Sivut

torstai 3. lokakuuta 2019

Sari Luhtanen: Isadella - Sydän kylmänä

"Kun on muuttanut monta kertaa elämässään, jättänyt taakseen tusinan verran kouluja 
ja satapäin porukkaa, johon ensin tutustuu ja jonka sitten unohtaa, alkaa väkisinkin 
rakentaa itselleen tyyliä, joka takuuvarmasti pitää kaveriksi pyrkivät loitolla. Musta tunnusvärini suojeli minua ja muita. En halunnut olla helposti lähestyttävä, en viehättävä, 
en hauska tai seurallinen. Olin mieluummin kuin muuri, jota mikään ei heilauttanut, johon kilpistyivät kaikki yritykset tehdä tuttavuutta. Päällä vielä piikkilankaa ja lasinsirpaleita."
    
 
Lukuhaasteissa: YA-haaste 2019: LGBTQ+ aihe
  
Sari Luhtasen Isadella - Sydän kylmänä on varsin viattoman ja helposti ohitettavan näköinen teos, enkä  ollut huomioinut sitä uutuuskatalogissa lainkaan. Kun Kirjapöllön huhuiluja esitteli teoksen Pride-lukuhaasteen aikana, laitoin sen heti lukulistalle ja varaukseen lähikirjastoon. Takakansi kertoo, että Isadellalla on kolme äitiä, jotka ovat polyamorisessa suhteessa, mutta unohtaa mainita, että nämä ovat myös vampyyrejä. Luin tämän jo elokuussa, mutta säästelin postauksen lokakuulle, jos joku vaikka kiinnostuisi tästä näin Halloween -lukuhaasteen aikana. 
  
Onko sinulla ikinä ollut tunnetta, että haluaisit kääriytyä jättikokoisen vaahtokarkin - siis jos niitä saisi sysimustina - sisään, painua sen superpehmeän massan syövereihin, jäädä sinne ja elää monta kuukautta nassuttamalla ällönmakeita seiniä ympärilläsi? (s. 5)
  
Ainoa vihje vampyyreistä on on Ä:n pisteiden kulmahammasmaisuus ja veritahraisuus, jota ei edes nopealla vilkaisulla huomaa. Siksipä teos onkin kuulemani perusteella eksynyt monissa kirjastoissa ihan tavallisten nuortenkirjojen joukkoon. Tämä saattaa toki houkuttaa jokusen spefiteemoja normaalisti välttelevän tarttumaan kirjaan ja ehkä lukemaan kirjan loppuun asti, mutta se saisi luultavasti enemmän lukijoita oikeassa genrehyllyssään. En tiedä miksi vampyyreistä ei ole haluttu mainita, kirjassa kun asia paljastetaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Kotimaisissa kirjoissa vampyyrimytologia elää vahvana ja keksii siihen tuoreita näkökulmia. Esimerkiksi Terhi Tarkiaisen Pure mua on yksi viime vuonna lukemieni kirjojen suurin yllättäjä ja niin mainio, että äänestin sitä Blogistanian Finlandiassa. 
  
Hän oli kynällään saanut kivet kasvamaan sammalia ja saniaisia ja kolhot betonimöhkäleet murtumaan. Melkein tuntui siltä, että tytön katse oli saanut ne rapautumaan ja hajoamaan, samalla kun se oli herättänyt eloon kasvillisuuden ennen kuollella kivillä. (s. 176)
      
Isadella on taiteellinen lukioikäinen tyttö, jonka äidit omistavat vartiointifirman. Hänellä on vain vähän tavaroita, eikä hän halua tutustua kehenkään, sillä äitien ruokailutottumusten takia heidän täytyy muuttaa usein. Vampyyrien on nautittava veriaterioita tai heistä tulee fleguja ja tylsiä eivätkä vampyyrit tykkää olla fleguja ja tylsiä. Vaikka nykyaikana, kun "jengi kulkee jo vegaanisissa kengissä, vampyyrit ovat poliittisesti täysin epäkorrekteja". Kirjan aikana Isadella murtaa vampyyrimyyttejä, vaikka pelkääkin, ettei äideistä jää mitään jännää jäljelle ja että heidän lesboutensa on kiinnostavampaa kuin olla vampyyri. 
  
Kuvisluokkaan sain mennä kuin luolaan, kadota syvälle maan uumeniin, ja jättää kaiken muun taakseen. (s. 22)
  
Uudessa kaupungissa Isadella kuitenkin huomaa ystävystyvänsä ja peräti ihastuvansa, täysin päinvastoin kuin oli suunnitellut. Koulussa lähtee kiertämään ilkeämielisiä huhuja hänen äideistään, vaikka "ei kovin herkästi kuuluta koko maailmalle, että hänellä on useampi äiti. Se ei ole teinipiireissä asia, joka sivuutetaan olankohautuksella". En tiedä mikä on tilanne yläasteilla ja lukiossa nykyään, omana aikanani tämä varmasti piti monessa koulussa paikkansa, mutta että LGBTIQ+ ihmiset olisivat yhä niin iso kohun aihe nuorten keskuudessa? Se varmasti riippuu pitkälti kaupungista ja koulusta. Onneksi lukioni oli ilmaisutaitopainotteinen, joten ilmapiiri oli tosi kiva ja erilaisuutta arvostettiin tai vähintään sitä sulautui massaan, joka oli vain muita kouluja värikkäämpi. Isadella olisi sopinut sinne hyvin, sillä hänen sanoin: "oli tasan yksi asia, mitä en halunnut olla: TAVALLINEN". 
   
Valitsin bussilinjan, jonka reitti oli minulle vieras, ja ajelin vähän aikaa, sitten vaihdoin toiselle reitille. Jossain vaiheessa huomasin jääneeni kyydistä pienen puistikon kohdalla, jonne en ollut ennen sattunut. -- Puisto vaikutti hieman unohdetulta ja ehkä juuri siksi kauniilta. (s. 134)
   
Pidin Isadellan Nemimäisestä asenteesta, eikä hänen angstinsa tuntunut teennäiseltä. Itse asiassa useammassa kohtaa samastuin häneen*. Myös kirjan kieli oli miellyttävää, esimerkiksi kuvailuissa: "pudotin kynän kädestäni kuin se olisi ollut homeinen nakki", "olin chilli kuin piru kirkossa", "koulu oli valtava, kuutiomainen betonimöhkäle, kuin jättirobotin ulostus", pizzanreunat, jotka "retkottivat lautasella keltaisina kuin haudasta kaivetut kylkiluut" ja Isadellan ensimmäinen kerta passionhedelmän kanssa saivan minut hymähtelemään ilahtuneena. 
  
Yleensä oli kaksi asiaa, jotka onnistuivat minulta vaivattomasti: nukkuminen ja syöminen. Pystyin torkahtamaan yleensä missä vain ja nukahdin iltaisin, kun sain pääni tyynyyn. Jos edessä oli lautasellinen ruokaa, minä söin sen. (s. 145)*
    
Luhtanen on kirjoittanut - yhdessä Mikko Oikosen kanssa - Nymfit -kirjasarjan, minkä tajusin vasta jälkeenpäin. Vaikka olen saanut sarjan ensimmäisen osan pokkariversion jo useampi vuosi sitten isosikoltani lahjaksi, en ole lukenut sitä vielä. Olen kuitenkin katsonut Nymfit tv-sarjana. Kuvittelin sattumalta alusta alkaen jotkut hahmot samannäköisinä kuin tv-sarjassa. Etenkin Isadellan äidit lainasivat ulkonäkönsä nymfeiltä.
  
Pari tuntia koteloituneena kuin toukka helpotti tunnelmiani paremmin kuin mikään. -- murtauduin ulos kotelostani. Olin aika ryttyinen ja kaukana uljaasta suruvaipasta (kaaliperhonen oli ehkä lähempänä). (s. 39)
  
Minusta tuntuu, että Isadellalla on systesia, sillä hänen mielestään jokaisella värillä on oma tuoksunsa ja yhdessä kohtaa "hajut muodostivat heti päässäni oranssin eri sävyjä, leikkiviä palloja, kuin ilmassa leijuvia kypsiä aprikooseja ja persikoita". Arvasin pari juonenkäännettä melko varhaisessa vaiheessa, kuten esimerkiksi Isadellan nimen alkuperän, mutta se ei vaikuttanut lukukokemukseen haitallisesti. Kokonaisuudessaan varsin ilahduttava yllättäjä. Suosittelen ehdottomasti tähän kirjaan tutustumista! Jään mielenkiinnolla odottamaan sarjan seuraavaa osaa.
 
 
Arvosana:
   
Takakannesta:
Täräyttävän hauska sarja kaikille, joiden elämä ei todellakaan ole vaahtokarkkia.
  
Isadellalla on kolme äitiä, eikä se suinkaan ole erikoisin asia hänen perheessään. Jälleen kerran on aika vaihtaa maisemaa. On varottava tekemästä mitään, mikä kiinnittäisi huomiota ja saisi jonkun kiinnostuksen heräämään. Ja jälleen Isadellalla on sama strategia: pitää matalaa profiilia eikä juuri hankkia kavereita.
  
Mutta sitten uuden koulun kuviksen tunnilla eteen osuu Minna, joka rupeaa heti hanakasti tekemään tuttavuutta. Ja reksin kanslian edessä Fairuz, joka saa miettimään, miten on mahdollista, että jonkun hymy on yhtä aikaa niin sairaan ärsyttävä ja jotenkin… ihana?
   
187 sivua, Otava 2019
     
Isadellasta ja hänen polyamorisista vampyyriäideistä on luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja, Siniset helmet, Bibbidi Bobbidi Book
  
Samankaltaista luettavaa: Sari Luhtanen & Mikko Oikonen: Nymfit, Matt Haig: Radleyn perhe, Stephenie Meyer: Houkutus, Isabel Abedi: Lucian, Beth Lewis: Suden tie, David Safier: Happy Family

4 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa lukea, millaista kirjallisuutta nuorille nykyään kirjoitetaan. Melko lailla erilaista kuin omana aikana :D Mutta siis ehdottomasti tämä on hyvä asia. En juuri lue YA-kirjallisuutta, mutta olen avioin kyllä kaikelle. Tätä voisi kokeilla ihan vaikkapa kielensä takia ja siksi, että on suomalainen. Ehkä ensi kesänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihmettellyt, että kaikki mitä Isadellasta on muualla kirjoitettu on ollut hyvin negatiivista ja pettymyksen sävyttämää, minä pidin tästä tosi paljon.

      Nuortenkirjallisuus on kyllä muuttunut vuosien saatossa paljon, etenkin sen jälkeen, kun lanusta on alettu jakaa nuortenkirjat entistä pienempiin kategorioihin. YA-termin rantautuminen Suomeen on hyvää tehnyt nuortenkirjallisuudelle, vaikka paljon siihen sisällytettyjä teemoja yms. löytyikin jo aikasemminkin.

      Poista
  2. Siis täh, polyamorisia lesbovampyyreita! Tämä jo myi kirjan minulle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama! Kun luin Kirjapöllön huhuiluja -blogissa olleen arvostelun alkua olin ihan täpinöissäni ja varasin kirjan heti. Ymmärrän joitakin puolia, mistä kirjaa on moitittu joissakin blogeissa, mutta en silti osaa nähdä tätä kirjaa huonona, se vaan kolahti.

      Poista