Sivut

lauantai 2. marraskuuta 2019

Lokakuun luetut, marraskuun lukuhaaste

   
Lokakuu on päättynyt. Se on yksi lempikuukausistani, koska syksy on minun voimavuodenaikani ja lokakuussa vietetään Halloweenia (tai kekriä tai samhainia tai Dia de los Muertosia, millä nimellä sitä itse kukainenkin haluaa kutsua, mutta pohjimmiltaan niissä kaikissa on sama sisältö: sadonkorjuun juhlintaa ja kuolleiden muistelemista). 
   
Halloween -lukuhaasteen kooste löytyy täältä. Siihen osallistui tänä vuonna ennätysmäinen määrä lukijoita paitsi blogistaniasta, myös kirjagrammaajista. Kaikkia luettuja ei ole vielä listattu, mutta jopa nyt niitä on ihan mahdottoman komea lista! (Käy ilmoittamassa omasi, jos et vielä ole!) 
 
Kuukauden aikana luin seitsemän kirjaa (1831 sivua). Parhaat lukuhetket tarjosivat Kadonneet ja kuolleet, Linna on aina ollut kotimme ja Warm Bodies. Ilmestyskirjan aloitin jo syyskuun lopussa, mutta se ei ole mitenkään maailman nopealukuisin teos, joten sen kanssa meni melkein pari viikkoa lokakuustakin. Mikä stressasi hieman, sillä olisin halunnut lukea enemmänkin Halloween-lukuhaasteeseen. Ei sillä, teos kyllä sopisi periaatteessa kuukauden teemaankin.
  
Lokakuussa oli myös kirjavuoden kohokohta Helsingin kirjamessut (ja kuun alussa olivat toki Turun omat messut, joilla en ole vielä kertaakaan käynyt, mutta ehkäpä ensi vuonna). Messuista on tulossa vielä oma raporttinsa, mutta voin sanoa, että oli aika kivat messut tälläkin kertaa!
     
   
Kirjasaalis:
  • Kat Falls: Vastavirta
  • Julie Murphy: Dumplin
  • Sara Pennypacker: Pax
  • Siri Pettersen: Mätä
  • Aprilynne Pike: Wings ja Spells
  • Sarah Prineas: Taikavaras 2 - Kadonnut
  • Rainbow Rowell: Eleanor & Park
  • Alex Scarrow: Time Riders - Saalistajan aika
  • Salla Simukka: Viimeiset
  • Maria Turtschaninoff: Maresi
  
Kirjamessuilta ja kirppareilta löytyi myös kiva kasa kirjoja, jotka olivat yhteensä n. 20€. Lähdettiin puolison kanssa tänä vuonna Helsinkiin jo messuviikon maanantaina, koska anoppi on muuttamassa lähipäivinä. Auttelimme vähän pakkaamisessa ja laatikoiden kantamisessa yläkerrasta alakertaan. Niinpä ehdimme käydä myös suosikki kirppikselläni Emmauksessa ja sattumalta osuimme myös Kierrätyskeskuksen sivupisteeseen. 
  
Kirjojen lisäksi ostin messuilta kaksi Skönä Tingin kirjanmerkkiä (3€/kpl) Sammakko kustannuksen osastolta (sulka ja tammi), voin suositella niitä lämpimästi, todella kivat kuva-aiheet sekä kestäviä laadultaan ja kaksi pinssiä (1€/kpl) Helsingin science fiction seuran osastolta (Go away. I'm reading. ja Keep calm and read on). 
  
Marraskuuhun kuuluvat 30 sivua päivässä lukuhaaste ja NaNoWriMo. Marraskuun lukuhaaste on alunperin kirjailija ja toimittaja Karo Hämäläisen keksintö ja ensimmäisen kerran sitä vietettiin vuonna 2014, mutta parina viime vuonna hän on väistynyt vetovastuusta ja haasteen Facebook-tapahtuman luomisen on ottanut hoidettavakseen bloggaajakollegani Jonna
   
Marraskuun lukupinostani löytyy:
  • Margaret Atwood: Testamentit
  • Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa
  • Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä
  • Kirsti Kuronen: Merikki
  • Ian McEwan: Kaltaiseni koneet
  • toim. Mia Myllymäki & Anu Korpinen: Metsän kronikka
  • Eppu Nuotio, Maami Snellman & Sanna Pelliccioni: Salasana: Rakkaus
  • Timo Parvela & Pasi Pikänen: Kepler62 - Uusi maailma: Kuiskaajien kaupunki
  • J.K. Rowling & Jim Kay: Harry Potter ja liekehtivä pikari
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti