Nuortenkirjoja Halloweeniin

"Meidän pitää tehdä tästä illasta kaikkien aikojen paras halloween!"

  

 
Arvostelukappale
 
Lukuhaasteissa: Halloween-lukuhaaste 

   

Olen lukenut Rainbow Rowellilta aikaisemmin YA-kirjan Eleanor & Park, mikä oli ihan ok, muttei kolahtanut niin lujaa kuin kuulemieni kommenttien perusteella odotin. Tämä Faith Erin Hicksin kuvittama YA-sarjis Viimeinen ilta - Pumpkinheads sen sijaan toimi paljon paremmin, sen verran vauhdikas ja söpö se oli.
 
Kummastelin kyllä teoksen lopussa olevaa taiteilijan kommenttia, että oli tehnyt hahmoista vnhemman näköisiä kuin alkuperäisissä luonnoksissa. Nyt nimittäin hahmot näyttävät liiankin vanhoilta - etenkin kun kyseessä on lukiosta valmistuva kaksikko. Nyt Josie näyttää kirveellä veistetyltä vanhalta mieheltä. Toisaalta se ehkä sopiikin hiljaiselle, mietteliäälle pojalle. Deja puolestaan on kurvikas tummaihoinen nuori nainen ja pidin hänestä todella paljon, vaikka hän onkin deittaillut liki kaikkia kurpitsafarmin nuoria työntekijöitä.
   

Josie: Tiedätkö, mitä jään kaipaamaan täältä eniten? 

Deja: Minua tietenkin. 

Josie: Siis sinun jälkeesi. 

Deja: No mitä? 

Josie: Kurpitsafarmin tuoksua. 

Deja: Minä en kyllä haista muuta kuin ponit. Ihan kuin deittailisin yhä Jessin kanssa.

Josie: Ponitkin ovat osa sitä. Mutta siinä on myös savua...

Deja: Sitä onkin tänään tosi paljon. Mistähän se johtuu.

Josie: Ja hattaraa ja mausteista omenamehua. Paistuvan kalkkunan tuoksua -

Deja: Emm ole vieläkään syöneet päivällistä...

Josie: Maatuvien lehtien ja olkipaalien hajua... Tämä paikka tuoksuu syksyltä! Aivan kuin ilmassa leijuisivat kaikki syksyn tuoksut yhtä aikaa. (s. 74-76)

    

Teos sijoittuu Halloweeniin eli lokakuun viimeiseen. Deja ja Josie tapasivat kolme vuotta aikaisemmin. He ovat työskennelleet nuo vuodet syys-lokakuun ajan kurpitsafarmilla maissimuhennoskujussa ja nyt on edessä viimeinen ilta, he nimittäin valmistuvat seuraavana keväänä ja muuttavat jonnekin muualle opiskelemaan yliopistossa. Sitä ennen Deja kuitenkin haluaa, että Josie kertoisi viimein tunteistaan Toffee-kojussa työskentelevälle tytölle, jota Josie kutsuu niinkin mielikuvituksekkaasti kuin Toffeetytöksi.

   

   
Hän ei kuitenkaan ole perinteisellä kojullaan, vaan häntä pompotellaan työpisteeltä toiselle ja kaksikko joutuu kulkemaan koko farmin halki, samalla esitellen lukijalle mitä kaikkea farmilla tapahtuu halloweenina. Yhden illan tapahtumista kertova teos on nopeatempoinen, kun nuoret poukkoilevat paikasta toiseen, ja tähän on hyvä apuväline ensimmäisten sivujen kartta alueesta. 

   

Välillä pysähdytään ruokakojuille, mistä saa mm. karamelliomenoita (itse tosin olisin kääntänyt caramel applen toffeeomenaksi), paahtokarkkia (eli nuotiossa paahdettuja vaahtokarkkeja, joista voi tehdä s'moreseja tai kuten näin yhden käännösversion, suklaaburgereita) ja paukkumaissia (tai kuten suomessakin ollaan totuttu sanomaan, popcornia). 
   
