Sivut

maanantai 31. lokakuuta 2022

Zombeja, vampyyrejä ja kummituksia - Halloweenin loppuhuipennus!

"Mä huokaan. Haluaisin vaan käpertyä tosi paksun peiton alle ja lukea sarjiksia 
kokonaisen vuorokauden ympäri. Tämä maailmanloppu on uuvuttavaa."
    
    
Max Brallierin kirjoittama ja Douglas Holgaten lennokkaasti kuvittama Maailman viimeiset tyypit on vauhdikas seikkailusarja postapokalyptisessä maailmassa täynnä zombeja ja hirviöitä, joista osa on hyviä ja osa tosi, tosi pahoja. 
  
Tuomiopäivän taisto jatkaa siitä, mihin edellisessä osassa jäätiin, eli Jack ystävineen on edelleen  matkalla kohtaamaan toistaiseksi isoimman pahiksen Thrullin ja yrittävät löytää tämän rakennuttaman Tornin, estääkseen maailmoja tuhoavan megajätti pahiksen, Rezzochin tulemisen Maahan.
  
Meitä kohti jylisee Megaostari. Jättiläismäinen tuhatjalkaishirviö, jonka selässä on kokonainen kauppakeskus nimeltä Superkeskus.
--
Ihan kuin ison risteilyaluksen DNA olisi risteytetty jonkun kummajaiskarnevaalin kanssa, ja tuloksena olisi valtava jaloilla kulkeva hirviömetropoli. (s. 1 ja 31)
  
Miljöönä on siis tuo edellä mainittu ostari. Jack poppoineen tapaa siellä joukon hirviöitä, jotka eivät ole vielä valinneet puoltaan koko olemassaoloa uhkaavassa sodassa. Hieman väliosan ja pitkittämisen makua tässä oli, vaikka erittäin nopeasti luettava ja viihdyttävä tarina tälläkin kertaa kansien väliin mahtuu - kamalasti ei vaan juoni etene. Brallier kommentoikin kiitoksissaan, että tätä osaa oli tähän mennessä vaikeinta kirjoittaa. 
    
Kosmisen käden vuoksi mä olen sidottu ikuisiksi ajoiksi tän taistelun tulevaisuuteen. Mä en voi koskaan antaa periksi ja luovuttaa. Vaikka haluaisinkin. (s. 306)
  
   
Näin jo WSOY:n kevään 2023 katalogin, jossa oli Dirkin ja Quintin oma seikkailu, niinpä tämän osan loppu ei aivan täysin päässyt yllättämään.
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
Huippusuosittu sarja täynnä zombeja, toimintaa ja huumoria jatkuu!
  
Jack ja koko jengi ovat huikealla autoreissulla kohti Thrullin kohtalokasta Tornia, kun he imautuvat jättiläismäiselle megaostarille. Liikkuvan monsterikaupungin kyydistä löytyy odottamattomia tuttuja, ja Jack joutuu koetukselle. Hän osaa jo kontrolloida zombeja, mutta osaako hän olla johtaja?
  
Mätöntäyteinen suosikkisarja on pullollaan maailmanlopun zombeja, monstereita ja kaverijengin riemukasta huumorin kuorruttamaa kohellusta. Runsaalla kuvituksella höystetty vauhdikas zombiemättöseikkailu on edennyt seitsemänteen osaan.
  
Suomentanut: Aila Herronen, 310 sivua, WSOY 2023
   
Alkuperäinen nimi: The Last Kids on Earth and the Doomsday Race (2021)
  
Kuvittanut: Douglas Holgate
 
Sarjassa ilmestyneet:
  
  
*****
  
"Osaan olla uljas ja urhea. Paitsi että... öh... Mikä tuo on?" 
hän kysyi ja osoitti vapisevalla sormella käytävään Amelian ja Flooran taakse.

Kaksikko kiepahti katsomaan taakseen ja näki kaksi vihreänä hehkuvaa silmää.
  
  
Arvostelukappale
  
Laura Ellen Andersonin luoman Amelia Kulmurin maailma on ihastuttavasti vinksahtanut Roald Dahlin tyyliin. Nyt juhlitaan Flooran (joka on harvinainen jeti) isojeti Klaaran 350-vuotissyntymäpäivää, johon kuuluu muun muassa synttäripyllyttely eli takapuolten yhteen tömäyttely niin monta kertaa kuin päivänsankari täyttää. Juhlat kuitenkin menevät mönkään, kun vierailta alkaa kadota tavaroita ja prinssi Tangine katoaa myös. Floora, Kalmo ja Amelia lemmikkikurpitsa Purskun kanssa aikovat selvittää, mikä tai kuka kaiken takana on.
  
"Millainen reitti se on?"
"SE ON PUTKI. VÄHÄN KUIN LIUKUMÄKI", Floora sanoi katsomatta heitä silmiin.
"Eihän se kuulosta kovin pahalta", Amelia sanoi.
"SE ON JÄTEKUILU."
"Ai..." Amelia ja Kalmo sanoivat yhteen ääneen.
--
"MÄÄ HALUSIN TAAPERONA AINA LIUKUA TÄSTÄ ALAS, MUTTA ISKÄ EI KOSKAAN ANTANUT", Floora sanoi.
"Ehkä siksi, että se on jätekuilu?" Kalmo sanoi.
"EHEI, SE EI JETIÄ HAITTAISI", Floora naurahti.
--
Amelia ja Floora -- putkahtivat lopulta -- valtavaan luolaan, joka oli TÄYNNÄ jätettä. 
Amelia veti syvään henkeä ja toivoi sitten hartaasti, ettei olisi tehnyt niin - haju oli KAUHEA. Hän nyppäsi poskestaan irti siihen takertuneen homeisen silmämunan.
--
Floora katseli ympärilleen. Hänen korvastaan roikkui suolenpätkä
--
Ja sitten Kalmo PULPAHTI esiin Purskun perässä ja tipahti isoon läjään limaista viemärikarvaa. 
Kalmo yökkäsi. "Ehkä olisin sittenkin mieluummin jäänyt jumiin seinän sisään kuin päätynyt tänne!" hän sanoi.  (s. 159, 164, 173-174 ja 180)
  
  
Tällä kertaa Amelian lumous ei purrut aivan täysillä. Puhutaan vakavammista, tärkeistä asioista, kun Amelia saa uusia ystäviä tiiviin kaveripiirin ulkopuolelta ja miltä se Floorasta tuntuu. Pohditaan myöskin sitä, mitä jos paras kaveri joutuu muuttamaan tosi kauan ja muutoksia ylipäätään. Ne kun ovat jokaisen elämässä väistämättömiä. 
   
"Vaikka minulla on uusiakin ystäviä, ei se tarkoita, ettenkö haluaisi viettää aikaa teidänkin kanssanne."
-- 
"EI SUN PIDÄ SURRA SITÄ, ETTÄ SAAT UUSIA YSTÄVIÄ. SE ON OSA ELÄMÄÄ!" Klaara sanoi ja hymyili lempeästi. "KUN KASVAT ISOMMAKSI, TAPAAT PALJON UUSIA OLENTOJA. JA NIIN TAPAA FLOORAKIN. SE JUURI ONKIN ELÄMÄSSÄ JÄNNITTÄVÄÄ! -- KUKAAN EI PIDÄ MUUTOKSISTA. MUTTA VAIKKA YSTÄVIÄ TULEE JA MENEE, SÄÄ, FLOORA, KALMO JA TANGINE OLETTE ERITYISIÄ TOISILLENNE." (s. 70 ja 81)
    
Arvosana:
  
Takakannesta:
Nyt juhlitaan jetisynttäreitä!
  
Amelia ja hänen ystävänsä on kutsuttu Flooran isoäidin hulvattomiin 350-vuotispirskeisiin Jetivuorelle, eivätkä he malta odottaa juhlallisuuksien alkamista. Mutta pian heidän saapumisensa jälkeen jetien kimaltelevat aarteet alkavat kadota kuin tuhka tuuleen. Ja kun Tangine häviää yhtä salaperäisesti, tulee hänestä varkauksien pääepäilty!
  
Amelia on kuitenkin varma Tanginen syyttömyydestä. Kun Jetivuoren syövereihin kaiverretut tuhannet tunnelit alkavat yhtäkkiä romahtaa, Amelian täytyy pelastaa ystävänsä ja jetien kalleudet, ennen kuin ne hautautuvat ikuisiksi ajoiksi!
    
Suomentanut: Sarianna Silvonen, 237 sivua, Kumma kustannus 2022
   
Alkuperäinen nimi: Amelia Fang and the Lost Yeti Treasures (2019)
   
Sarjassa ilmestyneet:
   
*****
  
"Näytti kuin peili olisi liikkunut. Aivan kuin se olisi ollut pehmeää ainetta 
ja pullistunut jonkun painaessa kasvojaan sitä vasten nurjalta puolelta."
     
    
Åsa Larssonin ja Ingela Korsellin kirjoittaman sekä Henrik Jonssonin kuvittaman Pax-sarjan viides osa Kummitus ei kerro vain yhdestä vaan useammasta Mariefredissä riehuvasta murhanhimoisesta kummituksesta. Henkimaailman heput pääsivät karkuun ajattelemattomien lasten peilileikistä (vrt. Bloody Mary), koska "aika sykkii" ja raja maagisen sekä ei-maagisen maailman välissä on ilmeisesti ohuempi, minkä vuoksi kaikkea outoa tapahtuu. Tästäkin olisi kivaa kuulla lisää, taidettiin viimeksi ensimmäisessä kirjassa puhua. 
  
Kaikkien oppilaiden oli valittava joko joulunäytelmä tai Lucia-kulkue, mikä oli suunnilleen sama kuin olisi pitänyt valita joko oksennustauti tai jäykkäkouristusrokotus. (s. 28)
  
Deus ex machina on tällä kertaa sähkökatko, minkä vuoksi Viggon ja Alrikin ei tarvitse laulaa julkisesti Lucia-kulkueen tähtipoikina, johon tehtävään Puukässä-Thomas pojat pakottaa. Hänen poikansa Simon on koulukiusaaja, joka on myös rasisti. Hän sanoo eräälle oppilaalle "muuta takaisin Arabiaan". Huoh. Niin kliseinen hahmo. Toivon kovasti, että hänen kotiolonsa parantuisivat, sillä on todella kaksinaamaista nimitellä sijaiskodissa asuvia Alrikia ja Viggoa alkoholisoituneesta äidistä, kun oma isä on sellainen öykkäri. 
  
– Miten joku voi haluta olla tavallinen? Iris huudahti. – Kun ympärillä on taikoja ja vaaroja ja salaisi kirjastoja? (s. 126)
  
Hämmentävästi Pax-sarjan suomentaminen on edennyt jo puoleen väliin, mutta paljon mitään isoa ei ole vielä tapahtunut tai paljastunut. Tässä osassa Estrid toki saa opastusta noitataitojensa kehittämiseksi (ainoastaan torstaisin, muulloin taikoja saa käyttää ainoastaan itsepuolustukseksi), mutta kuinka kummassa loppujen viiden osan aikana saadaan tällä tahdilla mitään aikaiseksi. Etenkin kun Viggon ja Alrikin pitäisi olla salaisen kirjaston seuraavat vartijat Estridin ja Magnarin jälkeen, eikä heitä ole valmisteltu mitenkään, kunhan vaan juostaan täysillä pahki maagisiin ongelmiin.
 
– Mitä lynkkaus tarkoittaa? Viggo kysyi. 
– Lynkkausko? Hei-Henry kysyi. – Se tarkoittaa, että joukko ihmisiä rankaisee jotakuta, jota syytetään kamalasta rikoksesta. -- He ikään kuin ottavat lain omiin käsiinsä. (s. 144)
 
Opin myös uuden sanan, seslonki! Kyseessä on siis jonkinlainen sohva. Sitten miinuspuolisiin havaintoihin. Estridin nimi kirjoitettiin kerran ilman t-kirjainta (harmillisesti nykyään ei ole aikaa tai rahaa tarkistaa kirjoja huolellisesti). Toisekseen lasten/varhaisnuortenkirjaan tuskin on sopivaa laittaa seuraavanlainen lause, mutta niinpä vain on tapahtunut: "oli aika ihanaa tuntea naisen kosketus. Ei haitannut, että tämä oli kouluhoitaja.
  
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Taistelu tuonpuoleisia olentoja vastaan jatkuu maagisessa kauhusarjassa.
  
Mariefredin asukkaat valmistautuvat joulumarkkinoihin ja Lucian päivän viettoon. Kukaan ei osaa arvata, millaisen karmean otuksen kaupunki on saamassa valontuojakseen. Viaton leikki muuttuu vaaralliseksi, kun henkiolennot pääsevät kulkemaan maailmojen väliin avautuneesta ovesta. Alrik ja Viggo joutuvat epätoivoiseen kamppailuun aikaa vastaan. Kutsumattomat vieraat on häädettävä, ennen kuin on liian myöhäistä!
      
Suomentanut: Sirpa Alkunen, 192 sivua, Otava 2022
  
Alkuperäinen nimi: Gasten (2015)
   
Sarjassa ilmestyneet osat:
  
*****
  
     
Mari Luoman Romeo & Hirviöt - Salaisten kasvojen käytävä on todella kiva sarjakuva erityisesti varhaisnuorille, mutta kyllä näitä aikuinenkin mielellään lukee. 
  
