Kesäkuun luetut

Muuri Tsekissä, 2011
Tässä on Salaisen puutarhan henkeä

Kesäkuussa luin 11 kirjaa, 2495 sivua. Romaaneja joukossa on vain kolme, sillä kesäkuun painotus oli mangassa, joita tuli luettua peräti kahdeksan pokkarin verran. Manga-putki jatkuu vielä ensi kuussakin, sillä lukupinossa on vielä huikeat 16 pokkaria (mm. kaksiosaiset All You Need Is Kill, johon elokuva Edge of Tomorrow perustuu ja Wolf's Rain sekä Planetes-sarjan osat 2-4). Kuukauden parhaat lukuhetket tarjosivat lukuflown palauttaneet Bradleyn Kuolema ei ole lasten leikkiä, Burnettin Salainen puutarha ja Gierin Liitto. 

• Takuma Morishige: Pulpettinaapurit 1
• Mamemoyashi: Kani nimeltä Mulko
• Ryo Mitsuya: Mopsi tuli taloon 1
• Sayuri Tatsuyama: Kirjeitä koirien maasta 1
• Sora Hoonoki: Vahtikoirat 1
• Tooko Miyagi: Kesäyön tarinat
• Mei Noguchi: Finlandia 1
• Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä
• F.H. Burnett: Salainen puutarha
• Sui Ihsida: Tokyo Ghoul 1
• Kerstin Gier: Liitto

  

Luen tällä hetkellä Roald Dahlin klassikkoa Iso kiltti jätti, jonka elokuvaversio saa ensi-iltansa huomenna, 1.7. Lukupinossa odottelisi myös Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin, jonka nappasin pinon päällimmäiseksi Pride-viikon vuoksi. Toivottavasti ehdin lukemaan sen. 

Tooko Miyagi: Kesäyön tarinat & Sui Ishida: Tokyo Ghoul 1

  

Arvostelukappale

  

Tooko Miyagi piirtää uskomattoman kauniita, suorastaan eteerisiä hahmoja. Takakannessaan "100% kauhua" mainostava Kesäyön tarinat on manga, jossa kauhu kuitenkin alkaa vasta jokaisen tarinan lopussa ja jonka viimeinen pitkä tarina (eli lähes puolet pokkarista) on historiallinen, ei mainosta ihan täysin lunasteta. Tosin pokkari on ilmeisesti julkaistu samanlaisessa kokoonpanossa myös englanniksi 

  

Kauhua ja kauniita tyttöjä metsässä

Olisi kiinnostavaa saada oikeasti pelottavaa kauhumangaa Suomeen (esim. Junji Iton Uzumaki), sillä ainakaan omalle kohdalle ei vielä sellaista ole tullut. Kesäyön tarinat on kuitenkin lupausten mukaisesti kaunista kauhua luettavaksi. Pokkariin oli tällä kertaa valittu mattapintainen kansi, mikä oli minulle lukiessa miellyttävämpi kuin perinteisempi kiiltävä, ja keräsi vähemmän sormenjälkiä. Toki rasvaisemmat näpit omistava lukija saattaa kokea asian toisinpäin. 

  

Miyagi vähättelee loppusanoissaan varhaisempaa, pidempää tarinaansa "Auringosta itään, kuusta länteen", joka mielestäni oli piirrosjäljeltään ja rasteroinniltaan viimeistellympi kuin lyhyemmissä novelleissa. AnimeGardenissa! verrattiin bonustarinan naishahmoa Arina Tanemuran tyyliin ja näin jälkeenpäin ajateltuna jotain samaa Miyagin ja suosikki mangakani Tanemuran viivan käsittelyssä on. Harakan varpaissa puolestaan kehutaan teoksen kaunista luontokuvaa ja olen siitä samaa mieltä.

  

"Hautaus" oli hieman ällö, mutta eniten kauhunvärityksiä sain kolmannesta tarinasta nimeltään "Putoaminen", jonka loppukäänne oli kiehtovan psykologinen ja omalle kohdalle ajateltuna piinaava. Se on myös neljästä kauhunovellista omaperäisin (mukana kettujumalia). "Uhri" ja "Kutsu" eivät herättäneet paljoakaan ajatuksia. 

  

Kauhutasot jäivät tosiaan alhaiseksi ja siksi manga sopii myös vähemmän kauhua lukeville. Takanteen on laitettu 14+ ikäsuositus ja nuoretkin lukijat pystyvät teoksen luettuaan nukkumaan yönsä levollisesti. Teoksen kauhumanganovellit muistuttavat rakenteeltaan ja lopun yllätyskäännökseltään hieman R. L. Stinen varhaisteineille kirjoittamia kauhuromaaneja.

100% Kauhua -leimalla on julkaistu aikaisemmin Hana Umenon yksiosainen novellikokoelma Saksinainen sekä Ryoo Azukin kahksiosainen Vaarallinen sivusto.

Takakannesta:

Japanin mystistä maaseutua, yömetsän henkiä ja lampeen kadonneita kohtaloita... Perinteisissä kummitustarinoissa vilahtelee kettujumalia, kimonoita ja kostonhimoisia hahmoja menneiltä ajoilta.

Bonuksena historiallinen sukutarina.

Tervetuloa kauniin kauhun pariin. 

