Me elimme keskellä tätä räiskettä, ja se sai minut unohtamaan, että olin Kim, jonka vartalo kasvoi ryöppyämällä. -- olin hontelo, surkeannäköinen otus, jolla oli luisevat jalat ja liian iso pää. -- Vihasin sitä.  
Vartaloni oli minussa kiinni kuin jokin kummallinen kumipuku, joka tarrautui ja hankasi eikä hievahtanutkaan, vaikka kuinka revin ja raavin sitä kynsilläni. Öisin näin unia, joissa kehoni putosi yltäni. -- kuorin päälimmäisen nahan yltäni, riisuin sen kuin likaisen vaatteen. (s. 16-18)
  
Kim, Bella ja Momo ovat 14-vuotiaita ja heidän lapsenruumiinsa ovat kasvamassa naisellisiksi, herättäen poikien huomion. Pojat eivät kysele tai pyytele anteeksi, vaan kourivat ja nuolevat tyttöjä koulun käytävillä ja huutavat perään alatyylisillä nimillä. "Oli vain yksi toimiva tapa kohdata heidät: oli pidettävä suu kiinni, selkä suorana, naamio paikallaan, vaikka joka päivä heidän sanansa ja eleensä läpäisivät kuoren ja piueutuivat tiukasti kiinni." En ymmärrä, miksi opettajat eivät puutu asiaan. Tulee mieleen Jennifer Mathieun Näpit irti! 
  
Opettaja seisoi lähistöllä -- Hän näki ja kuuli kaiken, mutta hän ei tehnyt elettäkään puuttuakseen asiaan. -- Pojat olivat jo täysin tottuneita siihen, että he saattoivar tehdä meille mitä halusivat. (s. 41-42)
    
Momon vanhemmat ovat taiteilijoita (isä on arkkitehti ja äiti ompelee), Bella asuu lääkekoukussa olevan isänsä kanssa ja hoittaa mummoltaan saamassa lasiruutuisessa kasvihuoneessa eksoottisia lajeja. Kimin perhe on "tavallinen" tai ainakaan hänen vanhempansa eivät juurikaan eroa seinätapetista. Vaikka vain Bellan perhe on rikkonainen, eivät muidenkaan tyttöjen vanhemmat tunnu olevan kovinkaan läsnä nuortensa elämässä. 
  
Kolmikko leikkii vielä, salaa. Pysyttelevät Bellan kasvihuoneessa, piilossa hormoneilta ja kehollisilta muutoksilta. Momo keksii järjestää naamiaisia ja ompelee asut, joiden avulla heistä tulee toisia olentoja, jotta he eivät kasvaisi aikuisiksi. Kim nauttii ensimmäisestä asustaan, Lintuvaltiaasta, joka "siloitti kartionmuotoiset tytänrintani tasaiseksi rintakehäksi". Kun nuoret keksivät ihmeellisen kukan salaisuuden Kim livahtaa yö toisensa jälkeen ulos ikkunasta, pukeutuu toisiin nahkoihin, joutuu huonoon seuraan, varastelee ja pakenee poliisia. "Halusin pitkittää jokaista minuuttia, jokaista sekunttia jonka elin tässä ihmeellisessä uudessa todellisuudessa."
  
Rintamme olivat kadonneet ja lantion kaaret suoristuneet -- eikä jalkojemme välissä ollut enää vakoa. Karvoitus oli jäljellä -- ja puskan alla reisien välissä oli penis.  
  -- 
Seisoimme paikallamme uusi elämä käsissämme. Katsoimme uusia kehoja, jännitimme ja venytimme uusia raajoja ja tunsimme jotain uutta veressämme. Silmäilimme pojanvartaloitamme -- ja silmiimme syttyi valo. (s. 50-51)
  
Kimin äiti katselee huolestuneena tyttärensä "vastapuhjenneita naisenmuotoja" kuin tietäen, että tässä maailmassa on vaarallista olla nainen. Teoksen esittämä maskuliinisuus on äärimmäisen toksista. Miehen malli on hyvin kapea, on oltava lihaksikas alfa-hetero, joka tulee ja ottaa naisensa, halusi tämä tai ei. Poikana on pakko polttaa tupakkaa, vaikka ei haluaisi. Teoksen maailmassa onkin ymmärrettävää, miksi tytöt (erityisesti näkökulmahenkilö Kim) haluavat juoda mettä ja kokea olevansa vallassa.
  
