"Bea alkoikin taas puhua meille luokkamme vapauden puolesta. Hän selitti,
miten säätyjä ei enää voinut olla vaan kaikilla piti olla samanlaiset oikeudet
käydä kouluja. Hänen ajatuksensa siirtyi Ranskan vallankumoukseen yli sadan
vuoden taakse, missä oli taistellut ihmeellisen rohkeita naisia miesten rinnalla."
Lukuhaasteissa: Helmet 2019: 15. Kirjassa käsitellään jotain tabua, Pohjoinen lukuhaaste: 5. Kirja, jonka nimessä on vuodenaika, jolloin luen kirjaa
Tänään vietetään kaatuneiden muistopäivää, jolloin muistellaan kaikissa Suomea koskettaneissa sodissa kaatuneita. Viime vuonna tuli kuluneeksi 100 vuotta Suomen sisällissodasta. Se näkyi myös kirjallisuudessa, sillä teemavuosi nousi monessa kirjassa esille. En halunnut lukea noita kirjoja tuoreeltaan, mutta aihe tuli vastaan joka paikassa ja välillä jopa ihan yllättävissäkin paikoissa, kuten Terhi Tarkiaisen vampyyriromaanissa Pure mua.
Tämän vuoden puolella kuitenkin innostuin lukemaan perätysten kaksi sodasta kertovaa teosta, erityisesti koska ne nostavat esiin naisnäkökulman. Aseisiin tarttuva ja housut jalkaansa pukeva nainen kun oli tuohon aikaan iso tabu. Laura Lähteenmäen Yhdessä keväässä sota on koko tarinan pohjana. Kuulin teoksesta ensimmäisen kerran viime vuonna Hel-YA:ssa. Luin myös sarjakuvateoksen Sisaret 1918, joka sisältää sodan kummallakin puolella olleiden naisten muistelmien pohjalta tehtyjä lyhyitä sarjakuvia eri tekijöiltä.
On paljon sellaista, mille me ei voida mitään, hän sanoi. Vanhempamme ja sukumme ovat sellaisia kuin ovat, ja heidän valintansa ja menneisyytensä vaikuttivat vielä meidänkin elämäämme, haluttiin me sitä tai ei. (s. 41)
Teos kertoo viidestä 15-17-vuotiaasta nuoresta, Aadasta, Beasta, Lindasta, Katrista ja Jennystä. Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa Huvila kertoo Aadan näkökulmasta ajasta, kun tytöt hoitavat haavoittuneita valkoisten evakkoon lähtiessään tyhjilleen jättämällä huvilalla. Yksi miehistä on Ville, johon Aada tutustuu läheisesti. Toisessa osassa, Katu, tytöt Jennyä lukuunottamatta liittyvät naiskaartiin ja heidän vaihtuvat näkökulmansa syventävät kokemusmaailmaa. Kolmas osa Torppa kertoo Bean, Aadan ja Katrin piilottelusta sodan jälkeen.
En tiedä paljoakaan sisällissodan tapahtumista, niinpä kun tein tämän romaanimuotoisen matkan tapahtumien keskelle sain nähdä ja kokea paljon enemmän kuin kuvittelin: pelkoa, surua ja ymmärrystä miksi kaikki kärjistyi sodaksi. Punaiset olivat työläisiä ja naisetkin ottivat osaa taisteluihin monissa eri rooleissa, etenkin tapahtumapaikkana olevan Tampereen osalta. Lähteenmäen loppusanat kertovat, kuinka tehdaskaupunki oli naisvaltainen. Nuoret, naimattomat naiset työskentelivät tehtaalla ja halusivat parempaa palkkaa ja enemmän koulutusta, jotka kapina onnistuessaan olisi heille luvannut.
