Ernest Cline: Armada

"Me ihmiset olemme pelkkiä kahdella jalalla seisovia apinoita,

jotka olivat jakautuneet keinotekoisiin heimoihin sotiakseen jatkuvasti

toistensa kanssa raunioituneen planeetan hupenevista resursseista."

    

   

Arvostelukappale

  

Luin Ernest Clinen kehutun ja elokuvaksikin taipuneen Ready Player Onen tammikuussa lukupiirikirjana. Kirja olikin ylistyksensä ansainnut, sillä tarina imaisi mukaansa. Olikin hauska huomata, että häneltä ilmestyi alkuvuodesta toinenkin suomennettu teos, Armada, josta niin ikään on tekeillä leffaversio. Moninaiset viittaukset populaarikulttuuriin eivät aivan täysin jaksaneet pitää tätä kliseissä rämpivää maailmaa kasassa, mutta ihan viihdyttävästä scifirämistelystä sai lukija nauttia tälläkin kertaa. 

    

Meidän onneksemme sobrukait muistuttivat muita keksittyjä ilkeitä muukalaisia siinäkin suhteessa, että he olivat päättäneet tuhota meidät mahdollisimman hitaasti ja tehottomasti. Sen sijaan että he olisivat pyyhkäisseet ihmiskunnan olemattomiin kertalaakilla käyttämällä vaikkapa meteoria, tappajavirusta tai muutamia vanhanaikaisia pitkän kantaman ydinaseita, nämä pääjalkaiset päättivät käydä meitä vastaan pitkällistä toisen maailmansodan tyylistä ilma- ja maasotaa. (s. 45)

  

Armadan päähenkilö on lukion viimeistä vuotta käyvä Zack. Hän viettää suuren osan ajastaan pelaten Armada-nimistä tietokonepeliä, jossa puolustetaan Maata ulkoavaruuden vihamielisia muukalaisia vastaan. Hän on perinyt nörtti-geenit molemmilta vanhemmiltaan, joskin isä on kuollut pojan ollessa pieni. Yksinhuoltajaäidistä ei paljoa tietoa saada sen lisäksi, että tämä pitää Doctor Whosta, muistuttaa Sarah Connoria sekä Ellen Ripleytä ja on Zackin mielestä mahdottoman hyvännäköinen. Zack on aina haaveillut pääsevänsä mukaan tajunnanräjäyttävään seikkailuun ja käykin niin, että kesken erään oppitunnin hänen haaveileva katseensa osuu ulkona lentävään alukseen.

  

Ensin Zack luulee menettäneensä järkensä, isälläkin kun vaikutti erinäisten muistikirjojen perusteella olleen varsin mielenkiintoisia salaliittoteorioita, eikä hänellä näin ollut kaikkia lepakoita tapulissa. Hämmentävämpää onkin, etteivät ne teoriat olleet tuulesta temmattuja. Isä on listannut pelejä, leffoja, tv-sarjoja ja kirjoja, joissa esitetään joko avaruusolentojen hyökkäys maahan tai nuori päähenkilö, jonka tulee pelastaa maailma, erityisesti jos hänen valmennukseensa liittyy tietokonepelisimulaatio. Ja kuinka ollakaan, Zack pääsee eliittijoukkoon maanpuolustuvoimien riveihin, sillä hän on yksi Armadan parhaista pelaajista. 

  

Europan jääpinnan aluetta peitti jättiläismäinen hakaristi. (s. 137)

"Soittele sieltä Kuun takapuolelta ja kerro, löytyykö sieltä decepticoneja tai salaisia natsitukikohtia." (s. 189) 

   

Iso osa teoksesta keskittyykin sitten räiskintään, mutta mukaan mahtuu myös romansseja, joilla ei harmillisesti ole suurta vaikutusta juoneen. Monet syvälle haudatut salaisuudet paljastuvat ja mukaan pääsevät mm. sellaiset tosimaailman henkilöt kuten Carl Sagan, Neil deGrasse Tyson ja Stephen Hawking. Teos päättyy varsin ennalta-arvaamattomasti, ja samaan aikaan Ursula K. le Guinin Hainilaisen sarjaan mieleen tuoden. 

   

Käännöksestä vastaa J. Pekka Mäkelä, jolla on omintakeinen tyyli. Muutaman kerran jäin kyllä miettimään, kuinka itse olisin joitakin kohtia kääntänyt, sillä anglismit puskivat lävitse ja lisäksi parissa kohtaa käytetty sanonta ei sopinut nuoren henkilön suuhun. Tässä pari esimerkkiä: "Rasautin rystysiäni ja painoin sitten parasta "peffallepotkintabiisiä"", "Helppoa-pelppoa", "Minua vietiin kuin litran mittaa". Kaikesta huolimatta tämä on oivallinen välipalakirja peli- ja scifinörteille. 

   

Arvosana:

          

Takakannesta:

Zack Lightman ei ole koskaan perustanut todellisuudesta, vaan elokuvat ja videopelit ovat aina vetäneet pidemmän korren. Hän toivoo, että tapahtuisi jotain fantastista. Että käynnistyisi suuri avaruusseikkailu.

  

Kun Zack sitten bongaa avaruusaluksen, hän uskoo ensin menettäneensä järkensä. Näköpiirissä leijuva laite on suosikkivideopeli Armadasta, jossa pelaajien tarkoitus on suojella maapalloa ulkoavaruuden tunkeilijoilta.

  

Käynnistyy yllätysten ketju, joka panee Zackin tarkistamaan tietämyksensä maapallon historiasta, sen tulevaisuudesta sekä omasta elämästään. Kun vaakakupissa painaa ihmiskunnan eloonjääminen, Zackin on puettava ylleen sankarin viitta.

Suomentanut: J. Pekka Mäkelä, 373 sivua, Gummerus 2018

  

Alkuperäinen nimi: Armada (2015)

  

Kirja on luettu myös täällä: Kouvolan Sanomat, Ei vain mustaa valkoisella, Cats, books & me, Kirjahurjake, Kirjapöllön huhuiluja, Kirjojen keskellä

  

Samankaltaista luettavaa: Lars Wilderäng: Tähtitrilogia (Tähtikirkas, Tähtisade ja Tähtipöly), Johanna Sinisalo: Renaten tarina, Orson Scott Card: Ender, Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset ja Heräilevät jumalat, Rick Yancey: 5. aalto

Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta (Sensored Reality #1)

"Tuntuu kuin purjehtisi painajaisessa. Dystopiasa.

Tämä on uponnut kaupunki."

  

  

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla 15.4.2018.

   
Lukuhaasteissa: YA-lukuhaaste: Kirjassa on hahmo eri kulttuurista kuin sinä
    

Ander Vacklinin ja Ja Aki Parhamaan kirjoittama Beta aloittaa uuden Sensored Reality -trilogian. On vuosi 2117 ja merenpinnan nousun takia maailma on muuttunut hyvin erinäköiseksi kuin se on tällä hetkellä. Ensimmäisessä osassa tavataan 16-vuotias Bug, oikealta nimeltään Minako Takeda. Hänen japanilainen isänsä on kuollut vähän aikaa sitten ja tyttö on kirjan alussa juuri muuttanut suomalaisen äitinsä kanssa Helsingin kaupunkisaareen.

  

Minua paleltaa. En olisi ikinä uskonut, että missään tällä lämpöhalvauksessa kituvalla planeetalla voisi olla syksyisinkin näin kylmää, ja talvikin on vasta tulossa. (s. 147)

  

Jo kirjan ulkoasu antaa vihjeen, millainen maailma teoksen sivuilta on löydettävissä. Teoksen takakansi nimittäin muistuttaa suuresti pelipakkausta. Dystooppinen teos vertautuu teemoiltaan sekä Ernest Clinen Ready Player Oneen että Piia Leinon Taivaaseen, joissa on yhdistävänä tekijänä pelaajan kehoon mukautuva aistimuksia välittävä pelipuku ja virtuaalimaailma sekä ilmastonmuutoksesta johtuvia pakolaisia ja slummikyliä. Betan maailmassa ilmastonmuutokseen on kuitenkin puututtu. Vaikka vedenpinta onkin korkealla ja Pohjois-Euroopan talvet ankaria Golf-virran pysähtymisen takia, on ilmakehässä happea enemmän kuin vuosisatoihin. Teoksen maailmassa käytetään vihreää teknologiaa, kulkuvälineitä, jotka pakokaasun sijaan muodostavatkin happea, mikä on johtanut muun muassa suurikokoisiin sudenkorentoihin ja ihmisten lisääntyneeseen aktiivisuuteen. 

  

"Hei", ääni sanoo. "Minä olen älyseinän mukana tuleva tekoälypohjainen avustajasi. Haluaisitko nimetä minut?" -- Äiti ehdottaa nimeksi Ada Lovelacea -- "Tällä nimellä juhlistamme tekniikan alan anaisia ja heidän osuuttaan tieteessä, tekniikassa ja matematiikassa." (s. 113-114)

  

Bug aloittaa uudessa koulussa ja tutustuu luokallaan oleviin Alvariin, Cosmoon ja Jadeen, joista viimeinen muistuttaa käyttäytymisensä puolesta hieman kaimaansa K.K. Alongin Kevätuhrit-sarjassa. Koulu ei kuitenkaan nuorta päähenkilöä kiinnosta, vaan hän uppoutuu mieluummin videopelien maailmoihin. Hänen äitinsä johtaa isoa pelifirmaa, missä kehitellään pelaamisen historian mullistavia uuden sukupolven konsoleita ja jotain, mistä Bug tietää vain nimen Next Level. Kun Bug päätyy puettavan konsolin Sensored Realityn betatestaajaksi, hänen maailmansa muodostuu siitä lähtien virtuaalisesta vuoden 1559 Japanista samuraineen ja ninjoineen. Peli saa Bugin kiinnostumaan isänpuoleisen kotimaansa historiasta ja koulun japanilaisen historian kurssille kirjoitteva esseekin syntyy kuin itsestään sen jälkeen. 

  

Koulumaailmassa ajatellaan, että videopelit katkaisevat yhteyden oikeaan maailmaan. Minulle pelit taas ovat tapa olla yhteydessä maailmaan ja oppia siitä. Ne tarjoavat toisia näkökulmia, toisia elämiä, historiaa, vaihtoehtoisia todellisuuksia. (s. 31)

  

Tekijänoikeussivulla todetaan, että useimmat teoksessa mainittujen pelien nimet ovat kirjoittajien mielikuvituksen tuotetta. Harmillisesti suuri osa niistä tuntuu kuin satunnaisgeneraattorin luomilta viime vuosien suosituimpien pelien nimistä. Teknologia puolestaan tuntuu hyvin uskottavalta läpinäkyvine kännyköineen, sosiaalisen median sovelluksineen, cutscene-elokuvineen, älytapetteineen, tekoälyineen ja lisätyn todellisuuden silmäilmplantteineen. Tapahtumien sijoittaminen sata vuotta tulevaisuuteen on myös hyvä ratkaisu näiden edistysaskeleiden mahdollistamiseksi. Kiinnostavasti ihmiskunta on levinnyt Maan lisäksi levinnyt vilja-aittana toimivaan Merkuriukseen, kasvihuoneilmiöstään kesytettyyn Venukseen sekä Marsiin, jonka pinnalla käynnissä olevat rakennusprojektit ovat salattuja. 

  

Onneksi tuollaiset hahmot alkoivat kadota videopeleistä 2050-luvun tienoilla, kun tasa-arvoisemmin ajattelevien pelisuunnittelijoiden pelit pääsivät viimein kauppojen hyllyille. Pelien naiset eivät olleet vain teini-ikäisille pojille luotuja käsittämättömiä seksiobjekteja, isorintaisia naisia -- 2050-luvun tienoillapelien naisista tuli viimein todellisia. älykkäitä, osaavia, rohkeita ja nokkelia, sellaisia kuin naiset olivat olleet koko ihmiskunnan historian ajan. (s. 32-33)

      

Kirjailijat eivät kaada kaikkea informaatiota kerralla lukijan niskaan, vaan sitä annostellaan sopivan kokoisina palasina pitkin teosta, olipa kyseessä sitten maantieteelliset, yhteiskunnalliset tai tekniset muutokset tai sodat. Kirjailijakaksikolla on sana hallussa muutamaa erikoisempaa kielikuvaa lukuunottamatta - huomaa hyvin, että molemmilla miehillä on taustallaan pitkä ura käsikirjoittajina. Etenkin Bugin kielenkäyttö tuntuu ikään ja aikaan sopivalta, hän esimerkiksi iskee silmää “kuin mikäkin keltatautinen emoji”. Vetävästi kirjoitettu teos kiihdyttää tahtiaan loppua kohden, minkä vuoksi teosta on vaikea laskea käsistään.

  

Vastustajani ovat ehkä käyttäneet minua nappulana heidän isommassa pelissään, mutta oheistuotteena he ovat muokanneet minusta vaarallisen vastustajan. (s. 311)

  

Kuten Ready Player Onen Wadella, on Bugillakin tehtävä suoritettavanaan virtuaalimaailmassa, mikä vaatii ihmishenkiä ennen kuin voittaja ratkeaa. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka jatko-osissa sukelletaan mysteereihin, joihin Bug törmää. Toinen osa, Glitch, on ilmoitettu julkaistavaksi keväällä 2019. Beta on kansainvälisen tason young adult-romaani ja sen käännösoikeudet omistavan Elina Ahlbäck Literary Agencyn lienee helppoa markkinoida teos myös Suomen ulkopuolelle. 

  

Arvosana:

     

Takakannesta:

ARKITODELLISUUDEN RAJOJA RIKKOVA SCIFI-DYSTOPIA

  

Oletko koskaan lentänyt lohikäärmeen selässä, pomppinut parkouria katolta toiselle tai iskenyt nyrkin samuraihaarniskan läpi?

  

Tervetuloa vuoteen 2117. Ilmastonmuutos ja merenpinnan kohoaminen ovat todellisuutta. Mereen vajonneesta Helsingistä, Pohjolan Venetsiasta, on tullut peliteollisuuden mekka ja videopelaamisesta elämäntapa.

  

Kun 16-vuotiaan Bugin isä yllättäen menehtyy, hän joutuu muuttamaan Meri-Tokiosta äitinsä vanhaan kotikaupunkiin Helsingin kaupunkisaareen. Kapinallinen ja itsepäinen tyttö viettäisi päivät mieluummin pelikonsolillaan kuin uudessa koulussa, jossa kaikki menee pieleen ensi hetkestä alkaen. Bugin elämä muuttuu, kun animoitu videopeli-lohikäärme kutsuu hänet betatestaajaksi keskiajan Japaniin sijoittuvaan ninjapeliin.

  

315 sivua, Tammi 2017

    

Muita lukukokemuksia: Kirjapöllön huhuiluja, Carry on reading, Neverendingly, Sivujen välissä, Level up!, Teatterinna

Lukupiirissä | Ernest Cline: Ready Player One

"Nämä kolme sanaa olivat aina viimeinen asia jonka OASIS-käyttäjä näki 
ennen kuin siityi todellisesta maailmasta virtuaaliseen:

READY PLAYER ONE"

  

Joulukuun lukupiirikirja

Lukuhaasteissa: Helmet 2018: 44. Kirja liittyy johonkin peliin, Spefi-lukuhaaste: 11. Kirjassa pelataan

  

Olen lainannut Ernest Clinen ultimate nörttikirjan Ready Player One kirjastosta ainakin kerran aikaisemmin, mutta en tuolloin ehtinyt lukemaan kirjaa. Niinpä, kun se menestyi vetämäni lukupiirin syksyn kirjojen valintaäänestyksessä, oli viimein aika lukea se. Ja hyvänen aika, pieni epäilykseni kirjaa kohtaan oli aivan turha, sillä se oli todella hyvä. Lisäksi kirjan suomalaisen painoksen kansi on todella onnistunut (kiitos kuuluu Tuomo Parikalle, joka on suunnitellut myös Tuomo Jäntin Verson kannen), ja pidän siitä enemmän kuin useimmista muista versioista, joita katselin Goodreadsissa (alla kollaasi muutamista).

