Sivut

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Mila Teräs: Noitapeili

"Kaupunki tuntui kätkevän asiallisen harmaan siluettinsa alle aivan uudet, salaiset kasvot."
       
    
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa.
 
Helmet -lukuhaaste: 6. Kirjastosta kertova kirja
    
Mila Teräs tekee uuden aluevaltauksen Noitapeilillä, joka on reipas satufantasia varhaisnuorille. Hänen aikaisempaan tuotantoon kuuluu muun muassa kuvakirjoja ja nuorten fantasiaa. Noitapeili aloittaa myös uuden sarjan nimeltä Salainen kirjasto.
 
Eteiskäytävää reunustivat tiiviisti täytetyt kirjahyllyt, jotka ulottuivat lattiasta aina korkeaan kattoon asti. Hämärä käytävä saatteli heidät utuiseen aluaan. Tilan vasemmalla puolella oli tiski, jonka yläpuolella luki Kirjasto. Ja kirjoja, niitä oli paitsi pöydällä myös kaikkialla muuallakin: niitä oli joka paikassa, minne Hugo vain silmänsä käänsi. (s. 23)
 
Noitapeili on vauhdikas seikkailu, joka saa alkunsa kirjastosta. Pakurin vanha kirjasto on unohdettu metsän keskelle, mutta siitä huolehtivat edelleen vanha kirjastonhoitaja Kauko J. Leopold, entinen työntekijä Ermiida Tiheikkö ja kirjastokoira Taru. Kaksikko pelastaa unohdettuja ja hylättyjä kirjoja. He asuvat kirjastossa, jonka käytävillä tarinat tuntuvat heräävän henkiin. Huonokuntoisimmista kirjoista jauhetaan inspiraatioteetä.

Läpi teoksen on havaittavissa lukemiseen liitettyä positiivista pohjavirettä. Esimerkiksi molemmat päähenkilöt pitävät lukemisesta, minkä lisäksi Hugo tanssii hiphopia ja Lydia harrastaa parkouria ja pelaamista. Teräs kantaa näin kortensa kekoon lasten ja nuorten vähentyneen lukuharrastuksen elvyttämiseksi.

- Kirjat ovat hiljaa, ne eivät juurikaan melua. Mutta jos annatte niille mahdollisuuden, tunnette niiden kutsun. Oikeat kirjat osuvat kohdalle, kun niiden on aika. Siinä on kirjojen salaisuus ja taika. Mutta senhän te jo tiedättekin, ystäväiseni. (s. 37)
 
Teräksen kieli saa paikoin hyvin runollisen ilmaisun, joka sopii teokseen maailmaan luontevasti. Hugo ja Lydia löytävät kirjastosta salaisen reitin Kyöpelinvuorelle, jonka laaksossa asuva ihastuttavan omalaatuinen noitaväki tuo värikkyyttä ja yllättäviä juonenkäänteitä tarinaan. Jännitystäkään ei puutu, sillä Lydia joutuu maagisen peilin vangiksi. Hugo lähtee pelastamaan häntä, mutta päätyy varsin tukalaan tilanteeseen, josta ulospääseminen vaikuttaa hyvin epävarmalta.
 
Teräksen hahmoilla on ihastuttavan modernit perhekuviot, jotka tuovat tuoretta särmää lastenkirjallisuuden perinteisille asetelmille. Hugon äiti on koirien uimakoulun opettaja ja isä on entinen pikajuoksija, nykyinen valmentaja, joka on muuttanut Afrikasta Suomeen kaksikymmentä vuotta sitten. Lydian vanhemmat puolestaan ovat eronneet. Hänen isänsä on kaivinkoneen kuljettaja ja hänen äitinsä asuu naisystävänsä Pionin kanssa työllistäen itsensä Volle-vitamiinien maahantuojana.
 
Noitapeili vertautuu vaivattomasti J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjassa esiteltyyn taikamaailmaan. Hahmoissa ja noitakulttuurissa on hieman samankaltaisuuksia, vaikka suoria viittauksia kirjailija ei teekään. Esimerkiksi suuri osa noidista asuu ihmisten keskuudessa tekeytyen tavallisiksi kansalaisiksi niin sanottuina kaappinoitina. Toisaalta Kyöpelin asukkaissa on myös paljon klassisia piirteitä, jotka käyvät nopeasti esiin omituisten ruokalajien ja ruokailutapojen kautta. Piristävää on kuitenkin huomata, että Teräksen noidat pysyvät erossa pimeästä taikuudesta.

Milloin lähdetään taas kirjastoon? (s. 187)

On mielenkiintoista seurata mihin suuntaan sarjan seuraava osa lähtee tarinaa kuljettamaan. Pakurin kirjasto toiminee jälleen porttina uuteen seikkailuun. Nähtäväksi jää, jatkavatko Hugo ja Lydia tarinan päähenkilöinä, vai onko sarjan jokaisella osalla omat keskushahmonsa.
Mila Teräs kertoo Noitapeilistä ja rakkaudestaan kirjastoon

Erityisen sitaattilainauksen maininnan saa: "Tuntui samalta kuin silloin, kun jokin hyvä kirja oli juuri loppunut ja piti taas palata arki mailmaan." (s. 184)
  
Arvosana;
   
Takakannesta:
Jos sattuu löytämään vanhan kirjan välistä kartan, johon on piirretty ympyrä, se on merkki. Seikkailun alku. Ehkä kerran elämässä ihmiselle tarjotaan sisiliskon sihisimaa. Ja kyytiä lentävällä varrella!

Noitapeili-kirjan välistä löytynyt kartta jodattaa Hugon ja Lydian unohdettujen tarinoiden kirjastoon ja sieltä salareittiä Kyöpelinvuorelle. Kyöpelin kaupungissa on alkamassa suuri Noitakonferenssi juhlallisine noitapeilin paljastamisineen. Mutta ilkeällä Peilien Valtiaalla on kyntensä pelissä. Yhtäkkiä Hugon silmien alla tapahtuu jotain hyvin pelottavaa.

Kiehtova saturomaani täynnä taikuutta, jännitystä ja huumoria.

Samantyylisiä kirjoja: J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi, Angie Sage: Magiaa, Roald Dahl: MatildaKuka pelkää noitia
   
187 sivua. Otava 2016

4 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa! Voin kuvitella, että olisin pitänyt tästä lapsena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli aikuisellekin mainioita luettavaa. Toki yritin lukea tätä nuoremman minäni silmin, sillä aikuisena haluaa kirjalta osittain eri asioita kuin lapsena, mutta luulen, että olin 13-vuotiaana (kun ensimmäisen kerran löysin fantasiat kunnolla) pitänyt tästä. Teoksessa kun on hieman samoja elementtejä kuin vaikkapa R.L. Stinen varhaisnuorten kauhussa, mutta tämä ei ole niin pelottava. Toivottavasti kirja löytää kohdeyleisonsä.

      Pidän kannesta, mutta en ole varma olisinko pitänyt siitä nuorempana. Olin silloin kauhean kriittinen kansikuvien suhteen. Nykyään en juurikaan anna painoarvoa kannelle lukuvalinnoissani, paitsi jos se on erityisen onnistunut tai aivan kamala.

      Poista
  2. Kiinnostuin, tämä pitäisi meidän tytön kanssa lukea jossain välissä! Mukavaa, että kirjasto ja lukeminen on päässyt noin keskeiseen osaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Teräksen artikkeli Grafomanioassa on mainiota luettavaa. Tässä teoksessa tidellakin nousee esiin hänen rakkautensa kirjoihin ja kirjastoihin. ♥ Suosittelen kyllä lukemaan, sillä vaikka tässä onkin jännitystä, se ei koskaan muutu kauhuksi, vaikka tilanteet välillä ovatkin varsin tukalia.

      Poista