"Nyt tiedän tismalleen, mitä teen. Minä teen Mummolle UUDEN lääkkeen,
niin vahvan ja niin tuhdin ja niin fantastisen, että joko se parantaa hänet lopullisesti
tai sitten posauttaa häneltä päälaen ilmaan. Minä teen Mummolle semmoisen
IHMELÄÄKKEEN, ettei ole ennen maailmassa nähty."
Arvostelukappale
Tällä kertaa Lastenkirjalauantaissa on jälleen esittelyssä kaksi Roald Dahlin lastenkirjaa. Dahlin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta, ja juhlavuoden lukuhaasteeseen voi osallistua edelleen. Palkintoina osallistuneiden kesken arvotaan ainakin Art Housen sponsoroimia Dahl-kirjapalkintoja. Juhlavuoden kunniaksi kolme Dahlin klassikkoteosta sai uudet painokset, Ilmarin ihmelääke, Kuka pelkää noitia ja Iso kiltti jätti näyttävät käyneen värikylvyssä, sillä sen verran pirteät nämä uudet kannet ovat!
Dahlin lastenkirjat yllättävät joka kerta. Miehen kirjoitustyyliä kuvaillaan usein anarkistiseksi ja tosiaankin, hänen hahmonsa eivät aina noudata lakia tai hyvää moraalia, sen verran erikoisia persoonia on kirjailija luonut. Samaan päättömään joukkoon kuuluu tämä vuonna 1981 päivänvalon nähnyt Ilmarin ihmelääkekin.
 |
| Mummo kertoo ilmarille erikoisista herkuistaan. |
Ilmari Intomielellä on ilkeä, lastenlastaan jatkuvasti komenteleva mummo, josta käytetään aika rajuja nimityksiä, kuten "vanha ämmä". Ilmari on päättänyt keittää tehokkaan lääkkeen, jolla Mummosta tulee kiltti ja herttainen, niin kuin mummojen tulee olla. Lääkeseokseen heitetään mm. pakkasnestettä, karvapoistoainetta ja kengänkiilloketta - melkoinen noidan keitos on siis kyseessä. Aineella on kuin onkin Ilmarin toivoma räjähtävä vaikutus, mutta pari odottamatonta (ja niin kovin Dahlmaista) käännettä tarinassa on myös luvassa.
En uskaltaisi suositella tätä teosta varauksetta aivan jokaiselle, tai ainakaan sensuroimatta ääneen luettavaksi rajun kielenkäytön vuoksi. Minusta tuntuu myös, että Ilmarin lääkkeseos saattaisi houkutella useimpia lukijoita/kuulijoita kokeilemaan vastaavaa itsekin. Tiedän, että itse ainakin olisin lapsena yrittänyt sekoittaa Ilmarin mallin mukaista keitosta, sillä asuin hänen tapaansa maatilalla, kaukana kaikesta. Lääkettä olisin varmaan juottanut parille ilkeälle pojalle koulussa.
Löysin teoksesta kiehtovia yhteyksiä brittiläisen lastenkirjallisuuden klassikkoon, Liisan seikkailuihin ihmemaassa sekä uudempaan klassikkoon Harry Potter ja Azkabanin vankiin. Vaikka en olekaan Quentin Blaken kuvitustyylin suurin fani, en osaisi kuvitella Dahlin teoksia ilman niitä.
Takakannesta:
Ilmarin on yksinkertaisesti tehtävä jotain kamalalle isoäidilleen, jolla on maailman kuvottavimmat syömätottumukset. Yleensähän isoäidit ovat herttaisia ja syövät kermakakkuja, mutta Ilmarin isoäidin lempiruokaa ovat tuhatjalkaiset, etanat kaalin kera ja pihtihännät.
Ilmari harkitsee erilaisia mukavia tapoja laittaa isoäiti kuriin; hän haluaisi tiputtaa käärmeitä tämän kaula-aukosta ja laittaa pommeja tämän tuolin alle. Mutta kaikki nämä sinällään käyttökelpoiset ideat saavat väistyä, kun hän päättää tehdä lääkkeen, joka muuttaa isoäidin kiltiksi vanhaksi rouvaksi tai saa tämän häviämään kokonaan.
Ilmarin ihmelääkkeessä on aineksia karvanpoistoaineista pakkasnesteeseen, ja se saakin aikaan melkoisen mielenkiintoisia tuloksia.
Samantyylisiä kirjoja: Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa, J.K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki, Siri Kolu: Tervemenoa Taika Taksinen
Kuvitus: Quentin Blake
Alkuperäinen nimi: George's Marvelous Medicine (1981)
*****
"Minulla on ollut taikasormi aina. En osaa ihan tarkalleen sanoa kuinka se toimii
- en tiedä sitä itsekään.
Mutta niin tapahtuu aina kun näen punaista. Silloin minulle tulee kamalan kuuma
ja oikean käteni etusormi alkaa kihelmöidä vimmatusti. Yhtäkkiä sormestani
syöksähtää salama kuin sähköinen purkaus. Se hypähtää sormestani ja koskettaa sitä
joka minut on suututtanut. Kun osoitan taikasormellani jotain, asioita alkaa tapahtua."
Taikasormi kertoo tarinan nimettömäksi jäävästä tytöstä, jolla on kyky muuttaa asioita. Suuttuessaan hän taikoo ensin kissan viikset ja hännän opettaja Talvelalle ja myöhemmin siivet metsästystä harrastavalle naapurissa asuvalle Kesälän perheelle. Tyttö ei nimittäin pidä ihmisistä, jotka ampuvat eläimiä.
Voi hyppyset! Voi hyvät hyppyset! Olin jo kuukausia vannottanut itseäni etten enää koskaan tekisi sitä. (s. 10)
Isä-Kesälän pitää lopulta rakentaa pesä puuhun sorsien asetuttua heidän talonsa. Äiti-Kesälä puolestaan rauhoittelee lapsiaan ruoka-aikana: "Älkäähän murehtiko, kultaseni. Minä pureskelen madot oikein pieniksi suussani. Ette edes huomaa eroa. Herkullisia matopurilaisia ja toukkapiiraita."
Dahlin opettavaisempiin teoksiin kuuluva nopealukuinen kirja sopii hyvin juuri lukemaan oppineille, 7+ vuotiaille ja se auttaa näkemään asioiden kaksi erilaista puolta; millaista on kävellä kilometri jonkun toisen kengissä. Teoksessa on myös pasifistinen, eläintensuojelua ja kasvissyöntiä kannattava vire.
Taikasormi saa lukijansa haaveilemaan kyvystä muuttaa asioita paremmaksi - kyky, jonka ainakin itse toivoisin omistavani tähän maailman aikaan. Dahl ei selittele mistä tyttö on saanut maagiset voimansa ja teeman käsittely jää muutoinkin hieman pintaraapaisuksi. Olisi ollut kiinnostavaa lukea muistakin tapauksista, joissa taikuus auttaa muuttamaan mielipiteitä.
Takakannesta:
Osoitin taikasormella opettaja Talvelaa suoraan ja tarkasti ja melkein samassa... hänen kasvoistaan alkoi kasvaa pari viiksiä!
Tämän kirjan pieni tyttö on erittäin epätavallinen. Kun joku suututtaa hänet - eikä hän pysty hillitsemään itseään - hän sinkauttaa rangaistuksen tämän päälle salamoivalla taikasormella.
Tapahtumat etenevät vauhdikkaasti ja hauskasti tässä neuvokkaassa tarinassa, jota Quentin Blaken piirrokset taidokkaasti myötäilevät.
Samantyylisiä kirjoja: Roald Dahl: Matilda
Kuvitus: Quentin Blake
Alkuperäinen nimi: Magic Finger (1966)
Taikasormea on luettu täälläkin: Kirjojen kekellä, Sininen keskitie, Onko kaunosieluista kyborgeiksi?, Kirjanainen
- Jaakko ja jättipersikka (James and the Giant Peach, 1961)
- Jali ja suklaatehdas (Charlie and the Chocolate Factory, 1964)
- Taikasormi (Magic Finger, 1966)
- Kekseliäs kettu (Fantastic Mr. Fox, 1970)
- Jali ja lasihissi (Charlie and the Great Glass Elevator, 1971)
- Iskä ja Danny maailmanmestari (Danny, the Champion of the World, 1975)
- Suunnattoman suuri krokotiili (The Enormous Crocodile, 1976)
- Nilviöt (The Twits, 1980)
- Ilmarin ihmelääke (George's Marvelous Medicine, 1981)
- Tautisia tarinoita (Revolting Rhymes, 1982)
- Iso kiltti jätti (Big Friendly Giant, 1982)
- Kuka pelkää noitia (The Witches, 1983)
- Kirahvi, Kaani ja minä (The Giraffe and the Pelly and Me, 1985)
- Matilda (Matilda, 1988)
- Riimihärkää muusilla (Rhyme Stew, 1989).
- Annok iplik (Esio Trot, 1990)
- Tynkätyiset (The Minpins, 1991)
Nämäkin Dahlit olen joskus lapsena lukenut, mutta Ilmarin ihmelääkkeestä en muista juuri mitään (jotenkin tulee mieleen kuva, jossa mummo hyppää ylös tuolistaan lääkettä maistettuaan, mutta olen saattanut nähdä untakin). Taikasormi on jäänyt mieleen siksi, että sen luettuani sain ensimmäisellä luokalla lukudiplomin. Luetuista kirjoista piti kirjoittaa jokin pieni teksti (päähenkilöt, tapahtumapaikat jne) ja muistan tuskailleeni, että käytänkö perheestä nimeä Kesälä vai Pesälä :D
VastaaPoistaKyllä se mummo ilmaan hyppää (jääden leijumaan hetkeksi) ja paisuukin Vernonin siskon tavoin. :) Tajusin vasta bloggausta kirjoittaessani, että tytön opettajalla ja naapureilla molemmilla on vuodenaikaan liityvä sukunimi. Pesäläksi ne lopulta muuttuivat, kun luopuivat metsästämisestä. Ihanaa, että sinulla on jäänyt lapsuudesta tällaisia lukumuistoja, minä olen lukenut Dahlini vasta aikuisiällä. :)
Poista