Sivut

torstai 8. syyskuuta 2016

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 4 (31.1.2017)

   
Kirjabloggaajien klassikkohaaste etenee kohti jo neljättä etappiaan. Tänään 8.9. onkin hyvä julkaista haasteen aloituspostaus, sillä tänään vietetään 50. kerran kansainvälistä lukutaitopäivää, jonka teemana tänä vuonna on osuvasti “Reading the Past, Writing the Future”. 
  
Aiemmin haastetta ovat emännöineen sen alkuperäiset ideoijat Omppu ja Tuijata, sekä Marile. Olen pitänyt paljon tästä puolen vuoden välein järjestettävästä haasteesta, sillä se on ollut hyvä porkkana lyhentämään lukulistoja klassikoiden osalta ja tarjoaahan haaste myös uusia lukuvinkkejäkin. Olen osallistunut jokaisella kerralla ja lukenut kolme ajatuksia herättävää klassikkoa, William Golding: Kärpästen herra, L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet ja George Orwell: Vuonna 1984. Olikin siis ihanaa päästä emännöimään tätä seuraavaa haastekierrosta. 
   
Nyt onkin edessä vaikea päätös, kun valitsen seuraavan teoksen omaan hyllyyn kerätyistä klassikkoaarteista, vahvana ehdokkaana on James Herriotin Kaikenkarvaiset ystäväni, jota yritin yli kymmenen vuotta sitten lukiossa lukea äidinkielen kurssille, mutten saanut kirjaa loppuun. Lisäys 4.12.2016 Jouduin vaihtamaan teosta, sillä Kaikenkarvaiset ystäväni ei tälläkään lukukerralla vain maistunut. Uusi teokseni on C. S. Lewisin Velho ja leijona. (Mutta vielä minä selätän tuon Herriotinkin, vaikka sitten heinäkuussa.)
  
Lukuvinkkejä kiinnostavan klassikon valintaan voi katsella esimerkiksi aiemmista haasteista, blogini Klassikot -tägistä, BBC:n 100 kirjaa jotka jokaisen tulee lukea -listalta ja googlaamalla klassikoita löytyy enemmän kuin yhden ihmiselämän aikana ehtii lukemaan.
 
Viidennen kerran järjestettävän kirjabloggaajien klasikkohaasteen (31.7.2017) isäntänä on Tuomas blogista Tekstiluola.
    
Klassikkohaasteen säännöt kuuluvat seuraavasti:
  1. Valitse joku klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään.
  2. Lue valitsemasi klassikko.
  3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.1.2017. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani samaisena päivänä.
  4. Kehu itseäsi: selätit klassikon – ja ehkä jopa nautit siitä!
  5. Toista kohta neljä, useasti.
  
Voit siis ilmoittautua mukaan milloin vain, mutta viimeistään julkaisemalla klassikkopostauksesi 31.1. ja linkkaamalla sen koontipostaukseen. Kirjan vaihtaminen on myös sallittua. Olen itsekin vaihtanut haastekirjan ainakin kerran, kun ensimmäinen valinta ei sopinutkaan enää myöhempiin mielialoihin. Jos sinulla ei ole blogia, voit silti osallistua haasteeseen kertomalla lukukokemuksestasi koontipostauksen kommenttikentässä. 
  
Tässä lista niistä blogeista, jotka ovat jo ilmoittaneet olevansa mukana:
  1. 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä - Leo Tolstoi: Sota ja rauha
  2. Annelin kirjoissa - Karl Ove Knausgård: Taisteluni 4
  3. Arca Fabulorum - Tarina-arkku - Arto Paasilinna: Hurmaava joukkoitsemurha
  4. Evarian kirjahylly - Dante: Jumalainen näytelmä
  5. Hannan kirjokansi - Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
  6. Hyllytontun höpinöitä - Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
  7. Hyönteisdokumentti - Johann Wolfgang von Goethe: Faust - Osa 1
  8. Carmelli - Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva tai Vladimir Nabokov: Lolita
  9. Carry On Reading -  Margaret Mitchell: Tuulen viemää 
  10. Dysphoria - Pierre Boulle: Apinoiden planeetta
  11. Kaikkea kirjasta - Fjodor Dostojevski: Köyhää väkeä
  12. Kaikkia värejä - Minna Canth: Papin perhe
  13. Kannesta kanteenJokin Teuvo Pakkalan teoksista
  14. Kartanon kruunaamaton lukija - kirjaa ei vielä valittu 
  15. Karvakasan alta löytyi kirja - Richard Adams: Ruohometsän kansa
  16. Kirjakaapin avain Virginia Woolf: Mrs. Dalloway 
  17. Kirjakaapin kummitus - kirjaa ei vielä valittu 
  18. Kirjaluotsi - Ernest Hemingway: Kenelle kellot soivat
  19. Kirjamatkat: R. L. Stevenson: Aarresaari
  20. Kirjan jos toisenkin - Charles Dickens: Saiturin joulu
  21. Kirjan pauloissa - Maria Jotuni: Arkielämää
  22. Kirjasähkökäyrä - Irmgard Keun: Polkkatukka, silkkisukka
  23. Kirjojen elämänmullistava taika - Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 1
  24. Kulttuuri kukoistaa - Halldor Laxness: Salka Valka
  25. Limalepakon kirjablogi - J.R.R. Tolkien: Taru Sormusten herrasta
  26. Luettua elämää - Gabriel Garcia Marquez: Sadan vuoden yksinäisyys
  27. Lukuneuvos - J.D. Sallinger: Sieppari ruispellossa
  28. Maaginen realismi: Ilmari Kianto: Punainen viiva
  29. Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -  John Bunyan: Kristityn vaellus
  30. Mummo lukee lapsoselle - Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa
  31. Mustien kansien metsä - Daphne du Maurier: Rebekka
  32. Oksan hyllyltä - Daphne du Maurier: Rebekka
  33. Orfeuksen kääntöpiiri - Pierre Choderlos de Laclos: Vaarallisia suhteita
  34. Pauline von Dahl - Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti
  35. P.S. Rakastan kirjoja - Charles Dickens: Suuria odotuksia
  36. Reader, why did I marry him? - Stendahl: Punainen ja musta
  37. Rinkka ja nojatuoli - Salman Rushdie: Keskiyön lapset
  38. Sivutiellä - Gustave Flaubert: Rouva Bovary
  39. Sunnuntaisatuja - Aldous Huxley: Uusi uljas maalma
  40. Taikakirjaimet - Arthur Conan Doyle: The Lost World
  41. Tarukirja - Aino Kallas: Sudenmorsian
  42. Tekstiluola - Volter Kilpi: Alastalon salissa
  43. Tiina Pasanen - Mark Helprin: Talvinen tarina
  44. Todella vaiheessa - Tod. näk. joku suomalainen klassikko
  45. Toisten kirjahyllyillä - Leo Tolstoi: Anna Karenina
  46. Tuijata - kirjaa ei vielä valittu 
  47. Tuulevin lukublogi  - Joel Lehtonen: Kuolleet omenapuut
  48. Täysien sivujen nautinto - J.D. Salinger: Sieppari ruispellossa
  49. Vinopino kirjoja - kirjaa ei vielä valittu
  50. Yksi pieni lukupäiväkirja - Gustave Flaubert: Rouva Bovary
  51. Yöpöydän kirjat - C. S. Lewis: Velho ja leijona

84 kommenttia:

  1. http://kirjasahkokayra.blogspot.fi/
    Mukana klassikkohaasteessa jälleen. Nanan, Manillaköyden ja Huojuvan talon jälkeen luen jälleen jonkun yli 50 vuotta vanhan klassikon. Huojuva talo oli niin kammottavaa perheväkivaltaa, että olisi kiva lukea jotain vähemmän traagista. Saksalaisen Irmgard Keunin vuonna 1932 kirjoittama Polkkatukka, silkkisukka sopii hyvin haasteeseen. Keun oli natsien mustalla listalla feminististen kirjojensa vuoksi ja joutui lähtemään maanpakoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostava klassikko, josta en ole aikaisemmin kuullut. Odotan mielenkiinnolla bloggaustasi tuosta. Tervetuloa mukaan! :)

      Poista
    2. Luen Keunin joskus myöhemmin ja osallistun 100 vuotiaan Suomen johdosta suomalaisella kirjalla ja se on äärimmäisen kiinnostava kirjailija, joka ammuttiin maanpetoksesta, ja joka on kirjoittanut useilla eri nimillä kirjoja, Maiju Lassila ja Tulitikkuja lainaamassa vuodelta 2010.

      Poista
  2. Voisinkin lähteä ensimmäistä kertaa mukaan! Teokseksi valitsen Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulon (jospa vihdoin saisin sen luettua) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai oikeastaan nyt kun tarkemmin ajattelen niin älä laita tuota kirjaa vielä kohdalleni! Saatan innostua lukemaan sen jo lähiaikoina, joten voisin klassikkohaasteeseen yrittää jotain toista :) Jätän tän teoksen vielä harkintaan.

