Sivut

keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Helminauhoja sisustamiseen

Olen viime päivinä innostunut pitkästä aikaa toisen, pitkään tauolla olleen harrastukseni pariin, eli helmeilyyn. Joku blogin lukijoista saattaa tietääkin, että ennen kirjablogia minulla oli korujen tekemiseen ja käsitöihin keskittyvä blogi nimeltään Vedenhenki, joka on sittemmin jäänyt vähän sivuun. 
  
Mutta siis, olen nyt kasannut tällaisia pääosin puuhelmistä koostuvia koristenauhoja, joita voi käyttää vaikkapa kirjakuvien somisteena sekä yleisemminkin sisustuselementtinä.
    
Ajattelin käypäiseksi myyntihinnaksi 10€/kpl + postikulut. Käytin enimmäkseen kierrätysmateriaaleja eli olen kerännyt tarvikkeita esimerkiksi kauan ennen pandemiaa kirpparilta ostetuista ja sittemmin puretuista koruista, vain puuvillalankalanka ja juuttinaru sekä pieni osa helmistä on käyttämättömiä, ja nekin olen jo vuosia sitten ostanut tai saanut lahjoituksena sukulaisilta. 
  
Jokainen nauha on uniikki, mutta tilauksesta on useimmissa tapauksissa mahdollista toteuttaa samanhenkisiä helmikoristeita tai jotain aivan erilaistakin. Tähän toki sisältyy pieni lisämaksu mahdollisten materiaalien hankkimesta johtuvia kuluja kattamaan. Jos kiinnostuit jostakin nauhasta tai haluat suunnitella kanssani kokonaan toisenlaisen kokonaisuuden, laita minulle sähköpostia osoitteeseen niina.tolonen (a) outlook.com
  
Tällä hetkellä "mallistossa" on 13 erilaista helminauhaa, joista ensimmäisenä esittelen itselleni jäävän yksilön. Käytin siihen pitkään helmilaatikon pohjalle hilloamiani erikoisempia helmiä.
   
1) Dark Academia (107cm) - Saatavana vain tilauksesta, lopputulos saattaa erota paljonkin alkuperäisestä nauhasta riippuen materiaaleista joita varastossani tai korutarvikemyymälöissä on tarjolla Tässä kappaleessa on puuhelmien lisäksi neljä uniikkia, valkoista lasihelmeä sekä neljä kookospähkinän kuoresta tehtyä helmeä. Tasselit juuttinarua.
    
  
2) Black Rose (113cm) Mustia puu- ja lasihelmiä. Joukossa muutama ruusunmuotoinen muovinen helmi. Tasselit puuvillaa.
  

  
3) Karkki tai kepponen (102cm) Klassisesta Halloween-karkista inspiroitunut värikäs nauha, joka sopii muillekin väriyhdistelmn ystäville. Päämateriaalina puuhelmet, joukossa muutama valkoinen muovihelmi. Yhdessä puuhelmessä on pieniä vihreitä lehtiä.Tasselit puuvillaa.
  
  
4) Smoky (98cm) Puuhelmistä kokonaan koottu helminauha maanläheisellä värimaailmalla, taselit juuttinarua.
  
  
5) Havu (86cm) Puuhelmiä, vihreät helmet samettipinnoitettuja. Tasselit puuvillaa.
    
  
6) Kaarna (120cm) Tämän helminauhan puuhelmissä on rouheaa maalaishenkeä. Tasselit juuttinarua.
  
  
7) Mustikkapiirakka (112cm) Tässä raikkaassa kokonaisuudessa luonnollisiin väreihin yhdistyy kahta eri sinisen sävyä. Tasselit juuttinarua. 
  
   
8) Rantaheinä (115cm) Vaaleaa puuta yhdistettynä sammaleenvihreään, jota löytyy myös puuvillaisista tasseleistakin.
   
  
9) Frosty (133cm) Joukon pisimmässä nauhassa nuden puun väri ja kaksi erisävyistä turkoosia tuovat mieleen raikkaan talvipäivän.  Tasselit juuttinarua.
  
  
10) Polku (108cm) Polkuun on valittu puuhelmien sekaan sekä kivisiä että keraamisiakin vaaleita helmiä, aivan kuin polulta poimittuja aarteita. Kullan väriset muovihelmet edustavat arkipäivän pieniä, tärkeitä hetkiä. Tasselit juuttinarua.
    
  
11) Kupari (120cm) Puuta, keramiikkaa, lasia ja muutama muovihelmi muodostavat kokonaisuuden, jonka yksityskohtia voi jäädä katselemaan pitkään. Tasselit juuttinarua.
  
    
12) Meripihka (110cm) Puuhelmien väliin on löytänyt tiensä valossa meripihkan sävyissä hehkuvia muoviehlmiä. Tasselit juuttinarua.
  
  
13) Pieni aarre (108cm) ja 14) Iso aarre (117cm) Lähes kokonaan samoista materiaaleista kootuissa nauhoissa isoin ero on pituudessa. Puuhelmien kaverina löytyy kullanvärisiä muovihelmiä sekä muutama keraaminen helmi.