Joulukalenteri - Luukku 24

Hyvää joulua kaikille blogini lukijoille!

Tänään ratkeaa kuka voittaa itselleen söpön kirjanmerkin! Ilmoitan voittajan Klo 18:00 jälkeen, jos vain lomakoneella se onnistuu. 

Joulukalenteri - Luukku 23

Toivottavasti ajastus toimii ja tämä tulee näkyviin ajallaan. :) Huomenna on aatto ja löysin lempirunolainausteni joukosta tämän japanilaisen runon, joka minusta sopii hyvin myös joulutunnelmaan. 

Nyt joku tulee

ja juuri kun arvelen

onko se hän

keskiöinen kuu häipyy

näkyvistä pilven taa.

- Murasaki Shikibu (Suom. Tuomas Anhava)

Louisa M. Alcott: Pikku naisia 2

 "Yhtä varovasti kuin lukija sulkee ihastuttavan rakkausromaanin,

jota ei malta laskea käsistään ennen kuin pääsee viimeiselle sivulle

ja joutuu palaamaan yksinään takaisin jokapäiväiseen elämään."
   

     

Luin Alcottin edellisen kirjan viime jouluna, joten oli enemmän kuin sopivaa, että luin tämän jatko-osan tasan vuoden päästä, samana ajankohtana. Teos jatkaa siis tarinaa, joka alkoi kirjassa Pikku naisia. Sarjaan kuuluu vielä kaksi teosta, Pikku miehiä ja Plumfieldin pojat. Pikku naisia perustuu Alcottin lapsuuteen ja nuoruuteen, hänen keskeiset hahmonsa, etenkin Marchin sisarukset ovat suoraan verrannollisia hänen sisariinsa. Louisaa teoksissa esittää Jo. Pikku naisten jatko-osassa myös Jo kertoo omasta kirjastaan: "valitsin jokaiselle henkilölleni esikuvan todellisuudesta".

   

Alcott puhuttelee usein lukijaa, esimerkiksi sivulla 88 hän kirjoittaa seuraavaa: "jokainen naispuolinen lukija, joka on joutunut kestämään samankaltaisia koettelemuksia...". 1800-luvun lopun Yhdysvaltoja kuvaillaan hyvin konservatiivisena. Naisen, "heikomman sukupuolen", kuuluu mennä naimisiin, hankkia miehen kanssa yhteinen koti ja lapsia. Mitään muuta on mahdotonta kuvitella. Jopa Jo, sisaruksista vauhdikkain, hylkää unelmiaan ollakseen enemmän ihanteiden mukainen, sillä hän pitää itseään eriskummallisena ja ei sovi mielestään hienon kodin emännäksi ellei muutu.
  

Marchit ovat myös hyvin uskonnollinen perhe, sillä tyttöjen isä on pappi. Kirjassa uskontoa ei mitenkään erityisesti korosteta, mutta se tulee esiin aika ajoin rivien väleistä. Alla lainaus Jon seuraamasta filosofisesta keskustelusta, hänen ollessaan New Yorkissa.
  

Hänelle valkeni vähitellen, että väittelijät hajottivat maailman kappaleiksi ja kokosivat uuden ja oman käsityksensä mukaan suunnattoman paljon paremman, että järkeily uhkasi hävittää uskonnon ja että älystä oli tulossa ainoa jumala. (s. 148)

 
Pikku naisista tehty elokuva kattaa molemmat osat. Kirjoissa tapahtumat menevät hieman eri tavoin kuin lempiversiossani, vuoden 1994 filmatisoinnissa. Esimerkiksi Laurien käyttäytyminen Jon kieltäydyttyä hänen kosinnastaan eroaa paljonkin kirjan ja elokuvn välillä. Kirjassa hän ottaa asian paljon aikuismaisemmin, etenkin kun saa naisellista ojennusta.
 
Muutama sananen juonesta. Tässä teoksessa tytöt ovat aikuistuneet. Meg menee naimisiin ja saa lapsia. Jo jatkaa kirjallisia harjoituksiaan, ottaa etäisyyttä Lauriesta New Yorkissa ja tutustuu herra Bhaeriin. Beth asuu edelleen kotona sairauden (tuhkarokko) heikentämänä. Amy matkustelee Euroopassa, opiskelee kieliä ja hienon naisen taitoja, sekä rakastuu odottamatta.
   
En pitänyt tästä teoksesta niin paljoa kuin ensimmäisestä. Käännökseen oli myös jäänyt jonkin verran kirjoitusvirheitä (kerrankin puhuttiin kastajista, vaikka lauseyhteydessä tarkoitettiin kastanjoita). Suosittelen kirjaa kuitenkin historiasta ja klassikoista kiinnostuneille.
  

Arvosana:

  
Takakannesta:

Uusi suomennos rakastetusta tyttökirjaklassikosta!
   

Pikku naisia 2 jatkaa rakastetun Louisa M. Alcottin tyttökirjasarjaa Marchin sisarusten elämästä 1870-luvun Yhdysvalloissa.
  

On kulunut muutama vuosi sarjan edellisen osan tapahtumista. Sisarukset ovat jo kasvaneet aikuisiksi ja Meg on mennyt naimisiin. Jo jatkaa kirjoittamistaan, saa kertomuksiaan julkaistuksi ja pääsee New Yorkiin. Taiteilijan uralle tähtäävä Amy saa mahdollisuuden matkustaa Eurooppaan. vain Bethillä ei ole mitään kodin ulkopuolisia tavoitteita ja vaikka hänellä on tytöistä eniten vaikeuksia hän saavuttaa lopulta rauhan.
   

Suomennos on ilmestynyt aikaisemmin nimellä Viimevuotiset ystävämme ja se ilmestyy nyt uutena ja täydellisenä käännöksenä.
       

Suomentanut: Sari Karhulahti, 313 sivua, Art House 2005 (Ilmestynyt aikaisemmin nimellä Viimevuotiset ystävämme)
   

Alkuperäinen nimi: Little Women 2 (1869) Ilmestynyt myös nimellä Good Wives.
    

