Sivut

perjantai 1. marraskuuta 2019

Halloween -lukuhaasteen kooste

   
Lokakuu on taputeltu ja se tarkoittaa, että on aika tehdä Halloween -lukuhaasteen kooste. Kommentoi tai linkkaa kommenttikenttään lukemasi teokset, niin kokoan ne listaan. En malta odottaa, mitä kaikkia kirjoja haasteen aikana luettiin, tulen varmaan keräämään ideoita ensi vuodelle. 
   
Minun lukusaldooni kertyi lopulta kuusi teosta, sillä kuukauden alussa junnailin yhden kirjan kanssa ihan luvattoman pitkään ja loppukuussa Helsingin kirjamessut haukkasivat ison palan jaksamisesta. Messupäivien jälkeen kun olin niin väsynyt, että kaaduin melkein suoriltaan sänkyyn anoppilassa. Olen silti ihan tyytyväinen. Luin niin suomalaista, käännettyä kuin englanniksikin, uutuuksia ja klassikon, zombeista, vampyyreistä ja murhista. Vietettiinpä yhdessä kirjassa Halloween-juhliakin. 
  
  
      
Haasteeseen luettua:
    

22 kommenttia:

  1. Luin haasteeseen kaksi lastenromaania.
    - Barbara Cantini: Mortina ja kuoliaaksinaurattava juttu
    - Paula Noronen & Kati Närhi: Yökoulun pieni kauhukäsikirja
    http://luetaankotama.blogspot.com/2019/11/kauhukirjoja-halloweeniin-lapsille-ja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä korjaus: Tuo eka kirja on siis Mortina - Kuoliaaksinaurattava juttu eikä Mortina JA kuoliaaksinaurattava juttu

      Poista
    2. Kiitos haasteeseen osallistumisesta ja linkistä! ♥ Tuo Mortina ilmestyi ihan yhtäkkiä. Huomasin kevään katalogista kaksi ekaa osaa ja ihastuin heti hahmoon!

      Poista
  2. Hyvin sait luettua haasteeseen! Tämä olikin oikein kiva haaste, jonka tiimoilta tuli katseltua ja valittua kirjoja lukuun vähän eri silmin.

    Tuo Isaac Marionin kirja Warm Bodies vaikuttaa nimenä kiinnostavalta. Aitoko blogata siitä jossain vaiheessa?

    Itse luin haasteeseen neljä kirjaa, löytyvät blogistani:

    http://mainoskatko.blogspot.com/2019/10/halloween-lukuhaasteeseen-lukemani.html

    Tässä vielä lista:

    1. Jane Harper: The Lost Man
    2. Amanda Mason: The Wayward Girls
    3. John Arcudi ja Jonathan Case: The Creep
    4. Yoko Ogawa: The Memory Police

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, että haaste inspiroi valitsemaan luettavaa ja kiitos linkistä & listasta. ♥ Marionin teoksen pohjalta on tehty myös samanniminen elokuvakin, josta pidin ehkä vähän enemmän kuin kirjasta (katsonut sen ainakin kolmesti), mutta ei se missään nimessä huono kokemus ollut. Pitää lukea ehdottomasti jatko-osatkin. Kirjasta tulee postaus mahdollisimman pian tämän kuun aikana.

      Poista
  3. Luettiin lokakuussa kaikkea muuta, mutta haluttiin kuintenkin osallistua tähän haasteeseen. Eli tässä luetut halloween-teemaan sopivat lastenkirjat:

    1. E. L. Koningsburg: Ystäväni noitatyttö
    2. Hannu Mäkelä: Herra Huu
    3. Siri Kolu: No on se nyt kumma, Taika Taksinen
    4. Paula Noronen: Yökoulu ja vaarallinen operaatio
    5. Paula Noronen: Yökoulun pieni kauhukäsikirja
    6. Eppu Nuotio: Maailman viimeiset noidat
    7. Magdalena Hai: Painajaispuoti ja kamala kutituspulveri
    8. Mila Teräs: Hotelli Hämärä ja kummituspurkki
    9. Widmark, Martin: Frankensteinin kummajainen
    10. Anu Holopainen: kauhukännykkä
    11. Johanna Hulkko: Geoetsivät ja vaeltava

    http://kuonokirjassa.blogspot.com/


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun olitte mukana haasteessa! Kiitos luettujen listasta ja wau, luittepa kyllä huiman pinon kirjoja! ♥ Herra Huu kuuluu niihin lapsuuteni kirjoihin, jotka kaikki koulussa lukivat, mutta minä en. Ehkäpä täytyy näin aikuisiällä korjata tilanne! Tuo Maailman viimeiset noidat oli lukupinossani, mutten ehtinyt lukemaan sitä. No, ensi vuonna sitten!

