Lukupiirissä | Mark Haddon: Yöllisen koiran merkillinen tapaus

"Minusta ihmiset ovat hämmentäviä. 
Ensimmäinen syy on että ihmiset puhuvat paljon käyttämättä sanoja. 
Toinen syy on että ihmiset käyttävät usein puhuessaan metaforia."

  

     

Maaliskuun lukupiirikirjana luin Mark Haddonin Yöllisen koiran merkillisen tapauksen, jonka 15-vuotiaalla päähenkilölla Christopherilla on autismi. Kuulin kirjasta ensimmäisen kerran ollessani lukiossa, niihin aikoihin, kun kirja oli vasta ilmestynyt. Tuttuni kehui teosta, mutten vielä tuolloin ollut kiinnostunut sitä itse lukemaan. Lukupiiri onkin hieno ilmiö sellaisten kirjojen lukemiseksi, jotka eivät täysin ole omalla mukavuusalueella. Teos muistuttaa useampaa kevään aikana lukemaani, mukaan lukien R.J. Palacion Ihme ja Jack Chengin Kosmoksessa tavataan, jotka olivat minulle onnistuneempia lukukokemuksia kuin tämä.

  

Tarina alkaa siitä, kun naapurin koira on kuollut, lävistetty talikolla ja Cristopher haluaa ratkaista murhan kuin Sherlock Holmes konsanaan. Kirja on hänen kirjoittamansa selonteko, mitä tapahtui. Christopherin perhe on hieman rikkinäinen. Hänen äitinsä on kuollut kaksi vuotta aiemmin. Isä käy töissä ja kotiin tultuaan juo usein olutta. Eikä hän aina osaa suhtautua poikansa autismiin parhaalla mahdollisella tavalla. Christopherin ja hänen vanhempiensa realistisesta yhteiselosta oli välillä vaikea lukea, sillä jokaisella osapuolella on omat ongelmansa. 

    

Christopher ei halua, että ruoat koskettavat toisiaan eikä hän pidä keltaisesta tai ruskeasta, esimerkiksi kolme keltaista autoa tarkoittaa mustaa päivää, jolloin hän ei puhu kenellekään tai syö mitään. Jos häneen kosketaan, hän usein lyö. Lisäksi Cristopher kantaa mukanaan taitettavaa veitseä, jolla ajattelee tuikkaavansa liian lähelle tulevia ihmisiä, muttei onneksi kirjan aikana turvaudu siihen.  Christopherin käymässä koulussa on hyvä opettaja, Siobhan, johon pojalla tuntuu olevan läheisin suhde. 

   

Ja me tiedämme että maailmanloppu on lähellä sillä kun katsomme yöllä taivaalle se ei ole pimeä vaan se loistaa miljardien ja miljardien tähtien valosta. 

Paitsi että kukaan ei näe sitä koska maapallolla ei enää silloin ole ihmisiä näkemässä sitä. Ihminen on todennäköisesti kuollut sukupuuttoon ennen sitä. Ja vaikka täällä olisi yhä ihmisiä he eivät näkisi sitä koska valo olisi niin kirkasta ja kuumaa että kaikki palaisivat kuoliaaksi vaikka he asuisivat tunneleissa. (s. 12)

   

Kirjan parasta antia minulle oli autistismin/aspergerin kanssa elävän hahmon kenkiin astuminen, täysin uusi näkökulmahenkilö minulle. Voisinkin tätä suositella, jos haluat joskus vastata kysymykseen, millaisia haasteita Cristopherin kaltaisella ihmisellä elämässä on. Pidin Christopherin maailmanlopullisista ajatuksista ja viittauksista populaarikulttuuriin kuten Doctor Whohon ja Star Warsiin. Samastuin myös muutamiin Christopherin kokemuksiin, kuten siihen, että kun olen kiinnostunut jostakin, minäkään en huomaa mitään muuta ympärilläni. 

    

Ja kun nukuin näin yhden lempiunistani. -- unessa melkein kaikki maapallon asukkaat olivat kuolleet koska ne ovat saaneet jonkin viruksen. Mutta se ei ole mikään tavallinen virus. Se on kuin tietokonevirus. Ja se tarttuu niin että tartunnan saanut ihminen sanoo jonkin tietyn asian ja hänen kasvoillaan on tietty ilme kun hän sanoo sen eli ihmiset voivat saada viruksen myös katselemalla tartunnan saanutta ihmistä televisiosta, ja sen takia virus leviää todella nopeasti ympäri maailman. 

Ja kun ihmiset saavat virukset he vain istuvat sohvalla -- eivätkä syö -- ja niinpä he kuolevat. -- Ja lopulta maailmassa ei ole jäljellä ketään lukuun ottamatta ihmisiä jotka eivät katso muita kasvoihin -- ja ne ihmiset ovat kaikki erilaisia ihmisiä niin kuin minä. Ja heistä on mukavaa olla yksin -- Ja minä voin mennä mihin tahansa maailmassa ja tiedän että kukaan ei tule puhumaan minulle eikä kosketa minua (s. 243-244)

  

Christopher pitää matematiikasta, Apollo-kuulennoista ja valkohaista. Hän on päättänyt kirjoittaa matematiikan ja fysiikan ylioppilaskokeet, ensimmäisenä koulustaan. Hän pitää myös alkuluvuista ja onkin nimennyt kirjan luvut tuon systeemin mukaisesti 2, 3, 5, 7, 11, 13, 17, 19, 23 jne. Teos alkaa harvinaisesti sivunumerolla yksi, toisin kuin yleensä Suomessa julkaistavissa teoksissa, joissa sivunumeroita lasketaan yleensä ensimmäisestä tekstisivusta, eli nimiösivusta alkaen, missä ilmoitetaan teoksen nimi. Usein teos alkaa siis sivulta seitsemän. 

