"Olkaa varovaisia, jos avaatte kirjan.
Älkää raksauttako selkämyksiä, älkää tehkö koirankorvia, älkää pitäkö yhtä sivua liian
kauan auki ja muistakaa aina sulkea kirja ja panna se takaisin hyllyyn sen oikealle paikalle,
kun ette enää lue sitä, ja jos jotain hyppää päällenne, huutakaa minua nimeltä."
Arvostelukappale
Onneksi on olemassa moninaisia vaihtoehtoja sille taikakouluun sijoittuvalle tunnetulle kirjasarjalle, jonka nimeä en halua sanoa. Ja toisin kuin siinä, tämän postauksen molemmissa kirjoissa 13-vuotias päähenkilö ei ole juhlittu valittu, vaan häneen suhtaudutaan varauksella. Lisäksi näistä kirjoista löytyy niin sateenkaarevaa kuin BIPOC -representaatiota!
Nykyisessä kunnossaan siinä oli aavemaista raunioituneen katedraalin tuntua valtavien, murenevien kivikaarien ja portaikkojen töniessä puoliksi sortuneita marmoripatsaita. (s. 184)
Pakko myöntää, että minua jännitti tarttua Jessica Townsendin Nevermoor-sarjan kolmanteen osaan Onttorokko - Morriganin ajojahti. Pelkäsin, ettei tämä olisi yhtä mukaansa tempaava kuin aiemmat kirjat. Pelko oli onneksi suurelta osin turha. Tarina kyllä piti imussaan, mutta en ihastunut aivan kokonaisvaltaisesti. Tämä nimittäin muistutti ihan liikaa oikeaa maailmaa ja minä haluan - etenkin nyt - kirjoista pakopaikan todellisuudesta.
"Ihmiset ovat jo peloissaan", Jupiter sanoi. "He ovat jo taipuvaisia näkemään tartunnan saaneet hyökkääjinä ennemmin kuin potilaina -- muutama pölvästi alkaa aivan varmasti väittää, että he ovat demonien vallassa tai jotain muuta pötyä."
"Mitä väliä sillä on mitä muutama pölvästi ajattelee?"'
"Pölvästeissä on se juttu, Mog, että he löytävät aina kasapäin muita pölvästejä, jotka uskovat heidän pölvästiin pötyynsä." (s. 197)
Nevermoorissa leviää pelottava tauti, onttorokko, joka tuo kovasti mieleen korona-ajan poikkeutilan - kummastakin puhuttaessa ei ole mitään tietoa, kuinka kauan se jatkuu. On karanteeneja, ulkonaliikkumiskieltoa, tapahtumien peruuntumisia, sairaanhoitajien uupumista, mielenosoituksia... Edellisessä postauksessa, Chris Rylanderin Gregin kohtalon yhteydessä mainitsin, kuinka kirjassa tuntui sekoittuvat fantasiamaailmaan kovin tuttuja elementtejä tosielämästä ja kuinka Turun Sanomissa julkaistiin artikkeli, jossa nostettiin tuo ilmiö esille Cristal Snow'n Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirouksessa sekä Magdalena Hain Isetin solmussa. Valitettavasti juttu on maksumuurin takana.)
Mielenosoittajat olivat muuttumassa raivoisaksi väkijoukoksi - todella raivoisaksi. sellaiseksi, joista Morrigan oli lukenut vain satukirjoista joissa kauan kadoksissa olleen kylän liepeillä asuu noita-akka metsässä.
"Näitkö tuon tyypin, jolla on talikko?" (s. 329-330)
Onttorokko ei tartu ihmisiin, ainoastaan meiläimiin. Nevermoorin iltapäivälehdistö ja poliittinen ilmapiiri tuntuvat olevan samanlaisia kuin omankin maailmamme. "Kun on puhe meiläimistä, joillain ihmisillä on tiettyjä... mielipiteitä." Ihmiset tunnetusti vihaavat sitä, mitä pelkäävät ja mitä eivät ymmärrä. (Mielenkiintoisesti tämän postauksen toisessa kirjassa oli melkein sanasta sanaan sama lause!) Meiläimillä on ollut oikeuksia vasta lyhyen aikaa ja sitä ennen niitä pidettiin jopa lemmikkeinä.
Etäältä oli joskus hankala erottaa meiläin (tunteva, itsestään tietoinen olento, joka kykenee hallitsemaan ihmiskielen ja sopeutumaan täydellisesti ihmisten yhteisöön) illäimestä (tavallinen olento, joka joka hoitelee tavallisia olentoasioitaan tavallisessa olentoyhteisössään). Asiaa helpotti totta kai, jos oli kyse vähämeiläimestä - eräänlaisesta ihmisen ja illäimen hybridistä, jolla yleensä oli enemmän ihmismäisiä kuin illäinmaisiä ominaisuuksia. (s. 71)
Morrigania syrjitään, koska hän on meinioseppä. Tuntuu, että kaikki Nevermoorin ongelmat johtuvat meinioseppien teoista, etenkin yhden Ezra Viiman. Morriganille paljastuu pikku hiljaa, kuinka meiniosepät eivät olleetkaan kaikki pahoja, vaikka yksi heistä tekikin sanoinkuvaamattomia tekoja. Morrigan haluaisi oppia kyvyistään, mutta pelkää käyttää niitä yksin, jotta ei vahingossakaan päästä niitä valloilleen. Varsinaista opettajaa hänellä kun ei voi olla - vai voiko sittenkin?
"Aavetunnit ovat kaikkien aikojen parhaiden opettajien oppitunteja meineikkaissa kyvyissä. Saat oppisi suoraan edeltäjiltäsi kautta aikojen - kautta satojen, satojen vuosien." (s. 122)
Morriganille on tosin käymässä samoin kuin velhopojalle Iseeviot-peilin edessä: hän viettää aikaa enemmän menneessä kuin nykyhetkessä (tai niin kuin Oksan hyllyllä -blogissa ollaan verrattu ilmiötä ajatusseulaan). Onneksi hänellä on apunaan kellarinörttien joukko, meinioseppien historiasta kiinnostunut porukka. Meineikkaan seuran opiskelijoista puolestaan on vastuussa varsin erikoinen persoona, jolla on paremman sanan puutteessa useammat kasvot.
"Montako teitä on?"--"Kukaan ei ole koskaan ennen kysynyt sitä."
"Onko teitä enemmän kuin kolme?" Morrigan painosti.
"Jaa... kuvittelisin että on." (s. 190)
Morrigan menee taas kielloista huolimatta sekaantumaan asioita, joihin ei mielestään aikuisilla ole kykyä puuttua. Hän ei ajattele tekojaan pidemmälle ja päätyy sen vuoksi sairaalavuoteeseen useampaan kertaan. En oikein tykkää hahmoista, joilla on tällainen holtittoman uhrautujan tai pelastajan mentaliteetti. Taas tulee mieleen se kuuluisa velhopoika. Kääntäjä Jaana Kapari-Jatan tapa suomentaa erisnimiä tökki taas silmään. Kirjan nimi muuten viittaa siihen, kuinka Morrigania käytetään hämäyksenä. Kaupunkilaisten huomio keskittyy uuteen meinioseppään vallitsevan tautitilanteen sijaan.
"Ellet sitten - voi sentään, satu olemaan niitä teinejä, jotka välittävät maailman tilasta?" (s. 395)
Magnifikatti Fenestra on ihana hahmo. Pidän myös todella paljon 25-vuotiaasta neiti Hilpiästä, jolla on "sateenkaarevankirjavat vaatteet -- tummanruskea iho ja valtaisa hymy". Neiti Hilpiä vie oppilasryhmänsä erityislaatuiseen kirjastoon, jossa mielelläni itsekin vierailisin. Kaikkein vaarallisinta on lastenosastolla. "Siellä vilisee hirmuliskoja ja ilkeitä velhoja."
"Tervetuloa Maahiskirjastoon. En voi painottaa tätä kylliksi: täällä on äärimmäisen vaarallista."--Maahiskirjasto ei ollut pelkkä kirjasto.
Maahiskirjasto oli toinen maailma.
"Taskumaailma periaatteessa. Kiinnittynyt omamme kylkeen kuin erikoislaatuinen kasvannainen", neiti Hilpiä kuiskasi--Ihmisten, lintujen ja tuulen sijaan... kirjastokaupunki oli täynnä kirjoja.
No, luonnollisesti. Morrigan oli odottanutkin kirjaston olevan täynnä kirjoja. Hän ei kuitenkaan ollut odottanut kadunvarsia täynnä loputtomia ja loputtomia hyllyrivistöjä, jotka ylsivät melkein joidenkin rakennusten kattojen korkeuteen ja joihin oli pinottu miljoonia - ehkä miljardeja kirjoja silmänkantamattomiin. (s. 235-237)
Arvosana:
Odotettu paluu taianomaiseen Nevermoorin maailmaan.
Morrigan on nyt valmis täyttämään rohkeasti kohtalonsa meinioseppänä. Nevermooria koettelee kuitenkin tuntematon tauti, johon sairastuneet käyttäytyvät järjettömästi ja vihamielisesti. Uhrimäärän kasvaessa myös sekasorto yltyy. Morriganin tehtäväksi lankeaa parannuskeinon selvittäminen. Hän ja hänen rakastamansa kaupunki ovat suuremmassa vaarassa kuin koskaan ennen.
Sarjan aiemmat osat, Nevermoor – Morriganin koetukset ja Meinioseppä – Morriganin kutsumus, saavuttivat huippusuosion kahmien maailmalla lukuisia palkintoja ja valtavasti ylistystä.
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta, 490 sivua, Otava 2021
Alkuperäinen nimi: Hollowpox - The Hunt for Morrigan Crow (2020)
Sarjassa ilmestyneet:
- Nevermoor - Morriganin koetukset
- Meinioseppä - Morriganin kutsumus
- Onttorokko - Morriganin ajojahti
- Silverborn - The Mystery of Morrigan Crow (tulossa elokuussa 2022)
*****
"Kaikista maailmankolkista löytyy tarinoita olennoista ja eläimistä, jotka tuntuvat mahdollisilta ainoastaan meidän mielikuvituksessamme.
Entäpä jos kertoisin sinulle, että keskuudessamme elävät parhaillaankin kaikki olennot,
joita olemme luulleet myyteiksi? Peikot, sfinksit, merenneidot ja kummajaiset,
joita ei uskoisi todeksi vaikka näkisi omin silmin.
Sellainen saattaa olla sinun naapurisi tai lempiopettajasi."
Arvostelukappale
B.B. Alstonin Amari ja yön veljet oli yksi syksyn 2021 eniten odottamiani uutuuskirjoja. Näin ennen kirjaan tarttumista muutamia pettyneitä kommentteja ja pelkäsin, olisiko kirja minullekin vähemmän onnistunut lukukokemus. Mutta onneksi teos oli juurikin niin hyvä kuin toivoin - tai oikeastaan jopa parempi, yksi vuoden 2021 parhaista - vaikka muutamia kohtia arvasinkin etukäteen. En ole pitkään aikaan lukenut mitään näin imussaan pitävää ja ahmaisinkin tämän parissa päivässä. Todellakin suosittelen lukemaan!
"Sinä polveudut suurista afrikkalaisista heimokuningattarista, viattomia suojelleista hurjista sotureista, kuuluisista seikkailijoista, jotka kolusivat vieraita maita. -- Vaikka esivanhempasi olivat orjia, heidän jälkeläisensä taistelivat mustien kansalaisoikeuksien puolesta." (s. 246)
Tämä on kuin yhdistelmä Men in Blackia, sitä jo aiemmin mainittua velhokoulusarjaa, Nevermoor-sarjaa, Eeppisten epäonnistumisten sarjaa ja Artemis Fowlia - lisäksi vampiirista tuli mieleen Mustan kuun majatalo. Tässä on klassiseen tapaan kaksi erillistä maailmaa, tämä meidän tuntemamme ja toinen, maaginen ja salattu, missä asuu kaikenlaisia otuksia maagisten ihmisten lisäksi.
"Muinaisina aikoina, kauan ennen kuin Virasto perustettiin, tunnetun maailman ja yliluonnollisen maailman välillä ei ollut eroa kuten nykyisin. Ihmiset elivät yliluonnollisten rinnalla." (s. 88)
Amari on köyhästä perheestä, jossa otetaan pikavippejä laskujen maksamiseen ja ollaan häätöuhan alla. Ihmiset olettavat, että kun on "köyhä musta tyttö Woodsista" eli Rosewoodista, pienituloisten vuokra-asuntojen alueelta kotoisin, on silloin automaattisesti sekaantunut johonkin hämärään. Hän saa yllättäen kutsun kesäleirille, jonka loppukokeen suoritettuaan on mahdollista päästä Yliluonnollisten asiain viraston jäseneksi ja saada stipendin mihin tahansa haluamaansa kouluun.
Entä jos yliluonnollinen kykyni onkin pettymys, esimerkiksi yli-inhimillinen virkkuutaito? Olin oikeasti pienenä haka virkkaamaan. (s. 79)
Paljastuu, että Amarilla on kyky, joka on julistettu laittomaksi. Hän kuitenkin haluaa todistaa kaikille, että hän on muutakin kuin kykynsä, että hän tahtoo käyttää voimiaan hyvään. "Tiedän miltä tuntuu, kun ihmiset tuomitsevat minut ennen kuin edes tutustuvat minuun." Kirjassa on vahvaa toiseuden kokemusta. Onneksi Amari kuitenkin saa yhden luottoystävän, joka niin ikään on hieman erikoisempi tapaus. Yhdessä he yrittävät selvittää, mitä Amarin kadonneelle veljelle tapahtui. En malta odottaa, että tälle ilmestyy jatkoa!
"Ihmiset yleensä pelkäävät sellaista mitä eivät ymmärrä. Ja pelko voi aivan liian helposti muuttua vihaksi." (s. 43)
Samastuin todella paljon siihen, kuinka kirjan rikkaat oppilaat ylenkatsovat köyhempiään sekä erilaisuuden takia hyljeksityksi tulemiseen. Etenkin, kun Amari kertoo, kuinka kukaan ei halua istua hänen viereensä, vaikka tuolit ovat jo loppumassa, vaan istuvat mieluummin lattialle "kuin minulla olisi herkästi tarttuva tauti." Tuli voimakkaita takaumia yläasteelle.
Samaistupintaa tarjosi myös tämä kohta: "Hänen aikeitaan on helppo lukea, ihan kuin ne olisi kirjoitettu neonkirjaimin hänen otsaansa." Puolisoni nimittäin tekee tätä ilman taikavoimiakin! Olen täysin avoin kirja ja hänen luettavissaan. Lukemisesta puheen olleen, tässäkin on ihana kirjasto, jonka henkilökunnasta löytyy selkeä intertekstuaalinen viittaus.
On kolme syytä, miksen koskaan väsy meidän kirjastoomme. Ensinnäkin se on tosi kivan näköinen. Kaikki on tehty kirjoista - lattia, katto, jopa kirjahyllyjen väliset pylväät. -- Kolmas syy on kirjastonhoitaja, rouva Belle. Hänellä on taito oivaltaa asiakasta katsomalla, mitä tämä haluaisi lukea. (s. 280-281)
Loppuun vielä pari miinusta: Erikoisesti kirjassa oli muutamia toisella fontilla kirjoitettuja kohtia, joissa ääkköset olivat pudonneet pois. Se ei mitä luultavammin ollut tarkoituksellinen valinta, vaan ongelma kyseisen fontin kanssa. Harmillista, että tällainen moka on päässyt menemään valvonnasta lävitse. Miksi kirjan nimessä on yön veljet, mutta tarinassa Yöveljet? Ihmettelin myös, kun yhdellä sivulla olivat sekä sana miehenpullukka että "Mörköhenkilö -- Hyvänen aika, nythän eletään 2000-lukua." Hieman ristiriitaista.
Toisin kuin suurin osa blogissa esittelemistä varten pyytämistäni kirjoista, näitä kahta en anna siskojeni kouluihin, vaan pidän nämä itse. Vain harva lukemani kirja jää omaan hyllyyn, tämä jos jokin kertoo siitä, miten paljon näistä pidin. Ja varmasti tulen lukemaan nämä uudelleenkin.
"Tiesitkö, että ensimmäinen maailmansota alkoi, koska muutama pieni avaruusalus putosi taivaalta vahingossa Frans Ferdinandin ja hänen vaimonsa päälle? Kaikki luulivat sitä salamurhaksi." (s. 95)
Arvosana:
Sukella maailmaan, jonka et tiennyt olevan olemassa. Upea fantasiasarja alkaa.
Amari löytää kadonneen veljensä huoneesta tikittävän salkun, joka johtaa hänet Yliluonnollisten asiain viraston pääsykokeisiin. Paljastuu, että hänen veljensä on ollut Viraston salainen agentti, joka on kadonnut kesken vaarallisen tehtävän.
Amari joutuu heti vaikeuksiin, sillä hänen kykynsä paljastuvat laittomiksi. Pian hänen epäillään olevan mukana salajuonessa, joka uhkaa Virastoa ja koko yliluonnollista maailmaa. Amari ei kuitenkaan voi luovuttaa. Hänen on pakko selvittää, mitä hänen veljelleen tapahtui.
Suomentanut: Ilkka Rekiaro, 363 sivua, Otava 2021
Alkuperäinen nimi: Amari and the Night Brothers (2021)
Luettu myös täällä: Kirjavinkit, Kirjasähkökäyrä, Luetut.net, Kaiken ei tarvitse olla totta, Annin tarinablogi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti