Sivut

maanantai 4. joulukuuta 2017

Bjørn Sortland, Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Kirja kuusi: Salaisuus

"Isä kertoi toisestakin elokuvasta. Sen nimi oli Terminaattori. Siinä koneet ottivat vallan, käyttivät ihmisiä hyväkseen ja yrittivät tuhota maapallon. Kaikkien mielestä oli naurettavaa edes kuvitella, että niin voisi käydä, isä sanoi. Mutta nyt... nyt niin on kuitenkin käynyt."
  
     
Tartuin haikein mielin Timo Parvelan, Bjørn Sortlandin ja Pasi Pitkäsen luoman Kepler62-sarjan viimeiseen osaan, Salaisuus. Mahtavaa, kun sarjaa ilmestyi kaksi osaa vuodessa, vaikka ihmettelinkin usein, kuinka pitkä pohjustus uudelle planeetalle muuttamisessa oli. 
  
Olikin todella mahtavaa, kun tätä bloggausta kirjoittaessani luin tiedotteen, että sarja jatkuu! Syksyllä 2018 alkaa toinen tuotantokausi, Kepler62 - Uusi maailma. Ensimmäisen osan kansikuva on huikea! Tuntuu oudolta, että keväällä ei tule uutta Kepler-kirjaa, mutta nyt on maltettava odottaa vähän pidempään. Odotukseni ovat korkealla jatkon suhteen. 
   
   
Kuudes osa Kepler62-sarjaa oli aika hämmentävä. Se oli kerronnaltaan sarjan heikoin ja loppua kiirehdittiin mielestäni liikaa. Tieto sarjan jatkumisesta saakin minut harkitsemaan mielipidettäni uudelleen. Kaikkea ei siis tarvinnutkaan kertoa vielä, koska tekijöillä oli tiedossa, että maailmaan tullaan tutustumaan vielä lisää. Kuvitus oli kuitenkin, kuten aina, lumoavaa. Teoksen pääkirjoitusvastuu oli tässä osassa Sortlandilla, eli lukija seuraa tapahtumia Marien näkökulmasta.
  
Pitkään minun elämäni keplerillä oli kuin hauskaa elokuvaa. Epärealistista mutta hauskaa. Istun lattialla hienossa sairastivassa, joka on kuin suoraan Star Warsista. Jos yrittäisin kertoa, mitä kaikkea minulle on tapahtunut, kukaan ei varmaan uskoisi. Minä, neljätoistavuotias tyttö, olen matkustanut maapallolta toiselle planeetalle, 1200 valovuoden päähän. (s. 21)

   
Tässä osassa paljastuu kuka tai mikä ylimääräisessä kapselissa matkusti, mikä oli viruksen tarkoitus ja jäävätkö kahden aluksen tuomat lapset planeetan ainoiksi asukkaiksi. Entä mitä tapahtuu kuiskaajille? Vielä on paljon salaisuuksia ratkaistavaksi uudesta maailmasta. 
  
   
Suuri kiitos tekijöille tästä sarjasta, jota niin lapset kuin aikuisetkin ovat ahmineet. Olen kuullut todella monelta taholta, kuinka nämä kirjat ovat maistuneet myös vähän tai ei ollenkaan lukeville lapsille ja vieläpä sukupuolesta riippumatta. Olenkin suositellut sarjan hankkimista koulukirjastoihin. Kustantaja voisi myös ottaa uusintapainokset sarjan alkupään osista.
  
Arvosana:

  
Takakannesta:
Suosikkisarjan huikea päätösosa!
  
Suosittujen tekijöiden Kepler62-avaruusseikkailu saa yllätyksellisen lopun.
  
Maapallon luonnonvarat ovat hupenemassa. Siksi Hallitus on lähettänyt joukon lapsia kauas avaruuteen tutkimaan maapallon kaltaista planeettaa, jolla elämä olisi mahdollista. 
  
Paniikki on vallannut retkikunnan. Asevarasto on tyhjennetty ja vastalääkkeet on kätketty lapsilta. Ylimääräisen kapselin salamatkustaja on ilmiselvästi kaiken takana, ja hänen henkilöllisyytensä on yllätys kaikille. Pitääkö mikään Kepler62-projektissa enää paikkaansa? Salaisuudet paljastuvat yksi toisensa jälkeen.
      
Suomentanut: Outi Menna, 189 sivua, WSOY 2017
    
Alkuperäinen nimiKepler62 - Hemmeligheten (2017)
  
Kepler62 on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Kirjahilla
  
Sarjassa ovat ilmestyneet:
  1. Kutsu (kevät 2015)
  2. Lähtökaskenta (syksy 2015)
  3. Matka (Kevät 2016)
  4. Pioneerit (Syksy 2016)
  5. Virus (Kevät 2017)
  6. Salaisuus (2017)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti