Sivut

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Halloween -lukuhaaste (1.-31.10.2019)

    
On tullut jälleen se aika syyskuusta, jolloin voin ilmoittaa, että vedän perinteeksi muodostuneen lokakuisen Halloween -lukuhaasteen tänäkin vuonna. Tämä on ollut lempihaasteitani niin vetäjän kuin osallistujankin näkökulmasta.

Haaste kestää siis koko lokakuun ja sen aikana luetaan mitä vain teemaan sopivaa eli esimerkiksi teoksia, joissa on noitia, ihmissusia, vampyyreitä, zombeja tai kummituksia, tarina sijoittuu syksyn tai Halloweenin aikaan, tai kirja aiheuttaa kylmiä väreitä (tähän sopivat niin kauhu, historia, dystopia kuin dekkaritkin). Jokainen voi siis itse määritellä, miten luettu kirja sopii teemaan. Lukuvinkkejä voi poimia esimerkiksi edellisten vuosien koosteista 20182017 ja 2016. (Huom! Haaste sopii osittain yhteen myös kesäkuussa käynnistämäni Scifi-haasteen kanssa.)
  
Jos haasteeseen osallistuminen kiinnostaa, kommentoi tähän postaukseen, niin tiedän, että olet mukana. Somessa voi käyttää aihetunnistetta #halloweenlukuhaaste. Tein tällä kertaa kaksi versiota haastelogosta, normaalileveän ja kavennetun mallin (Instagramista löytyy vielä kuvasta neliön muotoinen versio), joita voi molempia käyttää oman mielen mukaan. 
   
Omalla lukulistalla on paljon teoksia, joita en varmaan kaikkia ehdi lukemaan, mutta hyvä olla vaihtoehtoja:
  • Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet
  • Anu Holopainen: Kilikorven vampyyri
  • Johanna Hulkko: Geoetsivät ja vaeltava aave
  • Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme 
  • Isaac Marion: Warm Bodies
  • Elina Pitkäkangas: Kajo
  • Douglas Preston & Lincoln Child: Kuoleman asetelma (Pendergast #2)
   
   

36 kommenttia:

  1. Mukana haasteessa! Ehdin kesties lukea vain muutaman lyhyehkön lanu-kirjan (ja yksi sarjakuvakin on tyrkyllä), mutta joka tapauksessa tämä on kiva haaste syksyn pimeisiin iltoihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Minulla on kirjaston varauksessa tulossa pari sarjakuvaa (ainakin Locke & Key -sarjaa) haastepinooni. Niillä saa tosiaan helposti suoritettua haasteen ja se on vain hyvä, että jokainen voi omaan elämäntilanteeseen sopien soveltaa, kuinka pystyy haasteeseen osallistumaan.

      Poista
  2. Osallistun mielelläni haasteeseen! Tämä haaste on yksi suosikeistani! Nyt vain miettimään kirjoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun osallistut! ♥ Ja kivaa, että pidät haasteesta.

      Poista
  3. Oo tää on niin kiva haaste! Tarkoituksena lukea ainakin Pottereita sekä lainassa on myös Elly Griffithsin Risteyskohdat. Ja onhan tuolla omassa hyllyssä vaikka mitä haasteeseen sopivaa. Voi olla etten blogiin päivitä tästä (koska bloggaamiselle ei tunnu riittävän aikaa tällä hetkellä), mutta instassa varmasti päivittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, että osallistut! ♥ Tämä on yksi niistä haasteista, joita itsekin odotan jo puoli vuotta etukäteen. :) Insta-päivitykset sopivat mainiosti. Omakin blogi ollut vähän hiljaisempi viime aikoina, jospa tässä syksyllä nyt ehtisin perkaamaan luettujen pinosta edes lyhyet jutut tännekin.

      Poista
  4. Mukana ollaan! Lukulistalle pääsee ainakin Pottereita, kun niiden uudestaan lukemisesta oon jo hetken haaveillut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! ♥ Potterit on kyllä ihan parhaita uudelleen luettavia kirjoja, nimimerkillä ekat neljä osaa luettu yli 10 kertaa. Itse odottelen kovasti kuvitettua versiota Liekehtivästä pikarista (suosikkini sarjasta), kun olen lukenut aikaisemmat kolme kuvitettua parin viime vuoden aikana ja en halua lukea kuvittamattomina ennen kuin koko sarja on ilmestynyt kuvitettuina. Pitää vielä kokea sarja englanninkielisenä sekä äänikirjana esim. Stephen Fryn lukemana.