Kirjasta muualla: Villasukka kirjahyllyssä, Jokken kirjanurkka, Kirjan viemää

  

Samantyylisiä kirjoja: L.M. Montgomeryn tyttökirjat

Joulukalenteri - Luukku 22

Enää kaksi yötä jouluun! Pöydällä on Coca-Cola pullo, jossa punanuttuinen partaveikko hymyilee ja hänen vieressään lukee "Tartu onneen". Kuinka Coca-Cola tuo onnea? Osallistuin taannoin opiskelupaikkakunnallani Prismassa arvontaan, jossa järjestäjänä oli Coca-Cola. Missään ei kuitenkaan käynyt selville kuinka kauan arvonta kestää saati mitä voittaja saa. Tuo kuvassa oleva söpö jääkarhupehmo oli istutettu pullohyllyjen päälle, ja ajattelin, että tuohan olisi kiva palkinto. Vaikka ei sinällään liitykään mihinkään. Paitsi ehkä pohjoisnapaan ja etäisesti pukkiin? Sitten ärsyynnyin. Kuinka kummassa Coca-Colalla on oikeus ensinnäkin Joulupukkiin, sillä se millaisena hahmo nykyisin esitetään on täysin ko. firman representaatio papasta. Vanha suomalaistyylinen pukki (sarvineen kaikkineen) olisi toisaalta pelottava ja liian radikaali tapaus, mutta sopisi paremmin meidän traditioihimme. Joulutarina elokuvassakin sai ihmetellä kola-pukkia lopussa, sillä ei hepussa siinä vaiheessa ollut enää mitään suomalaista ho-ho-ho huudahduksineen. Millaisena te näette pukin? Tuleeko mieleenne jokin (elo)kuva, kirja tai laulu, joka tiivistäisi Joulupukin syvimmän olemuksen?

Joulukalenteri - Luukku 21

  

Tänään (jos uskoo maya-kalenterista vedettyihin johtopäätöksiin) on maailmaloppu. Tänään kannattaa esimerkiksi katsoa elokuva 2012 tai lukea Ateve Altenin Mayojen testamentti ja Ylösnousemus. Jos maailma ei lopu (kuten epäilen) niin on vielä aikaa viimeisimpiin jouluvalmisteluihin. 

  

Mitä te olette yleensä tehneet tähän aikaan vuodesta? Rapisevatko viimeisten lahjojen päälle käärityt paperit? Noudatteko kukkia, joulukuusen tai kinkun? Varmistatteko, että kaapissa on kynttilöitä valmiiksi aattoa varten, niin ruokapöytään kuin haudoillekin? Avaatteko suklaarasian, joka tyhjentyy ennen vuorokauden päättymistä? Kuiskitteko salaisuuksia rakkaimpienne korviin? Vai siivoatteko sen kaapin, jota koko vuoden ajan olette aikoneet järjestellä? 

  

Minulle 21.12. tarkoittaa, että opiskelu on syksyn osalta takana. Kaikki deadlinet ovat päättyneet  ja kirjatentit ovat takana. Jään odottelemaan opintopisteiden ilmestymistä tililleni. Nyt saa hengähtää ja rentoutua läheisien kanssa, nauttien hyvästä ruoasta. En pidä itseäni hössöttäjänä, vaan minulle joulu tarkoittaa, että kerran vuodessa näkee sukulaisia ja voi unohtaa kaikki huolet ja stressin. En jaksa ottaa turhia paineita "täydellisen joulun" rakentamisesta. Olen aidosti easygoing. 

 

Scifi-haaste | Connie Willis: Tuomiopäivän kirja

"Apokalyptistä!"

 

    
Scifi-haaste: 3. Hugo-voittaja, jaettu palkinto 1993. Kirja kuuluu myös Lukudiplomi-haasteeseen.

    
Connie Willisin teos on ollut TBR-listallani jo yläasteelta eli sen suomennoksen ilmestymisestä asti, ja piti näin pitkään odottaa, että sain hyvän syyn lukea sen. Tuomiopäivän kirja on siis voittanut Hugo-palkinnon ja siihen kategoriaan kuuluu harvoja kirjoja, joita haluan lukea. Pokkarina Willisin teos ei tunnu niin tiiliskiveltä kuin sen sivumäärä antaa olettaa. Kirjaa tulee luettua vielä yksi sivu ja sitten huomaa, että minunhan piti jo mennä nukkumaan jo kaksi tuntia sitten.Luin kirjaa pitkällä aikavälillä ja vasta joululoman aikana sain tämän loppuun, luettuani välissä useita muita kirjoja. Joulu onkin hyvä ajankohta teoksen lukemiseen, sillä teoksessakin vietetään joulua.

Kirjan kerronta tapahtuu vuoroin 2050-luvun ja osin 1300-luvun Oxfordissa. Päähenkilö on opiskelijatyttö Kivrin, joka lähetetään tutkimaan keskiajan ihmeitä. Hän on opiskellut intensiivisesti vanhoja kieliä ja sen lisäksi hänelle on istutettu pieni kieliä tulkkaava koje avustamaan ymmärtämistä, mutta kaikki ei sujukaan aivan niin helposti kuin etukäteen oli suunniteltu - Kivrin ei pysty ymmärtämään kohtaamiensa ihmisten puhetta ja pelkää joutuvansa roviolle noitana.

Kirjavinkkien arvostelu kirjasta alkaa todella hyvällä kuvauksella: "Aikamatkailu tekee historiantutkimukselle saman kuin Indiana Jones arkeologialle: karistaa pölyt, panee professoreihin liikettä ja vaatii opiskelijoilta vähän uudenlaista taitoarsenaalia." Tuomiopäivän kirja ei etene kuin juna, se ei kiirehdi vaan ottaa oman aikansa kertoakseen tarinaa. Keskiajan miljöö on karu ja se haisee eli toisin sanoen menneisyys on hyvin uskottava.
    
Willisin tulevaisuus, tästä muutaman vuosikymmenen päässä ei kauheasti eroa meidän päivistä. Esimerkiksi kuvapuhelimet on jo keksitty, vaikkakin tekniikan käytön taso on alhaisempaa - missä ovat langattomat puhelimet ja netti? Täysin moitteeton kirja ei kuitenkaan ole. Välillä kirjailija tuntuu turhaan toistavan samoja tai samansisältöisiä lauseita sivulta toiselle - ei kai lukija  nyt parissa sivussa ehdi unohtamaan asioita?
 
En ihastunut teokseen niin paljon kuin olisin toivonut, mutta en kadu, että luin tämän viimein. Suosittelen kirjaa historiasta kiinnostuneille, heillekin, jotka yleensä vierastavat scifiä.
    

Arvosana:

Takakannesta:
Scifin mestarin jo klassikoksi noussut menestysromaani aikamatkasta keskiaikaan
    
”Olen pahassa pulassa, herra Dunworthy. En tiedä missä olen, enkä osaa puhua paikallista kieltä. Eikä se ole edes kiperin ongelmani.”
    
Vuonna 2054 opiskelijatyttö Kivrin lähetetään keskiaikaan. Hänen opettajansa professori Dunworthy pelkää pahinta. Hän on itse käynyt lähimenneisyydessä, mutta 1300-luku oli vaarallista ja synkkää aikaa.
    
Dunworthyn pelko osoittautuu aiheelliseksi. Mikään ei suju suunnitelmien mukaan.
    