  

  

Arvosana:

     

Takakannesta:

Christopher John Francis Boone, 15 vuotta, 3 kuukautta ja 2 päivää, Aspergerin syndrooma 

  

Mukavia asioita: matematiikka, ulkoavaruus, looginen päättely, 5 punaista autoa peräkkäin. Käsittämättömiä asioita: ihmisten tunteet, ilmeet, tyhjänpäiväinen rupattelu, vitsit. Inhottavia asioita: koskettaminen, vieraat paikat, väkijoukot, keltaiset ja ruskeat asiat.

  

Kun maailmaa katsoo Christopherin silmin, ei mikään näytä samalta kuin ennen. 

  

Hän tietää kaikki maailman valtiot ja pääkaupungit ja osaa luetella alkuluvut lukuun 7057 asti. Mutta jos joku koskettaa, hän käpertyy kerälle ja huutaa. 

Kun naapurin koira eräänä aamuna makaa pihalla kuolleena, Christopher päättää Sherlock Holmes esikuvanaan selvittää tapauksen. Siitäkin huolimatta, että isän mielestä ajatus on Erittäin Huono.

  

Suomentanut:  Terhi Leskinen, 272 sivua, Otava 2003

Alkuperäinen nimi: The Curious Incident of the Dog in the Night-Time (2011)

    

Muita lukukokemuksia: Kirjaneidon tornihuone, Kirjakuiskaaja, Äikän ihmemaailma

  

Samankaltaista luettavaa: R.J. Palacio: Ihme, Jack Cheng: Kosmoksessa tavataan,  Patrick Ness: Hirviön kutsu, Ali Benjamin: Mitä sain tietää meduusoista, Alan Bradley: Flavia de Luce -sarja

Vinkkini Kirjan ja ruusun päivään 23.4.2018

    

Kirjan ja ruusun päivää vietetään jälleen. Maanantaina 23.4. ostettaessa 15 eurolla kirjoja, saa kaupanpäälliseksi Leena Lehtolaisen ruusukirjan Turmanluoti. Aiempien vuosien ruusukirjoina ovat olleet Tuomas Kyrön Miniä (2012), Jari Tervon Jarrusukka (2013), Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taito (2014), Kari Hotakaisen Kantaja (2015), Ronja Salmen ja Jami Nurmisen Onks noloo? (2016) sekä Roope Lipastin Elovena-tyttö – suomalaisuuden käsikirja ulkomaalaisille (2017).

   

Mitä kirjoja kevään tarjonnasta kannattaa ostaa? Tässä ostosvinkkejä lukemistani uutuuksista.

  

  

• Alan Bradleyn Flavia de Luce-sarja. Keväällä ilmestyi sarjan kahdeksas osa Kolmasti naukui kirjava kissa. Suosittelen lukemaan sarjan alusta asti, mutta en tiedä kuinka kattavasti sarjan alkupään osia on saatavana kirjakaupoissa. Flavia on sarjan alussa 11-vuotias tyttö joka pitää kemiasta ja ratkoo murhia 1950-luvun englantilaisella maaseudulla. Sarja sopii mainiosti esimerkiksi Agatha Christien ystäville. 
• Piia Leinon Taivas sijoittuu lähitulevaisuuden Helsinkiin ja maailmaan, jota on vaikeaa tunnistaa Suomeksi. Jos pidit Johanna Sinisalon Auringon ytimestä, San Salmisen Äidinmaasta tai George Orwellin klassikosta Vuonna 1984 tämä voisi olla sopiva kirja sinulle. 
• Lars Wilderängin Tähtikirkas ilmestyi joulukuun puolella, eli on vielä sen verran tuore, että lisään vinkkilistalle. Teos sijoittuu Ruotsiin. Teknologia pettää ja ihmiskunta syöksyy takaisin keskiajalle. Teos seuraa tapahtumia useasta näkökulmasta paljastaen, kuinka muutos vaikuttaa ihmisten elämään ensin pikkuhiljaa ja sitten enenevässä määrin, kun yhteiskunnan säännöt menettävät merkityksensä. Suosittelen teosta esimerkiksi Hugh Howeyn Siilon, Dmitri Gluhovskin Metro 2033:n tai Justin Croninin Ensimmäisen siirtokunnan lukeneille. 

 

    

Nuortenkirjoja:

• Anders Vacklin ja Aki Parhamaa ovat kirjoittaneet uuden futuristisen Sensored Reality-sarjan, jonka ensimmäinen osa on Beta. Teoksen päähenkilö on 16-vuotias pelaajatytö Minako, paremmin tunnettu lempinimellään Bug. Beta sijoittuu sata vuotta tulevaisuuteen, Helsinkiin, jossa kohonnut vedenpinta on muuttanut maisemia. Teos sopii dystopiaa lukeville sekä mm. Ernest Clinen Ready Player Onesta pitäville.
• Cecelia Ahern on tunnettu Chick lit teoksistaan ja Viallinen on ensimmäinen nuorille suunnattu teos suosikkigenrestäni eli sekin on dystopiaa. Päähenkilö on 17-vuotias Celestine, joka elää yhteiskunnan lakien ja normien mukaan eli on täydellinen. Eräänä päivänä tapahtuu kuitenkin jotain, minkä seurauksesta tyttö kiidätetään selliin odottamaan tuomiotaann, onko hän viallinen vai ei. Teos on ollut minulle yksi vuoden tähän mennessä vaikuttavimmista lukukokemuksista, kirja vie mukanaan ja herättää ajatuksia. Suosittelen tätä Suzanne Collinsin Nälkäpeli-sarjan ja muiden nuortendystopioiden fanittajille.
• Luen parhaillaan Jessica Townsendin fantasiateosta Nevermoor - Morriganin koetukset, jota on suositeltu Harry Potterin lukijoille. Päähenkilö on 11-vuotias Morrigan Korppi, joka on kirottu. Teoksen on suomentanut Pottereidenkin kääntäjänä tuttu Jaana Kapari-Jatta. Teoksen kieli ja maailma ovat kiehtovia, eikä huumoriakaan puutu. Kirjaa on vaikea laskea käsistään. Suosittelen tätä, jos olet pitänyt Chris Riddellin Ada Gootti-sarjasta, Angie Sagen Septimus Heap-sarjasta, Debi Gliorin Strega-Borgiat-sarjasta, Erika Vikin Kaksosauringot-sarjasta tai Jeanne DuPraun vielä suomentmattomasta The City of Emberistä, josta on tehty myös elokuva (Hehkuva kaupunki).
• Nonna Wasiljeffin Loukkupoika kansainvälisen tason YA-fantasiaa. Teoksen päähenkilö on 15-vuotias Aaron, joka on syntynyt vankeuteen, koska hänen äitinsä oli erilainen. Teoksen maailmassa on kolmenlaisia ihmisiä, aivan tavallisia, Tomuja ja Luonnokkaita, joilla on erilaisia kykyjä, joiden käyttö on kielletty. Suljetussa maailmassa kasvanut Aaron ei ole koskaan käyttänyt omia kykyjään, sillä ne on tukahdutettu kahleilla. Kun poika yllättäen päätyy avaraan maailmaan, hän joutuu kasvamaan nopeasti. Teos sopii erityisesti lukijolle, jotka eivät yleensä lukisi suomalaista kirjallisuutta, mutta eivät kavahda fantasiaelementtejä. 
• Holly Bournen Mitä tytön täytyy tehdä? päättää Normaali-trilogian, jossa ovat aikaisemmin ilmestyneet Oonko ihan normaali? ja Mikä kaikki voi mennä pieleen? Kyseessä on maailmalla suurta huomiota kerännyt YA-sarja, joka nostaa esille niin pakko-oireisen häiriön kuin feministisiäkin teemoja. Bournen tyyli on todella raikas ja se koukuttaa sellaisenkin lukijan, joka ei muutoin ehkä lukisi näin paksuja teoksia. Osat pystyy lukemaa myös erillisinä. Tämäkin teos on vuoden tähän mennessä parhaiden lukukokemusten joukossa. Sarja sopii lukijalle, joka on pitänyt esimerkiksi Angie Thomasin teoksesta Viha jonka kylvät tai Ann Brasharesin Neljä tyttöä ja maagiset farkut-sarjasta. 

  

Lopuksi vielä muutama kuva Oulun Suomalaisesta kirjakaupasta perjantailta 20.4.2018

  

 

Henkilökunnan suosikkeja:

• Angie Thomas: Viha jonka kylvät "♥: Hanna"
• Cecelia Ahern: Viallinen "Nopeatempoinen, liikuttava, opettavainen tarina nykynuoren uskalluksesta olla erilainen ja tehdä omat päätökset vaikka se leimaisi oudoksi."
• Antti Leikas: Tonttu "Ihan omanlaisensa teos! Yhtä sienirihmastoa ja universumia koko kirja." - Henna
• Anna Ekberg: Salattu nainen "Jännäri, jossa tapahtuu! Vauhti kasvaa koko ajan, kerronta saa uusia kierroksia. Yhtäkkiä ei ole paluuta takaisin ei lukijalle, eikä päähenkilöille..."
• Mary Higgins Clark: Kuolema loistoristeilijällä "Agatha Christien tyylistä loistavaa arvoituksellisuutta sekä jännitystä! Tykkäsin todella!"

 

  

Pottereita oli tarjolla monena versiona ja nuortenkirjoja oli kiitettävän paljon hyllyissä muutenkin. Paljon sellaisiakin kirjoja, joita en ole vielä ehtinyt lukea, mutta jotka odottavat lukupinossa, kuten Anniina Nikaman Taikuri ja taskuvaras, Meredith Russon Tyttösi sun, Katharine McGeen Tuhat kerrosta - huipulla ja Sarah Crossanin Yksi. 

Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa (Flavia de Luce #8)

"Pelkään, että maailmamme on muuttumassa, Flavia-neiti",

Dogger sanoi viimein, "eikä välttämättä parempaan suuntaan."

  

   

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Helmet 2018: 42. Kirjan nimessä on adjektiivi, Seinäjoen kirjaston lukuhaaste: 39. Lue kirja, jossa rikoksia ratkaisee joku muu kuin poliisi, Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaaste

  

Saisin luultavasti palaa helvetin tulessa monta ikuisuutta niin häikäilemättömän hätävalheen takia, mutta siitä minä viis veisasin. Paratiisi sai luvan tulla toimeen ilman minua. (s. 93)

   

Alan Bradleyn ihastuttava dekkarisarja on saanut jo kahdeksannen suomennetun osansa Kolmasti naukui kirjava kissa. Pidän suuresti tämän kannen värimaailmasta ja siinä olevasta kissasta. Kirjan alussa 12-vuotias harrastaja kemisti-salapoliisi Flavia on palannut Kanadasta, Neiti Bodycoten tyttökoulusta ja kuulee, että hänen isänsä on sairastunut vakavasti keuhkokuumeeseen ja on sairaalassa. Buckshawnin kartanon hiljaisuus ahdistaa, eikä siskojen tai serkkutyttö Undinen seura Flaviaa kiinnosta.