      Poista
  5. Voisin kanssa itsekkin yrittää jotain lukea, eli mukana ollaan. Ja juurikin instagramin puolella @nicola_nigella profiini päivitän. 😊

    VastaaPoista
  6. Tätä tekisi mieli koettaa, ainakin sarjakuvien osalta. Tein Instagram-tilin juuri tällaisia haasteita ja muita kokeiluja varten kun haluan pitää blogin puhtaasti mangaan keskittyvänä. Toivottavasti en tätä unohda vielä ennen lokakuuta. Insta-profiilini on @harakanvarpaatblogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että haaste kiinnostaa! Hyvä idea tuo, että jakaa Instaan sellaisen sisällön, jonka haluaa rajata blogista pois.

      Poista
  7. Mukana ollaan ja katsotaan, mitä tähän sopivaa ehditään lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että tartutte haasteeseen. ♥ Tähän löytyykin helposti paljon lastenkirjallisuutta tämän vuoden uutuuksista (mm. tuo Anu Holopaisen Iik-sarja, Magdalena Hain ihana Painajaispuoti, Mila Teräksen Hotelli hämärä, Max Brallierin hauskasti kuvitettu Maailman viimeiset tyypit).

      Poista
  8. Voisinpa osallistua tähän tarkoituksena saada ainakin muutama kirja omasta hyllystä luettua. Sinne on kertynyt tähän haasteeseen sopivaa kirjallisuutta, mutta jotenkin aina lykkäilen niiden lukemista. Jospa nyt tämän siivin saisin otettua lukuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että lähdet mukaan. ♥ Toivottavasti haaste inspiroi tarttumaan oman hyllyn aarteisiin.

      Poista
  9. Olen mukana uuden blogin kunniaksi, kun sinne nyt mahtuu myös kirjapostauksia. Eli Luova hullu humanisti -blogi on mukana haasteessa, käykäähän ihmeessä sitten lukemassa vaikka tuore kasvo olenkin :D jotenkin jännittävää ottaa osaa kirjablogiskeneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, että osallistut! Ja paljon onnea uuden blogin johdosta. Hykerryttävä nimi sillä! ♥ Kivaa, että ihan uusiakin kirjallisuutta käsitteleviä blogeja syntyy.

      Poista
    2. Sonja Arstio17/9/19 16:39

      Kiitos! �� Täytyy vaan ehdottomasti käydä katsomassa jotakin suosituksia tätä haastetta varten. Haaveena olisi myös jonkin sopivan sarjakuvan lukeminen.

      Poista
  10. Minäkin osallistun! Monta tähän sopivaa kirjaa jo mielessä. :)

    VastaaPoista
  11. Lukuisat seikkailut28/9/19 19:58

    Mukana haasteessa ensimmäistä kertaa! Kiva kun on noin vapaa teema, niin löytyy helposti sopivia kirjoja. Eli instagramissa @lukuisatseikkailut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, tervetuloa mukaan! ♥ Pyrin aina tekemään vetämistäni lukuhaasteista mahdollisimman matalan kynnyksen haasteita, jotta moni osallistuisi ja onnistuisi haasteen aikana. Ja ainahan näistä voi tehdä itselleen juuri niin haastavia kuin haluaa. :)

      Poista
  12. Mukana haasteessa :) Vähän piristystä syksyyn magian ja mytologian voimin.

    VastaaPoista
  13. Mä kans haluan tähän mukaan, jos vaan vielä ehtii! Eli @heinisbookstagram messissä :)

    VastaaPoista
  14. Luin kokonaista kaksi haasteeseen sopivaa teosta: Ilkka Auerin nuortenkauhun Kymnaasi ja Stephanie Garberin fantasiakirjan Finale: https://adelheid79.blogspot.com/search/label/Halloween19?updated-max=2017-03-17T18:37:00%2B02:00&max-results=20&start=20&by-date=false

    Kiitos kivasta haasteesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että olit mukana haasteessa! ♥ Minulla on lukupinossa molemmat teokset odottelemassa.

      Poista
  15. Kiitos kivasta haasteesta! Kolme kirjaa ehdin lukea ja blogata :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, että olit mukana haasteessa! ♥

      Poista
  16. Tässä olis tää mun kontribuutio https://paperikasat.vuodatus.net/lue/2019/10/halloween-lukuhaaste-2019

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun lähdit mukaan haasteeseen ja kiitos linkistä! ♥

      Poista
  17. Ilmoittaudun jälkijunassa, mutta olin mukana kahdella kirjalla. Linkitän postaukseni sinun koontipostaukseesi!

    VastaaPoista