”Tarina on tunnelataukseltaan vahva, jopa järkyttävä. — Kannattaa tutustua – myös niiden, jotka eivät tavallisesti scifiä lue, niin yleispätevää Willisin sanottava on.” – Kaleva

     

Tyylilaji: scifi, aikamatkustus
   

Samantyylisiä kirjoja: Michael Crichton: Aikamatka, Susan Price: Sterkarmin poika, Diana Gabaldon: Muukalainen-sarja, Kate Mosse: Labyrintti
             

Suomentanut: Tero Kuittinen, 828 sivua, Otava 2000

       

Alkuperäinen nimi: Doomsday Book

                                    
Kirjasta muualla: Risingshadow, Kirjavinkit,  Taikakirjaimet, Satun luetut,  Kalaksikukko, Aikakone,

Odottamaton matka

Tulin vain kirjoittamaan, että olen juuri nähnyt ensimmäisen kolmesta Hobitti-elokuvasta. Lisää kommentoin (toivottavasti ilman spoilereita) kunhan olen nukkunut lyhyet päikkärit.
 
EDIT: 20.12.2012

Neti takkuili ja pääsin vasta nyt muokkaamaan tekstiä. Mutta asiaan. Kuten kuvan tähän valitsin, olivat lempiasiani tässä leffassa nuo vekkulit kääpiöt, etenkin Thorin Tammikilpi (joukon vähiten vekkuli kaveri). Hän on siis tuo tummahiuksinen komistus joukon keskellä, suuresta taistelusta selvinneiden pienen joukkion kruunaamaton johtaja. Kaikki kääpiöt eivät tässä ensimmäisessä osassa vielä päässeet kunnolla esille, mutta esimerkiksi alarivin keskellä, ruokaa syövä kääpiö (joka muuten muistuttaa paljon Obeliksia!) toimi välillä hyvänä komedia-elementinä.

Myöskään Martin Freman ei jättänyt kulmäksi Bilbona. Elokuvassa oli todella kauniita kohtauksia. Peuralla ratsastava haltija oli yksi yllättävistä sivuhenkilöistä, samoin ruskea velho Radagast ja hänen kykynsä keskustella eläimille. Eräässäkin kohtauksessa hän hoitaa sairasta siiliä. Aww!
 
Kävin katsomassa elokuvan avomieheni kanssa. Hän valitsi HFR 3D-version. Uudet lasit (mustat ja kevyet) toimivat minulla paremmin kuin ne punaiset ja painavat 3D-lasit. Ainoa hankaluus syntyi niiden käytöstä silmälasien kanssa. High frame rate tuntui alussa todella oudolle, ei niinkään teatterimaiselle, vaan sille kuin kuvaa olisi nopeutettu huomattavasti. Kameran liikkeet tuntuivat välillä todella käsivaramaisilta ja zoomaus oli liian erottuvaa.

Pitää katsoa leffa uudestaan, kunhan se ilmestyy dvd:llä, sillä nyt osa tapahtumista ja estetiikasta jäi kokematta uuden tekniikan takia. Mm. laajat maisemakuvaukset näyttivät pitkälti siltä kuin ne olisi kuvattu pienoismallista. Nyt pitää sitten odottaa pari vuotta, että saadaan trilogia päätteeseen. Jospa seuraavassa osassa Smaug pääsee myös kunolla vakokankaalle, onhan se nimetykin sen mukan Smaugin autioittamaksi maaksi.
 
Kaiken kaikkiaan siis mainio leffa, jossa on paljon skotteja, eli en voi valittaa!

  

 

Ps. Joulukalenterissa pieniä ajastamisongelmia, täydentelen niitäkin tämän illan ja loppuviikon aikana.

Joulukalenteri - Luukku 18

On aika jälleen Top Ten Tuesdaylle. Tänään aiheena parhaat kirpparit ja antikvariaatit, joista hankin itselleni luettavaa ja joskus mukaan tarttuu muutakin (esim. askartelumateriaaleja ). Helsinkikeskeisyys johtuu siitä, että ostan kirjoja lähinnä lomilla, jolloin olen käymässä avopuolisoni kanssa hänen äitinsä luona. Järjestys määräytyy myymälän sijainnin, hintatason ja tavaran laadun sekä määrän suhteen. Paras on jälleen viimeisenä. Nyt siis voi ottaa vinkkejä siitä, mistä saa käytettyjä kirjoja edullisesti!

1. Eerikin kadun pieni kirjakauppa, Helsinki

2. Interfannica, Helsinki (Hakaniemi)

3. Kierrätyskeskus, Helsinki (Kyläsaari)

4. Oranssi planeetta, Helsinki

5. Helsingin Eläinsuojelu Yhdistyksen (HESY) myymälä, Helsinki (Vallila)

6. Kirpputiikki, Oulu

7. Second Hand Store, Oulu

8. Antikvariaatti Hämähäkki, Helsinki (Hakaniemi)

9. Emmaus, Helsinki (Vallila)

10. Kierrätyskskus, Helsinki (Hietalahti)

Joulukuun kirjaostoksia - osa 2

Tänään kaupungilla kierrellessäni mukaan tarttuivat seuraavat kirjat:

 

Jules Verne: Merkilliset matkat 1 (3e)

- pokkari

- Sisältää seuraavat teokset: Kiinalaisen koettelemukset, Höytyralo ja Robur Valloitaja

- Verne on ollut TBR-listallani jo kauan, etenkin hänen teoksensa Höyrytalo, Matka maan ympäri, Matka maan keskipisteeseen ja Matka Kuuhun. Höyrytaloa voi pitää yhtenä steampunk genren alkuperänä.

 

Seuraavat kolme pokkaria ovat 2e-korista yhteishintaan 5 euroa.

 

Bernard Cornwell: Kalpeat ratsastajat

- Uthred-sarjan toinen osa

- Minulla on aiemmin hankittuna sarjan kolmas osa, enkä ole ensimmäistäkään näistä lukenut. Kehuja olen kyllä kuullut, joten toivotaan hyvää viihdettä.

- takaknsi lupaa, että vaikka kyseessä on sarja, osat toimivat myös itsenäisinä kokonaisuuksina.

 

Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Lankeemus

- Ensimmäisen osan sarjaa olen lukenut ja kaksi seiraavaa ovat olleet kirjaston lainakirjojen kasassa jo pari kuukautta.

 

Dan Brown: Meteoriitti

- Olen lukenut Da Vinci-koodin ja Enkelit ja demonit, myös Kadonnut symboli odottaa hyllyssä. Meteoriitti ei siis liity Brownin kulttisuosion saavuttaneeseen sarjaan vaan on siitä erillinen teos.

- Siskoni on teoksen lukenut ja totesi pitävänsä enemmän Da Vinci-koodista.

Joulukuun kirjaostoksia

Löysin tänään muutamia kirjoja edullisin hinnoin.

