"Luostarin päärakennuksen eteläistä julkisivua peitti
virginianköynnöksenä tunnettu murattilajike.
Syksyn saapuminen muuttaisi muratin lehdet tulipunaiseksi viitaksi,
joka korosti Redwallin luostarin nimeä ja tarua."
Valitsin klassikkohaasteen kierrokselle 16 (jonka vetovastuussa oli Kirjaluotsi) Brian Jacquesin vuonna 1986 ilmestyneen eläinfantasian, Redwallin tarun ensimmäisen osan Soturi Matiaksen miekka. Mika Kivimäen käsialaa oleva suomennos on ilmestynyt 1998, eli kun olin 12. En ala-asteelta kuitenkaan muista näitä kirjoja, mutta sarjan selkämykset olivat tulleet tutuiksi jo ennen kuin olin keväästä 2006 kevääseen 2007 töissä kirjastossa eli minun on täytynyt katsoa näitä omassa lähikirjastossa yläasteen ja lukion aikana. Sitä sivukirjastoa, jossa olin töissä ei enää ole, mutta tuohon aikaan sarja löytyi kokonaisuudessaan niin nuorten kuin aikuistenkin fantasiahyllyistä.
"Sinä olet joko hyvin urhoollinen tai sitten pähkähullu."
"Luulisin, että vähän kumpaakin", hiirinuorukainen vastasi. (s. 291)
Olen kerännyt sarjasta viisi osaa Oulussa asumieni vuosien aikana. Ne ovat olleet hyllyssäni odottelemassa lukuvuoroaan pitkään ja nyt kun olen korkannut sen, on pohdittava jatkanko myöhempien osien pariin (tämä ensimmäinen osa kun ei ihan kamalasti herättänyt ajatuksia) vai poistanko kirjat viemästä arvokasta hyllytilaa. Luultavasti pidän ne ja etsiskelen puuttuvatkin osat, sillä tämän ikäinen fantasia alkaa olla harvinaisempaa ja olisihan se nättiä saada ne kaikki riviin. Sarjassa on ilmestynyt 22 kirjaa, joista vain 10 ensimmäistä on suomennettu. Tässä oli hyvin paljon samaa henkeä kuin yläasteella pariinkin kertaan lukemassani Robin Jarvisin Deptfordin hiiristä kertovassa trilogiassa.
"Liika työ ja vähä leikki tekee Matiaksesta tylsän hiiren." (s. 165)
Päähenkilönä on teoksen nimessäkin mainittu munkkikokelas Matias. Hänellä on aivan liian isot sandaalit, ja siksi hän kompasteleekin usein. Onkin ihailtavaa (joskin melko ennalta-arvattavaa), kuinka tältä pohjalta ponnistavasta hahmosta tulee sankari. Luostarilla on muinoin ollut legendaarinen suojelija, soturi Martin, jonka henki on edelleen läsnä.
Kun Ruoska-Cluny -niminen rotta satoine sotureineen päättää hyökätä luostariin kaivataan taas tuon tarunhohtoisen hiiren apua: on etsittävä hänen miekkansa ennen kuin valloittajat kolkuttavat ovelle. Puolet kirjasta sitten seurataan vihjeitä kuin National Treasuressa konsanaan (tästä puolesta tykkäsin) ja toinen puoli taistellaan tai valmistaudutaan seuraavaan hyökkäykseen.
"Kautta hornan hampaiden, minä silvon sinusta kapisia matonkuteita." (s. 27)
Tämä oli hyvin perinteikästä fantasiaa hyvän ja pahan taistelun kuvaamisessa. Kirjan vuoroluvuissa ovat pääosassa Redwallin luostarin asukkaat ja Cluny rötöstelevine rottajoukkoineen. Redwall edustaa äärimmäistä hyvää ja rotat sen täydellistä vastakohtaa. Mikään lastenkirja tämä ei eläinhahmoistaan huolimatta ole (kuten ei Ruohometsän kansakaan), sillä raatoja tulee urakalla ja välillä varsin inhottavillakin tavoilla - eivätkä edes keskeiset hahmot ole turvassa. Taistelun rumuudesta huolimatta kirjan kamalin lause on "Tulehan nyt kiltisti mukaan niin kuin järkevän tytön kuuluu". Uh...
"Käännös vasempaan päin! Minä sanoin vasempaan, senkin pellet! Sinä siellä, etkö erota oikeaa ja vasenta toisistaan? Ojenna vasen käpäläsi."
Pelästynyt rotta ojensi käpälän, jonka se hartaasti toivoi olevan vasen. (s. 247)
Pari kertaa luulin jotakin hahmoa maskuliiniseksi, mutta pidemmälle lukiessani tuotiin esille, että kyseessä olikin feminiininen hahmo käyttämällä sukupuolen paljastavia sanoja kuten tytär - suomen kieli on kyllä ihana sukupuolineutraalin hän-sanan kanssa, mutta se aiheuttaa välillä myös tällaisia väärinkäsityksiä käännösteosten kanssa. Yksi näistä hahmoista on varpusten kruununperijä Sotanokka, joka ei nimenä todellakaan paljasta mitään suuntaan tai toiseen.
Sivuhahmoista kiinnostavimpia puolestaan olivat Basil Hirvi-Jänis, "herkässä iässä olevien nuorten vihannesten, porkkanoiden, salaatin ja muiden outojen elävien vapauttaja" ja oranssinpunertava kissa Julian Gingivere (joka on lupunut punaisen lihan syönnistä jo vuosia sitten). Tosin pidin mäyrä Constancestakin, sillä hänen viisautensa ansiosta luostari pärjää niin pitkään rottia vastaan.
"Tietääkö kukaan teistä, mistä löytyisi parantaja? -- Tarvitsen olennon, joka tuntee vanhanajan tavat, mustalaisen, joka osaa parantaa mitä tahansa kunhan hinnasta sovitaan."-- kettu ripotteli 'maagisia rohtoja' tyynylle lopottaen samalla taas uutta omituista loitsua.
Vanha huijari, Cluny tuumi. Kaikenlaista hokkuspokkusta ja maagista höpötystä. Mitä se sellaisilla tekee, vaikka tietää olevansa täysin pätevä lääkäri? (s. 142 ja 153)
Oli hämmentävää, kun kirjan alussa Cluny karauttaa paikalle hevosen vetämissä heinäkärryissä, sillä hevonen ei vaikuttanut samalla tavalla älykkäältä, antropomorfiselta eläimeltä niin kuin muut - vähän niin kuin Mikki Hiiren Pluto ja Aku Ankan Pulivari. Erikoisesti Bambin isä on tässä maailmassa tunnettu hahmo, koska Martin vertaa Basilin ritarillisuutta siihen - jokainen kaurisuros kun ei varmaankaan saa kyseistä titteliä isolla alkukirjaimella.
"Eivät edes saalistajat tee pahaa hiirelle, joka kantaa Veljeskuntamme kaapua. He tietävät että tämä on auttaja ja parantaja. Kirjoittamaton laki sanoo, että Redwallin hiiret voivat mennä minne tahansa, minkä tahansa alueen halki vaaratta." (s. 16)
Tässä viljellään sitä tyhmää harhaluuloa, että käärmeet ovat limaisia (eivät ne mitään etanoita ole). Ja rotat, käärmeet, ketut sekä näätäeläimet nähdään luonnostaan pahoina, kun taas hiiret, mäyrät, oravat ja myyrät ovat hyviä. Päästäiset sentään olivat harmaita hahmoja, mutta lähinnä siksi, kun ne riitelivät niin usein keskenään. Hämmentävästi eläimet luokittelivat toisiaan älykkyyden mukaan ja haukkuivat osaa lajeista junteiksi ja villeiksi...
Jotkut varpuset sirkuttivat niin nopeasti, että Matias oli varma, etteivät ne ymmärtäneet itsekään itseään. (s. 232)
Missään vaiheessa kirjaa ei kerrottu ihmisistä, mutta oletan luultavasti pahasti väärässä, että meikäläisiäkin tässä maailmassa oli (tai oli kenties joskus ollut), sillä hylätty kirkko, luostarin ohitse kulkeva tie, ne aiemmin mainitut heinäkärryt ja autioitunut maatila käyttämättömänä ruostuneine koneineen eivät vaikuttaneet olevan eläinten tekemiä, vaikka louhos, josta luostarin kiviaines oli peräisin ilmeisesti olikin.
Heidän edessään levittäytyi laaja hylätty louhos. Se näytti siltä, kuin valtava käsi olisi kuopaissut suuren reiän maisemaan. (s. 334)
Mikä muuten on sotamerkki? Cluny nimittäin ripustaa luostarista varastamansa kankaanpalan kiinni sotamerkkiinsä. Onko kyseessä sellainen puinen salko (aquila), joita esimerkiksi roomalaiset sotajoukot kuvataan usein kantamaan? Clunylla on lisäksi kannessakin nähty
Käännökseen oli lipsahtanut muutamia typoja, pahimpana esimerkkinä piste kysymysmerkin jälkeen tai ehkä sittenkin tämä kohta sivulta 391 "Se tunsi keuhkojensa läähättävän rintakehässä." Lisäksi sivulla 128 "Apotti kietoi pani käpälänsä ristiin", sivulla 196 kiitellään Clunya vaikka edellisessä lauseessa puhuttiin Constancesta ja sivulla 280 "kuvitteletkö".
Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:
William Golding: Kärpästen herra
L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet
George Orwell: Vuonna 1984
C.S. Lewis: Velho ja leijona
Tove Jansson: Näkymätön lapsi
Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu
Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi
Minna Canth: Papin perhe
Kate Chopin: Herääminen
Octavia E. Butler: Aamunkoitto
Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut
Robert C. O'Brien: Tohtori L - Vieras kuolleesta maailmasta
James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni
Vonda N. McIntyre: Unikäärme
Otfried Preussler: Mustan myllyn mestari
Arvosana:
Takakannesta:
Vapiskaa Redwallin asukkaat! Ruoska-Cluny on tulossa!
Redwallin hiiriluostari nauttii keskikesän rauhasta, kun verenhimoinen ja säälimätön sotapäällikkö rotta-Cluny saapuu Sammalkukkametsän seudulle. Cluny armeijoineen on päättänyt vallata luostarin keinoja kaihtamatta. Vain legendaarinen soturi Martinin miekka voi pelastaa hiiret ja metsän asukit, ja hiirinoviisi Matias päättää uhmata voittamatonta Clunya...
Suomentanut: Mika Kivimäki, 398 sivua, Otava 1998
Alkuperäinen nimi: Redwall (1986)
Teos on luettu myös täällä: Kirjataivas
