Sivut

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Joona Koiranen (toim.): Äänellä jonka kuulet - Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta

   
Lukuhaasteissa: Pride-lukuhaaste, Popsugar Reading Challenge: An anthology 
   
Sain vinkin Joona Koirasen toimittamaan antologiaan Äänellä jonka kuulet - Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta, kun kysyin Twitterissä parhaita lukuvinkkejä sateenkaarevasta kirjallisuudesta. Tämä olikin varsin mielenkiintoinen tuttavuus! Kokoelmassa on viisi novellia, joista etenkin kaksi ensimmäistä ovat dystopioita, joissa trans- ja muunsukupuolisuus ovat periaatteessa laittomia. Näihin on selvästi otettu ideoita omasta ajastamme, jossa on edelleen ihmisiä, jotka eivät halua hyväksyä ihmisyyden moninaisuutta.
   
Ensimmäinen novelli Pure mun anananasta on velopunk-romaaneistaan tunnetulta Taru Luojolalta ja tämä lyhyt tarina sijoittuu samaan maailmaan. Tapahtumat alkavat valtiossa nimeltä Murica, jonka päättelen olevan entinen Yhdysvallat. Kaksitoista vuotta aiemmin kaikki transsukupuoliset erotettiin armeijasta ja sen jälkeen suurin osa tummaihoisista, latinoista ja aasialaisistakin lähti masta. 
  
Kaksi sotilasta lähetetään soluttautumaan Batanaramiin, jonne on paenut joukko transihmisiä, joita pidetään uhkana Muricalle. Twin-Cam on palannut kaappiin ja saanut pidettyä työnsä, koska ei erotu ulkonäöltään liikaa. Hänelle ja hänen niin ikään nimimerkkiä käyttävälle kollegalle on kerrottu, että Batanaram on roistovaltio, joka on köyhä ja jossa ei ole vapautta, mutta heidän saavuttuaan toiseen maahan, he saavat huomata, että asunto, ruoka, lääkäri ja osa vaatteista annetaan tulokkaillekin ilmaiseksi. Jopa sukupuolen moninaisuuteen suhtaudutaan avoimesti.
  
"Oletteko tulleet Muricasta?" Kyllä. "Vainotaanko teitä sukupuolenne takia?" Ky-kyllä. "Olisiko teidän vaarallista palata sinne?" Kyllä. "Siinä tapauksessa tervetuloa Batanaramiin!" (s. 24)
  
Novellissa käytettiin termiä kvääri, joka on suomennos monelle varmaan tutummasta sanasta queer. Luojola käyttää muutoinkin värikästä kieltä, esimerkiksi polkupyörä on fitsi, pudottamisen sijaan römpsäytetään ja ananakset taivutetaan anananaina. 
   
Toinen novelli, Chia on Heidi Airaksisen kynästä. Se kertoo kahdesta ihmisestä, jotka eivät mahdu "standadrdiin". Ihmiset on jaettu eri yhteiskuntaluokkiin pisteytyksillä ja "poikkeavasta seksuaalisuudesta tai epäselvästä sukupuolesta tuomitut kansalaiset" ja "samansukupuolisesta haureudesta" syytetyt menettävät suurimman osan pisteistään ja saavat alimman luokituksen, minkä lisäksi heidät määrätään "eheyttävään hoitoon". Jopa kadut on jaettu kaistoihin, joilla eri luokkiin kuuluvat kulkevat. Novellissa on kiehtovia sateenvarjotarkastajia, joiden merkitys jäi kuitenkin hieman kryptiseksi.
 
Chia oli tosin menettänyt pisteitä jo syntyessään. Hänen kehonsa ei täyttänyt sukupuolen binäärisiä standadrdivaatimuksia, joten hänen kohtalonsa oli sinetöity jo synnytyslaitoksella. (s. 62-63)
    
Kolmas novelli on kokelman kummallisin (enkä tarkoita tätä negatiivisessa mielessä). Sinä et ole kasvi on Edi Kabonin kirjoittama. Se kertoo hyvin kiehtovalla tavalla muuttuneesta ihmisten yhteiskunnasta. Ensinnäkin, sanaa ihminen ei enää käytetä, sen tilalla on sana olemus. Olemukset käyttävät hupullisia kaapuja ja kommunikoivat puhumisen sijaan otsaruutujen välityksellä, sillä ruumista ei ole, on vain mieli. Pinnan alla kuitenkin kuplii kapina.
 
Hän katseli vastaantulevia olemuksia, jotka näyttivät kaikki tismalleen samanlaisilta. Ainoastaan pituus erotti heidät toisistaan. (s. 77)
  
Oma suosikkini on kokoleman neljäs novelli, Asa Palon V-sana (jolle annan neljä tähteä). Se hyödyntää spefisarjoista tuttua trooppia eli jossain vaiheessa tulee jakso, jossa hahmojen pitää päättää kumpi koetuista maailmoista on oikea, kumpi harhaa. Näitä on ollut mm. Doctor Whossa (kausi 5, jakso 7 "Amy's Choice") ja Buffy, vampyyrinmetsästäjässä (kausi 6, jakso 17 "Normal Again").
 
Pyydän paperia ja kynää ja piirrän huojuvan, alkueliötä muistuttavan alueen. Selitän, sen olevan eräänlainen spektri. Että siinä missä heidän näkökulmastaan on olemassa ainoastaan kaksi vastakkaista sukupuolta, kuin janan eri päät, minulle koko spektri on yksi suuri sukupuoliavaruus. Minä en osaa asettaa itseäni janalle, tarvitsen avaruuden verran tilaa ollakseni minä. (s. 123-124)
  
Päähenkilö Auri elää polyamorisessa kommuunissa maailmassa, joka postapokalyptinen (kun kirjoitin J.S. Meresmaan Dodosta peräänkuulutin lisää polyamoriaa kirjallisuuteen, en kyllä arvannut, että näin nopeasti olisin saanut lisää). Mitään tarkkaa ei kerrota, mutta pieniä vihjeitä vilahtelee tekstissä. On saastealue, joka leviää ja radiokanavia hiljenee laitteiden hajottua. "On kulunut vasta pari sukupolvea siitä, kun maailmassa alkoi uusi aamu pitkän ja pimeän romahduksen jälkeen." Tässä maailmassa ihmiset ovat palanneet kalevalamaisille juurilleen, elämistä puhutaan eufemismein "etteivät ne kuule ja ota kutsuna". Esimerkiksi variksia karkotetaan loitsuin ja niitä kutsutaan harmaapaidoiksi, roskapuluiksi, paskalinnuiksi, vainovarpusiksi ja mustapäiksi.
 
En minä ole... nainen. Saan soperrettua ennen kuin itku tulee. -- Kaikki tämä epäily, kyseleminen ja olettaminen ovat väsyttäneet minut. -- Minua kuulusteltiin. Yksi oli ainakin lääkäri, ja hän yritti udella minulta, miksi minä en tunne kuuluvani siihen sukupuoleen, mihin henkilötunnukseni minut lokeroi. Ja että mikä minä sitten olen. (s. 117 ja 123)
  
Välillä Auri näkee unta toisesta maailmasta, jossa on kyberpunkmainen ja totalitaristinen fiilis. Hän on kieltäytynyt tekemästä ilmaista työtä, päätynyt aktivoitavaksi ja hallituksen naisille osoitettuihin yhteiskunnan rakentamiseen liittyviin tehtäviin, vaikka Auri ei identifioidu naiseksi. Loppu on avoin, mutta lukijalle annetaan vihjeitä, kumpaan maailmaan Auri lopulta asettui. Tätä novellia oli tosi kiva lukea! 
  