Edellisessä osassa Romeo muuttaa sukunsa erikoiselle, rapistuvalle kartanolle, missä opettajina toimii joukko kauhun klassikkohahmoja kuten kummitus ja ihmissusi, terveydenhoitajan ollessa vampyyri. Perinteen mukaan Addisonin suvun lasten tulee 12 vuotta täytettyään osallistua kartanon koetuksiin, sillä se joka pystyy olemaan koulussa vaaditut kolme vuotta perii talon ja tilukset. 
  
Tällä kertaa mukaan tulee kolmas lapsi, Lina, joka muistuttaa suuresti Janne Kukkosen Voron päähenkilö Liljaa (joka tosin harjoittaa eri ammattia). Kolmatta osaa ja sukusalaisuuden seuraavaa palaa odotellessa. Ainoa miinus näissä on niiden lyhyys. Yksi teos edistää tarinaa aivan liian vähän ja seuraavaa osaa saanee taas odottaa vuoden. Haluan jo heti nyt tietää lisää!
    
Arvosana:
      
Takakannesta:
Hillitön kauhukomedia jatkuu!
  
Kotimainen nuorten sarjakuva, kauhusarja Romeo & Hirviöt saa kaivattua jatkoa, jossa Addisonin sukukartanon erikoiseen kouluun ilmestyy taas uusi oppilas.
  
Romeo ja Jillian yllättyvät, kun Addisonien kartanon ovelle saapuu Lina-niminen tyttö, joka ilmoittaa hänkin olevansa puhdasverinen Addison. Mutta onko hänellä varmasti puhtaita jauhoja pussissaan ja pärjääkö hänkään Jean-Julienin aavemaisilla ranskantunneilla? Kun kartanon saloja tutkinut Jillian johdattaa Romeon Salaisten kasvojen käytävään, isoisoisoisosetä Augustus Albertin ja koko kummituskartanon karmiva menneisyys alkaa pikkuhiljaa paljastua…
   
80 sivua, WSOY 2022
  
Sarjassa ilmestyneet:
  • Romeo & Hirviöt
  • Romeo & Hirviöt - Salaisten kasvojen käytävä
  
Luettu myös täällä: Kirjavinkit, Toisinkoinen

lauantai 29. lokakuuta 2022

Halloween-kirjoja perheen pienimmille

"Ei ole mitään sellaista järjestystä kuin hyvä noita tai huono noita. 
Ei noituuttaan voi menettää tai peruuttaa, vaikka epäonnistuisi loitsussa toisensa perään.
Loitsujen punominen vaatii harjoitusta!"
  
  
Ursula Mursun luoma ihastuttava pikkunoita Myrtti seikkailee jo toisessa kirjassaan, jossa tehdään tällä kertaa kudelmataikoja. Kun koulu menee kiinni köhäpöpön takia, pääsee Myrtti asumaan tätinsä Tuuven luokse Kuuilmaan. Isi vaan ei tiedä, että Tuuve ja Myrttikin ovat noitia vaan luulee siskonsa asuvan syrjäisellä maaseudulla. 
  
Syksyn lehdet olivat jo oransseja mutta vielä puissa, kun kaikki muuttui. Isin -- kasvoille ilmestyivät -- painaumat koko päivän tai yön pidetyistä suojamaskeista. -- Yhtäkkiä se oli kaikkialla ja kaikkien puheissa: köhäpöpö. (s. 7-8)
  
Noidat asuvat ihmisten tietämättä maapallon keskellä ja heillä on monia erilaisia tapoja sekä noitamaisuuksia, joihin Myrtti pääsee nyt tutustumaan läheisemmin. Esimerkiksi erilaisten taitojen kurssit ja tukkakekkerit, joilla juhlistetaan noitataitojen heräämistä, kun maitotukka on tippunut pois ja upouusi noitatukka on alkanut kasvaa. Periaatteessa kyseessä on siis uuden noitayhteisön jäsenen debyytti.
  
Hän yritti kurkistella söpöjen otusten suuntaan ja huomasi astuneensa johonkin kellertävään ja limaiseen. 
"Räästäisiä", Loviisa nauroi. "Jättävät jälkeensä räkävanan, mutta muuten harmittomia pikku otuksia." (s. 110)
   
Kudelmataikojen opettaja Rafael.
  
Myrtti osallistuu uuden ystävänsä Loviisan kanssa kudelmataikojen alkeiskurssille, jossa on oppilaita lapsista ihan aikuisiin asti - onhan jokaisen aloitettava uusien taitojen opettelu samalta viivalta. 
  
Myrtti kantoi Fuugan itkien keittiöön ja täti ehti jo säikähtää, että Myrtti itse oli murtanut jonkin raajansa, mitä epäilystä saattoi omalta osaltaan lietsoa Myrtin onneton "Se katkesi!" -huuto.
--
"Ei ole mitään hätää, kullanmuro", täti sanoi ja silitti puolestaan Myrttiä. "Hoidetaan se kuntoon. -- tässähän sinulle avautui erinomainen mahdollisuus harjoitella kudelmataikuuttasi. Voisitkin ommella repeämän kiinni itse. Tekemällä oppii." (s. 84-85)
  
Pidin tästä edellistä osaa enemmän. Kuten Dess Terentjeva sanoo tässä videossaan, on kirjalla paljon annettavaa myös aikuislukijalle. Yksi kirjan teemoista on nimittäin se, että ei haittaa, kun kokeilee uutta eikä heti onnistu, kunhan ei lannistu ja myös ihan ok, jos jokainen asia ei ole sinun juttusi. 
  
"Alvar ei ole tyttö eikä poika, mutta joskus hänestä tuntuu enemmän tyttömäiseltä ja joskus enemmän poikamaiselta. Sitten voi pukea vaatteet ja laittaa tukan sen mukaan, mikä milloinkin tuntuu hyvältä, ja vaihtaa vaikka lounasaikaan, jos siltä tuntuu. Siksi hänellä on kaksi nimeäkin. Voi pukea niistä ylleen sen, joka tuntuu sopivalta." (s. 78)
  
Kuinka mahtavaa, että lastenkirjaan on sisällytetty sateenkaarevuutta näin kivasti! Fuugan puhetapa on myös hurmaava, "Päivää että pätkähti!". Kirjassa myös muistutetaan, että on hyvä kysyä lupa, ennen kuin halaa ketään (henkilökohtaisesti tämä tuntui mahtavalta huomaavaisuudelta). Apila Pepitan kuvituksessa on ihastuttava violetti-turkoosi -värimaailma.
    
Ikäsuositus 5+
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
Kankaisiin punottuja tunnetaikoja ja yllätyksiä yllätysten perään
  
Myrtti on hiljattain saanut tietää olevansa noitien sukua. Nyt hän on muuttanut noitien asuttamaan Kuuilmaan, onton maapallon sisäpinnalle.
  
Kuuilmassa edessä on tukkakekkerit, yksi noitien suurimmista juhlista. Siellä päivänsankareina ovat pienet noidat, joiden maitotukka on vastikään tipahtanut ja noitatukka alkanut kasvaa. Tukkakekkereissä on tapana, että päivänsankarit esittelevät pieniä punomiaan loitsuja.
 
Myrtti aloittaa kudelmataikojen oppiryhmässä, jossa kankaisiin punotaan erilaisia tunteita. Taikapa ei kuitenkaan taivu pikkunoidan tahtoon ihan tuosta vain, ja sekös Myrttiä harmittaa.
  
Myrtti ja kudelmataika jatkaa leikkisää ja sydämellistä Kuuilma-sarjaa, jossa pieni Myrtti-noita opettelee elämään kahden todellisuuden välissä.
 
144 sivua, Kumma kustannus 2022
  
Kuvittanut: Apila Pepita
   
Sarjassa ilmestyneet:
  
*****
   
"Valitettavasti ainoa rään säilytykseen käypä astia oli tuo hiihoppaava kattila, 
joka oli muina kattiloina pompannut hyllyyn ja yritti piiloutua Nykypäivän noita
 ja höyrykoneet -nimisen hyvin pölyisen opuksen taakse."
  
  
Arvostelukappale
  
Tuukka Sandströmin kirjoittama ja Varpu Erosen kuvittama Rontti-kissa noitakoulussa oli aivan pakko lukea, sillä minulla oli nuorempana Rontti-niminen kissa. En ole vielä lukenut sarjan ensimmäistä osaa, Rontti-kissan kummallinen kesä, mutta nämä ovat sen verran itsenäisiä osia, että luulen, ettei haittaa, vaikka hyppäänkin mukaan tästä. Toki edellisen kirjan tapahtumiin viitattiin, mutta se ei lukemista haitannut.
   
Sitä taloa eivät nähneet kuin noidat sekä muut sellaiset olennot, joilla oli huomaamiseen taipumusta. 
Kissoilla sitä taipumusta on, varsinkin sellaisilla kissoilla, jotka ovat altistuneet keijupölylle. Ja Rontti-kissa oli kesällä sattunut saamaan aika ison annoksen keijupölyä nenäänsä, minkä vuoksi hän oli alkanut kärsiä ajoittain leijumiskohtauksista. 
Tyttökin huomasi talon varsin helposti. Hänen nimensä oli Vermiselli, ja hän oli melkein noita. Ei siis aivan täysi noita, mutta noidahko. Juuri siksi hän puhui tai oikeastaan naukui kissaa niin sujuvasti. Ja siksi hän myös näki kaikki värikkäät ja jännittävät talot, jotka on loitsuin kätketty tylsien betonirakennusten sekaan mahdollisimman pitkästyttäviin paikkoihin. (s. 9)
  
Rontti-kissa päätyy vahingossa oppilaaksi noitakouluun, vaikka ainoastaan 8-vuotiaan Vermisellin piti aloittaa siellä. Rontti halusi vain hakea apua leijumisongelmaansa, jonka vuoksi hän ei enää uskalla lähteä ulos yksin, jotta ei leijaile taivaalle. Koulussa on oma linjansa taikavoimaisille kissoille, mutta Rontti ei oikein koe sopivansa joukkoon. Lisäksi jokin tuntuu olevan pielessä koulussa, kun aikuistenkin tekemät loitsut menevät pieleen ja koko ajan tapahtuu jotain odottamatonta. Saadaanko koulun ongelmat ratkaistua, ennen kuin se lakkautetaan?
  
Tämä oli ihana! Paljon kielellä leikittelyä (myös noitakoulussa tehdään digiloikka ja opetetaan koodaamista, Wilman sijaan oppilaiden vanhemmat saavat viestejä Welhon kautta) ja hurmaava kuvitus, suosittelenkin ehdottomasti ääneen luettavaksi. Rontti on arka kissa, joka joutuu uskaltamaan ja kohtaamaan pelkonsa. Hän ei ole toiminnan kissa, joka etsii seikkailuja, ne vain sattuvat löytämään hänet. On kuitenkin juuri Rontin ansiota, että koulun päiväjärjestys palautuu normaaliin. 
  
– Kuulkaahan, naukui Rontti-kissa. – Minulla on ajatus. 
Kaikki näyttivät äkkiä hämmästyneiltä, ja kaikkein hämmästyneimmältä näytti Rontti-kissa. Ajattelu ei ei yleensä kuulunut hänen vahvuuksiinsa, mutta nyt hän todella tunsi, että hänen kissanaivoissaan oli kehkeytynyt aivan oikea ajatus. (s. 126)
  
Miinustan puoli tähteä täydestä viidestä, sillä tässä oli nykyaikaiseksi lastenkirjaksi vähän liikaa ulkonäköön liittyvää, negatiivista kommentointia, kuten isoon nenään, pyöreyteen tai "kuivankälpäkkyyteen" (mitä se ikinä onkaan) liittyen. Lisäksi kirjassa mainittiin villakoira, jolla on lakatut kynnet - tarpeetonta ja jopa vaarallista, koska tästä voi joku saada idean lakata oman koiransa kynnet. 
  
Ikäsuositus 5+
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
Rontti-kissa pääsee noitakoulun kissalinjan oppilaaksi. Pian oudot tapahtumat tempaavat Rontin pyörteisiinsä. Oppitunneilla menee kaikki pieleen, eikä koulunkäynnistä tule yhtään mitään. On kuin koko koulu olisi kiukustunut oppilaille ja opettajille. Mutta miksi?
  
Muinaisen ennustuksen mukaan vain Kohtalon Kissa voi ratkaista arvoituksen ja pelastaa noitakoulun. Mutta mistä löytyy tuo mystinen sankari?
  
Lastenromaani Rontti-kissa noitakoulussa on itsenäinen jatko-osa teokselle Rontti-kissan kummallinen kesä.
  
Kirjailija Tuukka Sandström ja kuvataiteilija Varpu Eronen sekä heidän kaksi lastaan asuvat vanhalla maatilalla Haminassa. Heillä on kaksi kissaa, joista kummankaan nimi ei ole Rontti.
  
134 sivua, Avain 2022
  
Kuvittanut: Varpu Eronen
  
Sarjassa ilmestyneet:
  • Rontti-kissan kummallinen kesä
  • Rontti-kissa noitakoulussa
  
  
*****
    
Loppuun vielä pari lyhytvinkkausta.

  
Barbara Cantinin Mortina ja hurja Halloween-yllätys on Mortina-sarjan viides osa.
  
