Sivut

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Syyskuun luetut, kuulumisia ja Halloween suunnitelmia lokakuulle

  
Syyskuu on mennyt tavattoman nopeasti. Kuten jo aiemmin kerroin, aloitin kuun alussa kuusi kuukautta kestävän työharjoittelun Oulun koulukirjastoissa. Tehtävänkuvaan kuuluu mm. koko Oulun seudun (keskeinen, pohjoinen, itäinen ja eteläinen alue) koulukirjastojen aineiston tietokannan päivittäminen, siis vanhan poistaminen ja uuden lisääminen, kirjojen muovittamista sekä tarroittamista (hyllypaikkatarrat ja väritarrat genreille), kirjojen hyllyttämistä ja järjestelyä (etenkin kun koulukirjaston aineisto on uusittu tai siirretty toisiin tiloihin). Siis aika paljon kaikenlaista kirjoihin liittyen. 
  
Tämän vuoksi lukuaika on ollut kortilla ja sain luettua vain kolme kirjaa tässä kuussa. Lukupiiriin Viimeisen yksisarvisen, joka meinasi aiheuttaa lukujumin sekä kaksi kirjaa lukumaratonilla (Paddington-karhu tulee kaupunkiin ja Kunnes kuulen niiden tulevan - hassusti molempien nimissä puhutaan tulemisesta). Luin kuitenkin niiden lisäksi melkein puolet (205/457 sivua) Affinity Konarin teoksesta Elävien kirja, 23 sivua Justin Croninin Ensimmäinen siirtokunta -trilogian päätösosasta Peilikaupunki (sarjan aloittava teos oli muuten kirjablogini ensimmäinen postaus) ja seuraavassa lukupiirissä käsiteltävänä olevasta Geroge Saundersin kokoelmasta Sotapuiston perikato kolme novellia eli 61 sivua. Näitä jatkan lokakuussakin.
  
Syyskuun luetut: (3 kirjaa, 475 sivua)
  • Peter S. Beagle: Viimeinen yksisarvinen
  • Michael Bond: Paddington-karhu tulee kaupunkiin (postaus tulossa)
  • Tuulia Matilainen: Kunnes kuulen niiden tulevan (postaus tulossa)
   
Lokakuu on Halloween-kuukausi. Laitoin pystyyn viime vuoden tapaan teeman mukaisen haasteen, johon ehtii vielä hyvin ilmoittautua mukaan. Yritän itsekin lukea ainakin yhden haasteeseen sopivan teoksen. Olen poiminut lukuvinkkejä eri koulukirjastojen kokoelmista - lastenkirjat kun ovat nopealukuisia ja muutaman hyvin kiinnostavan teoksen onnistuinkin bongaamaan. 
  
Menneellä viikolla huomasin kelopuun latvuksen olevan täynnä variksia. Hyvin Halloweeniin sopiva tunnelma.
  
Ostin vähän aikaa sitten uuden puhelimen, Samsungin S7:n ja olen ottanut sillä paljon kuvia. Muutamia sillä ottamiani kirjakuviakin löytyy jo Instagramista, mutta sitäkin enemmän olen kuvannut ruskaa, joka on tänä syksynä värikkäämpi kuin kertaakaan Oulussa asumieni vuosien aikana. Tässä pieni maistiainen siitä, mitä olen taltioinut.
  

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Etenkin puu variksineen!

    Lasten ja nuorten kauhukirjat ovat tosiaan hyviä ja helppolukuisia. Olen ihan koukussa Darren Shanin vampyyrikirjoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli tosi hieno livenä, onneksi sain tallennettua kännykällä.

      Darren Shaneja luin joskus yläasteen ja lukion aikana parinkin kirjan verran. Vampyyrivuori taitaa olla viimeisin, jonka luin, mutta sarjahan on saanut sen jälkeen useita osia lisää.

      Poista
  2. En ilmoittautunut mukaan Halloween-haasteeseen, sillä en ole lainkaan varma ehdinkö lukea teemaan sopivia kirjoja. Lokakuuni on niin täyteen buukattu kaikkea pakollista, että pitää edetä varovasti näiden haasteiden kanssa jotten mene stressin puolelle. Jonottelen silti kirjastosta Paper girls -sarjakuvan ensimmäistä osaa. Jos sen ehdin saada, lukea ja blogata lokakuun aikana, niin siinä ainakin olisi teemaan sopiva kirja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukemisen pitää ennen kaikkea olla stressiä tuottamatonta. :) Joskus tosin stressaan itse, että saanko luettua lukupiiri/tenttikirjan tms. ajoissa. Mutta haasteet on tarkoitettu hauskoiksi, eli oman jaksamisen ja ehtimisen mukaan kun menee niin se on tärkeämpää kuin verenmaku suussa suorittaminen. Kivaa kuulla tuosta sarjiksesta joko lokakuussa tai sitten myöhemmin.

      Poista