    

Onneksi hän saa tehtäväkseen kuljettaa viestin lähikylän puunveistäjälle, mutta löytääkin tämän kuolleena Vitruviuksen miestä muistuttavassa, joskin päälaelleen käännetystä asennosta. Teoksen aikana ratkotaan siis kuolleen miehen mysteeriä ja nokkela etsivätyttö tulee samalla paljastaneeksi monta muutakin salaisuutta. Yksi edellisestä osasta tuttu opettajakin on auttamassa Flaviaa. Pysyttelemällä touhukkaana Flavia ottaa etäisyyttä isänsä sairaistumiseen, vaikka se vaivaakin häntä aina noustessaan ajatusten pinnalle, sillä hän ole päässyt katsomaan Havilandia.

    

Tämä osa sarjasta tuo mukanaan ehkä kaikkein suurimpia muutoksia, mitä tähän mennessä on nähty.  Viimeisten rivien jälkeen jäin hetkeksi suu auki (kuvainnollisesti, ei kirjaimellisesti) ja onnittelin mielessäni Bradleyta, että hän teki sen, mitä olin lukiessani epäillytkin. Bravo, todella kunnioitettavaa juonenkuljetusta. jälleen! Seuraava osa On hieno paikka haudan povi ilmestyy syyskuussa. En malta odottaa, kuinka Bradley vie tarinaa eteenpäin. Suosittelen lukemaan sarjan osat järjestyksessä, mutta varoitan, että näihin jää koukkuun!

  

Vaikka sitä inhotti myöntää, viime kuukausien tapahtumat olivat järkyttäneet minua pahasti. En todellakaan ollut se Flavia de Luce, joka olin ennen ollut. En vielä tiennyt oliko se hyvä vai huono asia, mutta ennen sen selviämistä tunne oli kuin valtava, näkymätön taakka: koko maailman paino. (s. 45)

      

Suosikkihahmoni (Flavian lisäksi) on hovimestari-yleismies Dogger, johon Flavialla tuntuu olevan läheisempi suhde kuin isäänsä. Asetelmasta tulee usein mieleen Bruce Waynen ja Alfred Pennyworthin kumppanuus. Tässä teoksessa onkin monta hienoa hetkeä, joissa kaksikkoa kuvataan. "Meidän piti olla hiljaa, koska sanottavaa oli aivan liikaa." (s. 265) Sodan henkisesti arpeuttaman miehen ja nuoren naisen alun sanaton viestintä on herkistävää luettavaa. 

  

Mainitsin Lauren DeStefanon teoksen A Curious Tale of the In-Between päähenkilöstä, että hän muistuttaa Flaviaa. Flavia sanoo tässä osassa sarjaa lauseen, josta puolestaan tuli mieleen DeStefanon teos: "Ei kuolleita tarvitse pelätä. ajattelin, vaan eläviä. Ainoastaan elävät voivat painaa toisen maahan kuolleiden joukkoon."

  

Ihastelen aina Maija Heikinheimon nerokasta suomennosta, kuinka hän kääntää Bradleyn mainioita ilmaisuja kuten "Hänen äänensä jäi roikkumaan ilmaan kuin ammuttu peltopyy", "niskakarvani nousivat pystyyn kuin käärmeenlumoojan pauloihin joutunut kobra", "Juna oli lisäämässä vauhtia kuin puuskuttava lohikäärme", "Ajatus jäi ilmaan huojumaan kuin ruumis hirsipuussa", "Minun mielestäni vauvat ovat vain väliaikaisia kiusankappaleita: pelkkä metamorfoosi munasta aikuiseksi", "Pöydän päässä oli se, mitä uunikanasta oli jäljellä: kuin Hindenburgin onnettomuuden lopputulos", "kumpikin oli kuin kevyesti lämmitetty kuolema" ja "Loistin kuin vastasyntynyt galaksi koko hehkullaan". 

    

Kun viimein olin yksin omassa laboratorioissani, painoin selän lujasti ovea vasten ikään kuin sen takana riehuisi taistelukirvein varustautunut barbaarilauma. (s. 104)

  

Arvosana:

  
Takakannesta:

Kaksitoistavuotias harrastelijasalapoliisi Flavia de Luce on karkotettu koruttomasti neiti Bodycoten maineikkaasta tyttökoulusta Kanadassa.

  

Hän on kuitenkin innoissaan seilatessaan yli Atlantin kohti kotiansa Englannin maaseudulla. Riemuisan jälleennäkemisen sijaan Flavia kohtaa uutisen: Hänen isänsä on sairastunut, ja vierailu sairaalaan ei tule kysymykseen ennen kuin isän vointi paranee riittävästi.

  

Rasittavien sisarusten ja ärsyttävän serkun seurassa Flavia kokee Buckshawin kotikartanon samaan aikaan sekä liian levottomaksi että autioksi. Paetakseen sukulaisiaan Flavia tarttuukin oikopäätä tilaisuuteen auttaa pastorin rouvaa kuljettamalla viestin seudun erakoituneelle puunveistäjälle. Perillä häntä odottavat veistäjän eloton ruumis ja vieras kissa, joka on jostain syystä julman rikoksen tapahtumapaikalla kuin kotonaan.