Mikkel Birkegaard: Libri Di Lucan arvoitus (3e)

- kovakantinen

- "ei suositella luettavaksi julkisissa tiloissa"

- Lainassa parhaillaan kirjastosta, mutta nyt voinkin palauttaa sen

Steven Hall: Haiteksti (3e)

- kovakantinen

- "ylittää arkitodellisuuden rajat"

- Tämän meinasin lainata yhdeltö kaverilta, jolla on tämä

Joanne Harris: Riimut (2e)

- pokkari

- "skandinaavisten julatarujen pohjalta luotu kiehtovan omaperäinen fantasiaseikkailu"

- Lainannut kahdesti, ekalla kerralla jäi kesken, joskus voisi lukea loppuunkin

Leo Tolstoi: Anna Karenina (1e)

- pokkari

- "Tolstoi ratkaisemassa olemassaolon arvoituksia"

- Löysin ensimmäisen osan ilmaiseksi, tässä nyt molemmat osat samassa. Jätän sen yksittäisen kirjan myös itselleni, sillä se on todella kaunis versio. 

Joulukalenteri - Luukku 16

   
Luukku 16 ja pieni leikki blogaajille. Periaate on sama kuin hirsipuussa, eli jokainen voi ehdottaa yhtä kirjainta ja katsotaan onko valitsemassani joulutunnelmaisissa lauseissa niitä kirjaimia. Alkuun annan vinkiksi kirjaimet I ja J.

JO _ LU  _ _  _ AA _,  JO _ LU  _ _  _ AA _ 

_ A _ _ I L A _  _ Ä _ _ Ä  PUUROO. 

_ _ _  _ I _ Ä  _ AA , _ _ _  _ I _ Ä  _ AA,

VA _ _ A _ _ A  _ Ä _ _ _ _  PUUROO.

Kiitos kaikille arvuuttelijoille, olette te hyviä, kun heti hoksasitte, mikä lause/laulu kyseessä. :D

Joulukalenteri - Luukku 15

 

Kävin tänään pyörimässä pääkaupunkimme eri joulumyyjäisillä. En ostanut oikeastaan mitään erityistä, mutta oli tosi hauskaa imeä joulun henkeä mm. Stockan jouluikkunasta ja etsiä uusia vinkkejä kierätyskoruihin ja sisustusesineisiin.

Katsotaan saisinko kuvia tämän tai huomisen aikana tänne avomiehen miniläppärillä, tässä kuitenkin maistiaisiksi kuva Vanhan ylioppilastalon markkinoilta parin vuoden takaa. :) Kierrätekö te lukijani usein joulumyyjäisillä? Mitä olette ostaneet/ostaisitte? Hankitteko joululahjoja vai itselle jotain erikoista? Onko olemassa kirjoihin erikoistuneita joulumarkkinoita?

Leena Krohn: Tainaron

"Minulla oli syyni tulla Tainaroniin, varmasti ne olivat painavia syitä, 

mutta olen unohtanut silti, mitä ne olivat."
   

     

Tutustuin teokseen Kirjallisuudentutkimuksen perusteet 1 -kurssilla, jolla analysoimme teoksen kahdennnetoista novellin "Suurmogulin päivä". Lyhyestäkin tekstistä nousi vaikka kuinka monta syvempää tasoa, vihjauksia ja viitteitä, kun vain tajuaa katsoa. 

   

Todellakin minun on sanottava, että monilla Tainaronin asukkailla on mitä eriskummallisimpia tapoja ainakin näin kaukaa tulleen silmin. Tässä aivan lähellä, samassa korttelissa, asuu eräskin herra, pitkä ja soukka, jolla on tapana riipuskella parvekkeeltaan pää aslapäin useita tunteja päivässä.  (s. 111)

   

Tainaron muodostuu siis kokoelmasta kirjeitä. Tässä vuoden 2006 kirjailijan siskon kuvittamassa painoksessa on kaksi kirjettä enemmän, kuin joissakin aiemmissa versiossa, yhteensä 30. Kirjeet ovat Tainaroniin muuttaneen henkilön, kenties ihmisen kirjoittamia, jollekulle joka on jäänyt vanhaan asuinpaikkaan. Molemmat jäävät nimettömiksi, mutta minulle kirjeiden kirjoittajasta tuli nainen ja vastaanottajasta mies. Tainaronin asukkaat muistuttavat ulkoisesti hyönteisiä, jotka koteloituvat koteihinsa talveksi ja palaavat keväällä muuttuneina. Henkilöt ovat silti hyvin inhimillisiä ja kertovat paljon meistä itsestämme. Kaupunki elää ja muuttuu jatkuvasti, eikä Tainaronista siksi saa karttoja.
    

Tiedätkö, että joskus kavahdan, kun väkijoukon uumenista vastaani huojuvat kuonomaiset kasvot, joiden yllä hapuilevat tuntosarvatnotkeina kuin ruoksa tai kun kahvilassa pöytääni lähestyy tarjoilija, jonka suuosat työntyvöt esiin kuin milläkin korennon toukalla. Ja eilen raitiovaunussa viereeni istahti olento, joka muodoltaan muistutti lehteä ja näytti niin keveältä, että olisin voinut puhaltaa hänet ilmaan kuin kuivuneen rikan. (s. 18)

  

Kirjeiden kertoma aika sijouttuu todennäköisesti yhden vuoden sisään, keväästä alkutalveen. Kirjeet kertovat yhden tarinan kerrallaan, niitä voi siis lukea itsenäisinä teoksina tai osina suurempaa kokonaisuutta. Kertoja oppii ja kehittyy kirjeitä eteenpäin lukiessa. Hän tottuu kaupungin erikoisiin asukkaisiin ja löytää heistä niin piilotettua kuin avointakin kauneutta. Tainaronin salaisuudet paljastuvat hänelle vähän kerrallaan. Kertojan oppaana on Jäärä-niminen, kentien miespuolinen henkilö, johon kertoja mielestäni yrittää ottaa romanttista kontaktia. 

  

Tainaronissa monet asiat ovat toisin kuin meillä. Heti ensimmäiseksi tulevat mieleeni silmät. Monilla täkäläisillä ne näet kasvavat niin kookkaiksi, että peittävät jopa kolmanneksen heidän kasvoistaan. Tekeekö se sitten heidän näkönsä tarkemmaksi, sitä en tiedä, mutta otaksun, että he näkevät ympäristönsä jossain määrintoisin kuin me. Sitä paitsi heidän näköelimensä muodostuvat lukemattomista näkötorvista ja auringonvalossa niiden linssipinnat välkkyvät sateenkaarina. Olin alkuun vaivautunut, kun jouduin keskusteemaan sellaisen henkilön kanssa, sillä koskaan en voinut olla varma, katsoiko hän kohti vai ohitseni.  (s. 37)

  

Tainaron ei ole helppo muukalaiselle, ei tarinan kertojalle tai sen lukijalle. Tekstin kyllä lukee nopeasti, mutta jotta ymmärtäisi kirjailijan syvemmät tarkoitukset, tulisi jokainen kirje lukea useampaan kertaan ja analysoida. Nopeallakin lukemisella saa kuitenkin jonkinlaisen kuvan Tainaronista, ja minulle teos maalaili välillä aika absurdejakin kuvia, ihmisen käsitysmaailman ulkopuolelta. Tainaron on kielellisesti kaunis mutta mystinen.
   