      Poista
  4. Kiitos kivasta haasteesta, osallistun ensi vuonnakin, jos vielä järjestät tämän. :) Luin haasteeseen kahdeksan kirjaa. https://kirjahullunpaivakirja.blogspot.com/2019/10/halloween-lukuhaaste.html

    Charlaine Harris: Veren voima
    Terhi Tarkiainen: pure mua
    Stephenie Meyer: Uusikuu
    Justin Somper: Vampiraatit -Kirottujen laiva
    Mia Vänskä: Saattaja
    Mats Strandberg ja Sara B. Elfgren: Piiri
    Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä
    Laura Gallego García: Herääminen -Idhunin kronikat II

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun olit mukana haasteessa ja kiitos listasta! ♥ Järjestän tämän ehdottomasti ensi vuonnakin. Pure mua on todella hyvä kirja, harmi, kun sille ei (ainakaan näillä näkymin) ole tulossa jatkoa, vaikka kirjailija aluksi oli niin suunnitellut. Saattaja ja Piiri olisivat omassakin hyllyssä, jossain vaiheessa olisi luettava nekin. :)

      Poista
  5. Kirjasähkökäyrän Halloween-lukuhaasteen kirjat löytyvät blogista. Jostakin syystä tuntui, että melkein kaikki lukemani kirjat lokakuussa sisälsivät jännitystä, yliluonnollisuutta, pimeyttä, yöllisiä kauhujuttuja ym.
    https://kirjasahkokayra.blogspot.com/2019/10/halloween-lukuhaaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus käy niin, että huomaamattaan lukee perätysten kirjoja, joissa on sama teema tai elementti. Mukavaa, että olit mukana haasteessa! ♥

      Poista
    2. Kiitos Niina haasteesta ♥

      Poista
  6. Itse sain luettua vain 2 teosta.
    Johanna Hulkko: Geoetsivät ja koulun kummitus
    Carolyn Keene: Neiti Etsivä kummitussillalla
    Ei vain nyt mukamas tahtonut vain malttaa lukea enempää, mutta ehkäpä sitten vuoden päästä enemmän. Tosin yksi aiheeseen liittyvä kirja on edelleen itselläni lukemisen alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun osallistuit haasteeseen ja kaksikin kirjaa on hyvä säldo! ♥

      Poista
  7. Luin ja bloggasin vain yhden tähän haasteeseen, mutta se oli sitten sitäkin parempi :). Juttuni löytyy täältä: https://oksanhyllylta.blogspot.com/2019/10/warrent-13th-and-all-seeing-eye-tania.html

    Kiitokset kivasta haasteesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että olit mukana haasteessa. ♥ Ei se määrä yleensä laatua korvaakaan, joten kiva kuulla, että osui kohdalle sitten hyvä lukukokemus!

      Poista
  8. Kiva, että jaksat ylläpitää tätä kivaa haastetta. En yleensä lue paljon kauhua, mutta täältä olen löytänyt paljon hyviä vinkkejä. Oma lista painottui aikalailla lasten ja nuorten kirjoihin. Paras haastekirjoista oli Shirley Jacksonin We Have Always Lived in the Castle. Olisi kiinnostava tietää, mitä pidit siitä.

    T. book_dragon_t


    Luin kirjat:

    We Have Always Lived in the Castle / Shirley Jackson
    Hurmeen maku / Jukka Laajarinne
    Maailman viimeiset tyypit - Zombieparaati / Max Brallier
    Domowik / Ilkka Auer
    Kisu ja öinen seikkailu / Paula Harrison
    Kammotuksia / Reetta NIemelä & Marjo Nygård
    Crimson Peak / Nancy Holder
    Noita - Lännen ilkeän noidan elämä ja teot / Gregory Maguire

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun olit mukana haasteessa ja kiva, kun ehdit lukemaan noin paljon teemaan sopivia teoksia! ♥ Halloween -lukuhaaste on ehdottomasti suosikkini vetämistäni haasteista, joten se tulee olemaan olemassa niin kauan kuin bloginikin. Jacksonin kirja ihastutti eenkin alkupuolella, sillä se muistutti niin paljon Flavia de Luce-kirjoja. Yritän postata siitä mahdollisimman pian!

      Poista
  9. Kiitos jälleen kerran haasteen järjestämisestä! Tänä vuonna sain luettua kaksi teemaan sopivaa kirjaa: Victoria Schwabin City of Ghosts ja Elly Griffithsin Risteyskohdat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, kun olit mukana haasteessa! ♥ Griffithsin teokset sopivat aina hyvin tähän teemaan.

      Poista
  10. Olin haasteessa mukana ensimmäisen kerran ja teoksia tuli luettua neljä!

    Viveca ja Camilla Sten: Syvyyksissä
    Agatha Christie: Kurpitsajuhla
    Kristina Ohlson: Lasilapset
    Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli

    Postaus löytyy osoitteesta www.sonjaarstio.fi/blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että lähdit mukaan haasteeseen! ♥

      Poista