  

Flavian uteliaisuus herää silmänräpäyksessä, ja synkät pilvet haihtuvat hänen mielestään uuden ratkottavan mysteerin edessä. Hän ei kuitenkaan voi aavistaa, kuinka perin pohjin johtolankojen vyyhdin päässä odottava totuus tulee hänen elämänsä mullistamaan.

   

Suomentanut: Maija Heikinheimo, 363 sivua, Bazar 2018

    

Alkuperäinen nimi: Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd (2016)

  

Flavia de Luce on tuttu myös täällä: Kirjavinkit, Kirjojen kskellä, Tuulevin lukublogi, Taru Luojola, Kirjasähkökäyrä

     

Sarjassa ilmestyneet:

1. Piiraan maku makea (2014) / The Sweetness at the Bottom of the Pie (2009) 
2. Kuolema ei ole lasten leikkiä (2014) / The Weed That Strings the Hangman's Bag (2010) 
3. Hopeisen hummerihaarukan tapaus (2015) / A Red Herring Without Mustard (2011) 
4. Filminauha kohtalon käsissä (2016) / I Am Half-Sick of Shadows (2011) 
5. Loppusoinnun kaiku kalmistossa (2016) / Speaking from Among the Bones (2013) 
6. Kuolleet linnut eivät laula (2017) / The Dead in Their Vaulted Arches (2014) 
7. Nokisen tomumajan arvoitus (2017) / As Chimney Sweepers Come to Dust (2015) 
8. Kolmasti naukui kirjava kissa (2018) / Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd (2016)
9. On hieno paikka haudan povi (ilmestyy elokuussa 2018) / The Grave's a Fine and Private Place (2018)

Lukuviikko 16.-22.4.2018 Mun tarina | Sylvia Louise Engdahl: Lumotar

"Mitä enemmän jollakulla on valtaa,
sitä suuremmat ovat pikkuasioiden seuraukset."

  

   

Lukuhaasteissa: Helmet 2018: 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja (Jaana Kapari-Jatta), Ajattomia satuja ja tarinoita 3, Seinäjoen kirjaston lukuhaaste: 5. Lue kirja, jonka olet lukenut lapsena tai nuorena, YA-lukuhaaste: Kirja, jonka olet aiemmin lukenut

     

    

Sylvia Louise Engdahlin Lumotar teki suuren vaikutuksen nuoreen minuun. Pidin siitä jopa esitelmän lukion äidinkielen puhetaidon kurssilla, joskin luulen, etten tuolloin osannut kertoa kirjasta tavalla, joka olisi kuvannut sitä oikein saati saanut jonkun tarttumaan teokseen. Olen ostanut kirjan vuosien varrella omaksikin taka-ajatuksella, että lukisin sen joskus uudelleen.

Kirjoitin teoksesta suosikkikirjalistauksessa kesäkuussa 2011, kun blogini oli vasta kuukauden vanha. Toisen kerran olen nostanut Lumottaren esiin Top Ten Tuesdayssa toukokuussa 2016 Kymmenen uudelleen leuttavaa käännöstä-postauksessa. Kun Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksa haastoi kirjabloggaajat vinkkaamaan omia lempikirjoja Lukuviikolla, ajattelin, että nyt on tullut aika lukea tämä uudelleen, sillä en tullut lukeneeksi sitä viime vuoden lukuhaasteessani Uudelleen luettua. Lukuviikon haasteeseen osallistuvien postauksia julkaistaan pitkin päivää tunnin välein.

Lumottaren päähenkilö on Elana, ensimmäistä vuottaan federaation laitoksessa opiskeleva nuori nainen. Hänen isänsä ja useita vuosia aikaisemmin kuollut äitinsä olivat molemmat laitoksessa työskenteleviä agentteja, antropologeja, joiden tehtävänä on suojella nuoriskulttuureja. Elana on halunnut opiskella agentiksi siitä asti, kun oppi mitä nuorismaailmat ovat. Laitoksen ihmiset ovat kotoisin useilta eri planeetoilta, jotka ovat edenneet kehityksessään tasolle, jolla he voivat hyödyntää psyykkisiä kykyjä, kuten psykokinesiaa, telepatiaa ja muodostaa suojaavan kilven mielen voimallaan.

Vaikka tärkein tavoitteemme on tutkia nuorisia, silloin tällöin syntyy tilanteita, jolloin toimimme. Aina joskus saatamme pelastaa maailman - tai siis sen ihmiset orjuudelta tai sukupuutolta. Emme sekaannu planeettojen sisäisiin asioihin -- Yritämme kuitenkin pelastaa nuoriskansat toisiltaan aina kun voimme. (s. 27)

Laitoksen tehtävänä on suojella nuorisia, eli vähemmän kehittyneitä maailmoja. Osa maailmoista on tekniikaltaan vielä hyvin varhaisessa vaiheessa, muistuttaen meidän keskiaikaamme. On myös maailmoja, jotka ovat jo ottaneet käyttöön avaruusteknologiaa ja kaikenlaisia maailmoja siltä väliltä. Pidemmälle edistyneet valloittavat niin asutettavakseen kuin luonnonvarojen takia uusia planeettoja. Asumattomien planeettojen hyödyntäminen ei federaatiota haittaa, mutta jos kehittyneempi nuoriskansa yrittää rakentaa siirtokunnan planeetalle, jolla asuu jo alemman tason nuoriskulttuuri, he puuttuvat mahdollisuuksiensa mukaan asiaan mahdollisimman huomiota herättämättomasti, jotta kummankaan kansan kehityksen taso ei häiriinny korkeamman kulttuurin vaikutuksesta.
 