Kimistä syntyy vahva vaikutelma, että hän on transmies. Momolle ja Bellalle riitti muutama kokeilu toisenlaisessa kehossa, eikä Kim voi ymmärtää miksi he valitsevat heikkouden ja kehon, jonka itsemääräämisoikeutta heillä ei ole. Hän ei voi kulkea samaa polkua heidän kanssaan. Ollessaan kaupungilla tyttönä Kim tuntee olevansa nähty, kaikkien näkemä, mutta hänen heijastuksensa heidän pupilleissaan on väärä. Kaikki tyttövuodet tuntuvat siltä kuin ne olisivat tapahtuneet jollekin toiselle. Tytönvartalo on kuin huonosti istuva vaate, kuukautiset vääjäämätön todiste väränlaisen kehon toiminnasta, muutoksesta. "En ollut mikään tyttö, hänestä olin jo kauan sitten hankkiutunut eroon."
  
Olisin halunnut niin kovasti pukea taas naamion itseni ja maailman väliin. Sujahtaa pukuun, joka tekisi minusta jonkun toisen. (s. 45)
    
Kirja kerronta tapahtuu suurelta osin takaumina. Ensimmäisessä luvussa ilmenee, että Kim ei ole enää teini-ikäinen ja vasta teoksen loppupuolella selviää, mitkä tapahtumat ovat johtaneet hänen tiensä kauas Bellasta ja Momosta. Vaikka tarina keskittyy aikaan, kun kolmikko on 14-vuotiaita, ovat tapahtumat paikoin niin rajuja, etten suosittelisi kirjaa kaikkein herkimmille lukijoille. Yläasteikäisille teosessa on kuitenkin paljon pureskeltavaa.
  
Vaikka Kim on ymmärrettävistä syistä teoksen päähenkilö, olin itse enemmän kiinnostunut kahdesta muusta tytöstä. Etenkin Momo tuntui kolmikon täyteläisimmältä hahmolta, Kim puolestaan on hyvin ohkainen, tapahtumien kieputuksesta huolimatta. Oudon kukan lajia ei kirjassa määritellä tai sitä, kuinka kasvi päätyi Bellan tilauksen mukaan. Se on kuitenkin todella kiehtova konsepti, etenkin kun meden vaikutus kestää vain siihen asti, kunnes nauttija nukahtaa.
  
Kirjasta on tehty myös elokuva, Girl Lost (Pojkarna, 2015).
  
Momon naamioiden alla olivat aina omat kasvoni. Minun tytönsilmäni katsoivat kipsiin leikatuista silmäaukoista. Peilikuvaa liikutti minun tytönkehoni, joka oli syvällä kankaiden ja saumojen alla. Peilin pojalla ei kuitenkaan ollut asua, jonka voisi riisua. Iho oli minun ihoni mutta kuitenkin toinen. -- Ei ollut ylimääräistä ihoa, ei kankaanpalaa, jonka voisi rullata tai vetää syrjään kuin jonkin minkä on pukenut ylleen. Uusi ihoni istui siten kuin ihon kuuluu istua. (s. 69)
     
  
Arvosana:
           
Takakannesta:
Neljätoistavuotiaat ystävykset Kim, Bella ja Momo häilyvät lapsuuden ja aikuisuuden rajamailla. Kesäiltaisin he kokoontuvat Bellan kasvihuoneeseen, vapaalle vyöhykkeelle, jossa kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat ympäristön paineista välittämättä. Kun Bella eräänä päivänä tilaa postimyynnistä erikoisia siemeniä, tyttöjen elämä muuttuu. Siemenistä versoava kasvi on kaikkea muuta kuin tavallinen. Se avaa heille ovet poikien maailmaan.
  
Pojat on huima realismia ja fantasiaa sekoitteleva nuortenromaani, joka on palkittu parhaan lasten- ja nuortenkirjan August-palkinnolla Ruotsissa ja ollut ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolle. Kirja kuvaa teinityttöjen kasvukipuja, identiteetin etsimistä ja sukupuolirooleja hätkähdyttävällä tavalla ja tuulettaa samalla ennakkoluulottomasti nuortenkirjallisuuden perinteitä.
  
Suomentanut: Säde Loponen, 188 sivua, Karisto 2015
  
Alkuperäinen nimi: Pojkarna (2011)
  
Samankaltaista luettavaa: Jennifer Mathieu: Näpit irti!, Meredith Russo: Tyttösi sun, Eun-Ha Jo& Sang-Sun Park: Les Bijoux

2 kommenttia:

  1. Onpas mielenkiintoinen konsepti tässä kirjassa! Toisaalta naiseudesta piirtyy aika lohduton kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan maailmassa ihmisyys oli kyllä todella ahdistavaa. Jokainen lokero ennalta määrätty ja huonosti istuva, tilaa muutokselle ei tarjottu kuin maagisen meden myötä.

      Poista