Suloinen lastenkirjatrio

"Heinikko oli ylikasvanutta ja omenapuiden ikivanhat oksat muhkuraisia kuin noidan sormet. 

Kaikki näytti unohdetulta, vähän rähjäiseltä ja aavemaiselta."

   

  

Arvostelukappale

Tuutikki Tolosen ihastuttavan Agnes ja varjo ikkunassa -kirjan yllä leijuu haikea tunnelma, sillä sarja päättyy tähän. Olisin mielelläni lukenut vaikka toiset kolme kirjaa näistä hahmoista, mutta ymmärrän, että kirjasarjoja, etenkin lapsille ja nuorille suunnattuja, on nykyään hankalaa saada myydyksi jos ne ovat vähänkään pidempiä. Kakkososan orastavat ihastumisetkaan eivät tässä pääse jatkumaan, kun Alex on koko kesän urheiluleireillä. 

Rauhalan vintti oli täynnä tavaraa: laatikoita, matka-arkkuja, suksia, kelkkoja, vanhoja huonekaluja. Kiinnostavia, outoja, kauan sitten unohtuneita esineitä, joista kaikista Agnes ja Pulla eivät edes tienneet, mihin niitä oli joskus käytetty. (s. 87)

Agnes ja Pulla puolestaan osallistuvat valokuvauskurssille. Agnes näkee ja kuulee toisinaan huvilan kummituksen, jota kiinnostavat niin kamerat kuin samaan aikaan kokoontuvan piirustuskurssin tehtävät. Olipas kiva viimein tietää lisää Hugosta, Agnesin isoisoenosta. 

  

  

"Etkö sinä  muuten halua tutustua heihin?" 

"Ai isän uuteen perheeseen ja perheystäviin? Miksi ihmeessä haluaisin? Minusts he voivat olla keskenään. Sitä paitsi olisi varmasti tosi outoa, jos minä yhtäkkiä ilmestyisin sinne kuin joku haamu isän menneisyydestä ja isän pitäisi selitellä kaikille, kuka minä olen", Agnes puuskahti.

--

"Tiedät ihan hyvin, että minä en halua tavata isän uutta perhettä sen takia, että minusta isällä ei pitäisi olla uutta perhettä. Hänellä oli jo ihan hyvä perhe, mutta sitten hän päättikin yhtäkkiä perustaa uuden. Samalla logiikalla minäkin voin varmaan päättää, että vaikka minulla oli joskus ihan kiva isä, ei ole enää. Sen pituinen se." (s. 82-84)

Agnesin isä yrittää viritellä yhteyksiä tyttäreensä ehdottamalla, että voisi tulla Suomeen uuden vaimonsa Patrician ja heidän vauvansa Klementin kanssa. Agnes ei lämpene ehdotuksille tutustua "Mandariiniin" niin kuin uutta pikkuveljeään kutsuu. Edelleenkään en tykkää tästä pakotetusta suhteiden solmimisesta sukulaisiin. Itsekään en riemusta kiljahdellen ottanut vastaan äidin miesystäviä ollessani 15-vuotias...

Tuntui kuin he olisivat astuneet kokonaan toiseen aikaan kaukana kaupungista ja autoista. Pysähtynyt rauha ympäröi vanhoja, sammaloituneita hautakiviä ja metallisia ristejä. -- Tämä oli ollut yksi hänen lempipaikkojaan, kun he olivat asuneet Helsingissä. (s. 153)

Ripaus yliluonnollista tuo mukavan mausteen muutoin leppoisaan kirjasarjaan.

  

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Palkittu mysteerisarja jatkuu! Alakouluikäisten Agnes-kirjat liikkuvat kutkuttavasti yliluonnollisen ja tavallisen arjen välimaastossa.

