Sivut

maanantai 13. maaliskuuta 2023

Blogistanian Kuopus 2022 - Äänestyksen tulokset

  
Annukka Salaman Ripley – Nopea yhteys on kirjavaikuttajien valinta vuoden 2022 parhaaksi lasten- ja nuortenkirjaksi
  
Suomalaiset kirjabloggaajat, kirjagrammaajat, kirjatokkaajat ja kirjatubettajat valitsivat vuoden 2022 parhaat lasten- ja nuortenkirjat äänestyksellä 5.–11.3.2023. Blogistanian Kuopus -palkinnon voitti Annukka Salaman Ripley – Nopea yhteys (WSOY). Toiselle sijalle äänestettiin Katri Kauppisen Laakson linnut, Aavan laulut (Otava) ja kolmanneksi tuli Elina Pitkäkankaan Sang (WSOY).
  
Blogistanian Kuopus -palkinto jaetaan yhdennentoista kerran. Kirjavaikuttajat äänestivät suosikkinsa vuonna 2022 julkaistuista suomen-, ruotsin- ja saamenkielisistä sekä näille kielille käännetyistä lasten- ja nuortenkirjoista. Äänestykseen osallistui 32 äänestäjää eri alustoilla. Ääniä annettiin kaikkiaan 47 teokselle. Hylättyjä ääniä oli vain yksi, syynä kirjan ilmestymisvuosi 2021.
  
Palkintojenjakotilaisuudesta tiedotetaan myöhemmin. 
  
Blogistanian Finlandia tulokset Kirjakaapin kummitus -blogissa.
Blogistanian Globalian tulokset Oksan hyllyltä -blogissa.
Blogistanian Tiedon tulokset Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogissa.
  
  

Otteita kirjavaikuttajien postauksista: 

  
Annukka Salama: Ripley – Nopea yhteys (30 pistettä)
  
"Jos saisin lukea koko loppuelämäni vain yhtä kirjaa, Annukka Salaman Ripley – Nopea yhteys -- olisi melko vahvoilla miettiessäni, minkä kirjan valitsisin. -- Yksi syistä, miksi pidin kirjasta niin valtavasti on, että se sai minut tuntemaan merkillisellä tavalla nähdyksi. Päähenkilö käy luonnontiedepainotteista lukiota ja pelaa videopelejä."
  
"Salaman kieli on aivan hurmaavaa. Hän sanoittaa auki hahmojensa tunnot, käyttää inklusiivista kieltä -- pelaajamaailma kuvataan todella aidosti, hahmot ovat täyteläisiä -- ja Islan suhde pikkusiskoonsa ja isäänsä on -- todella avointa, rakastavaa ja keskustelevaa. -- Joskus teinien seksikohtausten kuvaaminen on noloa, Salama on kuitenkin onnistunut tässäkin äärimmäisen hyvin."
  
"Ripley – Nopea yhteys on nuortenkirja, jossa on ihastumista, nettikulttuuria, nörttikulttuuria ja pelaamista. -- Kirjaa lukiessa olin kuin kotonani, sillä pelaamisen kuvaus on uskottavinta ja mukaansatempaavinta mihin olen törmännyt. Vähän kuin olisi päässyt johonkin nörttikulttuuritapahtumaan, joissa myös ihmisiä yhdistävät yhteiset harrastukset ja niistä muodostuva yhteisöllisyyden tunne. Siihen tunteeseen kietoutuneena luin läpi kirjan. Parasta."
  
Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut (16 pistettä)
  
"Laakson linnut, Aavan laulut on aivan ihana fantasiatarina, jonka juuret ovat muinaissuomalaisessa maailmassa. Kohderyhmä on nuoret, mutta tämä uppoaa täysin myös aikuiseen satumaisen fantasian ystävään. -- Kieli on uskomattoman kaunista ja visuaalista -- Monta kertaa lukiessa heräsi ajatus, että kyllä suomen kieli on kaunis!"
   
"Oi että, mikä upea lukukokemus! Kielellisesti tämä on varmasti yksi kauneimmista kirjoista, joita olen ikinä lukenut. -- Kauppinen ammentaa kirjassa paljon muinaissuomalaisia taruja ja se, miten luonto ja eläimet ja ihmisten uskomukset ja myytit kietoutuivat toisiinsa toi oman taikansa lukukokemukseen."
  
Elina Pitkäkangas: Sang (12 pistettä)
  
"Sang on kelpo esimerkki siitä, miten tänä päivänä voi kirjoittaa haluamastaan aiheesta. Elina Pitkäkangas on halunnut kirjoittaa itäaasialaisiin kulttuureihin nojaten. Niinpä hän on tehnyt sen hyvin ja kunnioittavasti. -- Mukana on myös sateenkaarevaa rakkautta, vauhdikkaita taistelukohtauksia, hurjaa jännitystä ja taustalla aika perinteinen nuoren miehen kasvukertomus läpi vaikeuksien."
  
"Sang koukutti heti alusta lähtien, eikä tarinaa olisi millään malttanut jättää kesken. Pitkäkangas kirjoittaa vetävää tekstiä, ja teoksen maailma rakentuu huikean yksityiskohtaisesti ja mietitysti koko teoksen läpi. -- Sangissa viehättää maailmanrakennus ja yksityiskohtaisuus, kulttuurien ja myyttien tarkkuus, hahmojen monitasoisuus ja nyanssit, juonen suuret linjat, tarinan jännittävyys ja syvyys sekä lumoava kokonaisuus. Erinomainen, vahva ja kaunis fantasiateos."
  
Muut ääniä saaneet kirjat:
  • Leigh Bardugo: Korppien kehä (Aula & co, suom. Meri Kapari)
  • Sofia ja Amanda Chanfreau: Kirahvin sydän on tavattoman suuri (S&S, suom. Outi Menna)
  • Dhonielle Clayton, Tiffany D. Jackson, Nic Stone, Angie Thomas, Ashley Woodfolk & Nicola Yoon: Blackout (Otava, suom. Outi Järvinen)
  • Giovanni Di Gregorio & Alessandro Barbucci: Sisarukset Grémillet 1: Sarahin uni (Story House Egmont, suom.  Jouko Ruokosenmäki)
  • Giovanni Di Gregorio & Alessandro Barbucci: Sisarukset Grémillet 2: Cassiopéen ihastus (Story House Egmont, suom.  Jouko Ruokosenmäki)
  • Julia Donaldson & Axel Scheffler: Pahikset (Mäkelä, suom. Raija Rintamäki)
  • Siiri Enoranta: Maailmantyttäret (WSOY)
  • Emilia Erfving: Kasan nenä (Lasten keskus)
  • Stephanie Garber: Olipa kerran särkynyt sydän (WSOY, suom. Kaisa Kattelus)
  • Jenny Han: Kesä, jolloin minusta tuli kaunis (WSOY, suom. Antti Hulkkonen)
  • Sini Helminen: Sysi (Myllylahti)
  • Vuokko Hurme & Julia Savtchenko: Karmeat taruolennot (WSOY)
  • Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas (Otava, suom. Leena Ojalatva)
  • Kuura Juntunen: Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään (Kustannus Z)
  • Lilja Kangas: Tahdon elää (Kustannus Z)
  • Anneli Kanto & Noora Katto: Virtasten joulut (Karisto)
  • Tatu Kokko: Rob McCool ja Lapponian vangit (Icasos)
  • Heli Koskinen & Mari Luoma: Zeta: Uskallatko pelata? (Mäkelä)
  • Oskar Källner & Karl Johnsson: Imperiumin perilliset 3: Hautaplaneetta (Otava)
  • Emmi Köykkä: Näkinkenkätyttö (Kustannus Z)
  • Hannele Lampela & Pasi Pitkänen: Paavali Pattinen, supernolo supersankari (Otava)
  • Ulpu-Maria Lehtinen: Kalmanperhon kutsu (S&S)
  • Leena Lehtolainen: Vihreän lohikäärmeen risteys (Tammi)
  • Pamela Mandart & Andres Varustin: Hemmo ja hölmöläiset (Basam Books)
  • Deborah Marcero: Purkista (Kumma kustannus)
  • J.S. Meresmaa: Kenties tapan sinut vielä (Karisto)
  • J.S. Meresmaa: Kerberos (Myllylahti)
  • Ursula Mursu & Apila Pepita: Myrtti ja kudelmataika (Kumma kustannus)
  • Reetta Niemelä & Eri Shimatsuka: Kettu ja hiljaisuus (Otava)
  • Alice Oceman: Heartstopper 1 (Tammi)
  • Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän (WSOY)
  • Reetta Peltonen & Elina Nohrström: Meren Joulu (Mini Kustannus)
  • Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja (Otava)
  • Marisha Rasi-Koskinen: Pudonneet (WSOY)
  • Elina Rouhiainen: Tuntematon taivas (Tammi)
  • Janina Saari & Anne Muhonen: Kitisevä koppiskokous (Minerva)
  • Salla Savolainen: Betonia! (WSOY)
  • Jeva Skaletska: Ette tiedä mitä sota on - Ukrainalaistytön päiväkirja (Otava, suom. Maria Lyytinen)
  • Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus (Tammi)
  • Ellen Strömberg: Mehän vaan mennään siitä ohi (S&S, suom. Eva Laakso)
  • Laura Suomela: Kiss My JUHANNUS (Karisto)
  • Mila Teräs & Hannamari Ruohonen: Ensilumi (Karisto)
  • Satu Varjonen & Mari Luoma: Ylläripylläri! (Minerva)
  • Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet (Karisto)

5 kommenttia:

  1. Kiitokseni vetäjille. Kauppisen Laakson linnut, Aavan laulut oli listallani toisena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaikille äänestäneille, ilman teitä ei tätä palkintoakaan olisi. ♥

      Minun ääneni Kuopuksessa menivät Ripleylle, Oskar Källnerin ja Karl Johnssonin Imperiumin perilliset -sarjan kolmannelle osalle Hautaplaneetta ja Blackout-novellikokoelmalle.

      Poista
  2. Pidin valtavasti Salaman Faunoidit-sarjasta, mutta jostain syystä en ole vielä innostunut Ripleystä, ehkä pitäisi lukea! Listan kirjoista Garberin kirjan hankin omaan hyllyyn, mutta en ole vielä sitä lukenut.

    Kiva että Blogistania-palkintojen perinne jatkuu yhä 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on juuri parhaillaan luettavana Käärmeenlumooja ja hahmoissa on paljon tuttua mitä Ripleyssä. Kannattaa siis ehdottomasti lukea! ♥

      On kyllä huimaa, että saatiin jakaa jo 11. Kuopus ja vieläpä samalle kirjailijalle, joka sai kaikkien aikojen ensimmäisen Kuopuksen.

      Poista