Tarinan edetessä selviää, että Dejalla on tunteita Josieta kohtaan, joka ei näe tätä ollenkaan muuten kuin ystävänä, ajatustensa ollessa Toffeetytössä. Unelmien tyttö paljastuu kuitenkin hieman erilaiseksi, kun Josie vihdoin ja viimein tavoittaa tämän. Todella söpö tarina ihastumisista, unelmista ja syksystä. Tähän on varmasti monen helppo samaistua. Deja vaikuttaa olevan panseksuaali, eli hän seurustelee erilaisten ihmisten kanssa riippumatta heidän sukupuolestaan. 

   

Suosittelen lämpimästi yläasteikäisistä alkaen kaikille. YA-kirjoilla kun ei ole yläikärajaa.

    

 

Arvosana:

Takakannesta:
  

Joka syksy high schoolin ajan Deja ja Josie ovat tehneet yhdessä töitä maailman mahtavimmalla kurpitsatilalla Nebraskassa. He jättävät hyvästit joka halloweenina ja kohtaavat jälleen syyskuun koittaessa. Mutta tämä halloween on erilainen. He ovat molemmat valmistumassa, ja edessä on viimeinen työrupeama. Viimeinen työvuoro, viimeiset hyvästit.
  
Josie on surkeuden perikuva, mutta Deja on päättänyt ottaa viimeisestä päivästä kaiken irti. Nyt heidän on aika kokea kaikki kurpitsatilan hauskat aktiviteetit ja parhaat naposteltavat! Ja Josien on viimeinkin uskaltauduttava toffeekojun söpön tytön puheille... Entä jos heidän viimeinen työvuoronsa olisikin kaikkien aikojen seikkailu?

  
Suomentanut: Taina Wallin, 220 sivua, Karisto 2020
  
Alkuperäinen nimi: Pumpkinheads (2019) 

 

Luettu myös täällä: Bibbidi Bobbidi Book, Kirjapöllön huhuiluja, Oksan hyllyltä, Siniset helmet, Kijahilla, Kirjojen keskellä

***

"Toisinaan minulle tulee mieleen, ettei meitä halutakaan päästää pois. Ihan kuin olisimme museoesineitä, kiinnostavia erikoisuuksia, joita tullaan kaukaa ihmettelemään. Meitä tutkitaan. En tiedä halutaanko meitä parantaa. Voiko meitä parantaa? Mitä parantuminen on? Haluanko minä sitä?"

 

Arvostelukappale

Lukuhaasteissa: Halloween-lukuhaaste

Hertta Vierulan kirjoittamassa ja Brocin tummasävyisesti kuvittamassa novellikokoelmassa Kuollut tyttö ja muita tarinoita Maatuvanlaaksosta sisältää 10 enemmän tai vähemmän karmivaa novellia, joilla on mittaa kolmesta seitsemään sivua. Suosikkejani tästä kokoelmasta olivat Loviisa ja maailmakaikkeus, Muna ja Parantola, joskin pidin myös Supersankarin ja Rihmaston ideoista. 

 

Sammakkotyttö uskoo, etteivät meidän salaisuutemme ole niin harvinaisia kuin luullaan. Hän väittää, että monella aikuisellakin on suomuja selässä, että monella aikuisellakin on suomuja selässä, sarventyngät tukan alla, karvaiset jalkapohjat. Mutta ihmiset vaikenevat, häpeävät ja salailevat, jos se suinkin on mahdollista. -- näkevät paljon vaivaa sen piilottamiseen, millaisia ovat. Ja osoittavat sormella muita kaltaisiaan, ettei kukaan vain arvaisi totuutta. (s. 67)

  

Vierulan tyyli on sellainen, joka saa lukijan epäilemään lukemaansa, mikä on totta ja missä kohtaa luiskahdetaan kuvitelmaan. Hahmoilla on myös selkeitä mielenterveyden oirehtimiseen viittavia piirteitä, etenkin novellissa Pyjama. Novelleissa on minuun makuuni liikaa ötököitä ja eritteitä. Novellissa Rihmasto kertojaääni symbioituu sienten kanssa ja kolmeen sivuun on tiiviissä paketissa saatu aikaiseksi aistillinen kuvaus niinkin morbidista aiheesta.
   

Rihmasto pitää pehmeydestäni. Se työntyy korvaan ja kiipeää suupielestä sisään. Se riehaantuu limakalvoillani, tutkii ikenet ja poskien sisäpinnan. Se liukuu pitkin silmämunan pintaa. Rihmasto kietoutuu hiusten lomaan, nuuhkii päänahan hapanta tuoksua ja lipii talin hiusjuurista. Se syö kuolleen ihon jalkapohjistani. Kutittaa minua varpaidenvälistä ja tatuoi pohkeeseeni verkkonsa. (s. 53)

  

Loviisa ja maailmankaikkeus kertoo eläkeikäisestä Loviisasta, joka asuu yksin parin lehmänsä kanssa. Eräänä päivänä hän huomaa puussa kolon, josta hohtaa valoa. Hän pääsee mukaan Yhdistyneiden tähtikuntien kokoukseen ja edustamaan koko maapalloa. 

  

Rungon seinämistä roikkuu rihmoja, jotka viistävät Loviisan poskia kuin tunnustellen. Siten yksi niistä kiepsahtaa hänen kaulansa ympäri ja solahtaa korvaan. -- Kun Loviisa vetää päänsä ulos puusta, on jo ilta. Päätä särkee. Aivot poukkoilevat kallon sisällä kuin pakoreittiä hakeva asteroidi. (s. 27)

   
Munassa ollaan Hylkysaaren siirtolassa, jonne päätyvät kaikki ne, jotka eivät käy aivan täysin ihmisestä, kuten ne, joilla on suomuinen häntä. Parantolassa on samaa tunnelmaa. Päähenkilöstä putoilee toukkia ja hänen naapurihuoneessa asuu tyttö, jonka suusta tulee sammakoita aina kun hän avaa sen. Tästä tulee mieleen Tusina -kokoelmassa ollut Päivi Haanpään novelli Aina joku löytää (itsensä).
 

Luulen, että hevonen on yksi meistä. Kenties kaikki eläimet ovat. 

Ehkä jotkut meistä ovat vielä herkempiä kuin muut. Kadottavat itsensä, muuttuvat kokonaan toisiksi. Vai ovatko he löytäneet itsensä? Kuka täällä päättää, millainen pitää olla? (s. 66)

  

Kauhu ei ole genre, jota lukisin kovinkaan mielelläni, mutta etenkin Halloween -lukuhaasteen aikaan tulee luettua muutamia kirjoja, joissa on kauhun aineksia. Kuollut tyttö kumppaneineen aiheutti kyllä väristyksiä, mutta ei välttämättä niinkään kauhusta vaan inhosta. No, sukulaisia nuo taitavat toisilleen olla. Kirja sisältää 10 ällöä novellia täynnä eritteitä, raatoja ja mielenterveyden oirehtimiseen viittaavaa rivienvälikerrontaa.

  

Loitsu nousee sumuna kotonharjalle. Kuin loismato se kiemurtelee naakan suomuista jalkaa ylös, luikertaa sulkien alla ja tukahduttaa naakan nau'un työntyessään nokan kautta kurkkuun ja siitä naakan sydämeen. (s. 49)

 
Tämä kokoelman sopi hyvin yläasteikäisille ja lukiolaisille. Muita novellikokoelmavinkkejä:

• Magdalena Hai: Haiseva käsi, Kuolleiden kirja
• Päivi Haanpää & Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja
• Salla Simukka: Sytytä valot! / Sammuta valot!
• David Eagleman: Tarinoita tuonpuoleisista
• Mikko Toiviainen: Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita

Arvosana:

Takakannesta: 

Tämä on Maatuvanlaakso, missä rakkaus sykkii sienirihmastossa ja kuollut tyttö tanssii syvyyksien olennon kanssa. Loviisa löytää pihapuusta yhteyden maailmankaikkeuteen, Sampsa yrittää pitää pientä hirviötä hengissä ja Kornelia etsii tietä ulos laitoksesta, johon hänet on suljettu. Kiehtovan tarinakokoelman maailmaa kansoittavat kuolleet ja elävät, peikot ja lohikäärmeet, laitapuolen kulkijat ja yksinäinen väki. Sekä lehmät.

Hertta Vierula on urbaanin fantasian taitaja, jonka kymmenessä sadussa kauneus kohtaa kauhun ja todellisuus nyykähtää polvilleen. Omintakeisten tarinoiden rinnalla hehkuvat Brocin upeat kuvitukset.

    

69 sivua, Karisto 2020