Bea sanoi, että muutos oli väistämätöntä, koska asiat eivät olleet hyvin, meidän tyttöjen asiat varsinkan. Ja Linda sanoi, että velvollisuutemme oli osallistua kapinaan. Mutta minä en tiennyt. En uskonut, että perheemme köyhyys ratkeaisi taistelulla tai että mikään oikeastaan muuttuisi. (s. 11)
Tehtaan tyttöjä ovat teoksen keskeinen viisikkokin. He olivat töissä kenkätehtaalla ja tutustuivat sitä kautta. Pidin paljon kirjan jakamisesta osiin, joiden tapahtumat muodostivat kokonaisuuden sekä sijoittuivat eri miljöisiin. Oli myös kiva nähdä tapahtumia kaikkien näkökulmasta. Hahmoista täyteläisimmiltä tuntuivat herkkä Aada ja voimakastahtoinen Bea, jotka olivat vahvasti läsnä kaikissa osissa. Bea haluaa tasa-arvoisemman maailman, eikä hän aio hankkia lasta.
Teoksella on siis feministisiä ulottuvuuksia. Minulle ainoat olivat repliikittömyys ja hyvin moderni kieli, jota tytöt on laitettu käyttämään, vaikka se toisalta varmaan toimii hyvin nuoremmille lukijoille. Oikein mallikkaasti tämän parissa opin uutta sisällisodastamme, josta puhuminen on melkein näihin päiviin asti ollut tabu. Toivottavasti nuoretkin löytävät tämän.
Bea ei uskonut, että hänen elinaikanaan mikään muuttuisi, mutta jos hänellä joskus olisi tyttö, sen asiat voisivat olla paremmin. Tai sitten vasta sen tytöllä tai vasta sen tytön tytöllä... Beaa huimasi, kun hän ajatteli sellaista tyttöä, joka eläisi tässä maassa vuosikymmenten, sadankin vuoden kuluttua.
--
Minusta oli järjetöntä tehdä lapsia tähän maailmaan. Joka toinen lapsi kuoli syntymänsä jälkeen -- Itse en teksi lapsia koskaan. Tämä maailma ei heitä ansainnut (s. 77 ja 125)
Arvosana:
Takakannesta:
Pimeässä olimme turvassa. Pimeässä olimme kaikki samanvärisiä.
Laura Lähteenmäen romaani kertoo koskettavasti ja todesti punaisten tyttöjen tarinan Suomen sisällissodassa 1918.
Heitä on viisi. Tulisieluinen Linda, joka ottaa ohjat käsiinsä. Hiljainen Katri, joka myötäilee siskoaan. Pehmeä Aada, joka vilkuilee komeaa Peetua. Jenny, joka vain etsii jännitystä. Bea, joka parhaiten heistä ymmärtää, mitä ympärillä tapahtuu. He voisivat olla tyttöjä tänään, mutta he taistelevat punaisten riveissä 1918. Tehtaantytöt on heitetty vallattuun huvilaan hoitamaan haavoittuneita - ilman kokemusta tai koulutusta. Vaikka kaikki saattoi hetken kuulostaa seikkailulta, on todellisuus kauhea ja vakava. Kun Peetu kannetaan paareilla sisään, on leikki viimeistään ohi ja tytöillekin annetaan aseet käteen.
Lähteenmäen romaani kuvaa viiltävän koskettavasti viiden tavallisen tytön kohtalon yhtenä keväänä.
Sisällissodan riepoteltavana on oltu myös täällä: Keskisuomalainen, Ibby Finland (Paula Niemi), Lukufiilis, Siniset helmet, Lastenkirjahylly, Kirjapöllön huhuiluja, Unelmien aika, Todella vaiheessa, Kirsin kirjanurkka, Kirjakaapin kummitus, Kirjanmerkkinä lentolippu
Tämä kirja teki minuun vaikutuksen. Pidin siitä, kuinka romaani kuvasi onnistuneesti epätietoisuutta, missä taatusti monet ihmiset ovat eläneet. Oikein mitään ei tiedetä, mutta mitään ei uskalleta myöskään tehdä kiinnijäämisen pelossa.
VastaaPoistaTotta, tässä oli sellainen aidosti eletyn tuntuinen fiilis.
Poista