Oletko aina ihmetellyt, missä Mortinan vanhemmat ovat? No, nyt siihen tulee selitys, vaikka itse toki tiesin, mitä tapahtui eräälle laivalle vuonna 1912, lapsilukijalle tämä luultavasti on uutta tietoa. Aivan kuten sekin, että kaikki Mortinan perheessä kuolevat muuttuvat aina zombeiksi!
  
Aika surullista, kun miettii, sillä se tarkoittaa että Mortinakin on kuollut, vaikka hänen olemassaolonsa jatkuukin zombina - aiemmin olen nimittäin jäänyt siihen käsitykseen, että hän olisi syntynyt zombiksi. Syytä hänen kuolemalleen ei kerrota, mutta ehkä kyseessä on jokin epidemia, kuten espanjantauti, joka sopisi hyvin ajallisesti. 
  
Kirjan tapahtuma-aikaa ei kerrota, mutta kuvituksen perusteella ei olla aivan nykyajassa vielä. Varovainen veikkaukseni on 1940-luku, toisen maailmansodan jälkeen, sen verran voimakkaasti kaupungin talojen savupiiput tupruttavat. Aivan ihastuttava, paikoin fotorealistinen kuvitus tarjoaa paljon tutkittavaa. 
  
Ikäsuositus 5+, 56 sivua, suom. Katariina Heilala, Tammi 2022
  
  
David Walliamsin kirjoittama ja Adam Stowerin suloisesti kuvittama Pikku hirviöt kertoo pikkuisesta ihmissudesta, joka ei kuulu joukkoon. Kaikki nauravat hänen kimeälle ulvonnalleen. Vanhemmat lähettävät hänet hirviökouluun, mutta jopa opettaja turhautuu ja lähettää hänet kotiin. Pikku ihmissudesta ei opettajan mielestä koskaan tule kunnollista hirviötä. Kotimatkalla surullinen ihmissusi kuitenkin tapaa joukon hirviöasuisia ihmislapsia, jotka kutsuvat hänet mukaansa, sillä onhan Halloween!
  
Tämä oli hurmaava kirja erilaisuudesta, hyväksynnästä ja oman paikan löytämisestä. Paljon samaa henkeä kuin Mortina ja Isadora Kuu -sarjoissa. 
  
Ikäsuositus 3+, 29 sivua, suom. Raija Rintamäki, Mäkelä 2021

keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Lukulomalla voi tarttua vaikka kauhukirjoihin

"Harteikas, tummanpuhuva hahmo vilahti puiden lomassa. Sillä näytti olevan taaksepäin kaartuvat sarvet ja keltaisena hohtavat silmät, mutta se käveli pystyssä kuten ihminen."
  
  
Anu Holopaisen Iik! -sarja on edennyt jo kahdeksanteen osaansa Krampus. Voiko kirja alkaa kauhistuttavammin kuin koulun hiihtopäivällä? Ei ainakaan minusta, sillä lukiessani aivan ensimmäisiä sivuja iski päälle ihan liioittelematta Vietnam flashbackit verenmaku suussa ja kyyneleet silmänurkissa itseäni vanhemmilla, lipsuvilla suksilla metsäladulla hiihtämisestä. Miten olikin, ettei voitelu ollut ikinä kohdillaan!
  
Ei hän ruudulla tapahtuvia juttuja pelännyt, vaan oikeita hirviöitä. Ja ehkä vielä enemmän hirviömäisiä ihmisiä, joista joskus kirjoitettiin iltalehdistön lööpeissä. Vampyyriin sentään tepsi pyhitetty vesi ja demoniin latinakielinen loitsu, ihmisiin ei aina edes järkipuhe. (s. 74)
  
Vaikka kirjan varsinainen kauhuaines kertookin nimenmukaisesti Krampuksesta, Joulupukin pelottavasta vastakohdasta, joka Wikipediaa lainatakseni on "keskieurooppalaisessa kansanperinteessä esiintyvä hahmo, joka on puoliksi pukki ja puoliksi paholainen", oli minusta tuo hiihtämispuoli paljon pelottavampaa. Oli pikemminkin melkein tyydyttävää, kun tuo sarvekas hiippari sieppaa kiukuttelevan Siirin. Hän nimittäin haluaa joululahjaksi ikärajoitetun pelin, mutta ihastuttavan järkevät vanhemmat eivät siihen onneksi suostu. 
  
– Hämmästyisin kyllä, jos metsässä tulisi vastaan susi. Ihan vain koska se olisi tavallinen, normaali susi. Mutta jos siellä tulisi vastaan ihmissusi, en ihmettelisi yhtään!
--
Miksi Vuohikylässä oli parin viime vuoden aikana tapahtunut kerrassaan kummallisia, ja mitä erityistä Siirissä oli? (s. 7-9)
  
Kaksoset Saku ja Sussa joutuvat taas kohtaamaan yliluonnollisen maailman, vaikka ne hommat alkavat jo vähän kyllästyttää. He pohtivat, miksi juuri heidän kohdalleen on sattunut niin paljon näitä epätavallisia yhteentörmäyksiä ja miksi Siirillä on outoja kykyjä. Jälkimmäiseen kysymykseen ei valitettavasti tullut lisätietoa, mutta ehkä jossakin seuraavassa osassa. 
  
Krampus vapautuu arkeologisen kaivauksen takia, mitä oli alaa yliopistossa vuosia opiskelleena todella cringeä lukea. Vaikka kyseessä on vain lasten romaani fiktiivisine kauhuhahmoineen, on kuitenkin tärkeää, ettei luotaisi aivan täysin villejä mielikuvia siitä, millaista arkeologia oikeasti on. Se on nimittäin todella paljon lähempänä pikkulasten hiekkalaatikkoleikkejä kuin Indiana Jonesia, kuten alla oleva, omilta koekaivauksiltani ottama kuva osoittaa.
  
  
– En olisi arvannut, että arkeologinen kaivaus olisi näin tylsä, Saku harmitteli. – Eihän täällä ole mitään. (s. 55)
   
Suomessa ei ole fossiileja tai luolamaalauksia vaan kalliomaalauksia, luolaihmisistä puhumattakaan - koska meillä ei ole niitä luoliakaan (Susiluola on alalla tunnettu tyhmyys, kun haluttiin rakentaa matkailun takia keskieurooppaa muistuttavaa kuvaa menneisyydestä, mikä ei edusta todellisuutta). Kaivauksia ei yleensä ole kuin kesällä, suunnilleen toukokuusta syyskuun loppuun välisenä aikana. Ja alussa kun ihmetellään räjäytystä muistuttavaa ääntä kaivausalueelta, niin sellainen ei todellakaan tavallisilla kaivauksilla tapahtuisi, ehkä korkeitaan, jos valvottaisiin kaupunkialueella olevan rakennustyömaata ja siellä sattuisi jokin kaasuputkiin liittyvä onnettomuus.
  
Kuinka kolme lasta edes kykenisi taistelemaan Krampusta vastaan ilman kunnon aseistusta, kuten vaikkapa raketinheitintä tai kranaatteja. (s. 81)
  
Tämä ei ollut aivan sarjan terävintä kärkeä, mutta edelleen oikein sujuvaa tekstiä. Suosittelen tätä etenkin joulunseutuun värisyttävän kirjallisuuden ystäville. Sarja sopii mainiosti etenkin 10-12-vuotiaille. Kirja loppuu varsin enteellisiin sanoihin ja Buffynsa katsoneelle varttuneemmalle lukijalle kovin tuttuihin tunnelmiin.
  
– Ai että Helvetti olisi meidän koulun alla? Sussa melkein naurahti epäuskosta, vaikka tilanteessa ei ollut mitään huvittavaa. 
– Ei kai sentään, Saku arveli. – Mutta jospa tässä on semmoinen kohta, mistä sinne pääsee. Jos reitin voisi avata missä vaan, miksi Krampus olisi vaivautunut tänne asti?
--
– Eikö muuten ole aika outoa, että se kuilu on meidän koulussa, Siiri supatti kaksosille, kun he kävelivät isän perässä. – Toivottavasti kukaan muu ei osaa avata sitä. (s. 104 ja 117) 
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
Joulu on uhattuna! IIK!-sarjan kahdeksannen osan inspiraationa ovat keskieurooppalaiset kansantarut sekä suomalainen Rare Exports -kauhuelokuva. Helppolukuinen, maltillisen pituinen ja sopivan jännittävä tarina houkuttelee myös vähemmän lukevia lapsia uppoutumaan kirjaan.
  
Uuhivuorelta on löytynyt muinaisia kalliopiirroksia sekä outoja onkaloita, ja kansainvälinen säätiö aloittaa siellä arkeologisen kaivauksen. Saku ja Sussa kiinnostuvat paikasta, kun he Siirin kanssa kohtaavat metsässä kaksi merkillistä pikku-ukkoa, joista toisella on päässään säätiön logolla varustettu pipo.
  
Samaan aikaan Krampus, kaivausten myötä vapaaksi päässyt myyttinen jouluhirviö, kiinnittää huomionsa Siirin kiukutteluun joululahjoista. Krampus kerää tuhmat lapset jouluna säkkiinsä, ja jo ennen joulua sen tonttukäskyläiset yrittävät siepata Siirin kesken lumileikkien. Aattona Krampus onnistuukin viemään Siirin mukanaan. Kaksosten on kiiruhdettava perään ja keksittävä, kuinka he saavat pikkusiskon turvaan tonttujen suojatessa Krampuksen selustaa.
   
117 sivua, Myllylahti 2022
   
Sarjassa ilmestyneet osat:
  
*****
  
"Kroklokkeja sukelsi esiin varjoista ja romujen seasta. Niitä tuntui tulevan joka puolelta, höyrymobiilinraatojen ovista ja ikkunoista, rakennusten kivijaloista ja viemäreistä. 
Pian ne täyttivät kadun kuin outo mielipuolinen sirkusryhmä."
  
   
Arvostelukappale
  
A.R.S. Horkka on pseudonyymi, jonka takaa löytyvät Anders Vacklin sekä Riina ja Sami Kaarla (mistä johtuen Pet Agents -kirjojen kuvituksissa onkin vilahdellut mainoksia tästä sarjasta), ja joka tekee myös cameoroolin kirjassa keisarillisena pyövelinä. Nordic Horror on nuorten kauhusarja, jossa tulee olemaan yhteensä seitsemän itsenäistä osaa, joista kolme on jo ilmestynyt. 
  
Kerran niin eloisa metropoli muistutti nyt nekropolia, kuolleiden kaupunkia, ja sen murjotut mukulakivikadut katakombeja.
--
Lyijykaupunki oli kuin aavekaupunki. Aivan kuin valtaisa hyökyaalto olisi noussut Höyrymereltä, pyyhkäissyt kaupungin yli ja huuhtonut sen asukkaat mennessään. (s. 23 ja 94)
  
Kellopelikuiskaajan idea on huima: steampunk-Helsinki, zombeja sekä rutto, I'm all in! Mutta harmillisesti himpun päälle pariin sataan sivuun ei ole saatu ihan niin paljon sisältöä kuin luulisi. Jo valmiiksi pienikokoisessa kirjassa on todella suuret marginaalit, mikä tarkoittaa, että tekstiä on vieläkin vähemmän. Ja siinäkin vähässä oli typoja: esimerkiksi sivulla 119 "Nainen pelkäsi Ilmeisesti paniikkikohtauksen iskevän" ja sivulla 180 "Keittiö oli likaisia astioita". 
  
Kaupunki oli pelkkää harmautta, raunioita ja luhistuneita kattoja.
--
Sota ja aika olivat muuttaneet kaupunkia hyvin paljon siitä, kun Orca oli kahdeksanvuotias. Hän muisti lapsuudestaan kauniit, karkkimaisen värikkäät talot, niiden valkoiset pilaririvit ja ulkonevat, monenmuotoiset erkkerit kattokoristeineen. Nyt kaikkea peitti paksu noki ja lika. Sota oli tosiaan tehnyt Helsingistä Lyijykaupungin! (s. 77 ja 172)
   
Tämä on kirjoitettu 15-vuotiaille ja sitä vanhemmille, mutta teksti on hyvin yksinkertaista (välillä ehkä tahattomastikin pelkistettyine lauseineen) ja samaan aikaan käytetään kuitenkin sanoja, jotka eivät välttämättä kaikille nuorille avaudu. Tällaisia ovat mm. topparoikka, dandy, fonografi ja savikiekko. Nuorten kirjoitus- ja lukutaito sekä keskittymiskyky ovat toisaalta nykyään aiempaa heikompia, eli en ihmettele jos kirjoja ilmestyy jatkossa entistä enemmän tällaisella riisutulla tyylillä. mikä on todella hyvä heikommille lukijoille sekä esim. heille, joilla suomi ei ole äidinkieli, mutta paljon lukeville tällainen tympeää. Näitä aineksia kun harvemmissa kotimaisissa tai edes suomeksi käännetyissä kirjoissa on tarjolla. 
  
Vasta kun sota oli riistänyt metropolikselta valot, saattoi ymmärtää, miten pimeä paikka maailma oli. (s. 12)
  
Kellopelikuiskaajan piti olla kauhua, mutta Furiosa-rutto (jonka epäilen olevan viittaus Mad Max: Fury Roadiin) ja kroklokit - joita ei juurikaan selitetty, kuten ei sitäkään, miksi sotaa käytiin, ehkäpä propagandan takia tietoa ei kauheasti ollutkaan - eivät nyt niin kammottavia olleet. Ällöttävin kohtaus nimittäin mielestäni oli, kun tyttöpäähenkilö ryömii kakkaojassa. Diktaattori esimerkiksi olisi voinut olla vielä asteen verran inhottavampi, sillä pahat ihmiset ovat kauhuolentoja paljon pelottavampia.
  
Lordiprotektorin uskonto suhtautui paitsi naisiin myös tieteeseen hyvin epäluuloisesti, miltei vihamielisesti.  
--
Oli parempi liikkua poikana, koska etenkin myöhään illalla yksin liikkuva tyttö herättäisi liikaa huomiota. (s. 128 ja 141)
  
Potentiaalia vieläkin hurjempaan tarinaan olisi ollut roppakaupalla, mutta teos keskittyi harmillisesti luomaan olematonta romanssia kahden nuoren hahmon Orcan ja Vaporin välille. He olivat alkupuolella kirjaa vain ohimennen mainittuja sivuhahmoja, pääfokuksen ollessa höyrytekniikan professori Aeriksen seikkailuissa suljetulla alueella ja loppupuolella he olivat ajautuneet vuodeksi eri kaupunkeihin. En itse kokenut minkäänlaista värähtelyä kaksikon välillä, enkä voi sanoa, että olisin edes oppinut tuntemaan heitä.
  
Sisäpuutarha oli kuin vihreä temppeli, tai elävä, mullantuoksuinen museo, jota hallitsivat luonnonlait ja vuorokauden ja vuodenaikojen vaihtelut. Trooppiset, sumuiset huoneet olivat kauniita kasvitieteellisiä pienoismaailmoja. (s. 126)
  
Loppu oli todella epätyydyttävä. Sivumäärän lähestyessä loppua sitä lukijana alkaa toivoa, että jotain tapahtuisi, sillä Mad Maxin tavoin, tässä keskityttiin aivan liikaa erilaisilla höyrykoneilla kaahailuun, juonen ja henkilöiden ollessa toissijaisia. Miljöön ansiosta kirja kuitenkin ansaitsee enemmän pisteitä. Kuvitusta löytyy kannen lisäksi myös sisäkansista ja se oli 5/5 eli aivan loistava suoritus sillä saralla ja olisin mielelläni nähnyt sitä vielä enemmänkin.
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Näkevätkö kellopelizombiet unta höyrylampaista?
  
Apokalyptinen matka steampunk-tunnelmaiseen Helsinkiin sodan, ruton ja zombien keskelle.
  
15-vuotiaat tiedekadetit Vapor ja Orca joutuvat hengenvaaralliselle matkalle Helsinkiin, Lyijykaupunkiin, etsiessään professoriaan Aerista, Keisarillista Kellopelikuiskaajaa. Aeriksella on keino parantaa ihmiskunta Furiosa-rutosta ja päättää loputon sota, mutta sitä varten hän tarvitsee Lyijykaupungissa sijaitsevasta vanhasta laboratoriostaan Tulikiven. Ruttoon sairastuneen professorin matkakumppaniksi päätyy pieni zombietyttö Alba, mutta aika alkaa käydä vähiin…
  
Nordic Horror -sarja on uutta pohjoismaista kauhua, jossa maanläheinen realismi, pohjoisen pimeys ja kylmyys, mysteerit, murhat ja mytologia pakkautuvat yhteen painajaisten kudelmiksi hyvinvointiyhteiskunnan pimeimmissä nurkkauksissa.
  
220 sivua, Tammi 2022
   
Sarjassa ilmestyneet osat:
  • Jäätävää
  • Kellopelikuiskaaja
  • Korvaaja
  • Murhaballadit (ilmestyy helmikuussa 2023)
    
Luettu myös täällä: Siniset helmetLuova ruho
  
*****
  
"Para oli taikaolento, joka luotiin noituuden avulla. 
Se valmistettiin langasta ja kangasräsyistä, jotka kiedottiin kuolleen lapsen sormen ympärille. 
Para heräsi eloon, kun sen valmistaja pudotti pisaran omaa vertaan sen päälle ja teki taikarituaalin."
  
   
Mitä olisikaan Halloween-lukuhaaste ilman Åsa Larssonin ja Ingela Korsellin kirjoittamia Pax-kirjoja? Nämä ovat oikeasti kammottavaa luettavaa vaikka kohderyhmänä ovat lukijat 12 ikävuodesta ylöspäin. Sarjassa ollaan kauhun ällöllä laidalla, joka saa takuuvarmasti aikaan kylmiä väreitä selkäpiissä. Lisäksi sarjan kirjat ovat todella lyhyitä ja Henrik Jonssonin taidokkaasti, sarjakuvamaisesti kuvittamia. Pax on täydellinen sarja kauhua kaipaaville varhaisnuorille ja sitä vanhemmille, joskaan ei kaikkein herkimmille lukijoille.
  
– Osasto eteenpäin, mars! kissalakkinen pikkupiru komensi ja osoitti suunnan keltaisilla kynsillään. 
Muut pikkupirut tungeksivat ja purivat toisiaan häntiin. Ne käkättivät ja mekastivat. 
– Kasasto kitaanpäin, kops! 
– Lipasto lapaanpäin, laps! (s. 64)
  
En ole koskaan ennen lukenut sarjaa, jonka luvuissa on juokseva numerointi osasta toiseen, eli vain ensimmäinen osa alkaa luvusta 1, muuta jatkavat siitä, mihin edellinen osa päättyi. Niinpä Para sisältää luvut 87-127. Kun Mariefredin koululaisilta katoaa ulkoilupäivän aikana puhelimia ja muuta arvotavaraa, osoittavat kaikkien syyttävät sormet kohti Alrikia. Kuka tai mikä on katoamisten takana? 
  
Alrik halusi kuitenkin jäädä Mariefrediin. Hän piti jopa salaisesta kirjastostakin. Hän piti ajatuksesta, että hän ja Viggo olivat valittuja jollain salaperäisellä tavalla ja että he kuuluivat yhteen kirjaston kanssa. He olivat osa jotain suurta ja tärkeää.
--
Hän oli yrittänyt, ettei alkaisi ajatella Laylahia ja Andersia "kotina", mutta jos rehellisiä oltiin: täällä hän tunsi olevansa enemmän kotonaan kuin missään ennen tätä. (s. 80)
  
Para ei harmillisesti kuulu sarjan parhaimmistoon. Mystinen kirjasto toimii harmillisesti deus ex machinana ja ratkaisee kaikki ongelmat poikien puolesta - toisaalta Viggolla on vaikeuksia lukea ADHD:nsa kanssa, eli tällainen oikominen auttaa häntä. Myös kirjan jännityselementit jäävät pintapuolisiksi ja aivan liikaa tilaa saa Alrikin ja Viggon kiusaaminen, jota tapahtuu niin muiden koululaisten kuin opettajienkin taholta. Ongelmallisiksi väitettyjä poikia syytetään, kun tavaroita alkaa katoamaan, vaikka heillä ei ole osaa tai arpaa tapahtumiin - tai ei ainakaan suoraan. Tämä kaikki vain siksi, että poikien äiti on alkoholisti ja pojat on otettu huostaan. Alrik pelkää, että viime aikaisten kohujen takia Anders ja Laylah eivät halua enää pitää heitä. 
  
Voisivatko he tehdä niin, erottaa hänet ja Alrikin toisistaan? Ilmeisesti, Aikuiset voivat tehdä mitä tahansa.
--
Sehän siinä juuri onkin, Alrik mietti. Kaikki olettavat, että hän ja Viggo ovat syypäitä kaikkeen. -- Tuntui todellakin siltä, kuin hänellä ja Viggolla olisi otsassaan leima, jossa luki: "Syytä vain minua!"
--
Viimeinen asia, mitä hän nyt tarvitsi, oli taas yksi aikuinen Andersin ja Laylahin kotona kertomassa, että hän teki vaikka mitä kamalaa. Eikä hän edes ollut tehnyt mitään! (s. 70, 140 ja 151)
  
Kiusaaja-Simonin perhetaustoja avataan hieman ja tarjotaan ainakin yksi selitys, miksi Simon on sellainen kuin on. Hänen isänsä on todella ankara, jopa väkivaltaan taipuvainen ja poika siirtää kipuilunsa vielä heikommassa asemassa olevien nälvimiseen. Toisten systemaattinen piinaaminen ei tokikaan ole oikein, mutta kiusaajalla itselläänkin on usein ongelmia. Mielenkiintoista tarttua sarjan seuraavaan osaan, kuinka korppipoikien tarina tästä etenee. 
  
Ulkona alkoi olla jo pimeä, mutta hän ei saanut mennä ihan vielä sisään.
--
– Vielä sata lyöntiä, niin olet valmis tältä päivältä, Puukässä-Thomas sanoi. – Jos saa köniinsä lastenmailoja käyttävältä aloittelijalta, on aika treenata kovemmin, eikö niin? 
– Kyllä isä, Simon vastasi. 
– Paino vasemmalla jalalla, Puukässä-Thomas käski ja läpsäisi Simonia takaraivoon. – Paino. Etummaisella. Jalalla. Kuinka monta kertaa minun pitää sanoa, ennen kuin se menee kalloosi? (s. 53)

Arvosana:
    
Takakannesta:
Menestyssarja täynnä hyytävää kauhua ja yliluonnollisia olentoja.
  
Veljekset Alrik ja Viggo ovat palauttaneet rauhan kotikaupunkiinsa Mariefrediin auttamalla raivostunutta henkiolentoa. Tyyni kausi jää kuitenkin lyhyeksi, kun asukkailta alkaa selittämättömästi kadota tavaroita. Alrik on helppo kohde syytöksille, vaikka tosiasiassa tapahtumien taustalla on noituus. Kuvioihin ilmaantunut salaperäinen Iris herättää yhä uusia kysymyksiä. Kuka hän oikein on?
  
Pohjoismaiseen mytologiaan perustuvassa Pax-sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet kirjat Loitsusauva, Tuonenkoira ja Ihtiriekko.
      
Suomentanut: Sirpa Alkunen, 192 sivua, Otava 2022
  
Alkuperäinen nimi: Bjäran (2015)
   
Kuvittanut: Henrik Jonsson
  
Sarjassa ilmestyneet osat:

lauantai 1. lokakuuta 2022

Syyskuun luetut

  
Syyskuuhun mahtui aivan uskomattoman paljon kaikkea, mutta kirjoja luin loppuun vain neljä (kolme jäi vielä kesken). Täytin 36 kuun puolivälissä ja julistin Ihana susi -lukuhaasteen, joka kestää blogin 12v-synttäreihin 10.5.2023 asti. Halloween-lukuhaaste puolestaan alkaa jo seitsemättä kertaa. Osallistuin Instagramissa #startoftheautumn22 kuvahaasteeseen ja postasin jokaisena päivänä! Siiri Enorannan Maailmantyttäristä kirjoittamani arvostelu julkaistiin Tähtivaeltajan blogissa. 
  
Vietin puolison kanssa aikaa ulkona ruskasta nauttien. Viime vuonna en päässyt paljoa ulos plantaarifaskiitin takia. Kuvasin Instaan ensimmäiset saapuneiden kirjapakettien availuvideot. Luin kaksi kirjaa Tähtivaeltajaan 4/2022, toisen tavallisena arvosteluna, toisen yhteis-kutzpahiin (tällä kertaa teemana oli englanninkielinen uutuusfantasia). Luin kolme lukupiirikirjaa ja yhden someyhteistyö postauksena. Parhaat hetket näistä tarjosi Magian syvempi sävy.
  
Kaikki syyskuussa luetut: (1392 sivua)
  • Camilla Kantola: Linnunsolu
  • Estelle Maskame: DIMILY - Rakastan
  • Oona Pohjolainen & Adile Sevimli: Kärsimyskukkauuteaddiktio
  • V.E. Schwab: Magian syvempi sävy
  • Lucy Holland: Sistersong
  • Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut
  • Kate Quinn: Timanttisilmä
  
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat:
   
18. Kirjan on kirjoittaut toimittaja - Oona Pohjolainen & Adile Sevimli: Kärsimyskukkauuteaddiktio
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole olemassa - Lucy Holland: Sistersong 
43. Kirja sopii ainakin kolmeen kohtaan - V.E. Schwab: Magian syvempi sävy
   
      
Lokakuun lukupinossa:
  • Anu Holopainen: Iik 8) Krampus 
  • A.R.S. Horkka: Kellopelikuiskaaja & Jäätävää 
  • Siri Kolu: Hereiset - Yön salaisuus 
  • Åsa Larsson, Ingela Korsell & Henrik Jonsson: Pax 4) Para & Pax 5) Kummitus 
  • Mari Luoma: Romeo & Hirviöt - Salaisten kasvojen käytävä 
  • Janne Malinen: Waaralinnan salaisuudet - Seitsemän kielonlehteä 
  • Ursula Mursu & Apila Pepita: Myrtti ja kudelmataika 
  • Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Varjot - Auroria 
  • Camilla & Viveca Sten: Synkät vedet - Syvyyksissä 
  • Merja Toppi: Melko mystistä - Sielusiepparin jäljillä 
  • Jeanette Winterson: Aikamyrsky