  

Ikäsuositus: 14+

  

Suomentanut: Kim Sariola, 177 sivua, Sangatsu Manga 2016

  

Alkuperäinen nimi: Byakuazaushi (2006)

  

Myös näissä blogeissa on sukellettu kauniiseen kauhuun: Harakan varpaat - Ajatuksia sarjakuvista, AnimeGarden!, Manga Puutarha

     

Arvostelukappale

  

Heti alkuun on todettava, että Sui Ishidan Tokyo Ghoul 1 on paras mangateos, jonka olen tämän vuoden aikana lukenut, eli kuulemani kehut eivät olleet väärässä. 14-osaisen sarjan aloittava teos esittelee vähemmän tunnetun kauhuhahmon, ghoulin. Ghoulit elävät ihmisten keskuudessa ja metsästävät tuoretta lihaa Tokion kaduilla. Naamioitunutta ghoulia on vaikeaa erottaa ihmisestä, mikä tekee niistä täydellisiä saalistajia. 

     

  

Tokyo Ghoulin päähenkilönä seurataan kirjallisuuden ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijaa, Franz Kafkaa ja Herman Hesseä siteeraavaa lukutoukkaa, Ken Kanekia. Hän on ujo ja hieman outo muiden silmissä - ja hyvin ihastunut Rize-nimiseen tyttöön, jota hänen paras ystävänsä Hide pitää aivan liian vaikeana palana Kanekille. (Samastuin muuten suuresti Kanekiin.)

      

       

Kaikkien yllätykseksi Kaneki ja Rize päätyvät treffeille, jotka lopppuvat hieman eri tavalla kuin tavallisesti, kun Kaneki löytää itsensä sairaalasängystä. Erinäisten juonenkäänteiden jälkeen Kaneki pääsee kurkistamaan maailmaa ghoulien näkökulmasta. Tarina eroaa massasta siinä, että se ei keskity hirviöiden tappamiseen vaan niiden ymmärtämiseen sisältä päin. Erittäin hieno lisä zombien ja vampyyrien kyllästämille markkinoille.

    

Tokyo Ghoul on vauhdikas manga, jonka ahmii hetkessä. Kerronta ei kuitenkaan ole pelkkää toimintaa, vaan juonta rakennetaan tehokkaasti myös hiljaisemmissa kohdissa. Kanekin hahmoon pääsee heti alussa sisälle ilman pitkää introa, ja uskon, että hahmo syvenee yhä lisää sarjan seuraavissa osissa. Ishidan viivan käyttö on vauhdikasta ja kiinnostavan rosoista, jokaisessa kuvassa on vahva lautaus. 

  

Jatkan ehdottomasti sarjan lukemista ja toinen osa taitaakin löytyä jo kaupoista. Suosittelen tutustumaan teokseen, jos kaipaat laadukasta kauhumangaa ja populaarikulttuurissa hieman harvemmin nähtyjä hirviöitä.  

     

Takakannesta:

Ghoulit elävät keskuudessamme. Niitä ei erota ihmisestä. Ne metsästävät meitä.

  

Ujo lukutoukka Ken Kaneki pääsee treffeille kauniin Rizen kanssa, mutta tytöllä on mielessä muutakin kuin vain kirjallisuudesta keskusteleminen. Varjoissa väijyvät verenhimoiset ghoulit tarkkailevat heitä molempia.

  

Samantyylisiä suomennettuja mangoja: Tokyo Calen: Dark Metro, Kohta Hirano: Hellsing, Hideyuki Kikuchi: Vampire Hunter D,  M. Alice LeGrow: Bizenghast, Sunao Yoshida: Trinity Blood, Hajime Isayama: Titaanien sota

    

Ikäsuositus: 15+

  

Suomentanut: Suvi Mäkelä, 224 sivua, Punainen jättiläinen 2016

  

Alkuperäinen nimi: Tokyo Ghoul (2011)

  

Tokyo Ghoulista on kirjoitettu myös täällä: AnimeGarden!, Harakan varpaat - Ajatuksia sarjakuvista, Manga Puutarha, Man Made Lifestyle

Lukupiirissä | Francis Hodgson Burnett: Salainen puutarha

"Myös epämiellyttävät pikkutytöt voivat olla yksinäisiä ja suuri lukittu talo, karu nummi ja tyhjät puutarhat olivat saaneet tämän tytön tuntemaan kuin hän olisi yksin maailmassa."

   

   

Kesäkuun lukupiirikirja

Helmet-lukuhaaste: 7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja 

   

F. H. Burnett on kirjoittanut useammankin tyttökirjaklassikon, Salaisen puutarhan lisäksi hänen tuotannostaan on suomennettu Pikku prinsessa, Pikku Lordi ja Kadonnut prinssi. Salaisesta puutarhasta on olemassa kolme suomennosta. Ensimmäinen, Toini Swanin versio on vuodelta 1920, ja vasta 2000-luvulla teoksesta on tehty kaksi uuuta käännöstä, Sari Karhulahden (2006) ja Emilia Nummisen (2008). Versioiden eroista on tehty jopa gradututkielma.

  

Luin Salaisen puutarhan ensimmäisen kerran ollessani viidennellä tai kuudennella luokalla (1998-99). Lainasin sen koulun kirjakaapista hiihtoloman ajaksi. Teos teki minuun suuren vaikutuksen ja näin vuonna 1993 tehdyn ihastuttavan elokuvaversion vasta 2006, huomattuani sen työharjoittelupaikkanani olleen lähikirjaston hyllystä. 

  

Siitä saakka olen halunnut lukea kirjan uudelleen ja kesälukupiiri antoi siihen viimein hyvän tilaisuuden. Luin uusimman käännöksen Inga Mooren kuvittamana versiona. Tapani mukaan käytin teokseen hyvin sopivaa kirjanmerkkiä, jossa on sievä kukkia kantava tyttö, ja joka on ollut minulla 90-luvulta saakka.

    

"Miten kumallinen talo tämä onkaan!" Mary sanoi. "Kaikki on vähän salaperäistä. huoneet on lukittu ja puutarhat on lukittu." (s. 124)

  

Salainen puutarha kertoo Intiassa syntyneestä, hemmotellusta Mary-nimisestä tytöstä, jonka vanhemmat kuolevat yllättäen koleraan. Maryn erikoinen Englannissa asuva setä Archibald Craven tarjoaa orvolle kodin. Pian saavuttuaan Mary saa huomata asioiden olevan aivan erilaisia koleassa englantilaisessa kartanossa, jossa on yli sata lukittua huonetta, kuin paahtavan kuumassa Intiassa. Misselthwaite on täynnä salaisuuksia ja koska palvelijoiden kasvattama Mary on saanut aina tahtonsa läpi, hän aikoo ottaa selvää siitä, mitä hänelle ei kerrota.

  

Puun alla istui poika, joka nojasi puunrunkoon ja soitteli puista pilliä. Poika oli noin kahdentoista ikäinen ja erikoisen näköinen. Hän oli hyvin siisti. Hänellä oli pystynenä, ja hänen poskensa olivat punaiset kuin unikko. Mary ei ollut koskaan nähnyt pojalla yhtä pyöreitä ja sinisiä silmiä. (s. 96)

    

  

Kuultuaan kymmenen vuotta aikaisemmin lukitusta puutarhasta, Mary haluaa löytää sen nähdäkseen, ovatko kaikki kasvit siellä jo kuolleet, vai voisiko jotain olla vielä hengissä. Raikas nummi-ilma tekee hyvää sairaalloisella ja huonotapaiselle lapselle, etenkin kun kamarineiti Marthan veli Dickon astuu mukaan kuvioihin. Nummilla vaeltava poika puhuu eläimille ja kasveille ja onnistuu lumoamaan myös uppiniskaisen pikkutytön. Mary koskettaa monen ihmisen elämää ja auttaa vanhoja haavoja parantumaan.

  

Se oli suloisin ja salaperäisin paikka, jonka kuvitella saattoi. Korkeat seinämuurit olivat lehdettömien ruusuköynnösten peitossa. Köynnös oli niin tiheää, että se muodosti maton. (s. 79)

   

Burnettin kirjoittama moninkertainen kasvutarina oli edelleen kiehtova ja kestänyt hyvin aikaa (kiitos myös tuoreen suomennoksen). Paljoa en edellisestä lukukerrasta muistanut, mutta tarinan perusjuoni oli hyvin hallussa elokuvaversion ansioista. Pääsin siis yllättymään useamman kerran ja teoksen luki nopeasti juhannusviikon kiireistä huolimatta. Dickon on aivan ihana hahmo! Suosittelen tarttumaan tähän kuvitettuun versioon, sillä Moore on loihtinut teokseen herkän ja lumovoimaisen kuvaston.

  

   

Lukutoukan kulttuuriblogin kesäbingosta rastitan kohdan "Kirjasta on tehty elokuva". Salaisesta puutarhasta on tehty itseasiassa kaksikin elokuvaversiota, vuosina 1987 ja 1993. Varhaisemmassa versiossa on mukana mm. Colin Firth, joskin se on ottanut uudempaa elokuvaa enemmän oikeuksia juonen kuljettamisen suhteen. 

    

    

Arvosana:

   
Takakannesta:

Mary on itsekäs tyttö, joka joutuu muuttamaan Intiasta Englantiin setänsä luokse. Kartanossa nummen keskellä yksinäinen Mary alkaa hiljalleen huomata, että hänen uusi kotinsa on salaisuuksia täynnä. Kun kätketyn puutarhan ovi aukeaa, kauniit ajatukset pyrähtävät lentoon punarinnan tavoin. Ystävyys löytää piilopaikan, jossa kevät kasvattaa siitä vahvan ja ihmeellisen. 

  

Suomentanut: Emilia Numminen, 279 sivua, Kirjalito/Egmont 2008

Kuvittanut: Inga Moore

    

Alkuperäinen nimi: The Secret Garden (1911)

  

Tähän ihanaan tyttökirjaklassikkoon on tutustuttu myös täällä: Kirjavinkit, Lumiomena, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Oksan hyllyltä, Luetut, lukemattomat, Koko lailla kirjallisesti, Lukemisen ilo

Esittelyssä: Kerby Rosanes: Imagimorphia & Maped Color'Peps-värikynät

 

Arvostelukappale

  

Juhannuksena voi rentoutua vaikkapa värityskirjojen parissa. Kerby Rosanesin värityskirjoista on Suomessakin aikaisemmin julkaistu Animorphia. Imagimorphia on Rosanesin uusi värityskirja ja molemmissa on taiteilijalle tyypillisistä doodle-hahmoja ja mielenkiintoisia, yksityiskohtaisia kuvia. 

 

Vasemmalla: Ensimmäinen Imagimorphiasta värittämäni kuva (faarao)
Oikealla: Viimeisin työn alla oleva kuva (ananas)

Teoksessa on muutamia yhden sivun kuvia, mutta suurin osa on koko aukeaman kuvia, joiden värittämisessä saa ajan kulumaan ihan huomaamattaan. Pidän edelleen suuresti aiemmin esittelemästäni Hanna Karlzonin Kesäyö-värityskirjasta, mutta Imagimorphia nousi nyt uudeksi suosikikseni. Kuvien aiheet vaihtelevat eläimistä steampunkiin ja omalaatuisia pikkuolentoja löytyy kurkkimasta jokaisesta kuvasta. Pidin kirjan paperilaadusta, ja ehkäistäkseni värien siirtymistä kuvasta toiseen, laitoin väritetyille aukeamille puhtaan A4-arkin. 