      Poista
    2. Kivaa, kun lähdet mukaan! :) Jätän teoskohdan avoimeksi. Austenin teoksia löytyy omasta hyllystäni ja TBR-listalta, mutta vielä en ole yhtään niistä lukenut. Paitsi Seth Grahame-Smithin parodisen version Ylpeys ja enakkoluulo ja zombit. Pitäisi kyllä paikata parikin aukkoa sivistyksestäni - ja siihen tämä haaste on kyllä omiaan.

      Poista
    3. Minullakin tuli ostettua kesällä Austenin 3 teosta pokkareina (oli tarjouksessa ja ne on niin kauniita!). Todellakin tämän kokoinen aukko pitäisi paikata sivistyksessä.. Tosin miulla taitaa teoksen suhteen valinnanvaraa riittää, en ole lukenut elämäni aikana kuin pari klassikkoa (jos sitäkään) :D

      Poista
  3. Mukana taas. Josko nyt saisin luettua Danten Jumalaisen näytelmän loppuun asti... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että lähdet mukaan tälläkin kertaa. Dantessa riittääkin haastetta. :)

      Poista
  4. Mukana tässä haasteessa. Hyllystä löytyy Richard Adamsin Ruohometsän kansa, joka jo hetken odotellut, että siihen tarttuisin. En ole vielä saanut aikaiseksi, joten tässähän olisi sitten hyvä syy :D

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, kun osallistut haasteeseen. :) Luin Ruohometsän kansan viime vunna lukupiirissä, oli varsin omanlaisensa klassikko.

      Poista
  5. Mukana haasteessa! Edellinen haaste jäi sikseen, koska en vain ehtinyt lukea Alastaloa deadlineen mennessä enkä jaksanut valita enää lyhyempää teosta. Alastalon kuitenkin kahlasin ja arvio odottelee kirjoittajaansa! Yhtä massiivista haastetta en itselleni tällä kertaa aseta, mutta pitääpä miettiä, minkä klassikon tammikuuksi lukisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, että lähdet mukaan, vaikka aikaisempi haaste osoittautuikin hankalaksi palaksi niellä. Nostan hattua, että uskolasit tarttua Alastalon saliin. Onneksi klassikoissa on kevyempiäkin teoksia moneen makuun.

      Poista
  6. Olen mukana! En ole varma, mutta luultavasti luen joko Dorian Grayn muotokuvan tai Lolitan, sillä molemmat löytyvät tästä omasta kirjahyllystäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan. :) Todella kiehtovat klassikkovaihtoehdot. Lolitan löysin muutama vuosi sitten kirpparilta, mutten ole vielä lukenut. Dorian Grayn puoletaan olen nähnyt elokuvana ja oli hyvin hämmentävä kokemus, pitäisi kirjana kokea uudelleen, niin ymmärtäisin näkemääni paremmin.

      Poista
  7. Mukana haasteessa, en vielä tiedä minkä klassikon valitsen haasteeseen, mutta useamman joudun tammikuun loppuun mennessä lukea kirjallisuuden kurssiani varten. Eiköhän joku niistä sovi tähän haasteeseenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! :) Minä luin kirjallisuuden opinnot aloittaessani praktikumeissa 5 kotimaista ja 5 ulkomaalaista klassikkoa. Toivottavasti löydät kiinnostavia lukukokemuksia.

      Poista
    2. Päädyin lukemaan Flaubertin Rouva Bovaryn ja postaus ajastettu 31.1. päivälle nyt :)

      Poista
    3. Oi, tuo on kyllä tosi kiinnostava klassikko. En malta odottaa, että pääsen lukemaan postauksesi. :)

      Poista
  8. Olen mukana, mutta vielä en tiedä teosta. Viimeksi jäi kesken Hiljaa virtaa Don, ja vaihdoin lyhyempään kirjaan Valkoinen laiva (Aitmatov). Tammikuulle valitsen jotain vähemmän massiivista. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, kun lähdet mukaan. Onneksi klassikoita löytyy laidasta laitaan, kevyempää ja haastavampaa. Jospa loppuvuoden aikana tulisi vastaan jokin kiinnostava teos. :)

      Poista
    2. Päätin lukea kotimaista Suomi 100 v kunniaksi. Valintani on Maria Jotuni, todennäköisesti romaani Arkielämää.

      Poista
    3. Jotunia en ole itse lukenut (vielä), mutta juhlavuoden kunniaksi oikein hieno teos. Odotan mielenkiinnolla bloggaustasi teoksesta.

      Poista
  9. Mukana haasteessa! Nyt soimaan itseäni, kun en kirjannut edellisen klassikkohaasteen kohdalla muistiin niitä kiinnostavia kirjoja, joihin postauksia lueskellessani törmäsin. Nyt sitten lyö tyhjää, kun pitäisi kirja valita. Jään miettimään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että lähdet taas haastamaan itseäsi. :) Tuo onkin aina se haastevaikeus, ettei tiedä mitä lukisi. Onneksi laitan itselleni kiinnostavat ylös Goodreadsissa, jossa lukulista on loputon. :D

      Poista
  10. Mä olen mukana myös! Teosta en ole vielä osannut valita.. :D mutta pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Odotan mielenkiinnolla mitä teoksia listalle keräntyy. :)

      Poista
    2. Päätin että luen Margaret Mitchellin Tuulen viemää :)

      Poista
    3. Kivaa kuulla ajatuksiasi tuosta kirjasta. Kirjoittelin siitä kirjabloggaajien plagioinnin vastaiseen tempaukseen, koskaan lukematta teosta. :D

      Poista
  11. Pimenevän päivän kunniaksi voisin lähteä mukaan lukemalla Salman Rushdien Keskiyön lapset. Tätä olen tosin yrittänyt jo pari kertaa aiemminkin... Jospa se nyt onnistuisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienolla teoksella lähdet mukaan haasteeseen. Itse en Rushdien tuotantoa ole lukenut, mutta hänestä puhutiin paljon kirjallisuuden kursseilla. :) Toivottavasti tällä kertaa puhaltaisivat suotuisat lukutuulet.

      Poista
  12. Olen mukana ja otan tavoitteeksi Sinuhe egyptiläisen lukemisen, lopultakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan. :) Kivaa, että suomalaisiakin klassikoita luetaan.

      Poista
    2. En nyt sitten kuitenkaan tähän rakoon saanut Sinuhea luettua, mutta päätin, että Kazuo Ishiguron Pitkän päivän ilta on jo klassikko :D

      Poista
    3. Jos osallistut klassikohaasteen heinäkuun etapille, niin sinulla on jo valmiiksi tiedossa, kirja jonka lukea. :) Minäpä laitan listalle.

      Poista
  13. Mukana! Viime haasteessa Karamazovin veljekset jäi kesken, enkä nytkään uskalla valita sitä, joten tällä kertaa vuorossa on Pierre Choderlos de Laclosin Vaarallisia suhteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan. Enpäs ole tuosta klassikosta aikaisemmin kuullutkaan. Kivaa, että vähän vähemmänkin tunnettuja teoksia nousee haasteessa esille.

      Poista
    2. En ole varma, saanko luettua sittenkään Vaarallisia suhteita ajoissa (todella hyvä kirja muuten, eli ansaitsee rauhallisen lukutahdin), joten vaihdan Denis Diderot'n kirjaan The Nun. Siitä on jäljellä vain muutama sivu, eli sen kanssa ei pitäisi olla ongelmaa.

      Poista
  14. Laitoin kirjani sinne Facebook-tiedostoon, mutta kerrottakoon vielä täällä julkisesti, että oma valintani on R. L. Stevensonin Aarresaari. Sopii hyvin viimekertaisen Robinson Crusoen jatkoksi eikä ole liian vaativa, kuten sitä edellinen David Copperfield oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpa lukenut kiinnostavia teoksia. Kaikki kolme ovat lukulistallani ja löytyvätpä ne omasta hyllystänikin. Mahtavaa, että osallistut tälläkin kertaa klassikkohaasteeseen. :)

      Poista
  15. Osallistun! Lukuvalintani on Aldous Huxleyn scifiklassikko Uusi uljas maalma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Huxleyn teos on hieno, vaikka en ole itse saanut sitä luettua kokonaan. Yhdellä kirjallisuuden kurssilla sitä käsiteltiin.

      Poista
  16. Tulen mukaan kirjalla Liisa Ihmemaassa. https://mummolukee.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan ihanalla kirjalla! ♥

      Poista
  17. Osallistun ensimmäistä kertaa. Kirja on Daphne du Maurierin Rebekka, joka on ollut hankinta- ja lukulistalla ja sattui nyt sopivasti nenän eteen lähikirjaston kierrätyshyllystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tervetuloa mukaan! Onpas hauska sattuma, toivottavasti kirja tavoittaa odotukset. :)

      Poista
  18. Hei minäkin osallistun ensimmäistä kertaa! Valitsemani kirja on Anna Karenina. Olen aloittanut sen lukemisen niin monta kertaa, mutta jostain syystä se jää aina kesken, vaikka itse tarinassa ei ole mitään vikaa. Ehkä tämä haaste on kaipaamani motivaattori lukemiselle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Minulla löytyy Anna Karenina hyllystä, jospa tsemppaan vaikka tätä seuraavassa klassikkohaasteessa ja tempaisen lukea sen. Paljon hyvää kuullut teoksesta.

      Poista
  19. Heips!
    Voit lisätä listaan Kirjan jos toisenkin, mutta klassikkoa en ole vielä päättänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jane, ja tervetuloa mukaan! Minäpä lisään. :)

      Poista
  20. Ostin juuri eilen kirpparilta Arto Paasilinnan "Hurmaava joukkoitsemurha" ja muitakin klassikoita hyllystä löytyy odottamassa vain sopivaa sysäystä, joten mukana ollaan! Oma blogini "Arca Fabulorum - Tarina-arkku" löytyy osoitteesta: https://arcakiraniia.blogspot.fi/
    Ja siellä alkaa juuri myös oma BFF-lukuhaasteeni, jonka aiheena on ystävyys, joten käykää ihmeessä tutustumassa siihenkin. ;) Thanks!
    -peace & love, and respect to you all!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan haasteeseen. :) Tämä klassikkohaaste on ihana, puolivuosittainen tempaus, jonka avulla saa hienosti tsemppiä klassikoiden lukemiseen. Pitää kohta alkaa miettimään jo heinäkuulle teosta luettavaksi haasteen seuraavaan osaan. Kävin jättämässä ilmoittautumiseni BFF -haasteeseen ja tein siitä mainoksen myös blogini sivupalkkiin. Toivottavasti haasteeseen löytyy osallistujia, sillä teema on mitä mainioin!

      Poista
  21. Niin, mukana olen, ja olen lisännyt blogini kirjabloggaajien asiakirjaan, mutta tässä,postausporukassa ei minua vielä näy. En ole ihan varma vielä kirjasta, mutta mukana olen.
    https://tuijata.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, on mennyt ihan kokonaan ohitse, että olet ilmoittautunut siellä. Pitääkin käydä tarkistamassa, onko joku muukin jäänyt huomaamatta. Kiitos, kun laitoit viestiä täällä ja anteeksi, en tahallani pudottanut sinua listalta. Facebook ei nimittäin kerro, jos joku päivittää asiakirjaa ryhmässä, ellei siitä kommentoi alle. Onneksi on vielä aikaa ennen tammikuuta käydä keräämässä listalle kaikki osallistuvat.

      Poista
  22. Minä myös osallistunut ja voisin vihdoin viimein lukea Sieppari ruispellossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Minä luin Siepparin kesällä lukupiirissä ja jään mielenkiinnolla odottamaan kommenttejasi teoksesta.

      Poista
  23. Minulla on pitkään odottanut lukupinossa anopin hyllystä lainattu Hemingwayn Kenelle kellot soivat. Taidanpa ilmoittautua tähän haasteeseen, niin saan sen viimein luettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Hemingwayta en olekaan itse lukenut yhden lukiossa analysoidun tekstinäytteen lisäksi (taisi olla Vanhus ja meri ja Muumipappa ja meri vertailussa tms.). Hauska kuulla mietteitäsi tammikuussa.

      Poista
  24. Mukana ollaan (koska sain viimein valittua, minkä klassikon luen). Siispä Sivutiellä-blogissa luetaan Gustave Flaubertin Rouva Bovary. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! :) Hienon teoksen olet valinnut. Minä jouduin vaihtamaan teosta, kun alunperin valitsemani Kaikenkarvaiset eläimet ei tälläkään lukukerralla vain lähde etenemään. Uusi teokseni on C. S. Lewisin Velho ja leijona.

      Poista
  25. Heips! Nyt on kirjakin päätetty, eli voi täydentää listaa Charles Dickensin Saiturin joululla. Hyvää joulunodotusta haaste-emännällemme :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos päivityksestä. :) Luin Saiturin joulun pari vuotta sitten vetämäni lukupiirin joulukuun kirjana. Toivottavasti viihdyt tarinan parissa ja rauhallista joulunalusaikaa sinullekin.

      Poista
  26. Tekstiluola hyppää myös tähän mukaan, ja kirja on vaatimattomasti Volter Kilven Alastalon salissa. :D Olen lukenut Kilveltä aiemmin jo Pitäjän pienempiä -teoksen, eli en lähde tämän kanssa ns. soitellen sotaan. Odotan lukemista jo varsin innolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Ja huh, millaisella teoksella. :) Kun olet tuon klassikon selättänyt, voitkin ostaa sen paidan, jossa lukee "Olen lukenut Alastalon salissa". Hurjia juttuja kuullut teoksesta kirjallisuuden opiskelijakollegoilta, eli nostan hattua jo etukäteen.

      Poista
  27. Hei! Taidanpa saada kirjan luettua, joten ilmoittaudun mukaan: http://luettuaelamaa.blogspot.fi/

    Kirja on Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys.

    Hyvää vuodenvaihdetta, Niina! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Hyvin ehdit vielä. :) Jään mielenkiinnolla odottamaan lukukokemuksiasi teoksesta.

      Poista
    2. Täältä se sitten löytyy: http://luettuaelamaa.blogspot.com/2017/01/gabriel-garcia-marquez-sadan-vuoden.html

      Poista
  28. Ilmoittaudun mukaan näin jälkiherännäiseenä, mutta vielähän tässä on aikaa lukea. Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi aion lukea Ilmari Kiannon Punaisen viivan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, kun osallistut, aikaa tosiaan on vielä. :) Mainio teos juhlavuotta silmälläpitäen.

      Poista
  29. Minä yritän taklata Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen kuun loppuun mennessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä koitokseen! Tuo teos on koitunut usealle bloggaajalle todelliseksi haasteeksi, eli hyvin valittu. :)

      Poista
  30. Minä kuuntelen äänikirjana Täällä Pohjantähden alla -trilogian ensimmäisen osan ja osallistun sillä haasteeseen.

    VastaaPoista
  31. Osallistun näin viime metreillä Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjalla, sillä sen lukemiseen kynnys näin nopealla aikataululla on pieni ja olen sen aina halunnut lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! ♥ Tuo on vallan hyvä Muumi-kirja.

      Poista
  32. Päätin vihdoin, että klassikkoni on Joel Lehtosen novellikokoelma Kuolleet omenapuut. Olen sen aiemmin lukenut, mutta aina välillä käy mielessä, että Lehtosta pitäisi lukea joskus uudelleen. Miksei siis nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä haasteessa voi tosiaan klassikon lukea myös uudelleen. :) Itse en ole Lehtosta lukenut, mutta ehkäpä innostun tutustumaan hänen tuotantoonsa, kunhan haasteen vetovastuu siirtyy seuraavalle vetäjälle, joka heinäkuussa siis on Tuomas blogista Tekstiluola

      Poista
  33. Viime hetkillä mukaan! Luettavakseni valitsin Minna Canthin Papin perheen, kun Kansallisteatterin Minna Canth -näytelmää katsoessani tajusin, että mulla on aika monta teosta Canthilta vielä lukematta.
    T. Meri/ Kaikkia värejä -blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ehtii vielä, tervetuloa mukaan. :) Canthin teokset ovat nopealukuisia, vaikka herättävätkin paljon ajatuksia. Uskomattoman ajattomia teoksia. ♥

      Poista
  34. Ilmoitan itseni mukaan, kun tässä samalla postausta rustailen. :) Mulla kirjana on Mark Helprin Talvinen tarina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malta odottaa kommenttejasi kirjasta. :) Lisään sinut listalle. ♥

      Poista
  35. Hei, tässä olis mun ajastettu linkki (31.1. klo 10) klassikkohaastepostaukseen:

    http://adelheid79.blogspot.com/2017/01/kirjabloggaajien-klassikkohaaste-osa-4.html

    VastaaPoista
  36. Mä ilmottaudun tässä ihan viime hetkellä myös tätä kautta mukaan! Tässä juuri parasta aikaa yritän väsätä postaustani John Bunyanin Kristityn vaelluksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ehdit vielä. :) Säännöthän sanovat, että koostepostaukseenkin linkkaamlla lukemansa klassikon ilman ennakkoilmoittautumista on mukana. Ihanaa, että osallistut! ♥

      Poista