   

Eletään vuotta 2044. Kirjan ideana on, että rikas, erakkomainen ja lapseton pelisuunnittelija James Halliday testamenttaa koko omaisuutensa ja virtuaalitodellisuusmaailma OASISin (Ontologisesti Aistit Sulauttava Ihmiskeskeinen Simulaatio) herruuden sille, joka onnistuu ratkaisemaan kolme tehtävää, jotka hän on suunnitellut. Aarrejahti saa nimensä peleihin piilotetuista salaisuuksista, easter eggeistä (pääsiäismuna) ja palkinnon jahtaajia kutsutaan siksi munastajiksi.

Clinen alter egolta vaikuttavalla Hallidaylla oli pakkomielle lapsuudestaan 1980-luvulla. Niinpä OASIS ja munajahti vilisee viittauksia 80-luvun peleihin, elokuviin, tv-sarjoihin, kirjoihin ja musiikkiin. Välillä viitataan myös vanhempaan ja tuoreempaankin populaarikulttuuriin, kuten Doctor Whohon, Potter-verseen (huispauksen muodossa), Matrixiin ja Firefly-sarjaan. Näitä viittauksia oli kivaa bongailla, vaikka osaa en tunnistanutkaan.

Ja me sodimme edelleenkin keskenämme, enimmäkseen niistä vähistä resursseista mitä meillä vielä on jäljellä. -- Totta puhuen tulevaisuus ei vaikuta kovinkaan valoisalta. Sinä synnyit aika onnettomana aikana historiaa. ja näyttää siltä, että asiat menevät entisestään huonompaan päin. Ihmisten sivilisaatio on 'rappeutumassa'. Joidenkin mielestä se on jopa 'luhistumassa'. 

Ehkei ole kovinkaan fiksua kertoa vasta saapuneelle ihmisolennolle, että tämä on syntynyt kaaoksen, tuskan ja köyhyyden maailmaan juuri oikealla hetkellä nähdäkseen, kuinka kaikki murtuu palasiksi. (s. 28-29)

   

Maailman asiat ovat kovin huonosti; työttömyyttä, köyhyyttä, nälänhätää, energiantuotannon kriisi, globaali ilmastonmuutos... Ei siis olekaan ihme, että kaikki hakeutuvat mieluummin OASISin utopistisiin maailmoihin ja raja ihmisen todellisen identiteetin ja OASIS-hahmon välillä alkaa hämärtyä. Lisäksi OASIS on maailman suurin julkinen kirjasto.
 

Äidin mukaan isä oli antanut minulle alkusointunimen, koska se kuulosti hänestä supersankarin salanimeltä, kuten Peter Parker tai Clark Kent. (s. 24)

 
Päähenkilö Wade Watts on lukioikäinen orpo, joka asuu epämiellyttävän tätinsä kanssa pinossa, asuntovaunuista ja parakeista pystyyn rakennetussa slummikylässä, joita on isojen kaupunkien läheisyydessä. Wade käy koulua OASISissa, mutta lukio on päättymässä pian. Jos Hallidayn aarrejahtia ei olisi julkaistu viisi vuotta aikaisemmin, poika ei uskonut selviävänsä hengissä. Ensimmäisen tehtävän ratkominen on antanut hänelle mielekästä tekemistä ja jotain mitä tavoitella. Lukion jälkeen hän suunnittelee lähtevänsä ammattimunastajaksi.

© 2018 Warner Bros/Amblin Entertainment

Vaikka paljon onkin muuttunut, on teoksen maailma edelleen monilta osin tuttu, niin hyvässä kuin pahassakin. On mielenkiintoista, että aseen voi ostaa tuoteautomaatista, mutta tummainoiset naiset kokevat mielekkäämmäksi valita OASIS-hahmokseen valkoisen miehen, koska saavat silloin parempaa kohtelua ja isompaa palkkaa ja jotkut vanhemmat eivät edelleenkään hyväksy lapsensa suhdetta samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa.

Kirjan ainoita miinuksia on Waden hahmon kliseisyys. Kirjallisuudessa ylikäytetty orpous ja ikävät sukulaiset (mm. Harry Potter, runotyttö Emilia) sekä valtakunta ja tyttö kainaloon -tyyppiset ratkaisut erottuvat muutoin varsin omaperäisessä teoksessa liikaa. Ja toki Wade on myös ylipainoinen, "liian outo jopa outolinnuille" eli klassinen nörttitapaus.
  

Ready Player Onesta on tulossa elokuvaversio maaliskuussa. Olikin hyvä, että ehdin lukemaan kirjan ennen elokuvan katsomista, sillä en ole ihan vakuuttunut trailerin antamasta kuvasta. Kirja vaikuttaa ainakin sen perusteella todella paljon paremmalta kuin leffa (esim. hahmot ovat ihan erilaisia kuin tekstin pohjalta saa kuvan). 

  

  

Arvosana:

      

Takakannesta:

PELI ALKAA. VOITTAJA LÖYTÄÄ AARTEEN JA PELASTAA MAAILMAN. OLETKO VALMIS?

2044. Wade Watts, niin kuin suurin osa ihmiskuntaa, pakenee kurjistuneen maapallon ahdistavaa todellisuutta viettämällä koko valveillaoloaikansa kirjautuneena OASISiin, rönsyilevään virtuaaliseen utopiaan, jossa jokainen voi olla ja tehdä mitä haluaa.

Miljoonien muiden lailla Wade pelaa peliä, jonka voittaja perii maailman rikkaimman miehen ja universumillisen virtuaalimaailmoja. OASISin luonut pelisuunnittelija James Halliday on testamentannut sen hallinnan sille, joka ratkaisee kolme kätkettyä arvoitusta. Arvoitukset ja vihjeet liittyvät Hallidayn nuoruuteen, 1980-luvun populaarikulttuuriin, josta Wade tietää kaiken viimeistä piirtoa myöten.

Wade törmää onnekkaasti ensimmäiseen ratkaisuun ja käynnistää pelin kiihkeätahtisen loppuvaiheen, jossa täytyy muun muassa pelata virheetön Pac-Man-peli ja osata Monty Pythonin vuorosanoja ulkoa. Äkkiä hän huomaa joutuneensa epätoivoiseen kilpajuoksuun tuhansien muiden kanssa. Kilpailu ulottuu pelottavalla tavalla myös todellisuuteen – ja tulee muuttamaan sekä Waden että koko maailman perinpohjaisesti.

Ready Player One on kuin Nick Hornbyn High Fidelityn ja elokuvan Paluu tulevaisuuteen risteytys, joka esittelee estottoman nostalgisesti 1980-luvun musiikkia, elokuvia, tv-sarjoja, kolikko- ja konsolipelejä, sarjakuvia, animea, roolipelejä ja kirjoja.

    

Suomentanut: J. Pekka Mäkelä, 508 sivua, Gummerus 2012

    

Alkuperäinen nimi: Ready Player One (2011)

  

Kirja on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Risingshadow, Nörttitytöt. Pauline von Dahl, Kirjaneidon tonihuone, Taikakirjaimet, Notko, se lukeva peikko, Anna minun lukea enemmän, Vinttikamarissa, bookisteaparty

Samankaltaista luettavaa: Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Devoted Souls - Peliromaani, Aleksi Delikouras: Nörtti-sarja, Sini Helminen: Kiven sisässä

#Lukuviikko - Monta tietä tarinaan

   

Tänä vuonna lukuviikon sloganina on Monta tietä tarinaan. Metrokartan näköisessä julisteessa on esitetty asemien muodossa erilaisia tapoja löytää tiensä hyvän tarinan äärelle. Näitä reittejä ovat mm. harrastukset, pelit ja elokuvat. Ajattelinkin kirjoittaa sloganin mukaisesti omasta lukuharrastuksestani ja siitä miten monilla eri tavoin dystopiat esiintyvät kiinnostuksen kohteissani.

    

Dystopia tarkoittaa epätoivottua tulevaisuutta. Olen huomannut suomalaisten arkimaailman alkaavan muistuttaa yhä enemmän lukemieni kirjojen fasistista, suurten luokkaerojen maailmaa. Ihastuin dystopioiden kuvailemiin maailmoihin viisi vuotta sitten, kun aloitin tämän kirjablogin. Ensimmäinen postauksenikin oli dystopiaromaani, Justin Croninin Ensimmäinen siirtokunta. 

  

Nuorten dystopioissa on usein sama kaava: nuori protagonisti nousee vastustamaan vinksahtanutta järjestelmää ja yrittää lisätä tasa-arvoa eri ihmisryhmien välillä. Maailmankuva dystopiaromaaneissa on usein niin uskomattoman kärjistynyt, että ne on helppoa mieltää fiktioksi vaikka viittaukset kirjoitusajan todellisuuteen on havaittavissa. Nyt maailmat ovat lähentyneet uhkaavasti, eikä vaikuttavan kirjan luettuaan voi enää kovin painokkaasti sanoa, että onneksi tällaista ei tapahdu oikeasti. 

  

  

Olen ihan pikkutytöstä asti pitänyt katastrofielokuvista. Ala-asteella katsoin kaveriporukalla niin Independence Dayn (1996), Titanicin (1997) kuin Armageddonin (1998), jotka mahtuvat hieman eri tavoin tähän kategoriaan. Jokainen näistä jätti suuren vaikutuksen nuorempaan minuun. Siitä tämä kaikki varmaan alkoi, vaikka vielä en sitä tiennytkään. Tuohon aikaan luin vain heppakirjoja, joskin Merja Jalon Nummelan ponitallilaisissa on myös hieman salapoliisimeininkiäkin. 

  

Suosikki elokuviini kuuluvat nykyään mm. Matrix (1999), The Day After Tomorrow (2004), Wall-E (2008) ja Mad Max: Fury Road (2015). Kaikista on löydettävissä jokin tapahtuma, joka nopeasti tai pitkän ajan tuloksena on muuttanut nykyhetken erilaiseksi, kuin se tosimaailmassa tällä hetkellä on. Muutokset vaihtelevat ilmaston lämpenemisestä sotaan ja ylettömän tuhlaamisen aiheuttamaan ympäristön roskaantumiseen. Lisäksi kahdesta mainitusta elokuvasta löytyy robotteja ja tulevaisuuden teknologiaa. 

  

Muutimme perheeni kanssa maalta kaupunkiin 1999 syksyllä, ollessani seitsemännella luokalla ja uuden asuntomme naapurissa sattui olemaan kirjasto. Ala-asteella kirjastoni oli ollut kerran viikossa koulun pihalle saapuva kirjastoauto. Uudesta kirjastosta löysinkin kokonaan uuden valikoiman ja kirjanörtin pieni sydän värisi ilosta. Tutustuin ensi kertaa kunnolla fantasian maailmaan löydettyäni Anu Holopaisen Sonja-sarjan. Scifiä ei vielä lukemistooni kuulunut, mutta ahmin R.L. Stinen Goosebumps -kauhusarjaa. 

  

Äidinkielenopettajani vaihtui yläasteella joka lukuvuonna, mutta kiitos heistä ensimmäisen, pidimme kerran kirjaesittelyn. Enää en muista minkä teoksen itse esittelin, mutta luokkatoverini suosituksesta päädyin lainaamaan kirjastosta Marilyn Kayen Replica -sarjan ensimmäisen osan, Amy, numero 7. Olin viimein astunut tieteiskirjallisuuden pariin ja olen sillä tiellä edelleenkin. (No pun intended, Cormac McCarthy: Tie)

  

  