Arvosana:

   
Takalieppeestä:

Tainaron (1985) on Leena Krohnin läpimurtoteos. Se vie lukijan vertaansa vailla olevaan todellisuuteen. Inari Krohnin kuvittamassa juhlapainoksessa palataan Tainaronin tunnelmaan, todistetaan ennennäkemättömiä metamorfooseja, nautitaan oudoista sattumista ja pohditaan olemassaolon mahdollisuuksia. Nyt julkaistavassa Tainaronissa on mukana kaksi alkuperäisestä teoksesta puuttunutta kirjettä. 

  

Tainaronin kirjeiden vastaanottaja jää nimettömäksi eikä hän koskaan vastaa kirjeisiin. Niiden kirjoittaja on saapunut valkoisella laivalla tuliperäisellä vyöhykkeellä sijaitsevaan, alati muuttuvaan Tainaroniin, mutta hän ei muista miksi. 

  

Hän potee koti-ikävää, mutta lumoutuu myös uudesta seudusta ja sen eläjistä: Jäärästä, epäilyttävästä neiti Pumilionista, Liikkumattomasta, Kuningatarkimalaisesta, Tulikärpäsistä, Outojen holhoojasta... 

  

Tainaronin asukkaat ovat hyönteisen kaltaisia, mutta oudolla tavalla heidän kokemuksensa ja edesottamuksensa ovat tuttuja. Ne ovat samalla kertaa tarkkojakin kuvauksia eräiden lajien elintavoista ja allegorioita tuntemastamme arkimaailmasta. 

  

Tyylilaji: fantasia, toinen todellisuus, uuskumma
   

Samantyylisiä kirjoja: -
    

138 sivua, Teos 2006 (Ensimmäinen painos 1985) 

Kuvittanut: Inari Krohn
   

Leena Krohn Wikipediassa

Kirjasta muualla: Risingshadow, Kirjavinkit, Morren maailma, Tarinauttiset hämärän hetket, Satun luetut, Lurun luvut, 

Joulukalenteri - Luukku 14

 

Tänään lähtö Helsinkiin loman viettoon. Luukussa tällä kertaa tarjolla erilaista söpöyttä. Länsiylämaankarja  ja etenkin tämä yksilö on vaan niin suloisen pörröinen ja lempeää luonteen laatua edustava olento. Ei ehkä se tavallinen joulueläin, mutta minusta joululehmä voisi toimiakin! :) Olihan seimikuvaelmassakin härkä. Mitkä eläimet sitten tuovat joulutunnelmaa? Porot, possut, punatulkut? Miten olisi joulusiili, joulupöllö tai joulukissa? Minulle joulun eläinten tulee olla ennen kaikkea söpöjä! Mikä on sinun lempijoulueläimesi!

Joulukalenteri - Luukku 13

    

Tänään on viimeinen päivä postittaa joulukortit. Itsekin pitää viedö punainen kuori laatikkoon. Teettekö joulurtit itse vai ostatteko ne valmiina? Millaisilla perustella valitselle kortit? Minä teen kortit itse ja jos joskus kortin satun ostamaan, sen täytyy olla jollakin tavalla henkilökohtainen, niin, että kortin saaja tietää minun ajatelleen häntä. 

  

Cecelia Ahern: Tapaaminen Elämän kanssa

"Minun olisi kohdattava elämäni kasvoista kasvoihin" 

   

Arvostelukaple suoraan kustantajalta. 

   

Kuten sanotaan, vaheella on lyhyet jäljet. Sen saa huomata myös Ahernin uuden teoksen päähenkilö Lucy. Hänen poikaystävänsä lähtö aiheuttaa valheiden kierteen ja hän valehtelee perheelleen, ystävilleen ja kolleegoilleen niin isoista kuin pienistäkin asioista. Lucyn pahin painajainen on, että hän jäisi kiinni valehtelustaan. Kun Elämä lähettää hänelle kirjeen, Lucy vihdoin tajuaa, että jonkin on muututtava. Kun Elämä alkaa pyörimään kuviossa mukana, salaisuuksien vyyhti purkautuu pikkuhiljaa, mutta ei sillä tavoin kuin voisi kuvitella. Aluksi Lucy ei pidä Elämästä, mutta pian yhteinen sävel luitenkin löytyy, ei kuitenkaan vailla pientä seikkailua.  

    

Silchesterin perhe on hyvin konservatiivinen ja kun kolmeakymmentä lähestyvä tytär ei noudatakaan peristeistä kaavaa (työ, mies, koti, lapset) he kutsuvat Elämän apuun. Lucy viettää aikansa töissä, vältellen vastuuta. Hän teeskentelee polttavansa tupakkaa, jotta saisi samat oikeudet taukoihin ja kun hän ei ole töissä, hän on kotona kissansa kanssa. Vuokraisäntä ei oikeastaan antaisi pitää lemmikkejä, mutta kadulta löytynyt pentu sai Lucyn sydämen puolellensa ja hän uskottelee itselleen, että ei yhdestä pienestä kissaasta voi paljoa ongelmia olla. Lucy tapaa myös ystäviään, mutta ei koskaan ole loppuun asti. 

   

Kyseessä ei ole aivan tavallinen chick lit, sillä Elämä on kirjassa todellinen hahmo (joskaan mitään selitystä hänen olemassaololleen ei ole). Teos on toki kevyttä luettavaa, vaikka hauskuuden takana piileekin kylmä totuus. Luin tämän hiukan tuhdimman kirjan hetkessä, sillä juoni vie mukanaan. Teosta voi siis suositella heillekin, jotka laillani välttelevät chick litiä. 

     

Lucy on kirjallisuudentutkimuksenkin kannalta mielenkiintoinen hahmo, sillä hän on epäluotettava kertoja. Lucy valehtelee kuvailessaan tapahtumia (yleensä niin kuin hän toivoi, että asiat olisivat menneet) ja heti seuraavassa lauseessa kertoo, kuinka oikeasti tapahtui. Hän rakentaa lukijalle pilvilinnoja vain tuhotakseen ne. Hän ottaa myös kantaa kerrontaan, esim. sivulla 414: Olin klubilla Melanien kanssa, siltä vaaralta että uteliaiden lukijoiden mielenkiinto heräsi. Tämä tekee hänestä ssis myös metafiktiivisen kertoja.
  

Miksihän kaikissa Ahernin uudemmissa teoksissa on lila tai pinkki kansi, jossa on kiehkuroita? Karkottaa pois ne lukijat, jotka mahdollisesti teoksista pitäisivät, mutta kansi ei vetoa heihin. Jännää profiloitumista.

   

Arvosana:

Takakannesta:

Lucy Silchesterillä ei mene hyvin. Hänen elämänsä rakkaus jätti hänet, ja hän sai potkut unelmatyöstään. Lucy välttelee ystäviään, vihaa uutta työtänsä ja asuu pienessä vuokrakämpässä vain kissa seuranaan. Hänen elämänsä perustuu valheisiin: hän valehtelee työstään ja työssään, ystävilleen, vanhemmilleen, kaikille - eikä halua kenenkään näkevän, kuinka onneton hän oikeasti on.

Kaikki muuttuu, kun Lucy saa kutsun tapaamiseen oman Elämänsä kanssa. Yllätys on suuri, kun Lucysta kaiken tietävä Elämä osoittautuu nuoreksi mieheksi, jolla ei myöskään mene kovin hyvin. Lucyn ja Elämän yhteinen taival ei ala lupaavasti: jokaisesta valheesta, jonka Lucy elämästään kertoo, hänen Elämänsä kertoo muille jonkin totuuden. Lucy ei voi enää vältellä omaa elämäänsä ja kipeidenkään totuuksien kohtaamista.

Koskettava, hauska ja osuva Tapaaminen Elämän kanssa kertoo mitä tapahtuu, jos jättää elämänsä huomiotta ja antaa periksi. Ahernin ainutlaatuinen taito yhdistää arkinen ja taianomainen ihastuttaa joka kerta.

"Yksi Ahernin parhaista kirjoista . . . Hauska ja koskettava kirja, jolla on tärkeä sanoma."

- Daily Express

Tyylilaji: chick lit, maaginen realismi, rakkaus
  

Samantyylisiä kirjoja: Helen Fielding: Bridget Jones - Elämäni sinkkuna ja Bridget Jones - Elämä jatkuu,
  

Suomentanut: Terhi Leskinen, 519 sivua,  Gummerus 2012
  

Alkuperäinen nimi: The Time of My Life (2011)
   

Kirjasta muualla: Risingshadow, Kirjavinkit, Mari A:n kirjablogi, Kirjakirppu, Kirjojen keskellä, 

Joulukalenteri - Luukku 12

  

Kävin eilen katsomassa entistä kissaani, jolle piti miehen allergian takia etsiä uusi koti. Tänään luukusta avautuu siis pari kuvaa Rontti-kisusta. Sain otettua parhaan haukottelukuvan tähän mennessä. 

  

Joulukalenteri - Luukku 11

  

Jälleen tiistai ja TTT:n aika. Jouluteemassa liikutaan edelleen ja tällä kertaa esittelen jouluherkkujen parhaimmistoa, tosin kyseessä eivät ole joulun maukkaimmat kirjat. Olipas hankalaa muistella mitä kaikkea erityisesti jouluun liittyvää herkkua sitä onkaan! :D

1. Piparminttukepit - Käytännöllisiä karkkeja, jotka voi ensin laittaa kuuseen koristeeksi ja sitten pikkuhiljaa napostella sieltä. 
2. Tikkunekut - Ripaus vanhaa joulua. Harvoissa nekuissa on paljon makua, mutta joskus löytää lakritsinekkuja ja voi ett,ä kun ovat niin hyviä. 
3. Vihreät kuulat - Ehdoton joulun merkki ovat vihreät kuulat. Muulloin vuodessa en edes muista näiden olemassa oloa, mutta jouluna vihertää.
4. Jouluomenat - Syön harvoin omenoita, mutta joulun aikaan on kaupoissa sellaisia omenoita, joista pidät, jauhoisia siis.
5. Glögi - Etenkin Marlin aromaattinen mustikka glögi lämmittää kylminä talvikuukausina. 
6. Luumurahka - Jos on syönyt liikaa ja olo käy tukalaksi, luumurahka helpottaa vatsan toimintaa. Ja minusta tämä maistuu tosi hyvälle. Pääsiäisenä vastaava herkku tehdään mämmistä. 
7. Piparit - Suosikkipiparini ei-itsetehtyjen joukossa ovat Annas Hjärtangoda pepparkakor. 
8. Suklaa - Jouluna tulee aina syötyä liikaa suklaata. Joulun erikoislaatuina mm. After Eight ja piparisuklaa kuuluvat asiaan, siinä missä jokaisessa vieraspaikassa tarjottavat konvehditkin. 
9. Joulutortut - Jouluherkku, jota itsekin teen, valmistaikinasta ja luumusoseesta tosin. Helppoja ja nopeita. Näitä kehtaa tuoda myös pikkujoulunyyttäreille. 
10. Graavilohi - Vaikka ei oikeastaan varsinainen herkku olekaan, on lohi joulun ehdoton om nom nom. Siivuja täytyy käydä viellä illalla hiipiä salaa jääkaapista popsimaan. 

Kirjablogien yhteinen joulukalenteri - Luukku 10

  

Eilen kirjablogien yhteisen joulukalenterin luukun avasi Salla puhumalla pukille. Huominen luukku paljastuu Kirjasfäärissä. On kyllä niin hienoja postauksia saanut nauttia, että paineet oman luukun lähestyessä olivat kovat! Onneksi apu tuli yllättävältä taholta. Luin Leena Krohnin kirjeistä koostuvaa teosta Tainaron kirjallisuuden esseetä varten ja sieltä löysin surullisen kauniita kohtia, joita ajattelin lainata tänään. 

Lainaus kirjeestä seitsemäntoista: Suuri ikkuna

Oli ilta kerran kun olin lapsi, ulkona kadulla. Kaikki valot olivat syttyneet, katulamput, näyteikkunat, autojen lyhdyt; ja minä seisoin lelukaupan edessä. Sinä tiedät sen liikkeen, se on vieläkin jäljellä keskikaupungilla, ja sinun on täytynyt kulkea sen ohi monta kertaa tai ehkä olet poikennut sisäänkin joulunaluspäivinä.