Muut olivat jo ulkona ja jouduin käytettyyn ilmalukkoon. Kun sen ulompi ovi liukui auki, hengitin ihanan raikasta ilmaa ja auringonpaistetta -- Mikä lapsi olinkaan seisoessani siinä kynnyksellä, olin ensimmäisellä uudella planeetallani ja odotin suruttomana suurenmoista ja loisteliasta seikkailua! (s. 35)

 
Elanan ei olisi tarkoitus vielä moneen vuoteen astua nuorisplaneetan kamaralle, mutta hän piiloutuu Andresia-nimiselle planeetalle laskeutuvaan alukseen ja joutuu kasvamaan henkisesti paljon selvitäkseen koettelemuksista, mitä lapsellinen teko aiheuttaa. Imperiumiksi kutsuttu valloittajakansa on perustanut leirin andresialaiseen metsään. Paikalliset luulevat, että lumotussa metsässä on lohikäärme, mikä oikeasti on kallionjauhin, jolla muokataan maaperää. Kone jopa hönkii lieskoja polttaessaan maanpäällyskasveja.

"Te lääkintämiehet tunteilette alkuasukkaiden vuoksi, mutta että muka ihmisiä - se menee jo vähän liian pitkälle. 'Ihmisen kaltaisia', mutta eivät sentään ihmisiä. Nämä ovat kaukana ihmisen alapuolella. Kuka tahansa hölmö näkee sen." (s. 61)

Tapahtumia seurataan Elanan serkulleen kirjoittaman kirjeen kautta. Välillä päästään kurkistamaan myös andresialaisen Georynin ja imperiumilaisen Jarelin ajatuksia. Imperiumilaiset eivät pidä itseään vähemmän kehittyneitä kansoja edes ihmisinä, mikä onkin kätevä oikeutus heidän alistamiseensa. Kohtelu muistuttaa kovin paljon esimerkiksi tummaihoisten ja juutalaisten kokemaa omassa historiassamme.

Jarel kuitenkin on sitä mieltä, että valloitetun planeetan alkuperäiset ovat ihmisiä, eivät vain ihmisen kaltaisia. Hän toisaalta lipsahtaa hieman jalon villin ajatukseen ja glorifio, kuinka vähemmän kehittyneet kansat ovat kuin lapsia, jotka eivät tiedä todellisista vaikeuksista mitään. Mikä ei tietenkään pidä paikkaansa, kuten Elana pääsee todistamaan lähikylässä, missä on paljon nälkää näkeviä lapsia, köyhyyttä ja sairautta. Hyvin inhimillistä kärsimystä, josta Jarel ei tiedä mitään, eikä vasta vähän opiskellut Elanakaan aiemmin.

"Minulle on monasti kerrottu, että sinun maailma on erilainen kuin omieni, mutta että se olisi tällainen! Tämä on sietämätöntä, Georyn! Miten ihmiset voivat elää tällaisessa maailmassa?"
--
En usko että olin sen sinisilmäisempi kuin federaation kansalaiset keskimäärin. Kuka muu kuin psykologian, historian tai muinaisen kirjallisuuden tuntija olisi missään tilanteessa törmännyt sellaiseen tietoon? (s. 156 ja 159)

Elana, hänen isänsä ja tuleva puolisonsa Evrek kehittävät juonen imperiumilaisten karkottamiseksi Andresiasta, mutta siihen he tarvitsevat paikallisten apua. Sattumalta puunhakkaajan neljä poikaa kulkee federaatiolaisten leirin ohitse matkallaan kuninkaan luokse - ha haluavat taistella lohikäärmettä vastaan. Nuorin veljistä, Georyn osoittautuu henkisiltä lahjoiltaan täydelliseksi mieheksi suunnitelman toteuttamiseksi. Niinpä hänen psyykkisiä kykyjään koulutetaan. Samalla Elana kiintyy nuorukaiseen, vaikka tietääkin, että lopulta he kuuluvat eri maailmoihin.

Ehkä avaruusmatkailun keksiminen oli mustin täplä muutenkin mustassa historiassamme, ehkä todella viisaat kansat hallitsivat väestönkasvua ja pysyvät kotonaan siellä minne kuuluvat. (s. 192)

En tällä toisella lukukerralla pitänyt kirjasta niin paljoa kuin nuorena. Koko lukukokemusta häiritsi tunne liiallisesta helppoudesta, millä asiat tapahtuvat. Kuvailu on hyvin satukirjamaista vailla jatkuvaa syvyyttä, jota välillä pilkahtelee kerronnassa, kuten edellä mainitussa kylä-kohtauksessa. Hahmoista, miljööstä ja kulttuurista vain vihjaistaan vähän siellä täällä menemättä kuitenkaan kovin tarkkoihin yksityiskohtiin. Teos muistuttaa suuresti pari vuotta myöhemmin ilmestynyttä Ursula K. Le Guinin Maailma, vihreä metsä-romaania. Le Guin on Lumottaren etulieppeen mukaan Engdahlin lempikirjailijoita.
 
Ison miinuksen tekee myös teoksen käännös, joka tökkii sanavalinnoillaan. Käännöksestä vastaa palkittu Jaana Kapari-Jatta ja hän lienee hakenut teokseen tarkoituksellakin hieman vanhahtavaa tyyliä etenkin andresialaisten puheeseen, mutta sanat kuten uumoilla ja turhanaikainen nousivat hieman häiritsevästi esiin lukiessa. Minua kiinnostaisikin joskus lukea teos alkuperäiskielellä, sillä Lois Lowry mainitsee esipuheessaan, kuinka hienosti kirjailija on luonut jokaiselle eriasteisen kulttuurin edustajalle omanlaisensa puhetavan ja sanaston, mikä harmillisesti ei tule suomennoksessa kovin selvästi esille. Olisi kiinnostavaa tietää millä tavoin kirjailija on muokannut tarinaa vuosien 1970 ja 2001 versioiden välillä. 