Dystopiat ja post-apokalyptiset tarinat kiehtovat, sillä ne herättävät ajattelemaan: entä jos. Kuinka hahmot selviävät muuttuneessa maailmassa ja voinko saada heiltä työkaluja oman elämäni hallintaan. Kuinka voin omalla toiminnallani estää vastaavan tapahtuvan oikeasti. Minkälaisiin vaatteisiin tulevaisuudessa pukeudutaan? Kirjat, elokuvat ja pelit ovat kaikki hyvin tarinallisia. Kirjoista tehdyt elokuvat  (mm. Nälkäpeli- ja Outolintu -trilogiat sekä 5. aalto) antavat kasvot hahmoille, vaikka heidät olisikin jo kuvitellut mielessään. Peleissä hahmojen ulkonäköön ja tekoihin pystyy kuitenkin itse vaikuttamaan, toisin kuin kahdessa muussa mediumissa.

  

Suosikkipelini noudattavat samaa linjaa mielekkään lukemisen ja yhä uudelleen katsomieni elokuvien kanssa. Ensimmäisenä on pakko mainita Fallout -pelisarja, josta olen pelannut osia 3, New Vegas ja 4. Fallouteissa maailma muistuttaa 50-luvun Amerikkaa, joka on joutunut ydinsotaan. Sekä kolmannen että neljännen Falloutin protagonisti on kotoisin fallout shelteristä, siis sodalta turvaa antavasta maanalaisesta suojasta. Maanpäällinen maailma on muuttunut paljon ja suuri osa suojaa vaille jääneistä ihmisistö sekä eläimistä on mutatoitunut vaarallisiksi vihollisiksi. Petojen lisäksi hahmoilla kamppaillaan erilaisia ihmisryhmittymiä vastaan.  

  

Muita pelejä, joista olen pitänyt ovat mm. Metro 2033 (joka perustuu Dmitri Gluhovskin samannimiseen kirjaan) ja The Walking Dead (joka on tehty samannimisen sarjakuvan pohjalta ja ilmestyy myös tv-sarjana). Näissä peleissä on paljon samaa kuin kirjasuosikeissani Ann Aguiren Razorland -trilogiassa (1. osa Enclave) ja Hugh Howeyn Siilossa, sillä molemmista löytyy ahtaita paikkoja ja ensimmäisessä on myös zombien kaltaisia mutantteja. Sarjakuvista puheenollen, voin suositella tutustumaan Y: The Last Maniin. Muita dystooppisia ja post-apokalyptisiä pelejä on esimerkiksi Playstation 3:lle tehty Last of Us. Pelejä ja kirjallisuutta on muuten nerokkaasti yhdistetty Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin luomassa dystooppisessa Kepler62 -sarjassa, josta on julkaistu jo kaksi osaa, Kutsu ja Lähtölaskenta. 

Elokuvien lisäksi olen katsonut myös monia genren tv-sarjoja. Ensimmäinen aiheeseen sopiva, suuren vaikutuksen tehnyt sarja oli Yleltäkin aikoinaan tullut uusiseelantilainen Klaani (2000-2003), joka kertoo ryhmästä nuoria sen jälkeen, kun kaikki aikuiset kuolivat outoon virukseen. Sarjassa on hieman sama asetelma kuin vasta ilmestyneessä K.K. Alongin Kevätuhreissa. Tällä hetkellä seuraan Eloonjääneet (The 100, 2014 alkaen) -tv-sarjaa, joka on tehty Kass Morganin samannimisen kirjan pohjalta. Vaikka kirja ja siitä tehty tv-versio eroavatkin huomattavasti toisistaan, molemmat pitävät kyllä mielenkiinnon yllä. Mitä tapahtuu, kun sata nuorta lähetetään ydinsodan tuhoamalle maapallolle ihmiskunnan rippeiden asuttua vuosikymmeniä avaruusasemalla?
  

Lukemisen taustalle on toisinaan kiinnostavaa laittaa soimaan teoksen teemoihin sopivaa musiikkia. Olenkin listannut muutamia kirjakohtaisia biisisuosituksia täällä, minkä lisäksi olen tehnyt Spotifyssä Dystopia-soittolistan, jota pääset kuuntelemaan tästä alta.
  

    

Mitä tietä pitkin sinä löydät tarinaan?