Se ikkuna! Se oli valaistu tuhlailevan kirkkaasti ja ruutua pitkin valui kimaltelevia pisaroita; sadekuuro oli juuri kulkenut kaupungin yli ja kaikki oli puhdasta. ennennäkemätöntä. Nukkien, autojen, pallojen ja pelien eteen, heti lasin taakse, oli pantu esille runsas valikoima marmorikuulia, jotka oli asetettu kukan terälehtien muotoon. Eräät niistä olivat läpikuultavia, toiset kirjavia, toiset valkoisia kuin maito. (s. 83)

Lainaus kirjeestä yhdeksäntoista: Ohikulkija

Tänä aamuna miinut valtasi herättyäni, jo vuoteessa, kihelmöivä levottomuus, jonka syystä en heti päässyt perille. Istuin pitkään sänkyni reunalla ja kuulostelin. Vaikka aamu oli jo pitkällä, kaupunki vaikeni ikään kuin yksikään asukas ei olisi vielä noussut, ja kuitenkin oli arki ja tavallinen työviikko. (s. 90)

Launaus kirjeestä kaksikymmentäseitsemän: Talventörröttäjät

Me palelemme ja katsomme sisäänpäin, sillä halla on hengittänyt meihin ja kaupunki valmistautuu pitkään horroskauteen. Sesonki on ohi ja asukkaat vetäytyvät koteihinsa, ovia lukitaan, seurustelu vähenee. kaduilla liikkuu yhä vähemmän kulkijoita ja ajoneuvoja, ja kaikilla on tietty päämäärä.

Turisteja ei enää juuri näe. Keäpä huvittaisi kierrellä pimeässä ja kylmässä kaupungissa.

On ikävää, ikävää. Minusta Tainaronin valojen pitäisi loistaa nyt, kun aurinko näyttäytyy enää harvoin, entistä runsaampina ja värikkäämpinä, mutta sen sijaan kaupunki ympärilläni himmenee ja köyhtyy. Elämä pysähtyy riitteeseen kuin jäätynyt vesi ja harvojen ohikulkijoiden silmissä väikkyy vain ansaitun levon tarve, mutta minä olen levoton ja tahdon elää. (s. 126)

Joulukalenteri - Luukku 9

  

Tänään on 9. joulukuuta ja sarjakuvakurssin esseen deadline. Kirjoitin kirssasarjakuvista, lähinnä Simonin kissasta, mangasarjasta Chi's Sweet Home ja Karvisesta. Tämä on blogini 200 postaus ja sen kunniaksi ajattelin kertoa triviaalia tietoa minua ja Karvista yhdistävistä asioista. Me molemman inhoamme maanantaita ja me molemmat nukumme nallen kanssa. Minun nallellani on ikää lähes yhtä paljon kuin minulla, sain sen kummiltani ollessani alle vuoden vanha. 

  

Nalle on minulla aina mukana kun olen yökylässä, se on jopa  kiertänyt Eurooppaa kanssani. Jos nalle on illalla hukassa, se on etsittävä, sillä rutiinit ovat asioita, jotka takaavat hyvät yöunet. Nallen ansiosta kädet saa hyvää asentoon, eivätkä ne puudu yhtä helposti kuin ilman nallea nukkuessa. Minusta ei ole noloa myöntää, että aikuisenakin pitää maskottipehmoa. Postauksen lopussa on kuva minun vanhasta, rakkaasta nallestani, joka näyttää  itseasiassa paljon Karvisen nallelta.

  

Wikipedia kertoo Karvisen Nallesta seuraavaa: "Nalle on Karvisen lelunalle, jota Karvinen rakastaa yli kaiken, eikä anna sille tapahtua mitään pahaa."

  

Karvinen tapaa Nallen (engl. Pooky) ensimmäisen kerran:

  

Nalle! ♥

Joulukalenteri - Luukku 8

  

Joulukuun kahdeksas päivä. Luukkuun kätkeytyy tänään kuvasarja Kulttuuri ja humanismipäivien myyjäisistä.  Oulun yliopiston Humanistisen killan ständillä oli myös akateemisen angstin purkamiseen tarkoitettu kuppien ja lautasten rikkomis mahdollisuus. Sirpaleista tehtiin myöhemmin mosaiikkitaidetta. Edustin tapahtumassa toista blogiani (Vedenhenki) myymällä näpertelemiäni koruja, kortteja ja kirjanmerkkejä. 

  

Joulukalenteri - Luukku 7

   
Nyt siis pääsen viimein esittelemään tämän luukun, joka ei 3.12. vielä onnistunut. Tarkoitus oli siis käydä jo maanantaina postissa, mutta se unohtui ja pääsin käymään siellä vasta seuraavana päivänä. Postissa minua odotti paketti, jossa oli kirja, jonka voitin Suomalaisen kirjakaupan arvonnasta. Kyseessä on siis J.K. Rowlingin Paikka vapaana, kirjailijan signeeraamana! Oli hyvin haastavaa kuvata teos niin, että en syyllisty mihinkään rikolliseen. :D 

  

Ne, jotka ovat kirjan ostaneet, ovat varmaan huomanneet, että teoksessa on hämmentävän tuntuinen pinnoite. Monissa englanninkielisissä pokkareissa, joita olen ihastellut mm. Helsingin Akateemisessa on tuollainen samanlainen. Mattapinta, joka tuntuu kumiselle tai muuten nihkeälle. Hyvin erikoinen kertakaikkiaan. 

    

Joko olette lukeneet tämän? Millä tavoin yrittäisitte kääntää pääni tämän suhteen. Not to be Read postauksessa listasin tämän yhtenä teoksena, jota en ole ajatellut lukea. 

  

Anneli Kanto & Terhi Rannela: Korkea puoliso (Kuparisaari 2)

"Uuden elämän saapuminen luoksemme... 

suojaisasta pesästään... 

omasta maailmastaan tänne meidän maailmaamme..."

     

  

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.

  

En ollut tutustunut Anneli Kannon ja Terhi Rannelan tuotantoon ennen Kuparisaari-trilogian avausosaa Tähystäjäneitoa. Ensimmäinen osa ei hurmannut, mutta annoin silti jatko-osalle uuden mahdollisuuden voittaa minut puolelleen. Teos olikin edeltäjäänsä paljon mukaansatempaavampi, joka on sinällään harvinainen ilmiö jatko-osalle. Tälläkin kertaa kirja käsittelee politiikkaa, tasa-arvoa ja naiseutta muistuttaen siten vahvoista naisista fantasiaa kirjoittavan Anu Holopaisen Syysmaa-sarjaa. 

    

Edellisessä osassa Khalkokselle naitettu sarmantialainen hovissa kasvanut Amaya, Korkea Puoliso, on raskaana. Amaya yrittää kehittää Khalkosta kohti modernia yhteiskuntaa. Hän lisää sukupuolten tasa-arvoa, lakkauttaa kaivoksen käytön pakkotyörangaistuksena ja kehittää maataloutta tuottavammaksi. Kansa rakastaa uutta hallitsijaansa, Amaya Suurta. Khalkos on miesten johtama monarkia, mutta Suuri Isä Samuil on lapsenkaltainen, eikä pysty siis itse tekemään päätöksiä. Hänen nuorempi veljensä Radko on juonitteleva kettu ja pyrkii äitinsä Lilyanan kanssa heittämään kapuloita punatukkaisen päähenkilön rattaisiin. 

  

Khalkideilla on tapana sanoa, että ihminen tottuu vaikka hirttosilmukkaan, jos pakko on. Amays oli samaa mieltä. Viittaa on helppo kääntää, kun ystävä paljastuu viholliseksi. Sekin on   khalkidien sananlasku. Oliko hän enemmän sarmantialainen vai khalkidi? Amaya ei osannut sanoa. Khalkidien vuoksi hän teki työtä ja sai työstään iloa, Khalkoksella oli hänen rakkaansa, mutta silti. Ikävä Biseraan pisti häntä kipeästi. Sinne olivat jääneet sisar Snezana ja vanhemmat Neofit ja Blagorodna, lapsuusaikaiset ystävät, vehmaat puistot, värikäs satama ja sievät puodit. (s. 15)

  

Tarinan kuvailu on tasaisempaa, kaksi erillistä kertojaääntä on sulautunut yhdeksi. Kokonaisuus on eheämpi. Juoni ei ollut ennalta-arvattava, vaan uudet käänteet tulivat aivan yllätyksenä. Lukijana pääsin myös vihdoin ja viimein kurkistamaan myös luodun maailman muihin kolkkiin, joskin petyin hieman kuinka suppeasti noista paikoista kuvailtiin. Olisin voinut olla maailmanympärimatkalla pidempäänkin.  Amayan sisko Snezana nousee suurempaan rooliin. Eläydyin vahvemmin hahmojen minään ja luin kirjan lähes kokonaan yhdellä istumakerralla. En kuitenkaan kokenut huumaavaa rakkautta tai eron tuskaa, mutta pystyin samaistumaan hahmoihin syvemmin. 

  

Trilogia paranee edetessään kuin vanheneva viini. Päätösosaan on latautunut paljon toiveita. Voi olla, että luin kirjaa kuin piru Raamattua. Kirjailijakaksikon luoma maailma historioineen pohjautuu löyhästi eurooppalaiseen historiaan ja toimi minulle eräänlaisena vaihtoehtohistoriana. Teokseen on piilotettu sekaan viittauksia myös suomalaiseen kulttuuriin: esimerkiksi sivulla 12 mainitaan Mikaelos Agripolos niminen khalkoksen kielen tutkija (joka viitannee siis Mikael Agricolaan) ja sivulla 166 lauletaan Kikan Apinamiehen rytmillä suuresta khalkidimiehestä. Jälkimmäisen kaltaiset viittaukset saattavat tosin kohderyhmältä jäädä huomaamatta, sillä Kikka tuskin on nykyään kovinkaan tunnettu. 

  

Kustantajan sivuilta: Yläkoululaisille sopiva sarja on täynnä vauhtia, dramatiikkaa ja suuria tunteita, mutta tarinasta voi löytää myös selkeitä yhtymäkohtia Euroopan historiaan. Sarjan ensimmäinen osa keräsi kasapäin kiittäviä arvioita: ”Romaani on napakka yhdistelmä yhteiskunnallista sanomaa, kiehtovaa tarinankerrontaa ja herkkää romantiikkaa.”

- Vesa Sisättö, Helsingin Sanomat Tähystäjäneidosta

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Khalkoksen saarella puhaltavat uudet tuulet. Amaya on vakiinnuttanut asemansa Korkeana puolisona, ja hän on saanut aikaan paljon hyvää: julmat rangaistusleirit on lakkautettu, naisia on alettu kouluttaa, jopa kuparin hintaa on saatu nostettua. Kansa rakastaa hyväntahtoista hallitsijaansa.

  

Kaikki eivät kuitenkaan ole muutoksista innoissaan. Lilyana, naisista ensimmäinen, halveksuu miniäänsä avoimesti. Toinen poika Radko taas ei voi sietää sitä, miten hänen isänmaataan sarmatialaistetaan. Kun Lilyana ja Radko saavat selville Amayan salaisuuden, he alkavat punoa juonia. Naikkonen on saatava pois valtaistuimelta – keinolla millä hyvänsä.

  

Korkea puoliso jatkaa Tähystäjäneidossa tutuksi tulleen Amayan tarinaa.

   

263 sivua, Karisto 2012 

    

Kirjasta muualla: Risingshadow, Saran kirjat, Tarinoiden taikaa, Outokummun seutu
 
Samantyylisiä kirjoja: Anu Holopainen: Syysmaa-sarja, Suzanne Collins: Nälkäpeli - Vihan liekit
  

Kirjoittajien kotisivut: Grafomania, Terhi Rannelan työ- ja matkapäiväkirja,
 
Trilogian kotisivut: Kuparisaari
  

Sarjassa aiemmin ilmestynyt: Tähystäjäneito (2011)

Joulukalenteri - Luukku 6

  

Hyvää itsenäisyyspäivää! Mitä teidän traditionaalisiin itsenäisyyspäivän tapahtumiin kuuluu? Monet varmaan katsovat Tuntemattoman sotilaan, vievät haudoille kynttilöitä, ihastelevat Linnan juhlien mekkoja ja sytyttävät sinivalkoisia kynttilöitä. Leipooko kukaan mitään erikoisherkkuja? Minä en ole koskaan mitenkään erityisellä tavalla juhlinut - ei sillä, ettenkö arvostaisi itsenäistä kotimaata. Minulle tämä päivä on parasta viettää lukien hyviä kirjoja, joko suomalaisilta kirjoittajilta taikka laadukkailta suomentajilta ja katsella jokin leffa. Yleensä päivään kuuluu myös saunomista. Alle vielä kuva kukkasista, joita oli eilen myytävänä Prismassa. 

  

Joulukalenteri - Luukku 5

Luukun viisi taakse kätkeytyy pohdintaa lempijouluruokalajeista. Klassikko lapsuudesta saakka on  ollutlanttulaatikko. Ja tietty kinkku, jonka paistamista piti valvoa monta tuntia. Kinkun kanssa parasta sinappia on se keltainen mökinkuvalla varustettu laatu. Rosollista en ole koskaan välittänyt tai porkkanalaatikosta. Hapanimelä perunalaatikko menettelee, riippuu niin paljon tekijästä (tai ostettaessa valmistajasta). Tänä jouluna toivon löytäväni uuden lempilaatikkoruoan, bataatti-sellaisen! Sain kuulla, että bataattilaatikko olisi jopa lanttulaatikkoa maittavampaa. Olen täysin ihastunut bataattikeittoon, joten valmistaudun suurin odotuksin tulevan joulun ruokalajeihin. Onko joku lukijoistani kokeillut bataattilaatikkoa? Netistä löytyy paljon reseptejä, esimerkiksi tämä on saanut paljon positiivisia kommentteja.