Sivut

perjantai 2. heinäkuuta 2021

Kesäkuun luetut

   
Kesäkuu oli ihana kuukausi kirjojen kuvaamisen suhteen. Suunnittelin kävelyretkiä puolisoni kanssa sillä periaatteella, että nappaan mukaan ainakin yhden kirjan ja kuvaan sen matkan aikana. Oulussa lämpötila pysyi varsin maltillisena, ainakin verrattuna etelämpänä asuvien siskojeni kokemuksiin ja jaksoin lukea paljon niin dekkariviikolle kuin Pride-lukuhaasteeseen. Lisäksi kuukauden lukusaldossa oli kaksi Tähtivaeltajaan 3/2021 luettua teosta, novelliantologia Nouse luontoni sekä Josh Malermanin Malorie.
  
Heinäkuussa on luvassa ainakin kesälukumaraton tulevana viikonlopuna, Naisten viikon lukuhaasteQueer-lukuhaaste päättyy ja kuun viimeisenä päivänä on taas luvassa Klassikohaaste
  
Luin yhteensä 23 kirjaa (5098 sivua), joista 12 oli sarjakuvaa, 7 lanua, yhden novelliantologian, yhden klassikon, yhden dekkarin ja yhden kauhuksi luokitellun teoksen (sillä Emma Luoman Perhosten ajasta jäi viimeiset kuutisenkymmentä sivua heinäkuun puolelle). Parhaat hetket vietin Heartstopper-sarjisten, Yrmeän yksisarvisen, Spy x Family ja mangan sankarittarien Elainan ja Freyan parissa. Suurimmat pettymykset koin Malorien ja Rallin kanssa. 
  
Kesäkuun kaikki luetut: 
  • Josh Malerman: Malorie
  • Alice Oseman: Heartstopper 2 & 3
  • Johanna Hulkko: Geoetsivät autiolla saarella & Geoetsivät ja vesisekkailu
  • Elly Griffiths: Maan alla
  • Eeva Joenpelto: Ralli
  • Joona Koiranen (toim.): Nouse luontoni - Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta
  • Tillie Walden: Are You Listening?
  • Sabrina Symington: First Year Out
  • Gengoroh Tagame: My Brother's Husband 1
  • Jessica Schiefauer: Pojat
  • Tatsuya Endo: Spy x Family 1
  • Mila Teräs: Amiraali
  • Alice Oseman: Heartstopper 4
  • Marc-Uwe Kling & Astrid Henn: YksisarvEInen
  • Pip Bird & David O'Connell: Yrmeä yksisarvinen
  • Salla Simukka: Matalapaine/Korkeapaine
  • Kayoru: Rakastunut robottiin 2
  • Rina Yagami: Kirottu suudelma
  • Yu Tomofuji: Wolfull Moon
  • Jougi Shiraishi & Itsuki Nanao: Wandering Witch - The Journey of Elaina
  • Keiko Ishihara: Prince Freya 1
  
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat:

4. Historiallinen romaani: Eeva Joenpelto: Ralli
11. Kirja kertoo köyhyydestä - Sala Simukka: Maalapaine/Korkeapaine
15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi - Mila Teräs: Amiraali
16. Kirjassa eletään ilman sähköä - Josh Malerman: Malorie
24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki - Tillie Walden: Are You Listening?
38. Kirja on käännetty hyvin - Jessica Schiefauer: Pojat
    
   
Heinäkuun lukupino:
  • Elizabeth Acevedo: Maata jalkojen alle
  • Mintie Das: Kuolleetkin Ghostaa
  • Catherine Doyle: Kadonneet merenväkiset
  • Eva Frantz: Yön kuningatar
  • Kerstin Gier: Rubiininpuna
  • James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni
  • Åsa Larsson, Ingela Korsell & Henrik Jonsson: Pax 2 – Tuonenkoira
  • Merja Toppi: Jäätävä sarjaimuttaja
  • Jessica Townsend: Onttorokko - Morriganin ajojahti

4 kommenttia:

  1. Nuo Heartstopperit on todella ihania! <3

    Mullaki muuten hyllyssä oottaa Dasin ja Townsendin kirjat lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on sitten pitkä odotus Heartstopper 5:n kanssa, kun tulee vasta ensi vuonna.

      Poista
  2. Oletpas lukenut paljon! Itse sain kasaan 11 kirjaa viime kuussa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kyllä harvinaisen hyvä lukukuukausi. 11 kirjaa on sekin tosi mainio kasa luettuja elämiä.

      Poista