  

Agnes ja äiti ovat muuttaneet salaperäiseen huvilaansa, jossa järjestetään kesäleirejä. Yhtäkkiä kuvataideleirin piirustuspinoon ilmestyy töitä, joita kukaan ei tunnista omakseen. Agnesin kameraan tallentuu outo varjo, aivan kuin joku seisoisi tyhjän huoneen ikkunassa. Onko Rauhalan huvilalla lisää salaisuuksia kerrottavanaan?

    

168 sivua, WSOY 2022

  

Kuvittanut: Kati Vuorento

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Agnes ja unien avain
• Agnes ja huvilan salaisuus
• Agnes ja varjo ikkunassa

  

Luettu myös täällä: Kirjakaapin avain

  

Samankaltaista luettavaa: Riikka Ala-Harja: Kahden maan Ebba, Eva Frantz: Osasto 23 ja Ruukin salaisuus

  

*****

 

"En ollut koskaan kokenut missään mitään sellaista. 

Maailma ympärilläni oli mennyt sekaisin. Kaikki oli outoa."

 

   

Arvostelukappale

   

Hilkka Liitsolan Kajo-sarjan kolmas kirja Uuden alun kajo on helppo jakaa kolmeen 50 sivun mittaiseen osioon. Ensimmäisessä kehitellään orpokodin lasten pelastamissuunnitelmaa, toisessa rakennetaan kuumailmapallo (hahmot itseasiassa keksivät sen) ja kolmannessa merirosvot Kajo etunenässä lähtevät pelastamaan hänen ystäviään. Pelastusoperaation yhteydessä Kajo kumppaneineen levittää kaupunkiin lentolehtisiä, joissa kerrotaan, etteivät asukkaille kerrotut asiat merirosvoista pidä paikkaansa.

  

– Luultavasti useimmat eivät ole valmiita totuuteen, mutta jotkut saattavat uskoa. Ja niihinkin, jotka eivät usko, saatetaan kylvää epäilyksen siemen. Ja epäilyksen siemen voi lopulta itää uteliaisuudeksi, joka voi versoa kyseenalaistamiseksi, josta voi kasvaa halu vaatia vastauksia. (s. 95)

  

Tämä tuntui kovasti sarjan päätösosalta, mutta vallan onnistuneelta sellaiselta. Kaikki avoimet langanpäät saatiin nyt solmittua. Arrrja ja Riki eivät olleet aivan yhtä ärsyttäviä kuin aikaisemmin, mikä teki heistä paljon pidettävämpiä. Tämä oli nopealukuinen ja ilti taikaa, mikä teki sarjan ensimmäisestä osasta niin mainion, ei aivan löytynyt tästä. 

  

Arvosana:

Takakannesta:

Odotettu jatko-osa!
  
Kajo rakastaa Merenkiitäjä-alusta mutta tuntee olonsa välillä surulliseksi. Kajo ikävöi ystäviään, jotka jäivät Korkeamuuri-nimiseen orpokotiin. Muutkin merirosvolaivan asukkaat miettivät lapsia, jotka Kajo jätti taakseen. Siksipä hurjat piraatit päättävät pelastaa heidät.
  
Sieppaukseen tarvitaan niin kuumailmapalloa, huimapäistä rohkeutta kuin orpokodin lapsille kirjoitettuja salaisia viestejäkin. Onnistuvatko he kaikessa tässä?
  
Karibianmeren merirosvoaikaan sijoittuvat seikkailut sopivat alakouluikäisille joko ihan itse tai aikuisen ääneen lukemana.

  
154 sivua, Mäkelä 2023

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka
• Kajonsaari
• Uuden alun kajo

    

Samankaltaista luettavaa: Sari Peltoniemi: Täältä minä karkaan

  

*****

"– Ilmassa on hieman synkkyyttä ja harhoja.

Pimeän kuun tuomat myrskytuulet ulvovat varjoissa."

        

   

Cristal Snow'n luoman hurmaavan Penni Pähkinäsydämen seikkailut jatkuvat. Tällä kertaa keijukylään iskee pelottava mörkökuume, josta kukaan aikuisista ei halua jostakin syystä kertoa mitään. "- Pää täynnä kysymyksiä, eikä kukaan järkevä aikuinen anna minkäänlaista vastausta. Ehkä pitää kysyä joltain, joka on hieman järjetön, Penni pohti."

  

– On asioita, joista on vaikea puhua, joten ne halutaan unohtaa ja ne haudataan piiloon sinne, mihin katoavat pienet kolikot, kotiavaimet ja toinen sukka. -- Ehkä on teidän tehtävänne muistuttaa. Herättää kylä unesta. 

--

Kirjaston korkeimmalla oksistolla on piilossa kirjoja, joita ei enää lainata. Niitä ei saa lukea. Jotkin niistä on piilotettu tarkoituksella, toiset taas on aika unohtanut. Mutta älkää kuunnelko varjojen vietteleviä kuiskauksia. Pysykää aurinkoisella puolella ja löydätte varmasti sen, mikä on tarkoitus löytää, joten onnea... (s. 60)

  

Mörkökuume on "ikävä ja raskas tauti, joka muuttaa keijukaisen räkäiseksi ja kurjaksi pieneksi mörrimöykyksi", mutta onneksi se kestää viikon. Tai niin ainakin aikuiset sanovat ennen kuin vaihtavat puheenaihetta. Penni yrittää ottaa asioista selvää katsomalla maailman laajimman sanankirjan M-kirjaimen kohdalta, mutta sivu, jossa taudista pitäisi löytyä tietoa, onkin revitty irti.

  

Pähkinä sydänten talo oli täynnä kirjoja. Annelie rakasti lukemista yhtä paljon kuin tyttärensäkin, ja koska isä Pähkinäsydän oli velhouden professori, riitti lukemista aina, kun sitä vain halusi löytää. (s. 41)

  

Kirja alkaa prologilla, jonka Snow on avannut loistavasti ihan pieniäkin lukijoita varten selosteella "eli ei ihan vielä ensimmäinen luku", jossa tavataan viisivuotias Penni. Pennillä on epäkaveri ja vihahenkilö, Hilda Siukku. Hän on kateellinen, kun Hilda on saanut roolin hörhiäisriehan kimalaiskuningattarena - ja joka vuosi sen jälkeenkin, jos viisi vuotta putkeen. Lukija kuitenkin symppaa huonokäytösistä Hildaa, kun tämän kotioloista kuullaan lisää.

  

Pennin kävi sääliksi Hildaa. Hän tunsi paljon aikuisia, jotka eivät pitäneet lapsista, kuten kirjastonhoitaja Venla Pippurin, mutta hän ei voinut kuvitella, kuinka pahalta tuntuisi, jos hänen oma äitinsä ei pitäisi hänestä. (s. 96)

  

Syksy on saapunut Tuulenpesän metsään, purot pulisevat iloisesti ja puiden lehdet ovat alkaneet vaihtaa väriään auringonlaskun oranssiksi ja pirteän keltaiseksi. Syksy on lempivuodenaikani, joten olin aivan fiiliksissä tästä luontokuvailusta, jota Snow on kirjaan sisällyttänyt. Tämä oli paikoin tosi jännittäväkin, kun keijulapset muuttuvat sairauden myötä möröiksi (vrt. kun Muumipeikko muuttui kummituseläimeksi). 

  

– Minä olen lapsi. Minulla on oikeus olla joskus kiukkuinen ja kinastella, ja kateuttakin saan tuntea. (s. 170)

  

Tämä oli jopa ensimmäistä osaa parempi. Snow kirjoittaa ihastuttavan räiskyvästi pienen keijulapsen elämästä. Esimerkiksi lause "nenässäni asuvat aivastukset eivät pidä pölystä" oli aivan huikea. Sellaista materiaalia, jonka voin poimia omaan kielenkäyttöön. Pidän valtavasti hänen tavastaan kirjoittaa jotkin sanat kaksinkertaisesti, kahdella synonyymillä, kuten liemisoppa, tiukukello ja kurkkurööri. Ainoa haastava sana oli kretonki puhuttaessa mekosta. 

  

– Ei minun mahassani ollutkaan mitään vikaa, Hilda uikutti ja nousi ylös pöntöltä. Hänen takamuksestaan roikkui jotain ylimääräistä. 

– Voihan pökäle, Penni tokaisi. 

– Älä muuta sano. Pyllyssäni on kiinni väkäpäinen mörönhäntä! (s. 122)

  

Aivan kuten Jessica Townsendin Onttorokkoa lukiessani, tästäkin tulee korona flash backeja, etenkin kun yhdessä kohdassa puhutaan käsien pesemisestä taudin leviämisen estämiseksi. Lisäksi kirjassa on selkeä viittaus ilmastonmuutokseen, sillä lentotunnilla käsitellään tuulenpuuskia, "jotka olivat tänä syksynä rajumpia kuin aikaisemmin". Tästä oli Turun Sanomissa artikkelikin, mutta se on tyhmästi maksumuurin takana. Siis oikeasti, voisivatko nämä lasten- ja nuortenkirjallisuusartikkelit olla vapaasti luettavissa, niin harvoin niitä lehdissä nykyään on!

  

Rousku oli Pennin pörröinen lelutoukka, jonka hän oli saanut äidiltään aivan vauvana. Se eksyi ajoittain Pennin viereen. Erityisesti silloin, kun häntä vaivasi jokin asia. Muutenhan Penni oli mielestään liian iso keijuntölliäinen unikavereille. (s. 39)

  

Voi Penni, koskaan ei ei ole liian vanha unikavereille, terveisin kohta 36-vuotias, jonka kainalossa on joka yö pinkki fennekkikettu (vuoden vanhana saamani nalle jäi jokunen auringonkierto sitten eläkkeelle). Kirjan takakannesta ja keskeltä tarinaakin löytyy Spotify-koodi Pennin Jytkypolkalle, En olekaan koskaan ennen nähnyt tätä käytettävän kirjoissa. Heräsi heti ajatus, kuinka hienoa olisi, jos YA teoksissakin olisi vastaavasti linkit musiikkeihin, jotka mainitaan tekstissä, mutta en tiedä kuinka tekijänoikeudet tässä menisivät.

  

– Me vihaamme suolaisia korvalurjuksia! Kauheita pieniä matosia, jotka luikertelevat sisään korvakäytävään ja jäävät sinne ikuisesti lallattamaan inhottavia, tarttuvia laulujaan! (s. 178)

     

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Kun sydän on suuri, siihen mahtuu äärettömästi rakkautta...
  
Lukijat ja kriitikot hurmannut lastenromaani Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku saa jatkoa tarinassa, jossa keijuystävykset selvittävät salaperäistä mörkömysteeriä.
  
Pienen peukalon kokoinen keiju Penni Pähkinäsydän on ollut aina varma, että hänen epäkaveristaan Hilda Siukusta tulee aikuisena mörkö. Kun Tuulenpesän metsässä puhkeaa mörkökuume, Pennistä vaikuttaa siltä, että Hildakin on saanut tartunnan. Mutta miksi eriskummallista tautia ympäröi salaisuuksien verho?
  
Romaani on toinen osa kirjasarjaa, jossa seurataan Pennin ja hänen ystäviensä elämää Tuulenpesän metsässä. Seikkailun ja jännityksen lisäksi kirjoissa uppoudutaan nuoren keijun elämän käännekohtiin.
  
186 sivua, Tammi 2021

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku
• Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous
• Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus (ilmestyy lokakuussa 2022)

  

Luettu myös täällä: Luova ruho