Rosanesin meriaiheisissa kuvissa on usein kauniita kaloja ja lonkeroita (valas ja ankkuri)

Yhdellä sanalla kuvattuna Rosanesin luoma mielikuvitusmaailma on whimsical, englanninkielinen sana, jolle ei löydy suomenkielestä aivan täydellistä vastinetta. Taianomainen, erikoinen ja leikkisä lienevät lähimmät kuvailevat sanat, jotka sopivat mielestäni kuvailemaan tätä värityskokemusta. 

Rosanesin kuvat rönsyilevät kasvejä, hyönteisiä ja mielikuvituksellisia olentoja (käkikello ja kompassi)

 

Ennen kun sain kappaleeni Imagimorphiasta, näin toinen toistaan kauniimmin väritettyjä sivuja teoksesta niin Instagrammissa kuin Facebookin väritysryhmissä. Kuvien selaaminen inspiroi ja sen lisäksi ryhmissä vaihdetaan vinkkejä niin värittämisen kuin ostopaikkojen suhteen. Tässä siis muutama vinkki väritysyhteisöihin somessa:

• Aikuisten värityskirjaporukka
• Aikuisten värityskirjan värittäjät
• Hanna Karlzon -väritysryhmä
• Värittävät aikuiset
• Väritysmania

  

Tiesitkö: Rosanes on 25-vuotias filippiiniläinen mies, joka lopetti päivätyönsä päästäkseen toteuttamaan taiteellisia unelmiaan.

 

Esimerkki koko aukeaman kuvasta (work in progress)  

  

Ostin vähän aikaa sitten uudet värikynät, joihin olen täysin ihastunut. Mapedin Color'Peps kynät ovat vahvapigmenttiset, kolmion muotoiset puuvärikynät. Väri levittyy pehmeästi ja terä ei katkeile (etenkin jos käyttää tätä näppärää teroitusniksiä). Olen kuullut kalliimpia kyniä käyttäneiltä, että Color'Pepsit pärjäävät hyvin kilpailussa. 36 kynän paketti oli Prismassa vain 7€, eli hintaansa nähden saa todella hyvät kynät. Kaikissa tässä postauksessa väritetyissä kuvissä on käytetty Color'Pepsejä. Kynät tulevat myös näppärästi kahdella tarjottimella, 

  

  

Julkaisija: Orage

Alkuperäisteos: Imagimorphia (2016)
  

Aikaisemmat värityskirjaesittelyt:

• Unihiekkaa (Kolmiokirjat, 2016)
• Meri Mort: Pohjolan myytit (Like, 2016)
• Hanna Karlzon: Kesäyö (Readme, 2016)

Dekkariviikko | Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä (Flavia de Luce #2)

"Mulfordin porteilta katsoen Buckshaw näytti aina hiukan surulliselta ja hylätyltä, 
kuin sieltä puuttuisi jokin olennainen ja elintärkeä."

  

   

MarikaOksan käynnistämä kirjabloggaajien dekkariviikko päättyi jo viime sunnuntaina 12.6., mutta Kirjakauppaliiton dekkariviikko päättyy vasta tänään 19.6. Vaikka en siis ensimmäiselle teemaviikolle tätä ehtinyt lukemaan, ei se haittaa, ovathan dekkarit yleisesti mielletty kesälukemiseksi, vaikka ei mitään erityistä teemaviikkoa olisikaan. Kristan kesäbingossakin on kohta dekkari, jonka tällä teoksella rastitan. 

  

    

Jo Alan Bradleyn ensimmäinen, suloisesta myrkynkeittäjästä Flavia de Lucesta kirjoittama teos Piiraan maku makea hurmasi, ja sarjan toinen osa Kuolema ei ole lastenleikkiä jatkaa samalla tasokkaalla ja koukuttavalla linjalla.
      

Bishop's Laceyyn saapuu kuuluisa nukketeatteritaitelija Rupert Porson apulaisensa Niallan kanssa. Flavialle käy nopeasti selväksi millainen ihminen Rupert on ja alkaa hienovaraisesti käärimään auki salaisuuksien päälle ohuelti kiedottuja verhoja. Rupert kuolee kesken Jaakko ja pavunvarsi-esityksen ja nokkela 11-vuotias tajuaa pian ettei miehen ennenaikainen kuolema ollut onnettomuus. Lopulta nuori etsivä ratkaisee tietenkin koko tapauksen, mutta sitä ennen lukijaa pyöritellään paikasta toiseen ja mahdollisia syyllisiä esitetään runsaasti.
 

"Sinun täytyy antaa anteeksi pikkusiskolleni", hän sanoi kevyesti naurahtaen. "Hän on epäterveellä tavalla kiinnostunut kuolemasta." (s. 238)

  

Bradley on maalannut sanoillaan upean tarkan kuvan 1950-luvun maaseutukylän dynamiikasta. Juorut kulkevat nopeasti ja nojaamalla kylän puheliaimpien naisten epäsuoraan apuun Flavia pystyy kokoamaan palapeliin monta puuttuvaa palaa. Hän turvautuu myös Tar-enolta perimäänsä laboratorioon selvittäkseen lukuisia kiinnostavia asioita, mm. mitä herra Gordon viljelee keskellä metsää.

En voinut olla samaistumatta jollain tasolla Flaviaan, joka nauttii mm. maatuvien lehtien tuoksusta. Ja kun vertaa Flaviaa esimerkiksi Tylypahkan ensimmäisen vuoden oppilaisiin, en voi olla näkemättä yhtäläisyyksia hänen ja Hermionen välillä: molemmilla on terävä mieli sekä halu oppia ja sisäistää monimutkaistakin tietoa. Flavia on pikkuvanha, mutta ei ollenkaan rasittava sellainen.

Flavia heittelee jatkuvasti viittauksia useisiin tiedemiehiin ja heidän menetelmiinsä, kirjallisuuteen ja taidehistoriaan ja hänen huomioitansa on ihanaa lukea. Pidän suuresti Bradleyn suomentajan, Laura Beckin sanavalinnoista. Teksti virtaa eheästi ja pysähdyinkin usein lukemaan joitakin kohtia uudelleen, sillä niin taidokkaasti hän on pystynyt välittämään alkuperäisen teoksen sanoman.

Kirjoitin parhaita kohtia A4-kokoiseen sitaattivihkooni neljä ja puoli sivua. Mukaan tarttui mm. Flavian kuvaus auringon laajenemisen aiheuttamasta maailmanlopulta ja mekaanisista koppakuoriaista, mutta myös useita viipyileviä luontokuvauksia pimeästä metsästä, aamusumusta ja kastepisaroista.
 

Kuten olin tiennytkin, kaikki metsässä oli märkää. Värähdin nihkeää kylmyyttä, terästäydyin ja vaelsin kasvullisuuden sekaan. Ennen kuin olin astunut kymmentkään askelta saniaisten ja sananjalkojen välissä, olin litimärkä polviin asti. (s. 243)

On kuitenkin hetkiä, jolloin Flavian ikä lempeästi paljastuu. Esimerkiksi silloin kun hän kysyy ystävältään Doggerilta - Buckshawin kartanon yleismieheltä, jonka työnkuvaan kuuluvat muiden muassa niin hovimestarin kuin puutarhurin tehtävät - ihmissuhteista, tai kun hän polkee kauan sitten kuolleen äitinsä Harrietin polkupyörällä, Gladysillä, paikasta toiseen ja kuvailee sen päästämiä ääniä milloin iloiseksi, milloin kiireiseksi.

Flavia ei edelleenkään tule toimeen vanhempien siskojensa Ophelian (Feely) ja Daphnen (Daffy) kanssa, vaan nämä keksivät jatkuvasti keinoja kiusata toisiaan. Flavia onkin hieman kuin Tuhkimo omassa perheessään. Siskot syyttävät Flaviaa mm. Harrietin kuolemasta. Harriet kuoli vuorikiipeilyonnettomuudessa Tiibetissä ja Feely ja Daffy väittävät hänen astuneen tahallaan harhaan, koska oli masentunut Flavian takia.

Suurimman osan aikaa tunsin olevani huijari, vaihdokas, säkkiin ja tuhkaan verhoutunut korvike tuolle kultaiselle tytölle, jonka Kohtalo oli napannut ja viskannut alas vuorenrinteeltä eräässä käsittämättömän kaukaisessa maassa. Tuntui siltä että kaikki olisivat olleet hyvin paljon onnellisempia, jos Harriet olisi herätetty henkiin ja minusta olisi hankkiuduttu eroon. (s. 307)

Tyttöjen isä Haviland on taloudellisissa ongelmissa ja hänen sisarensa Felicity saapuu paikalle selvittämään tilannetta. Flavia ei pidä tädistään, mutta saa kuulla tältä yllättäviä tietoja äidistään. Feely iskee silmänsä saksalaiseen Dieteriin, joka viisi vuotta aiemmin oli sotavankina jäänyt maahan. Mies on hyvin kiinnostava persoona: hänen isänsä oli kustantaja ja äitinsä arkeologi. Kotiopettajan kasvattama poika oli rakastunut brittiläiseen kirjallisuuteen puhui täydellistä englantia.

Bradley on mestari luomaan kiinnostavia, moniulotteisia hahmoja ja hänen juonen käsittelynsä on erittäin miellyttävää luettavaa. Tulenkin siis ehdottomasti jatkamaan Flavian tutkimusten lukemista. Sarjassa on ilmestynyt englanniksi jo seitsemän osaa ja kahdeksannen pitäisi olla saatavissa syyksuussa. Viidennen osan suomennos, Loppusoinnun kaiku kalmistossa, ilmestyy niinikään syyskuussa.

  

Arvosana:

   
Takakannesta:

Vaarallisen älykäs Flavia De Luce asuu leski-isänsä ja kahden ärsyttävän siskonsa kanssa Bishop's Laceyn rauhaisassa kylässä Englannin maaseudulla.

  

Kylän rauha järkkyy, kun nukketeatterin pakettiauto hajoaa Bishop's Laceyn hautausmaan nurkalle. Maankuulu marionettitaiteilija Rubert Porson päättää laittaa näytöksen pystyyn seurakuntatalolla  - arvaamattomin seurauksin. Nokkelan Flavia de Lucen tarkoituksena ei ollut tutkia enää yhtään murhaa, mutta eipä nukkemestarinkaan ollut tarkoitus kuolla! 

  

Huono-onnisen näytöksen jälkeen Flavia alkaa penkoa idyllisen kotikylänsä vaiettuja salaisuuksia. On nimittäin mahdollista, että Porsonin pakettiauto ei hajonnutkaan sattumalta juuri Bishop's Laceyssa. 

  

Kuka veteleekään langoista ja tanssittaa poliisia marionettien lailla?

   

Suomentanut: Laura Beck, 389 sivua, Bazar 2014

    

Alkuperäinen nimi: The Weed that Strings Hangman's Bag (2010)

Sarjassa ilmestyneet:

1. Piiraan maku makea (2014) / The Sweetness at the Bottom of the Pie (2009)
2. Kuolema ei ole lasten leikkiä (2014) / The Weed That Strings the Hangman's Bag (2010)
3. Hopeisen hummerihaarukan tapaus (2015) / A Red Herring Without Mustard (2011)
4. Filminauha kohtalon käsissä (2016) / I Am Half-Sick of Shadows (2011)
5. Loppusoinnun kaiku kalmistossa (2016) / Speaking from Among the Bones (2012)
6. The Dead in Their Vaulted Arches (2014)
7. As Chimney Sweepers Come to Dust (2015)
8. Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd (ilmestyy syyskuussa 2016)

Flavia de Lucen on tuttu myös täällä: Kirjavinkit, Oksan hyllyltä, Lumiomena, Kirsin kirjanurkka, Amman lukuhetki, Cats, books & me, Kirjakaapin kummitus, Lukuisa

Sayuri Tatsuyama: Kirjeitä koirien maasta 1 & Sora Hoonoki: Vahtikoirat 1

"Jossakin päin tätä maailmaa on "Koirien maa", jonne kaikki koirat ovat tervetulleita.

Maa, jossa elävät koirat voivat vierailla koska haluavat ja jossa koiravainajat elelevät onnellisina."

    

Arvostelukappale

Sayuri Tatsuyamalta on aikaisemminkin julkaistu suomeksi eläinmangaa, nimittäin söpö Happy Happy Clover-sarja. Kirjeitä koirien maasta on kauniisti piirretty. etenkin koirat on esitetty realistisesti ja niin, että niiden persoonallisuus tulee hyvin esiin. Mutta tämä kolmeosaisen sarjan aloittava teos on myös omiaan nostamaan kyyneleet silmäkulmiin. Etenkin toisena kerrottu Valkon (kannessa keskellä) tarina oli hyvin koskettava, ja minun on pakko myöntää joutuneeni keskeyttämään lukeminen silmien kuivaamisen ajaksi.

  

Kun koiravanhus kuolee, se pääsee taianomaiseen paikkaan, Koirien maahan. Koirien maassa koirat kävelevät kahdella jalalla ja niillä on valkoiset siivet. Eläimen kuolema vetoaa aina tunteisiin, ja etenkin nuoremmille eläinrakkaille lukijoille tämä voi olla todella surullinen sarjakuva. Toisaalta teos antaa nuorelle lukijalle välineitä surun kohtaamiseen ja siitä selviämiseen. 

  

Elävätkin koirat voivat vierailla Koirien maassa, jos ne löytävät sinne tiensä  ja ilmeisesti jatko-osissa myös jotkut ihmiset pystyvät vierailemaan siellä. Ensimmäisessä mangassa kerrotaan kuuden koiran tarina. Surulliset omistajat saavat kuolleelta lemmikiltään lohdullisen kirjeen ja kannustusta jatkaa elämää onnellisena tietäen, että karvakaverilla menee hyvin. 

  

Ikuiseen uneen vaipuneet koirat kulkevat sateenkaarisillan yli "Koirien maahan". Siellä koirat pitävät hauskaa ja elävät onnellisina. Toivoen yhtä onnellista elämää myös rakkaimmalle ystävälleen.

 
En ole aivan myyty näkemykselle Koirien maasta, sillä eläimet ovat hieman liian antropomorfisia makuuni. Siivet, vaatteet ja pystykävely tekevät teoksen henkisemmästä puolesta hieman liian lapsellisen ja olisikin mieluummin nähnyt koirat koirina kirmailemassa vihreällä nurmella. Manga perustuu käsittääkseni Maruko Tanakan samannimiseen lastenkirjaan, eli on hyvin mahdollista, että enkelikoirien ulkomuoto tulee tästä alkuteoksesta.

  

Täytyy silti myöntää, että ajatus sateenkaarisillan toisella puolella sijaitsevasta Koirien maasta on myös lohdullinen. Olen nimittäin jättänyt hyvästit useammallekin koiralle ja kissalle. Kirjeitä kissojen maasta lienee kuitenkin turhaa odottaa.

  

Suomennoksessa oli muutamia kohtia, jotka pistivät silmään. Etenkin koirien omistajilleen lähettämissä kirjeissä oli käytetty todella outoa sanajärjestystä ja sanavalintojakin jäin miettimään. Tässä esimerkki: "Tuossa samassa maassa elän onnellista elämää nyt minäkin. Ja tekemisestä ei ole pulaa!"
   

Takakannesta:

HAUskan haikeaa matkaa Koirien maahan!

  

Koirin maa on mystinen paikka, jonne koiravainajat muuttavat elämään uutta elämää. Tervetuloa kuulemaan lohdullisia tarinoita rakkaista ystävistä.

  

Samantyylisiä teoksia: Mikael Ilves: Karvaisia kohtaloita, Tuomo Vainio: Enkelikoira, Catlin Barber: Kolmijalkaisia ystäviä, Elina Karjalainen: Koirapostia, James Herriot: Karvaturreista parhaat, Tuula Kallioniemi: Aleksanteri Suuri ja muita koirajuttuja

  

Ikäsuositus: Kaikenikäisille

  

Suomentanut: Antti Kokkonen, 172 sivua, Sangatsu Manga 2014

  

Alkuperäinen nimi: Aru Hi Inu no Kuni kara Tegami ga Kite (2012)

  

Näissäkin blogeissa on luettu koirien lähettämiä kirjeitä: Anime-lehti, Oun Soturi, Suola Kuupielessä

"Tehtävämme on suojella isäntää henkemme kaupalla sekaantumatta ihmismaailman asioihin. 
Jos todellinen olomuotomme paljastuu, joudumme vetäytymään loppuelämäksemme ninjakylään. "

    

   

Arvostelukappale

  

Sara Hoonokin Vahtikoirat taitaa olla ensimmäinen Sangatsu Mangan pokkari, jossa en ole SM:n logoa nähnyt. Onkohan tämä logottomuus nyt uusi linjaus? Täytyypä tarkkailla tulevia julkaisuja sillä silmällä. Etukannen avaaminen tarjoaa myös toisen yllätyksen, tällä kertaa positiivisen. Ensimmäisen luvun aloittava kuva on nimittäin painettu myös värillisenä. 

