Sivut

torstai 2. heinäkuuta 2020

Kesäkuun luetut

   
Kesäkuussa lukeminen takkuili hieman huonoista yöunista johtuen, kiitos helle ja talomaalarit... Sain kuitenkin luettua seitsemän kirjaa (1860 sivua). Pride-lukuhaaste päättyi ja harmikseni en saanut luettua siihen niin paljoa kuin olisin halunnut (johtuen tuosta aiemmin mainitusta), vain kolme teosta, joista yksi on viisi novellia sisältävä antologia. Onhan sekin kuitenkin enemmän kuin ei mitään. Kesäkuussa oli myös Kirjabloggaajien dekkariviikko, minkä aikana luin kaksi kirjaa (toisen tosin ehdin lukemaan loppuun vasta seuraavalla viikolla).
  
Parhaat hetket vietin uudelleen luetun Kauhun ja kauneuden valtakunnan, ajatuksia herättävän Loukuttajan ja kiehtovalla spefo-troopilla leikittelevän Asa Palon novellin V-sana parissa.
   
Heinäkuussa on luvassa ainakin Naistenviikko ja Kirjabloggaajien klassikkohaaste. Lukupinon ulkopuolella on myös toinen toistaan kiinnostavia teoksia, eli ei hätää, jos ehdin lukemaan kaikki tässä mainitut (vaikka olenkin ehkä yltiöoptimistinen). Säätiedotteiden perusteella heinäkuusta pitäisi tulla suhteellisen viileä, jospa se takaisi paremman nukkumisen ja talokin varmaan on jossain vaiheessa maalattu kokonaan. Onneksi henkilönosturivaihe ja parvekkeiden maalaaminen on jo ohitettu. Voi sitä melua ja hajua. No, onneksi luhtitalon puupinnat näyttävät nyt vähän tuoreemmilta, edellinen pinta (tai mitä siitä oli jäljellä) kun taitaa olla alkuperäinen ysäriltä. 
   
   
Heinäkuun lukupinossa: 
  • Marja Aho: Puunhalaaja
  • Marie Benedict: Rouva Einstein
  • Marta Breen & Jenny Jordahl: Naiset - 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta
  • Suzanne Collins: Nälkäpeli - Balladi laululinnuista ja käärmeistä
  • Jenni Hendriks & Ted Caplan: Tosi raskas reissu
  • Stephen King: Laitos
  • Sayaka Murata: Lähikaupan nainen
  • Karen Thompson Walker: Ihmeiden aika

2 kommenttia:

  1. Hyviä kirjoja olet lukenut. Noista kesäkuun kirjoista minulle on tuttu ainoastaan Stenin Kadonnut kylä. Pidin siitä. Benedictin Rouva Einstein oli todella mieluista luettavaa. Toivottavasti sinäkin tykkäät siitä. Tuo Lähikaupan nainen kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Anneli! ♥ Kadonnut kylä oli kustantajan lähettämä ylläri ja tosi kiinnostava, ei olisi tullut muutoin luettua. Bongasin Rouva Einsteinin muistaakseni Instagramista ja pyysin siitä arvostelukappaleen, minkä lisäksi sain bonuksena sen kanssa tuon Naiset-sarjakuvan, joka oli mennyt kokonaan ohitse, mutta kun sain yllättäen käsiini, vaikuttaa se todella kiinnostavalta ja juuri lukumakuuni sopivalta (esimerkiksi Liv Strömquist Kielletty hedelmä on suosikkejani). Luen parhaillaan tuota Ihmeiden aikaa, jonka kieli on ollut todella hienoa, suosittelen tarttumaan siihen! Toinen toistaan kiinnostavmpia kirjoja ilmestynyt jo tänä vuonna. :)

      Poista