Sivut

lauantai 17. huhtikuuta 2021

Noitia, vampyyrejä, yksisarvisia ja lohikäärmeitä

“Täällä tapahtuu selvästi jotain outoa.”
 

  
Arvostelukappale
 
Lukuhaasteissa: Helmet 41. Kirjassa matkustetaan junalla
 
Laura Ellen Andersonin hurmaava sarja tyttövampyyristä ystävineen sai jatkoa. Ensimmäisessä osassa paljastui, että Pimeän valtakunnan asukkaat ovat turhaan vuosia pelänneet Valon olentoja, mutta mistä kaikki tämä on lähtenyt liikkeelle, siihen vastaa Amelia Kulmuri ja ylhäiset yksisarviset.
 
Amelian uusin ystävä, kuningas Vladimirin poika Tangine on puoliksi vampyyri ja puoliksi keiju. Hänen äitinsä Hentomieli on Valon valtakunnan kuningatar. Hän on kadonnut vuosia aikaisemmin ja nyt kaverukset lähtevät etsimään häntä.
 
“Me olemme ystäviäsi.” 
“Palvelijoita”, Tangine hymyili. 
“Ystäviäpä”, Amelia korjasi. 
Tangine veti syvään henkeä. “Ysss...” Hän pyyhki otsaansa. “Ysss...” Hän yritti uudelleen. “Ysvelijoita?” Hän näytti ylpeältä itsesään. 
“Se meni jo… paremmin”, Amelia sanoi. (s. 15)
 
Amelian äiti ompelee koko joukolle asut, joiden avulla he eivät erotu joukosta. Amelialla on jo valmiiksi siivet, niinpä hän tekeytyy keijuksi ja hänen lemmikkikurpitsastaan Purskusta tulee päivänkakkara. Jeti Flooran asu on yksisarvinen, viikatemies Kalmo saa enkelikisun tamineet ja kuningas Vladimir pukeutuu leppäkertuksi.
 
Näin varustautuneena joukko ylittää valtakuntien rajan. Heillä on kartta, mutta se tuhoutuu heti alussa. Myös kuningas Vladimirille käy hassusti, mutta lapset päättäsvät silti jatkaa matkaansa. Onneksi he saavat apua Valon olennolta ja saavat tietää kuinka Kimaltala-nimiseen paikkaan pääsee. Kuningas on epäillyt vaimonsa olevan mahdollisesti siellä.
 
Floora hypähti ylös ja pieraisi säikähdyksestä. 
Hohtava nuori yksisarvinen, jolla oli kimmeltävä tumma harja, istui viereisessä säkkituolissa. 
“MÄÄ IHAN PELÄSTYIN”, Floora sanoi. 
“Anteeksi!” yksisarvinen sanoi. “Ei ollut tarkoitus säikäyttää sinua. Sallinet minun esittäytyä. Olen Fabio. -- Olet aivan toista maata kuin kukaan muu yksisarvinen, jonka olen koskaan tavannut.” (s. 90-92)
 
Kimaltalaan pääsee vain sateenkaarijunalla. Matkan aikana Floora tutustuu Fabio-nimiseen yksisarviseen, joka kutsuu hänet ylhäisten yksisarvisten juhlaan. Amelia nuuskii ympäristöä yksisarvisten keskittyessä Flooraan ja löytää kadonneen kuningattaren ja tulee paljastaneeksi suuren huijauksen. Valon ja Pimeyden olennot pidetään tarkoituksella erossa toisistaan lietsomalla pelkoa.
 
“EN MÄÄ OLE MIKÄÄN NEITO, MÄÄ OON… -- MÄÄ OON VAHVA JA ITSENÄINEN YKSISARVINEN”, Floora sanoi.
--
“Minä sitten pidän vahvoista ja itsenäisistä yksisarvisista”, [Fabio] sanoi.
(s. 142)
 
Floora on ihan huippuhahmo! Tykkäsin tästä ekaa osaa enemmän, sillä kirja opettaa alleviivaamatta ja varsin nerokkaasti suvaitsevaisuudesta, valeuutisista ja propagandan levittämisestä. Se haastaa myös ajattelemaan itse ja kyseenalaistamaan vanhoja tapoja. Ja lisäksi näissä on todella kivaa huumoria.
 
Sarjan kolmas osa, Amelia Kulmuri ja muistovaras ilmestyy elokuussa.
 
Arvosana:


Takakannesta:

Amelia Kulmuri on takuulla suurisydämisin vampyyri, jonka olet koskaan tavannut!
 
Kun aurinko nousee Pimeyden valtakunnassa, Amelia ystävineen pukee valepuvut ylleen ja suuntaa kohti kammottavaa, kimaltavaa Valon valtakuntaa. Ystävysten päämääränä on löytää pitkään kadoksissa ollut kuningatar Hentomieli.
 