  

Vahtikoirat on viisioisainen mangasarja koirayookaista, japanilaisen kansantaruston henkiolennoista. Yookait voivat olla suojelusolentoja tai demoneja ja hyvä taistelee pahaa vastaan ihmisten sitä usein edes huomaamatta. Eletään edo-kautta (1600–1868), jolloin Japanin pääkaupunki oli keisarillinen Kioto. Tapahtumat sijoittuvat Edoon, josta tuli vuonna 1868 Tokio ("itäinen pääkaupunki"). 

Manga seuraa kahden nuoren koiraninjan ensimmäistä tehtävää, suojella isäntäänsä Mitsuyoshi Hitotsubashia, jonka sukukartano tuntuu olevan oikea yookai magneetti. Ninjat saavat isännältään nimet Hanzoo ja Hazuki. Hazuki kohtaa isännän ollessaan ihmismuodossa, vaikka ei vielä kunnolla osaa peittää korviaan ja häntäänsä - ja niin  takakannen lupaama romanssi saa alkunsa. 

  

Vahtikoirat on mielenkiintoinen sekoitus toimintaa ja ihastumisia. Taistelukohdat ovat hieman raakoja, eli manga ei välttämättä sovellu nuorimmille lukijoille. Hahmot ovat miellyttävän näköisiä, mutta hieman geneerisiä ja lukija joutuukin olemaan tarkkana pysyäkseen mukana. 

  

Tätä sarjaa haluan kyllä lukea jatkossa lisääkin. Toinen osa ilmestyy elokuussa.

  

  

Takakannesta:

Japanin vanhat kansankertomukset yookai-olennoista heräävät eloon uudessa koiratarinassa. Kaksi nuorta koirayookaita harjoittelee tullakseen vahtininjoiksi. Heidän tehtävänään on suojella ihmisisäntää, jonka kartano kuhisee pahanilkisiä demoneja.

  

Vahtikoirien on muistettava eräs tiukka sääntö: ihmisolentoon ei sovi kiintyä liikaa - eikä ainakaan rakastua!

    

Samantyylisiä suomennettuja mangoja: Mia Ikumi: Tokyo Mew Mew,  Rumiko Takahashi: Inuyasha

    

Ikäsuositus: 12+

  

Suomentanut: Kim Sariola, 175 sivua, Sangatsu Manga 2016

  

Alkuperäinen nimi: Wannin! (2012)

  

Ninjakoirien seikkailuista on luettu myös täällä: AnimeGarden!, Harakan varpaat - Ajatuksia sarjakuvista, Manga Puutarha

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Vahtikoirat 1 (6/2016)
• Vahtikoirat 2 (8/2016)
• Vahtikoirat 3 (10/2016)
• Vahtikoirat 4 (12/2016)
• Vahtikoirat 5 (2/2017?)

Mamemoyashi: Kani nimeltä Mulko & Ryo Mitsuya: Mopsi tuli taloon 1

"Ihanan pyöreä, tasainen kokonaispupu!"

    

   

Arvostelukappale

  

Mamemoyashin (nimimerkki, joka tarkoittaa pavunversoa) yksiosainen Kani nimeltä Mulko kertoo taiteilijan ja hänen tyttökaninsa Mulkon yhteiselosta lyhyesti ja humoristisesti neljän ruudun stripeissä. Strippien otsikoinneissa on käytetty välillä akuankkamaista nimeämistä, ja ne saavat  usein naurahtelemaan lukiessa.

  

Suurin osa sivuista koostuu kahdesta stripistä, jotka luetaan ylhäältä alas, mutta osa tarinoista alkaa isolla yläkuvalla, jonka alla olevat neljä ruutua on numeroitu lukujärjestyksen helpottamiseksi. Strippien aiheena ovat yksittäiset sattumukset kuusivuotiaan Mulkon elämästä, aina siitä saakka, kun se kurkisti ensimmäisen kerran eläinkaupan laatikosta. Monissa tarinoissa keskiössä on Mulkon tunnusmerkki, ulkonevat silmät.

  

Pokkarin lopussa on muutaman sivun verran varhaisia tarinoita, joissa Mulkon ulkomuoto on realistisempi. Lopulta taiteilija päätyi kuitenkin piirtämään Mulkon pelkistetymmin, jopa naivistisen söpöksi siloiteltuna. 

  

Kani nimeltä Mulko on kawaii eläinmanga etenkin nuoremmille, eläinrakkailla lukijoille, mutta kuten takakansi sanoo, ei tälle söpöstelylle ole asetettu yläikärajaa. Kaninomistajat tai kanista haaveilevat saattavat löytää teoksesta samaistumispintaa ja nauttia teoksesta enemmän. 

  

Minulle hauskimpia seikkoja sarjakuvassa olivat piirtäjän Mulkolle antamat vitsikkäät "puheenvuorot" ja vertaukset kanien ja kissojen elintapojen välillä.  