  

  

Loppuun listaan vielä muutamia nuortenkirjasuosikkejani, jotka olen lukenut ensimmäisen kerran ennen kirjablogia:

• Bernard Beckett: Genesis
• Marianne Curley: Nimetyt
• Diana Duane: Haluatko velhoksi?
• Anu Holopainen: Molemmin jaloin
• Melissa Marr: Ilki ihana
• Garth Nix: Sabriel
• Susan Price: Sterkarmin poika
• J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
• Angie Sage: Magiaa
• Colin Thompson: Uusi Eeden

...ja blogin aikana:

• Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens
• Isabel Abedi: Lucian 
• Kiera Cass: Valinta
• Stephanie Garber: Caraval
• John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe
• Lauren Oliver: Delirium - Rakkaus on harhaa
• Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?
• Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea
• Angie Thomas: Viha jonka kylvät
• Chris Weitz: The Young World – Kaaoksen päivät

  

Arvosana:

     

Takakannesta:

Minä en saisi itkeä. En saisi antaa yksityisten tunteideni sotkeutua tähän. Miten tytöstä voi milloinkaan tulla kenttäagenttia, jos hän liikuttuu joka kerta näin? Ehkä olen tolaltani Georynin vuoksi. Tai ehkä en ollenkaan sovellu antropologiseen laitokseen?

   

Elenan ei olisi alun perin kuulunut olla mukana ryhmässä, joka laskeutui keskiaikaiselle Andresian planeetalle. Mutta Elena oli luvannut hyvittää poissaolonsa opistosta valmistautumalla tutkintoon avaruusaluksella. Elenan isä toimii tutkimusryhmän johtajana.

   

Elenan on kuitenkin äkkiä astuttava vanhemman kenttäagentin, Illuran, tilalle Andresiassa, jota imperiumilaiset uhkaavat. Hänen on puututtava andresialaisten elämään ilman että he itse tietävät sitä. Elenasta tulee lumotar ja Elenan isästä tähtiinnäkijä. Se, mikä on heille ja muille federaation planeettojen asukkaille tiedettä, onkin andresialaisille taikuutta. Georyn, andresialainen puunhakkaajan poika, joutuu elämänsä suurimpaan tulikokeeseen. Niin myös Elena!

    

Suomentanut: Jaana Kapari, 313 sivua, Tammi 2003

  

Alkuperäinen nimi: Enchantres from the Stars (1970, uusittu laitos 2001 Lois Lowryn esipuheella)

    

Muita lukukokemuksia: Helsingin Sanomat, Satumaisia tarinoita, Bookcrossing, Risingshadow

  

Samankaltaista luettavaa: Ursula K. Le Guin: Maailma, vihreä metsä, Anu Holopainen: Kristallien valtakunta, Susan Price: Sterkarmin poika, Veronica Roth: Viillot, Diana Gabaldon: Muukalainen

Syksyn 2018 tulevia kirjoja

Tuntuu, että kustantamot julkaisevat uutuuskataloginsa aina vain aikaisemmin. Mutta eipä tuo haittaa, kivaa kirjoittaa kalenteriin ylös, milloin voi odottaa uutta luettavaa ilmestyvän. Syyskuu näyttää todella kiireiseltä julkaisujen määrän suhteen, ja mikäs siinä onkaan nauttia syntymäkuukautensa kirjallisesta sadosta. Tässä siis katsaus, mitä kiinnostavaa isommissa kustantamoissa ollaan julkaisemassa, pienemmiltä pitää vielä odotella julkaisuaikatauluja lähempänä syksyä.

    

Bazar:

• Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi (syyskuu) 
• Leonar Goldberg: Sherlock Holmesin tytär (kesäkuu) 

Gummerus:

• Cecelia Ahern: Täydellinen (heinäkuu) 
• Hannu Rajaniemi: Summerland (kesäkuu) 
• Erika Vik: Nefrin tytär (lokakuu) 

Jalava:

• Lars Wilderäng: Tähtisade (heinäkuu) ja Tähtipöly (lokakuu) 

Karisto:

• Minna Kontkanen: Vapaaehtoisesti lapsettomat (lokakuu) 

Like:

• Rivers Solomon: Menneisyyden kaiku (kesäkuu) 

  

Myllylahti:

• Elina Pitkäkangas: Ruska (lokakuu)

Otava:

• Magdalena Hai: Kolmas sisar (heinäkuu)
• Jennifer Mathieu: Näpit irti! (lokakuu) 
• Helena Waris: Vedenkehrääjä (syyskuu)

Tammi:

• Elly Griffiths: Käärmeen kirous (syyskuu) 
• Elina Rouhiainen: Aistienvartija (syyskuu) 
• Salla Sinukka: Sammuta valot! / Sytytä valot! (heinäkuu) 
• Terhi Tarkiainen: Pure mua (elokuu) 

WSOY:

• Stephanie Garber: Valenda (lokakuu) 
• Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous (elokuu) 
• Elena Mady: Varjelija (syyskuu) 
• Karen M. McManus: Yksi meistä valehtelee (syyskuu) 
• Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 Uusi maailma: Kaksi heimoa (syyskuu)

   

  

10 eniten odotettua:

• Cecelia Ahern: Täydellinen 
• Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi 
• Stephanie Garber: Valenda 
• Magdalena Hai: Kolmas sisar 
• Minna Kontkanen: Vapaaehtoisesti lapsettomat 
• Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 Uusi maailma: Kaksi heimoa 
• Rivers Solomon: Menneisyyden kaiku 
• Erika Vik: Nefrin tytär 
• Lars Wilderäng: Tähtisade ja Tähtipöly

Maaliskuun luetut, huhtikuun lukupino

 

   

Maaliskuussa luin paljon mangaa, muutamia runokokoelmia ja toki romaanejakin, yhteensä 29 kirjaa, 4555 sivua. Parhaat lukukokemukset tarjosivat Viallinen, Taivas ja Agnes. Voin lämpimästi suositella niitä kaikkia. 

   

  

Maaliskuun luetut:

• Piia Leino: Taivas
• Laurence Herbert: Anna ahmii kirjoja (bloggaus tulossa)
• William Joyce: Morris Lessmore ja tuhansien tarinoiden talo (bloggaus tulossa)
• Gillian Shields: Kirjasto-Kaisa (bloggaus tulossa)
• Michelle Knudsen: Kirjaston leijona (bloggaus tulossa)
• Susinukke Kosola: Avaruuskissojen leikkikalu
• Kore Yamazaki: Velhon morsian 7
• Ranmaru Kotone: Your name. 03
• Rino Mizuho: Maaginen suklaapuoti 1
• Hikaru Miyoshi: Tarkastaja Akane Tsunemori 1
• Ahndongshik: Lindbergh 4-8 
• Caj Westerberg: Yönmusta, sileä
• Eila Kivikk'aho: Ruusukvartsi
• Hikaru Miyoshi: Tarkastaja Akane Tsunemori 2
• Minna Canth: Agnes
• Maria Kuutti: Anna ja Elvis vaippasirkuksessa
• Arto Lappi: Kärpäshäiriö
• Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku Sheba
• Cecelia Ahern: Viallinen (bloggaus tulossa)
• Anne Leinonen: Noitakirja (bloggaus tulossa)
• Rino Mizuho: Maaginen suklaapuoti 2 ja 3
• Hiro Kiyohara: Another - 1st period
• K.K. Alongi: Pakenijat (bloggaus tulossa)
• Arina Tanemura: Prinsessa Sakura 2

  

Huhtikuun lukupinossa:

• Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa
• Ernerst Cline: Armada
• Sylvain Neuvel: Heräilevät jumalat
• Anniina Nikama: Taikuri ja taskuvaras
• Jessica Townsend: Nevermoor - Morriganin koetukset

  

Ahndongshik: Lindbergh 4-8

 

Lukuhaasteissa: Sarjakuvahaaste

Luin loput Ahndonshikin Lindbergh-sarjasta, eli osat 4-8. Postaukseni ensimmäisestä sekä toisesta ja kolmannesta osasta löytyvät linkkien takaa. Sarjan ensimmäinen osa oli hienoa luettavaa ja ennustin sarjasta tulevan suosikkini. Noh, myöhemmissä osissa ei kuitenkaan ollut samaa vetovoimaa, sillä teoksissa keskityttiin hyvin pitkälti ilmojen herruuteen. Mukana on niin lentokilpailuja kuin perhemysteerejä. Ahndongshikin kuvallinen kerronta on hyvin dynaamista ja tapahtumakeskeistä, paljoa ei hiljaisia hetkiä ehdi tulla. Siksi juoni välillä kärsii hieman, mutta punainen lanka pysyy melko hyvin kasassa suhteellisen lyhyen sarjan aikana.

  

  

Shark-niminen ilmamerirosvo on kiinnostava hahmo. Hän on aikaisemmin ollut korkea-arvoinen sotilas Grana Rossan armeijassa ja hän rakastaa lindberghejä, liskoja, jotka voivat lentää ihmisten rakentamilla siivillä. Maailma on sodassa ja maan johdossa oleva kuningatar on valmis tekemään mitä vain eläimille, jotta hän voisi joukkoineen valloittaa muita maita entistä tehokkaammin, vaikka pitääkin jo puolta mannerta hallinnassaan. Shark ei voi sietää tällaista geneettistä jalostamista ja eläinkokeita sotakoneiksi alistetuilla linbergheillä. 

   

Kun hän tapaa Knitin ja tämän lindbergh-ystävän Plamon, hän tietää löytäneensä jotain harvinaista, muinaisrotuisen lindberghin, joka voi korjata monia vääryyksiä ja pelastaa kenties linberghien ja ihmisten välisen suhteen. On nimittäin olemassa myytti menetetyistä siivistä - lindbergheillä on siis aiemmin ollut siivet omasta takaa, mutta ihmisten ahneus ja riidat suututtivat jumalat ja lindberghien siivet otettiin pois rangaistukseksi. 

   

     

Kaksi viimeistä osaa olivat tästä viisikosta onnistuneimmat. Ne avaavat paljon menneisyyden tapahtumia ja sitovat yhteen monia juonilankoja, jotka olivat aiemmin jääneet päättelemättä. 

  

Arvosanat: Osat 4-6: , Osat 7 ja 8:

         

Suomentanut: Juha Mylläri, 4. osa 193 sivua, 5. ja 6. osa 208 sivua, 7. osa 192 sivua, 8. osa 194 sivua, Sangatsu Manga 2017

  

Alkuperäinen nimi: Lindbergh (2011-2013)

  

Muita lukukokemuksia: Manga Puutarha (osista 4 ja 5), There, here and nowhere (osista 4-6), Kirjojen keskellä (osista 4-6, osasta 7, osasta 8)