Kokoelman viides novelli on antologian ainoa kauhugenren edustaja. Nalle Mielosen Ulvova talo kertoo kartanosta, joka sijaitsee Pohjois-Karjalassa, vain täpärästi Suomen puolelle jääneellä mäellä, millä on pitkä historia. Paikka tunnetaan Neidonlehdosta, maagisesta energian risteämiskohdasta, missä on tehty urhauksia ja palvontaa. Kartano on rakennettu tuon pyhätön ympärille. 
 
Eniten Hukkaa kuitenkin vaivasi tohtori Kajaksen maalaamat taulut, joita oli ripoteltu -- ympäri taloa. -- maalauksissa toistui keltaiseen puettu hahmo, joka esiintyi joissakin teoksissa miehenä, toisissa naisena. Ja lähes aina hänen läheisyydessään oli myös pimeydestä tunkeutuva olento, jonka muoto vaihteli -- osia vuohesta kuin mustasiipisestä korpista. (s. 144)
  
Talo alkoi ulvoa vasta 1970-luvulla, kun sen omistaja vaihtui. Myös kartano muuttui uuden omistajan aikana, sillä hän rakensi kartanoon kuumepainajaista muistuttavia, käärmemäisesti luikertelevia käytäviä, piilotettuja kulkuväyliä, salaisia huoltoportaikkoja ja paneelien taakse kätkettyjä huoneita. Novellin päähenkilö on taiderestauroija nimeltään Hukka. "Onko se sinun oikea nimesi? -- Kuinka niin arkipäiväisen oloinen utelu saattoi tuntua niin uskomattoman sopimattomalta?"
 
Joillekin ihmisille sana "trans" oli kirosana, joka muutti heidät hetkessä näennäisen tavallisista kansalaisista heinähankoja ja soihtuja heiluttaviksi lynkkauspartioiksi. Kuinka vaikeaa heillä mahtoikaan olla näinä moderneina aikoina. Ennen pedot sentään tunnisti: Frankensteinin hirviö oli -- selkeä kummajainen. Mutta nykyään hirviöt pukeutuivat valepukuihin, söivät hormoneja, kävivt leikkauksissa ja hiiviskelivät väärissä pukukopeissa saalistamassa seuraavaa uhriaan. Mikään ei ollut turvassa, eivät edes julkiset naistenhuoneet ja niiden pyhä koskemattomuus. (s. 149)

  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Sukupuolen moninaisuudesta puhutaan yhä enemmän, mutta merkitystä on myös sillä, kuka puhuu. Tämän antologian tarkoituksena on nostaa esiin lahjakkaita kirjoittajia ”meiltä meille” -periaatteen mukaisesti.
  
Kokoelman viisi novellia kertovat dystooppisista tulevaisuuksista, joissa piilee toivon ja rakkauden siemen, yhteiskunnista, joissa kaikki ei ole sitä miltä näyttää, sekä talosta, jonka kammottaviin sokkeloihin on piilotettu ikiaikainen voima.
  
Tämä kirja on tehty juuri sinulle.
  
173 sivua, Ääres 2019
    
Luettu myös täällä: Nuori voima

4 kommenttia:

  1. Asa Palon V-sana on ehdolla tämän vuoden Atorox-palkinnon saajaksi. Saa nähdä miten käy. ^^

    Jos kiinnostaa tukea sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kirjoittajien omaa ääntä, novellikokoelma on tällä hetkellä alessa verkkokaupassamme aares.fi/verkkokauppa. Tuotoilla rahoitetaan antologian toinen osa, joka ilmestynee ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään peukkuja sijoittumista toivoen!

      Poista
  2. Mulla oottaa tää kirjahyllyssä lukuvuoroon pääsyään. Kuulostaa sun kirjotuksen perusteella todella lukemisen arvoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä kiinnostava tuttavuus, jota en olisi löytänyt, ellei joku olisi maininnut Twitterin parhaiden LGBTIQ+ kirjojen kyselyssäni. Harmi, kun tällaidet pienkustantamoiden kirjat / omakustanteet / indiet, miksikä nyt haluakaan tätä sanoa, käävät niin vähäiselle huomiolle.

      Poista