Sivut

torstai 31. lokakuuta 2019

Kauhua lapsille - Halloween edition

"Tuntuu, että tässä maailmassa on yhtäkkiä enemmän kuin me on osattu koskaan edes kuvitella. Enemmän kauhua. Enemmän kamaluuksia. Enemmän vaaroja."
   
   
  
Max Brallierin humoristisesti kirjoittaman ja Douglas Holgaten vauhdikkaasti kuvittaman Maailman viimeiset tyypit -kirjan jatko-osassa Zombiparaati maailmanlopun syyt viimein paljastuvat.

Yhtäkkiä suru iskee päin naamaa. Miten monta mahtavaa videopeliä olikaan parhaillaan suunnitteilla silloin, kun hirviöt tuhosivat maailman? Nyt niitä ei ikinä julkaista! Mä se saa ikinä pelata niitä! (s. 15)

Päähenkilö Jack on orpopoika, jonka ottoperhe hylkäsi, kun kaupungin kaduilla alkoi raahustamaan zombilauma. Zombit ja muut hirviöt ovat tulleet maailmaan toisesta ulottuvuudesta, joka on pahiksen loppuun kaluama. Hirvityksen kannattajat avasivat portaalin tuoreeseen maailmaan, joka sykkii elämää heidän palvomansa olennon ravinnoksi. Ovi kuitenkin meni kiinni ennen kuin peto ehti päästä lävitse.

Jack ja hänen ystävänsä yrittävät parhaansa mukaan estää tämän tulemisen ja tuhota samalla olennon kannattajia. Toiminnan tiimellyksessä he myös täydentävät hirviökirjaansa eli bestiaaria. Vaikka bestiaarin kokoamista "ei voi verrata Frodon retkeen Valtasormuksen kanssa Tuomiovuorelle -- Kutsumalla mitä tahansa randomia tehtävää etsintäretkseksi elämästä tulee PALJON hauskempaa."

Quint Baker ilmoitti: "Meidän pitäisi tehdä bestiaari, ystävä! -- kokoelma tietosanakirjamaisia kauvauksia myyttisistä olennoista."

"Tuo kuulostaa vain snobbailevalta tavalta sanoa 'hirviötietokirja'", sanoin.
"Mutta paremmalta!" Quint hihkaisi. "'Tietokirja' tuo mieleen koulun ja opiskelun. 'Bestiaari' on rypistyneitä, kellastuineita sivuja, joista hönkivät hirviöt ja ammoinen historia." (s. 4) 

Kirjan aikana maailman viimeiset tyypit kummastelevat, kuinka zombeja tuntuu olevan vähemmän kuin normaalisti. Myös tätä arvoitusta ratkotaan enemmän tai vähemmän koko porukan voimin. Kirjan isoimpia teemoja kun on se, ettei edes sankarin pidä tehdä kaikkea yksin vaan jakaa selviytymistaistelun taakkaa myös ystävien kesken.

Kirjassa käytetään paljon erikoisempia kirjoitusmerkkejä toisen ulottuvuuden olentojen nimissä. Ne saattavat vaikeuttaa joidenkin lukukokemusta, mutta nostan kääntäjälle hattua, kuinka niihin oli saatu todella hauskoja kielileikkejä mukaan. Kiinnostaisi nähdä millaisia nuo ovat olleet alkuteoksessa. Teoksen kieli on muutoinkin mukavan värikästä, mikä sopii hahmoille vaikka muutama ilmaisu varmaan menee osalta lukijoista ohitse (kuten kanttuvei).
  
Kolmas osa Painajaiskuningas ilmestyy heti alkuvuodesta 2020. Kirjojen pohjalta on tehty myös Netflix-sarja.

Etäällä näkyy puiden seinämä. Edessä häämöttää metsä. Näyttää kuin se tihkuisi pimeyttä, aivan kuin paikka ei sietäisi valoa. Siellä asuu pahuus. (s. 238)
     
   
   
Arvosana:
              
Takakannesta:
Naura aivosi pihalle!
  
Maailman viimeiset tyypit saavat vastaansa entistä suuremman hirviöhaasteen. Jokin tuntematon viekas voima kutsuu zombeja kokoon. Se mikä hallitsee zombeja, kykenee ihan mihin vain…
  
Jack Sullivan osaa katsoa maailmanloppua myönteisestä kulmasta: jos mukaan ei lasketa eloonjäämiskamppailua hirviöitä ja zombeja vastaan, elämä on letkeää hauskanpitoa. Lisäksi hänellä on seuranaan kolme parasta kaveriaan – todennäköisesti myös maailman viimeiset elossa olevat ihmiset - sekä Turre-hirviö lemmikkinä.
  
Sitten zombit alkavat kadota. Kuka haalii itselleen zombiarmeijaa?
   
Maailman viimeiset tyypit -sarja on ollut huima menestys, kirjoja on myyty maailmanlaajuisesti jo kaksi miljoona kappaletta. Kirjoihin perustuva Netflix-sarja lanseerataan syksyllä 2019.
  
Suomentanut: Ulla Selkälä, 293 sivua, WSOY 2019

Alkuperäinen nimi: The Last Kids on Earth And the Zombie Parade (2016)

Sarjassa ilmestyneet:

  
Muita lukukokemuksia: Kirjavinkit
  
Samankaltaista luettavaa: Jeff Kinney: Neropatin päiväkirjat, Andy Griffiths: Maailman paras puumaja, 13 kerrosta, Timo Parvela & Bjørn Sortland: Kepler62-sarja
   
   
"Aina kun Raparperia vaivasi jokin, hän meni yksin metsään. 
Syksyinen luonto oli kevyen sateen jälkeen täynnä tuoksuja ja värejä."
   
    
  
Geoetsivät ja vaeltava aave on Johanna Hulkon lastenkirjasarjan toinen osa. Ensimmäisestä kirjasta Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus kirjoitin kesällä, jolloin ilmoitin, että haluan ehdottomasti lukea sarjaa enemmänkin. Tämä sopikin erinomaisesti Halloween-lukuhaasteeseen, sillä kirjan nimessäkin mainitun aaveen lisäksi kirjassa myös vietetään Halloweenia. 
   
Raparperin koulussa on alkamassa remontti, jonka takia luokat siirtyvät väistötiloihin. Raparperin luokka päätyy Nokian vanhalle tehtaalle, jossa väitetään kummittelevan. Geoetsivien porukka tekee uuden kätkön, jonka ratkaisemiseksi on luettava tiettyä tietokirjaa alueen historiasta koordinaattien ratkaisemiseksi. Ensimmäinen nettiin kirjattu löytö riemastuttaa porukkaa, mutta jotakin outoa sen tallentaneessa käyttäjässä on.

Syysloman jälkeen parasta oli Halloween-disko. -- Juhliin sai myös naamioitua. Paras puku palkittiin. 
Raparperi päätti pukeutua perinteisesti noidaksi. tai ei perinteiseksi siinä mielessä kuin isä ja Pekka kuvittelivat. he ehtivät jo kantaa kasan mummon vanhoja huiveja ja värikkäitä esiliinoja olohuoneen pöydälle ennen kuin Raparperi huomasi, mitä oli tekeillä. Isä laski masentuneena kahvipannun kädestään, kun tyttö ilmoitti, ettei aikonut koskeakaan vanhoihin riepuihin.
-- 
Yläkerrassa hän veti ylleen mustat legginsit ja pitkähihaisen mustan topin. Lyhyessä mustassa harsohameessa oli violetteja strasseja. Päähän tuli suippopäinen noidanhattu, jonka hän oli itse ostanut viikkorahoistaan. (s. 123-125)

Raparperin koulussa on remontinkin takia suuri säästökuuri. Osa tavaroista kuljetetaan väistötiloihin muuttoautolla, mutta oppilaat joutuvat osallistumaan talkoisiin kantamalla omat tuolinsa. Lisäksi kaikilta luokilta otettiin pois tehtäväkirjat, mutta koska opettajat käyttävät kopiokonetta tavallista enemmän, todellista säästöä ei pääse syntymään. 

Hulkon kirjat ovat loistavia monessakin mielessä. Ne ovat sopivan mittaisia, jännittäviä ja niiden ihmishahmot ovat moninaisia sekä uskottavia. Näitä voisi kutsua nykyajan Viisikoiksi! En voi kuin suositella tätä sarjaa niin kaikille lukemisen vasta aloittaneille kuin pidemmällekin edenneille. 
   
Arvosana:
   
Takakannesta:
Raparperin koulu joutuu remonttiin, ja osa luokista siirretään evakkoon toiselle puolelle kaupunkia. Geoetsivien yhteydenpito muuttuu hankalaksi, vaikka tutkittavaa riittäisi. Raparperin uudella koululla selvästi kummittelee, ja porukan tarkasti laatima geokätkö löydetään ennen aikojaan. Kuka kumma on voinut tietää kätköstä? Lokikirjan on kuitannut pahaenteisesti nimimerkki Vaeltava aave...   
   
149 sivua, Karisto 2013
  
Kuvitus: Jari Paananen

Sarjassa ilmestyneet:
  1. Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus (2013)
  2. Geoetsivät ja vaeltava aave (2013)
  3. Geoetsivät ja muinaishaudan salaisuus (2014)
  4. Geoetsivät autiolla saarella (2014)
  5. Geoetsivät ja vesiseikkailu (2015)
  6. Geoetsivät ja salaperäinen Sasu (2015)
  7. Geoetsivät ja yksikätinen madonna (2016)
  8. Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka (2017)
  9. Geoetsivät ja Linnavuoren lurjus (2018)
  10. Geoetsivät ja koulun kummitus (2019)
    
"Puolikas kuu pilkotteli keltaisena pilvenrepaleiden lomasta. 
Jostain kuuluu matala hu-hu-hu-hu-hu-ääni."
      
   
  
Kilikorven vampyyri on Anu Holopaisen lapsille suunnatun Iik -sarjan toinen osa. Tämä oli paljon pelottavampi kuin enimmäinen tai ainakin sen gore-kerroin oli suurempi. Päähenkilöt ovat alakoululaiset kaksoset Saku ja Sussa sekä heidän esikouluikäinen pikkusiskonsa Siiri. Reipas ja tahdoltaan taipumaton Siiri oli ehdoton suosikkini tässä osassa. 
     
Sakun kauhu hellitti hiukan kun hän tajusi, ettei mummo ollut mikään yliluonnollinen olento, vaan kaikesta päätellen aivan tavallinen ihminen. (s. 35)
  
Kirja alkaa siitä, kun Saku lukee luokassa Bram Stockerin Draculaa, sillä Kauhukännykän tapahtumat ovat ravistelleet häntä. Teoksen hän on valinnut sillä periaatteella, että vampyyrejä nyt ei ainakaan ole olemassa. Mutta kuinka ollakaan, kesken tunnin Saku näkee jotain tummaa lentävän koivujen ltvojen yläpuolella ja nappaavan yhden pihan variksista. Pian alkaa kuulua huhua kadonneista eläimistä ja ihmisistä, joiden kimppuun on käyty lenkkipolun varrella.
  
Saku ja Sussa haluavat ottaa selvää, oliko koulussa nähty olento tosiaan vampyyri lepakon muodossaan, mutta pikkusisko Siiri tunkee mukaan. Ja hyvä niin, ilman häntä moni asia olisi mennyt aivan toisin. Neuvokas Siiri kun ei jähmety tiukassakaan paikassa. Teoksen loppuun on jätetty myös pari todella kiinnostavaa juonenkäännettä. Olisi  kyllä ollut kiinnostavaa nähdä mitä olisi tapahtunut, jos toinen niistä olisi mennyt hieman eri tavalla. 

Saku kiljaisi minkä keuhkoista lähti, ehti haistaa ällöttävän, mätää lihaa muistuttavan leyhähdyksen, ja sitten hän tunsi terävien hampaiden laskeutuvan kaulalleen. Kuului rapea rouskahdus ja tuskan kiljaisu. (s. 59)
  
Holopainen käyttää paljon erikoisia sanavalintoja, jotka haastavat nuorimmat lukijat, niin hyvässä kuin pahassakin. Näitä ovat mm. teutaroiminen, raijaaminen ja läimäre. Osan pystyy päättelemään yhteydestä, mutta kaikki ovat tuskin aivan helppoja ymmärtää. Kummastelin kovasti ikkunan kahvan synonyymejä suljin ja lukitsin, en olisi itse koskaan tullut käyttäneeksi kumpaakaan. Mutta miksi kummassa vaarnasta käytetään sanaa vaaja? Se kun on aivan erilainen ja eri tarkoitukseen tehty puutikku.
  
Hauskasti kirjasta löytyy sivuhenkilö, jolla on sama etunimi kuin minulla. Holopainen on teinivuosieni kirjallinen idoli joten tällainen kaiman löytyminen hänen kirjastaan tuntui kikatuttavalta. Se olikin varmaan ainoita kertoja kun nauroin kirjaa lukiessani, sen verran jännittävä seikkailu tämä oli, eli herkimmille lukijoille varoitus! Suosittelisin tätä yli 10-vuotiaille.

Jos vaampyreitä kerran oli olemassa, ehkä saattoi olla myös ihmissusia ja zombeja? (s. 100)
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Saku näkee koulun liepeillä oudon lentävän otuksen, joka tarkemman tutkimuksen perusteella vaikuttaa ihka oikealta vampyyrilta. Kun kaupan tätiä yritetään purra Kilikorven laitamilla, Saku Sussa sekä innokas pikkusisko Siiri lähtevät öiseen vamyyrijahtiin.
  
Korvessa sijaitsevasta Karhuluolasta löytyy melkoinen yllätys, ja matka jatkuu vanhalle, mystiselle metsäkirkolle. Mutta onko kahdessa viidesluokkalaisessa ja yhdessä eskarilaisessa riittävästi vastusta kauhistuttavalle verenimijälle?
  
111 sivua, Myllylahti 2019

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti