Sivut

torstai 1. kesäkuuta 2023

Toukokuun luetut

  
Toukokuu alkoi vapun lukumaratonilla, jolla luin seitsemän teosta, kuvakirjoja, sarjakuvaa ja runoja. Kuukausi jatkui matkalla Kuopioon, äitini 75-juhlan vuoksi. Nappasin kuvakollaasissa olevan kuvan Kuopion kaupungintalosta räntäsateessa. Hauskasti värimaailmaksi tuli tuollainen dark academia henkinen ihan ilman filttereitä. Blogini täytti jo huimat 12 vuotta, vaikka viime aikoina onkin postauksia tullut hieman harvakseltaan. 
  
Kävin niin kirjabloggaajien kuin kirjagrammaajienkin miitissä ja kuuntelemassa Sini Helmistä Kummaconissa. Osallistuin joukkueena kolmen muun oululaisen kanssa kirjagramin kesäkisaan (ruhmämme nimi on Team Pahki) ja askartelin kirjanmerkkejä. Juttuja kisan tiimoilta tulee Instassa, eli jos kiinnostaa seurata etenemistämme tai lukea kirjajuttujani, ota seurattavaksi tilini @neriumblack. Kesäkuussa tulee vetämäni Pride-lukuhaaste jo seitsemättä kertaa. 
  
Lukujumi vaivasi toukokuutani ja luin maratonin jälkeen vain neljä kirjaa. Onneksi loppukuusta lukeminen alkoi sujua ja kuukauden lukupiirikirjana ollut ahvenanmaalainen klassikko Tie myrskyluodolle ja HarperCollinsin influensereiden kesäkirjapaketissa saamani, kuukauden parhaita lukukokemuksia tarjoillut Pariisin vakoojatar tuli ahmaistua kymmenen päivän aikana. Myös Fine - A Comic About Gender oli tärisyttävä ja voin suositella sitä, vaikka onkin aika tuhti tietopaketti. 
  
Kaikki toukokuussa luetut: (12 kirjaa, 2396 sivua)
  • Rachel Bright & Jim Field: Ihan itse, sanoi susi
  • Larysa Denysenko & Olena London: Ilmahälytysten lapset
  • Giovanni Di Gregorio & Alessandro Barbucci: Sisarukset Grémillet 3) Lucillen aarre
  • Lasse Hauerwaas & Iina Silventoinen: Bobby
  • Kaiu Shirai & Posuka Demizu: The Promised Neverland 9-10
  • Eleanor Crewes: The Times I Knew I Was Gay
  • Rhea Ewing: Fine - A Comic About Gender
  • Keigo Higashino: Namiyan puodin ihmeet
  • Juha-Pekka Koskinen: Puhdas valhe
  • Anni Blomqvist: Tie Myrskyluodolle
  • Pam Jenoff: Pariisin vakoojatar
  
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat:
  
10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja - Keigo Higashino: Namiyan puodin ihmeet
40. Kirjassa hylätään jotain - Pam Jenoff: Pariisin vakoojatar
47. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön - Anni Blomqvist:  Tie Myrskyluodolle
   
  
Kesäkuun lukupinossa:
  • Alison Bechdel: Hautuukoti - Tragikoominen perheeni
  • Erik J. Brown: All That’s Left in the World
  • Sini Helminen: Kalma
  • Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille 
  • Kuura Juntunen: Mähän tiesin ettei täällä ole mitään
  • TJ Klune: The Extraordinaries
  • Eve Lumerto: Kaapin nurkista
  • Jarrett Melendez & Danica Brine: Chef's Kiss
  • Boldizsár M. Nagy (toim.) & Lilla Bölecz: Satumaa kuuluu kaikille

2 kommenttia:

  1. Lukujumeja on ollut täälläkin liki koko kevään. Välillä on sattunut oikein vetävä kirja ja sen on lukea hurauttanut, mutta sitten taas hiljenee. Tosi ärsyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei normaalisti ole koskaan lukujumeja, mutta viime syksystä alkaen niitä on ollut melkein joka toinen kuukausi. Onneksi eivät ole lukemista kokonaan lopettavia jumeja.

      Poista