    

    

Takakannesta:

Kani nimeltä Mulko tarjoaa tuhdin annoksen sarjakuvapiirtäjän ja hänen kaninsa yhteiselosta kertovia humoristisia strippejä. Mulko on ikääntyvä jänöneiti, jolla on mulkosilmät, terävät kynnet ja kyltymätön himo lempiruokaansa, veripeippi-yrttiin. Varoitus: saattaa aiheuttaa kanikuumetta!

  

Samantyylisiä suomennettuja mangoja: Sayuri Tatsuyama: Happy Happy Clover, Medetai: Hamsteripäiväkirjat, Ritsuko Kawai: Hamtaro, Konami Kanata: Chi's Sweet Home, Natsumi Hoshino: Neiti Koume, tiikerinraita, Ryo Mitsuya: Mopsi tuli taloon, Sayuri Tatsuyama: Kirjeitä koirien maasta, Konomi Wagata: Eläimiä kerrakseen

  

Ikäsuositus: Kaikenikäisille

  

Suomentanut: Antti Kokkonen, 189 sivua, Sangatsu Manga 2014

  

Alkuperäinen nimi: Usa Gyoro! (2012)

  

Myös täällä on luettu Mulkoa: Anime-lehti, Kirjavinkit, Kani kirjalla

"Mutta tykkään koirista tosi paljon. Niin paljon, että olen jo miettinyt sille nimen valmiiksi. 

Se on Romeo! Minä olen Juli(a) ja olen tahtonut Romeon rinnalleni koko 14-vuotisen ikäni ajan! Olen aina kaivannut prinssiäni."

    

     

Arvostelukappale

  

Ryo Mitsuyan Mopsi tuli taloon on kaksiosainen mangasarja tytöstä nimeltä Juli ja tämän koiranpennusta Romeo. Romeo on rodultaan mopsi, niin kuin sarjan nimikin kertoo, mutta piirretty varsin söpösti. 

  

Yleensä en pidä mopseista niiden lyttykuonon takia, mutta Romeo on lähes pehmolelumainen olento, vaikka osaakin olla kaikki nuoren koiran kepposet. Romeon suosikkitemppuna on nimittäin ottaa Julin kenkä purulelukseen, perheen äidin tai isoveljen kengät eivät tähän kelpaa.

  

Kuten Kani nimeltä Mulko, myös Mopsi tuli taloon on kaikenikäisille soveltuva söpö strippisarjakuva, jossa sivulla on kaksi neliruutuista strippiä. Tällä kertaa tarina tosin jatkuu suoraan stripistä toiseen ja olisikin ollut miellyttävämpää, jos tarina olisi edennyt oikealta vasemmalle luettavinan vaakariveinä. Pidin silti Romeosta enemmän kuin Mulkosta, ehkä juurikin linearisuuden vuoksi. 

  

Romeon ensimmäinen lenkki on piirretty pidempänä tarinana, jossa ruutujen koko ja muoto vaihtelee suuresti. Se onkin ehdottomasti teoksen paras tarina. Romeon ensimmäiset stripit muistuttavat hieman Chi's Sweet Home-sarjan Chi-kissan tarinaa, molemmat ovat vielä ihan pieniä, kun ne saapuvat omia reittejään perheen luo ja varastavat kaikkien sydämet.

  

Söpöilyn lisäksi Mopsi tuli taloon sisältää paljon hyödyllistä koiratietoutta. Tarina on jaettu lukuihin ja jokaisen luvun alussa on puolen sivun kuva ja tietoruutu. Lisäksi Julin äiti opastaa tytärtään koiran kouluttamisen, ruokkimisen, ulkoiluttamisen ja lääkärissäkäymisen saloihin. 

    

  

Se, että Juli ei tiedä juuri mitään koiran hoitamisesta, vaikka on haaveillut omasta koirasta vuosia, on hyvin realistista. Monihan kuvittelee vain koiranomistamisen ruusuisen puolen, etenkin jos ikävuosia on vasta 14. Mitsuya on kuitenkin esittänyt myös kolikon kääntöpuolen, joka näyttäytyy esimerkiksi silloin kun Romea pissaa lattialle.

  

Teos on siis omiaan nuoremmille lukijoille, jotka haaveilevat omasta koirasta tai ovat juuri saaneet koiranpennun. Myös muut koirarakkaat ihmiset löytänevät paljon huumoria ja tuttuja hetkiä tästä nopealukuisesta hyvänmielen sarjakuvasta. 

 

Takakannesta:

Mopsi tuli taloon kertoo Julista, joka saa hoiviinsa kummallisen näköisen koiranpennun. Koirista innostuneella tytöllä on paljon opittavaa lemmikin hoidosta. Apuna ovat tyyni ja tietäväinen äiti sekä rumansöpöön Romeo-pentuun lääpällään oleva isoveli.

  

Samantyylisiä suomennettuja mangoja: Sayuri Tatsuyama: Kirjeitä koirien maasta, Konami Kanata: Chi's Sweet Home, Natsumi Hoshino: Neiti Koume, tiikerinraita, Medetai: Hamsteripäiväkirjat, Ritsuko Kawai: Hamtaro, Mamemoyashi: Kani nimeltä Mulko, Sayuri Tatsuyama: Happy Happy Clover, Konomi Wagata: Eläimiä kerrakseen

    

Ikäsuositus: Kaikenikäisille

  

Suomentanut: Suvi Mäkelä, 143 sivua, Sangatsu Manga 2015

  

Alkuperäinen nimi: Wanpagu! (2011)

  

Julin ja Romeon seikkailuista on kirjoitettu myös täällä: Anime-lehti, Kirjavinkit, Kaksoissolan blogi, Suola Kuupielessä, The Wonderful Life of Lilli, Kirjavaras Rere