Sivut

torstai 16. huhtikuuta 2015

Elokuvassa: Insurgent - Kapinallinen

 
Kävin eilen katsomassa Veronica Rothin nuorille suunnatun dystopiakirjasarjan toisesta osasta Kapinallisesta tehdyn elokuvan 3D-versiona. Olihan se ihan viihdyttävä ja näyttävä, mutta en saanut yhtään lisää irti 3D tekniikasta (olisin mennyt 2D näytökseen, mutta ne alkoivat päivittäin vasta klo 20), pikemminkin lasit ja epätarkka kuva haittasivat leffaan uppoamisessa, Entä leffan virallinen nimi Suomessa: "Outolintu-sarja: Kapinallinen"... Eiköhän pelkkä Kapinallinen  olisi riittänyt kaikille (tai korkeintaan lisättynä Insurgent joko nimen ylle tai alle, samaan tyyliin kuin Twilight-leffoissa), sillä uskon, että kohderyhmä tietää mistä elokuvasta on kyse ja jotka eivät tiedä, ottavat selvää. 
   
Demin keskustelusta voi seurata kuinka fanien odotukset alitettiin. Siellä monet tuntuvat olevan samoilla linjoilla kanssani: Kirjaa ei seurattu kunnolla, tapahtumia muuteltiin ja koko tarina oli kääntynyt pelkäksi action räiskinnäksi, jossa välissä nähtiin muka hienoksi tarkoitettuja tietokoneella rakennettuja kohtauksia, jotka aluksi olivatkin kiinnostavia, kunnes niillä ryhdyttiin leikkimään liikaa. Trisin ja Tobiaksen suhde oli kirjaversion velehtelimisesta johtuvan mököttämisen sijaan yhtä intohimoista kuin ensimmäisessäkin teoksessa. Myös Tobiaksen äitiä näyttelevä Naomi Watts näyttää minusta aivan liian nuorelta. Ilmeisesti Osattoman rankka elämä pitäänuorekkaana?
  
Jos leffaa ajattelee vain, no, leffana, eikä vertaa sitä kirjaan johon se perustuu, ei se kuitenkaan ole niin huono kuin ensireaktioni perusteella voisi olettaa. Nautin nimittäin miljöön kuvauksesta, sillä Kapinallisessa tutustutaan Osattomiin ja esitellään sodan raunioittaman kaupungin sokkeloita heidän näkökulmastan. Lukutoukkana ei vain voi olla vertailematta kirjallista teosta sen myöhempiin adaptaatioihin, vaikka täysi yhteneväisyys olisikin mahdotonta. On kuitenkin olemassa hyviä ja sitten niitä vähemmän onnistuneita versioita. Ei kirjakaan välttämättä kohdallani räjäyttänyt pankkia, mutta elokuva ei ainakaan lisää sen tasokkuutta. Leffasta lienee mahdollista nauttia eniten silloin, kun kirjaa ei ole lukenut.
  
Kaksi tuntinen leffa on mitaltaan hyvä, jos sen käy katsomassa 2D:nä, silmälasien päälle laitetut 3D-lasit ovat painavat ja muutoinkin epämukavat. Kuten jo aikaisemminkin sanoin, 3D-effekti ei tuo mitään lisää elokuvaan. ihmisten aivot kun ovat jo tottuneet katsomaan elokuvia 2D:nä ja silti hahmottamaan syvyydet. Tämä "uusi ja hieno" kerrostekniikka saa maisemat näyttämään teatterin maalatuilta kulisseilta, jotka on aseteltu eri syvyyksiin. Toisin sanoen 3D-tekniikka ampuu omaan nilkkaansa, jos sen tavoitteena oli enemmän elävän tuntunen kuva. 
 
Kapinallisen kirjaversiosta olen kirjoittanut täällä.
Outolintu-elokuvasta puolestaan täällä.
  
Finnkinon sivuilta:


Outolintu-sarjan toisessa elokuvassa panokset kovenevat Trisin etsiessä liittolaisia ja vastauksia tulevaisuuden Chicagon raunioissa.
  
Tris (Shailene Woodley) ja Neljä (Theo James) ovat nyt karkureita Terävien eliitin vallanhimoisen johtajan Jeaninen (Kate Winslet) jahdatessa heitä herkeämättä. Juostessaan aikaa vastaan heidän täytyy selvittää mitä suojellakseen Trisin perhe uhrasi elämänsä ja miksi Terävien johtajat tekevät kaikkensa pysäyttääkseen heidät.
  
Menneiden valintojensa vainoama Tris on valmis tekemään kaikkensa suojellakseen rakkaimpiaan. Neljä rinnallaan Tris joutuu mahdottoman haasteen eteen kerta toisensa jälkeen heidän etsiessään totuutta menneisyydestään ja lopulta myös koko maailmansa tulevaisuudesta.
   
Outolintu valloittaa maailmaa kirjoina ja elokuvana - koukuttavan romaanitrilogian käännösoikeudet on myyty jo yli 30 maahan.
     
Keskeisimmät näyttelijät:

Beatrice "Tris" Prior - Shailene Woodley
Tobias "Four" Eaton - Theo James
Christina - Zoë Kravitz
Peter Hayes - Miles Teller
Caleb Prior - Ansel Elgort 
Evelyn Johnson-Eaton - Naomi Watts 
Jeanine Matthews - Kate Winslet 
  
Ensi-ilta: 10.4.2015
Kesto: 1h 59 min
Ikäraja: 12
Ohjaaja: Robert Schwentke
  
IMDb arvosana: 7,0
Elokuvasta kirjoitettua: Film-o-holic, Skenet, Iltalehti

4 kommenttia:

  1. Olen niin samaa mieltä :) Ei lisättävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista. Tässä olisi ollut aineksia parempaankin. Toivottavasti joulukuussa ei tarvitse pettyä Matkijanärhen toisen puolikkaan kanssa. Ja toivottavasti Uskollisesta ei tehdä kahta leffaa.

      Poista
  2. Mä en pitänyt kirjasta kovinkaan paljoa, joten jos päädyn teatteriin katsomaan, on varmaan helppo suhtautua itsenäisenä elokuvana. Vähän kyllä mietin, että voisi vain kylmästi odottaa dvd'tä. Maksaisi vähemmän.

    Ps. Joo, Uskollisesta tulee kaksi leffaa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja ei ollut niin huono kuin kuvittelin. Sitä ei tosiaan paljoa kehuttu niissä blogeissa, joissa teos luettiin alkuperäiskielellä, joten alensin odotuksiani. Olen kuitenkin lukenut parempiakin dystopiota, vaikka on Rothinkin luomassa maailmassa oma viehäyksensä. Toivoin elokuvan olevan parempi kuin kirja - näin oli esimerkiksi Vihan liekeissä: kirja ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta lukiessani tiesin, että se toimisi elokuvana paremmin. Äh, alkaa jo kyllästyttää nuo rahastamisen takia jaetut trilogian päätös leffat...

      Poista