Sivut

maanantai 5. marraskuuta 2018

Lokakuun luetut, kuulumisia ja marraskuun lukusuunnitelmia

   
Lokakuu on lempikuukausiani, yhtenä syynä kuukauden loppuhuipentumana oleva Halloween! Sen vuoksi olen nyt muutamana vuonna järjestänyt teeman mukaisen lukuhaasteen, jonka koontipostaus löytyy täältä. Lokakuussa julkaistiin yhden projektin tuloksia, jossa itsekin olen mukana tekemässä ja toisena alkuperäisenä ideoijana. Nimittäin kirjabloggaajien yhteinen YouTube-kanava nimeltään Kirjakultti. Siellä on julkaistu jo kuusi videota ja uusia suunnitellaan koko ajan. Tervetuloa seuraamaan kirjamaailman kuulumisia sielläkin.
  
Blogi on elänyt marraskuun ekat päivät hiljaiseloa, sillä nappasin Helsingin kirjamessuilta jonkin todella ärhäkän hengitystieinfektion, joka alkaa nyt viimein näyttämään lannistumisen merkkejä. Kyllästyttää tämä kipeily, kun edellista coniruttoa podin koko syyskuun. Niinpä kooste messuilta tulee vasta lähipäivinä. Bloggaamattomien pinokin on taas kasvanut, vaikka välillä ei olekaan jaksanut lukea - osa päivistä kun on mennyt kuumeisena nukkuen. Mutta jospa marraskuun viileys puhdistaisi ilmaa ja virkistäisi myös tämän bloggaajan.
  
Lokakuussa luin 11 kirjaa (2326 sivua). Näistä parhaat lukuhetket tarjosivat Hiljaiset joet, yksi koko kirjavuoteni kohokohdista, pettämätön Flavia de Luce teoksessa On hieno paikka haudan povi ja yllättävän koukuttava Pure mua. Parista Halloween-haasteeseen lukemastani kirjasta tulen kirjoittamaan vielä marraskuun puolella, mutta teemat sopinevat myös vuoden pimeimpään aikaan.
  
Kaikki lokakuussa lukemani kirjat: 
  • Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi
  • Philip K. Dick: Palkkionmetsästäjä - Blade Runner
  • Maarit Verronen: Hiljaiset joet
  • Elly Griffiths: Käärmeen kirous
  • Helena Waris: Vedenkehrääjä 
  • Mila Teräs & Silja-Maria Wihersaari: Hotelli Hämärä ja kummituspurkki 
  • Juha-Pekka Koskinen & Miranda Koskinen: Hallava hevonen 
  • Chris Riddell: Ada Gootti ja synkeä sinfonia 
  • Terhi Tarkiainen: Pure mua 
  • Anu Holopainen: Sydänhengitystä 
  • Joe Hill & Gabriel Rodríguez: Welcome to Lovecraft (Locke & Key #1)
    
Marraskuussa on tavalliseen tapaan tarjolla kaksi tempausta - NaNoWriMo (National Novel Writing Month), jonka aikana on tarkoitus kirjoittaa kirja. Vielä en ole omaa teostani tältä vuodelta päässyt aloittamaan, mutta kunhan saan voimat takaisin, niin alan työstää tekstiä. Pohdin, josko tänä vuonna olisi aika zombie-maailmanlopussa selviytymiselle. Toinen on lukuhaaste, jota kirjailija Karo Hämäläinen on yleensä vetänyt, mutta joka ei tänä vuonna ole sitä pystynyt itse ohjaamaan. Onneksi siihen saatiin toinen ihminen luomaan Facebookiin tapahtuma. Tarkoituksena on siis lukea 30 sivua päivittäin. 
  
Minulle 30 sivua ei ole tuottanut ongelmia, ja olenkin nyt menossa jo toisen kirjan parissa. Luin lokakuun viimeisinä päivinä aloittamani Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirouksen loppuun ja aloitin Magdalena Hain Kolmannen sisaren. Fantasiapainotteisesti on siis menty. Loppukuukauden lukupino näyttää myös herkulliselta. Joukossa on niin lukupiirikirja (Puoliksi paha), kuin arvostelukappaleita paitsi omassa blogissa käsiteltäväksi myös kritisoitavaksi Risingshadowlle ja Tähtivaeltajaan 1/2019. 
  
Marraskuun lukupinossa:
  • Stephanie Garber: Valenda
  • Sally Green: Puoliksi paha
  • J. S. Meresmaa, Teresa Myllymäki, M. A. Tyrskyluoto (toim.): Sirkus Synkkä
  • Elina Rouhiainen: Aistienvartija
  • Johanna Sinisalo: Renaten tarina
  • Lars Wilderäng: Tähtipöly
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti