Sivut

lauantai 2. joulukuuta 2017

Marraskuun luetut, joulukuun lukusuunnitelmia

   
Joulukuu! Se tarkoittaa paitsi jouluaaton lähestymistä, myös kuukauden koosteen kirjoittamista. Päivä lyhenee edelleen ja valoisaa aikaa on täällä Oulussa enää vain silmänräpäys. Ja lumisadepäivinä valoisa tarkoittaa parhaimmillaankin harmaata. Onneksi on keinovaloa. Olenkin viritellyt paljon jouluvaloja ympäri asuntoa poikkeuksellisen paljon tänä vuonna, kun pitkästä aikaa löysin joulufiiliksen. 
  
Hankittiin miehen kanssa ensimmäinen kuusemme, valkoinen kestoversio 180cm, 455 oksaa (oli Halpa-Hallissa tarjouksessa 25€). Kaksi viikkoa saanut nauttia jo siitä, joskin meidän makuisia koristeita on ollut haastavaa löytää ja etenkin kuusenkoristeita on aika vähän missään. Ostin perjantaina uuden led-kynttilän (jossa kynttilävahasta tehty pinta), mutta mokomassa on kosketusvika, niin täytyy käydä maanantaina vaihtamassa se. 
   
Marraskuussa oli kirjailija Karo Hämäläisen luotsaama, jo perinteeksi muodostunut 30 sivua päivässä lukutempaus ja vaikka en laittanutkaan ylös tarkkoja sivumääriä, niin joka päivä tuli luettua tavoitteen verran ja vähän enemmänkin. Parhaita hetkiä vietin Tien ja Poika nimeltä Joulun parissa.  Tässäpä listaa kaikesta, mitä luin (bloggaamattomien pino kasvaa, mutta yritän päästä osasta eroon jouluun mennessä, olen esim. suunnitellut lastenkirjaviikkoa):
  
Marraskuun luetut: 7 kirjaa, 1958 sivua
  • L. Frank Baum: Ihmemaa Oz
  • Bjørn Sortland, Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Kirja kuusi: Salaisuus
  • Cormac McCarthy: Tie
  • Affinity Konar: Elävien kirja
  • Ransom Riggs: Kolkko kaupunki
  • Matt Haig: Poika nimeltä Joulu
  • Juha-Pekka Koskinen: Haavekauppias
    
Uusi (käytetty) tuolikin pääsi kuvaan.
Sain tämän ilmaiseksi kierrätysryhmästä.
Lukulistalla on seuraavanlainen kattaus:
  
• Kiera Cass: Perijätär
• Sini Helminen: Kiven sisässä
• JK Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
• Elina Rouhiainen: Muistojenlukija
• Philip Pullman: Kultainen kompassi
• Justin Cronin: Peilikaupunki
  
Näistä tartun ensimmäiseksi Kultaiseeen kompassiiin, joka on Facebookissa ylläpitämäni Lukutoukat ja kirjanörtit -ryhmän joulukuun kimppalukuteos. Tervetuloa mukaan!
   
Joulukuun ensimmäiseksi luetuksi teokseksi kirjaantui Mathias Malzieun Sydämen mekaniikka, joka on joulukuun lukupiiriteos. Luin teoksen viimeiset 50 sivua joulukuun puolella. 
  
Kirjabloggaajien joulukalenterin ensimmäinen luukku avautui Kirjasähkökäyrä -blogissa. Joka päivä aattoon asti yksi kirjabloggaaja julkaisee luukkupostauksen klo 12 mennessä. Minä suunnittelin tämän vuoden kalenterikuvakkeen.
 

 
Suomi(ko) 100 -kooste
  
Klassikkojen lumoissa -blogi haastoi viime vuonna lukemaan vaiennetuista ihmisryhmistä kertovaa, suomalaista kirjallisuutta. Nämä luin:
 

  

2 kommenttia:

  1. Pitäisi itsekin lukea Ihmemaa Oz; tuntuu että on iso aukko sivistyksessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin nähnyt elokuvan muutama vuosi sitten (ekaa kertaa) ja siitä saakka oli halu lukea tarina. Versioden välillä on vähän eroa, niin hyvässä kuin huonossakin. Tämä lukemani Art Housen suomennos on käsittääkseni kaikkein uskollisin alkuperäiselle, eli suosittelen sitä.

      Poista