Eva Frantz: Osasto 23

"Minulla oli outo tunne. Jokin tuntui väärältä. En oikein sopinut tänne. 
Tässä minä istuin kaiken valkeuden keskellä kolmestakymmenestä eri väristä 
neulotussa villatakisssani ja häiritsin hiljaisuutta yksimiselläni."

    

   

Arvostelukappale

   

Lukuhaasteissa: Kirjankansibingo: Ovi

 

Dekkaristina tunnetun Eva Frantzin ensimmäinen, Runeberg Juniorilla palkittu lastenkirja Osasto 23 on paitsi kauniskantinen, myös varsin jännittävä tarina Stiinasta, joka sairastaa tuberkuloosia. Hänen perheensä on köyhä. Hänellä on monta sisarusta, isä on kuollut sodassa. Sairastuttuaan Stiina on nukkunut äidin kanssa keittiössä, sisarusten ahtautuessa kammariin tartunnan välttämiseksi.

 

Köyhä saa olla, mutta se ei ole mikään syy käyttäytyä huonosti, äiti sanoo aina. (s. 17)

 

Kuolemaan valmistautunut Stiina saa yllättäen harvinaisen tilaisuuden päästä ilmaiseksi keuhkoparantolaan, jossa kokeillaan ajan uusimpia parannuskeinoja, kuten raikasta ilmaa ja männynoksia sängyn vieressä. Lisäksi Stiina saa toki ihan oikeaa lääkettäkin, joka maistuu kamalalle. Vadelmarinteen parantola sijaitsee metsän keskellä ja se on suuri kuin linna. Stiina on hieman lannistuneen oloinen hahmo, joka puhuu paljon lähestyvästä kuolemastaan ja kuinka on hyvä, että perhe tottuu hänen poissaoloonsa parantolassa olon aikana ja kuinka nuorena kuollessa ei tarvitse miettiä tulevaisuutta, kuten töitä ja rakkautta.

Ulkona oli kaunista. Syksy teki tuloaan, ja siellä täällä männynlatvojen joukossa näkyi kellastuvia koivuja. (s. 22)

 

Parantolassa on ollut aikaisemmin tulipalo ja se on vasta aloittanut toiminnan uudelleen. Joukko rikkaita rouvia nauttii raikkaasta syysilmasta huopiin kääriytyneenä parantolan leveän kuistin lepotuoleilla, mutta Stiina on ainoa lapsi. Tai niin hän ainakin luulee, kunnes herää eräänä yönä pojan hihitykseen. Poika esittäytyy Rubeniksi, osastolta 23. Stiinan kallein omaisuus on Robinson Crusoe -kirja, jonka hän sai vähän ennen lähtöään veljeltään Ollilta. Ruben on ollut lukemassa kirjaa, mikä vähän harmittaa Stiinaa, eihän poika ollut pyytänyt ensin lupaa.

  

– Heti kun tyttö saa tilaisuuden, hän pakenee täältä, nainen kähisi silmät selällään, – köyhille lapsille käy täällä huonosti, kysy vaikka noilta, nainen nyökkäsi merkitsevästi kirkkoa ja hautoja kohti. (s. 46)

  

Tapahtumat sijoittuvat käsittääkseni 1930-luvulle, jolloin keuhkoparantoloita rakennettiin paljon ja kirjassa puhutaan mm. automobiilista ja Greta Garbosta. Autossa matkustaminen ja hissin käyttäminen ovat Stiinalle uusia juttuja. Frantz onkin osannut hienosti tuoda mennen ajan lukijan lähettyville. Aluksi tarina etenee rauhallisesti, hieman melankolisesti. Kerronan kierrokset kuitenkin nousevat loppua kohden, kun asioiden tila paljastuu ja Stiina on kaiken riepotuksen keskipisteessä. Jotkin loppupuolen tapahtumista ovat hyvinkin kauhistuttavia.

 

Kun tietää kuolevansa pian, sitä iloitsee kaikenlaisista asioista. Niin kuin automobiililla matkustamisesta! En olisi ikinä uskonut, että saisin kokea sellaista, mutta nyt sekin on tehty. (s. 10)

 

Takakansi on hieman harhaanjohtava. Sen mukaan Ruben kertoo Stiinalle tulipalosta, kun itse asiassa sen mainitsee yksi parantolan hoitajista jo yli 10 sivua ennen kuin Rubeniin edes tutustutaan. Poika tosin osaa kertoa asiasta enemmän. Ruben on kiinnostava hahmo ja juonen kannalta hyvin merkittäväkin. Takakansi saa kuvittelemaan hänen olevan läsnä enemmänkin, mikä harmillisesti ei pidä paikaansa. Öistä hiiviskelyä ei siis ollut kirjassa kuin pariin otteeseen, mutta ne olivat sitäkin jännittävämpiä.

 
Tästä "miinuksesta" huolimatta kirja on erittäin suositeltava etenkin 10-14-vuotiaille lukijoille. 

  

     

Arvosana:

     

Takakannesta:

Piinaavan jännittävä kauhutarina

   

Autiolla maaseudulla, Vadelmarinteen keuhkosairaalassa, hoidetaan sairaita kaupunkilaislapsia. Raikkaan ulkoilman uskotaan attavan yskiviä potilaita. Köyhälle Stiinalle iso parantola on kuin kartano, mutta hän kaipaa silti kotiin sisarustensa luo.

   

Salaperäinen potilas Ruben piristää Stiinaa sopeutumaan, ja yhdessä he hiiviskelevät sairaalan käytävillä öiseen aikaan. Ja juuri Ruben kertoo oudosta tulipalosta itäsiivessä...

   

Stiinan mielestä sairaalassa on käynnissä jotakin merkillistä, ja hoitajat ja lääkärit käyttäytyvät kummallisesti. Eikä aikaakaan kun Stiina havaitsee olevansa suuressa vaarassa. 

   

Osasto 23 on dekkaristi Eva Frantzin ensimmäinen lastenkirja, ja se voitti Runeberg Junior -palkinnon 2019. 

      

Suomentanut: Anu Koivunen, 139 sivua, S&S 2019
  
Luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja, Oksan hyllyltä, Mrs. Eriksson's Room, Kirjasähkökäyrä
   

Samankaltaista luettavaa: Satu Mattila-Laine: Parantola, Kaija Juurikkala: Aada ja pimeyden lapset, Lauren DeStefano: A Curious Tale of the In-Between