Pelottavat keijut ja karmivat enkelikisut lymyävät joka kulman takana, mutta Hentomieltä ei näy missään. Vaikuttaa siltä, että Amelian on sukellettava syvemmälle ylhäisten yksisarvisten maailmaan. Etsintöjen tiimellyksessä paljastuvat salaisuudet laittavat liikkeelle tapahtumavyöryn, jota tuskin kukaan osaisi aavistaa.
 
Amelia Kulmuri ja ylhäiset yksisarviset on hervottoman Amelia Kulmuri -kirjasarjan toinen osa. Se osoittaa, kuinka ulkokuori voi usein pettää — monin tavoin. Ainutlaatuinen huumori ja Amelian ystävät lemmikkikurpitsa Purskusta Kalmo Niittomieheen pitävät huolen, että tarinan parissa viihtyvät kaikki ikään katsomatta.
 
Laura Ellen Anderson on Lontoossa asuva kirjailija ja kuvittaja. Hän on julkaissut kymmenen vuoden aikana useita menestyneitä lastenkirjoja.
 
Suomentanut: Sarianna Silvonen, 238 sivua, Kumma kustannus 2021
 
Alkuperäinen nimi: Amelia Fang and the Unicorn Lords (2018)
 
Sarjassa ilmestyneet:
 
*****
 
“- Jos lohikäärme alkaa seurata jotakuta, niin se on suuri kunnia.”
 


 
Lukuhaasteissa:
Helmet 36. Kirjassa liikurtaan ajassa
 
Joonas Tolvasen lastenkirja Jademiekan arvoitus vie nojatuolimatkalle Kiinaan! 🐉
 
Tiedän, että siellä on panda-karhuja ja pitkä muuri. Kiinassa syödään paljon riisiä. Minä en tykkää riisistä. Se on kuivaa ja tarttuu usein kitalakeen. Ehdotan äidille, että pakataan matkalaukkuun perunoita. äiti ei ota ehdotustani tosissaan ja nauraa leveästi. (s. 7)
 
Jaakko ja Elias ovat tapaamassa mummia, joka on töissä museossa Pekingissä. Vieraillessaan Kielletyssä kaupungissa pojat matkaavat vahingossa menneeseen aikaan keisarin puutarhan kallion halkeaman kautta.
 
- Hassu. Sinä pakkaat reppuun aina turhaa roinaa, sanon. - Eihän me minnekään naparetkelle olla menossa, vaan Kiellettyyn kaupunkiin. (s. 13)
 
Jaakolla menee hetki tajutessa, että hän on siirtynyt ajassa taaksepäin. Pikkuveli on joutunut pulaan ja samalla Jaakko tulee monen mutkan kautta auttaneeksi tyttöä, jonka isä on vankilassa ja syrjäyttämään uusien ystäviensä avulla vallassa olevan vilpillisen keisarin.
 
Ihmettelen, minne asfalttitiet, kerrostalot ja autot ovat hävinneet. Näen ainoastaan hiekkateitä, rattaita vetäviä hevosia ja matalia rakennuksia. (s. 28)
 
Mukavan lyhkäinen ja vauhdikas kirja lukemaan oppineille. Alussa oli vaikea tottua lyhyisiin lauseisiin ja yksinkertaistettuun kieleen, mutta tarinan edetessä tyyliin tottuu samalla, kun teksti alkaa rönsyilemään runsaammaksi.
 
- Jos olemme tehneet aikamatkan muinaisuuteen, kuinka pääsemme kotiin? Elias kysyy. (s. 55)
 
Arvosana:

 
Takakannesta:

Kung-fu-taidotkin ovat tarpeen, kun veljeskaksikko päätyy aikamatkalle muinaiseen Kiinaan. Runsaasti kuvitettu seikkailu lukemaan opetteleville.

Jaakko ja Elias pääsevät Kiinaan tapaamaan mummia, joka on työtehtävissä Pekingin suurimmassa museossa. Kun veljekset livahtavat Kielletyssä kaupungissa hetkeksi omille teilleen, tapahtuu hurjia: pojat humpsahtavat kallionhalkeamasta menneeseen aikaan.

Onko mummin antamalla ikivanhalla onnenkorulla osuutta tapahtumiin? Miten niihin liittyy Jaakon kintereillä kulkeva lohikäärmeen poikanen? Entä keisarin tytär ja jademiekka, joka tarun mukaan hehkuu kirkkaana vain oikean keisarin kädessä?

101 sivua, Otava 2020

Kuvittanut: Janne Kukkonen

Luettu myös täällä: Lastenkirjahylly, Kirjojen keskellä
  
Sarjassa ilmestyneet:
  • Jademiekan arvoitus
  • Puunaamioiden kirous (tulossa elokuussa)
*****
 
“Eivät he nyt yhtä mittaa voineet törmätä yliluonnollisiin tapahtumiin!”
 

 
Lukuhaasteissa: Helmet 37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
 
Anu Holopaisen Iik -lastenkauhusarja viiden osa Plattilan noita on inspiroitunut The Blair Witch Project -elokuvasta.
 
- Ei me sentään olla mihinkään Saharan autiomaahan menossa, hän mutisi. - Mitä muuta sun muka pitää pakata kuin hammasharja? (s. 5)
 
Saku ja Sussa ovat lähdössä leirikouluun. Saku ei ole erityisen erähenkinen, mutta koska kaksossisko on hänen paras ystävänsä, hän suostuu lähtemään mukaan kameramieheksi. Video olisi sitten tarkoitus laittaa koulun sivuille muidenkin koettavaksi. Ja voisihan siellä metsässä vaikka sattua jotain jännää, mistä harmittaisi jäädä paitsi.
 
- Olisiko helpompi käyttää Google Mapsia? Nadia kysyi.
--
- Kaikkeen ei tarvita sähköä ja nettiä, me käytetään karttaa ja kompassia.
--
- Karttaa ja kompassia? Ihan kuin jotkut eläimet, Nikke mutisi.
--
- Kuka tietää, Sanni sanoi. - Joskus voi käydä niin, että teknologiaan ei voikaan luottaa tai sitä ei ole edes saatavilla. Silloin on hyvä olla vähän muitakin taitoja kuin vain selailusormen käyttö. (s. 19)
 
Saavuttuaan metsään, jossa joukon on tarkoitus samoilla ja yöpyä, he kuulevat parilta kalastajalta tarun, jonka mukaan siellä on asunut muinoin noita.
 
- Plattilan noita asui näissä metsissä parisataa vuotta sitten -- Söi pieniä lapsia, vei niitä metsän uumenissa olevaan taloonsa, jota kukaan ei koskaan löytänyt. Noita herää aina kahdenkymmenen vuoden välein etsimään syötävää. Nyt taitaa olla kahdeskymmenes vuosi viime kerrasta. (s. 24)
 
Kun yksi leiriläinen katoaa ja puun oksalta löydetään roikkumasta risuista tehty nukke, ovat kaksoset varmoja, että taru on täyttä totta. He ovat kohdanneet yliluonnollisia ja ekstraterestriaaleja olentoja aiemminkin. Kun molemmat opettajatkin katoavat, lasten on päätettävä, mitä seuraavaksi tehdään.
 
Nikke poimi kuusen oksien seasta tikuista kyhätyn kapineen. Se oli solmittu jonkin sitkeän ruohokasvin lehdillä kokoon ja muistutti etäisesti ihmistä, jonka kädet ja jalat ovat harallaan.
- No toi on ihan kirjaimellisesti tikku-ukko, Saku sanoi ja pyrskähti hermotuneeseen nauruun.
- Tää on jotenkin karmiva, Nikke sanoi.
(s. 49)
 
Kirja on lyhkäinen ja täynnä toimintaa. se sopii hyvin 9+ lapsille. Ei kuitenkaan kannata lukea tätä ennen nukkumaanmenoa. Metsään eksyminen on yksi minun peloistani (enkä varmaankaan ole tämän kanssa yksin) ja siksipä kirja aiheutti ihan aitoja väristyksiä.
 
Saku näki mielessään, kuinka he kaksi kerrallaan lähtisivät aina etsimään edellisiä kadonneita, kunnes kaikki olisivat metsän uumenissa. -- Jos joku etsijä löytäisi kameran, muu maailma saisi edes tietää metsän vaarallisista voimista. (s. 57 ja 73)
 
Arvosana:

 
Takakannesta:
Alakouluikäisten suosittu IIK!-sarja nostattaa jälleen kauhunväreitä, tällä kertaa noitametsään suuntautuvan leirikoulun merkeissä. Helppolukuinen, maltillisen pituinen ja sopivan jännittävä tarina houkuttelee myös vähemmän lukevia lapsia uppoutumaan kirjaan.
 
Sussa ja Saku osallistuvat leirikouluun, joka suuntaa Plattilan metsiin muutaman yön vaellukselle. Leppoisa retki saa huolestuttavan käänteen, kun paikalliset kertovat retkeläisille Plattilan noidasta, joka sieppaa lapsia ja estää kännyköiden toimimisen. Ennen pitkää yksi luokkatovereista katoaa metsään, ja hänen jälkeensä myös molemmat opettajat.
 
Neuvokkaat leirikoululaiset jatkavat matkaa omin päin, mutta metsä tekee heille pelottavia temppuja: polut vaihtavat paikkaa ja jokin näkymätön olento kiertelee tutkimassa telttoja yön pimeydessä. Kun vielä yksi leiriläinen katoaa ja hänen äänensä kutsuu metsän keskeltä löytyvästä kummitustalosta, on aika kohdata Plattilan noita silmästä silmään!
  
116 sivua, Myllylahti 2021
 
Sarjassa ilmestyneet osat:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti